Elämysten kirjasto 2
Vuoden 2013 AVI-hanke   (Hanke on saanut rahoitusta)


Keiteleen kunnankirjasto
Kirjaston osoite : 
PL 6
72601
Kirjaston puhelin : 
040 764 9927
Kirjaston sähköposti : 
keitele.kirjasto@keitele.fi
Y-tunnus : 
0170773-7
Yhteyshenkilön nimi : 
Sirpa Tyni
Puhelin : 
040 764 9904
Sähköposti : 
sirpa.tyni@keitele.fi
Kuvaus : 

Kirjasto on ihmisten, ideoiden ja kulttuurien kohtaamispaikka. Kirjaston perustehtävänä on mm. ruokkia kaikenikäisten mielikuvitusta ja tiedonhalua sekä säilyttää kulttuuriperintöä.  Kirjasto on monipuolinen ja muuntautuva tila. Kirjasto on ennakkoluuloton, yhteisöllinen ja avoin. Kirjasto- ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus sekä kansalaisten tasavertaisuus ovat tärkeitä arvoja. Kirjaston kanssa yhteistyössä toimivat mm. päivähoito, koulut, nuorisotoimi, vanhustenhuolto sekä järjestöt ja yhdistykset.

Kirjaston toimintamuotoina voivat olla mm. yleisö- ja videoluennot, toimiminen informaatiokanavana esimerkiksi Kunta- ja Kirjastokanavien kautta, elokuvien esittäminen (aineistojen esittely ja sisältöjen avaaminen), kirjastonkäytön opetus ja satutunnit.

Elokuvien digitalisoituessa kiertävät elokuvan näyttäjät lopettavat toimintansa. Pienissä kunnissa ei ole elokuvateattereita eikä kunnilla ole varaa hankkia uudentyyppisiä laitteita.

Elämysten kirjasto 2 -hankkeen tarkoituksena on hankkia mm. laadukas äänentoistolaitteisto aiemmin hankitun videotykin lisäksi (Elämysten kirjasto -hanke).

Lisäksi hankittaisiin langattomia kuulokkeita esim. lapsille ja nuorille musiikin ja satujen kuuntelua varten. Vanhat kiinteät kuuntelupisteet on jouduttu poistamaan käytöstä.

 

 

Aiemmat hankkeet: 

Elämysten kirjasto -hankerahalla on hankittu ajanmukainen dataprojektori.

Arvioi toimenpiteitä ja vaikutuksia: 

Kotiteatterilaitteisto on ollut käytössä useita kertoja. Nilakan Yhtenäiskoulun luokat kävivät syksyn aikana katsomassa luontoteemaan liittyviä elokuvia. Talligalleriassa olleissa näyttelyissä on hyödynnetty myös laitteistoa.

Lisäksi yhdessä koulun kanssa järjestettiin kirjastoon "Pajapäivä", jonka kolmesta osiosta yksi oli elokuvan katsominen Talligalleriassa.

Myös Kansallisen Pelipäivän ohjelmaan kirjastossa kuului elokuvan katsominen Talligalleriassa.

Aloituspäivämäärä : 
01/04/2013
Lopetuspäivämäärä : 
31/12/2013
 


Anomuksen rahoitus
Haettava avustus yhteensä: 
€3 200
Oma rahoitus yhteensä: 
€300
Budjetti euroissa yhteensä: 
€3 500
Haettu muu avustus: 
€0
Saatu muu avustus: 
€0

Toteutunut rahoitus
Koko budjetti: 
€3 647
Oma rahoitus yhteensä: 
€400
Muualta saatu avustus: 
€0
Yhteistyökumppanin rahoitusosuus: 
€0

Tilastot:
Tapahtumien lukumäärä: 
15kpl/st.
Tapahtumiin osallistujat: 
500henkilö/person

Päätös
Myönnetty avustus euroissa.: 
€3 200

Hanke on kokonaisuudessaan hakuehtojen mukainen. Avustusta voi käyttää hakemuksessa esitetyn kuluerittelyn mukaisesti. Perustelumuistio 2013, ks. http://hankkeet.kirjastot.fi/fi/ohjeita/perustelumuistio-2013

 
okm
avi