Kirjastopalveluja ikäihmisille
Vuoden 2014 AVI-hanke   (Hanke on saanut rahoitusta)


Kiuruveden kaupunginkirjasto
Kirjaston osoite : 
Lähteentie 10 A
74700
Kirjaston puhelin : 
0405766500
Kirjaston sähköposti : 
kiuruvesi.kirjasto@kiuruvesi.fi
ISIL-tunnus : 
FI-Kirve
Y-tunnus : 
0170843-0
Yhteyshenkilön nimi : 
Marja Siponen-Nurkkala
Puhelin : 
0405766506
Sähköposti : 
marja.siponen-nurkkala@kiuruvesi.fi
Kuvaus : 

”Iäkkäällä henkilöllä on oltava mahdollisuus osallistua yhteisönsä toimintaan myös silloin, kun hänen toimintakykynsä on heikentynyt. Tämä edellyttää, että iäkäs henkilö saa osallistumiseensa tarvittavaa tukea, kuten apuvälineitä näkemisen, kuulemisen, lukemisen, muistamisen  jne. tueksi. Kaikessa kunnan  toimintojen suunnittelussa kuten kulttuuri-, liikenne- ja sivistyspalveluissa turvataan iäkkään henkilön osallistumisen mahdollisuus ja poistetaan osallistumisen esteitä.” (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi, Sosiaali- ja terveysministeriö 2013). Myös Kirjastolaki edellyttää, että kaikilla, myös ikäihmisillä, on pääsy  sivistyksen lähteille.

Kiuruvedellä  oli vuoden 2012 lopussa 25,3 % yli  65 -vuotiaita koko väestöstä.

Tulosalueen palvelusuunnitelmaan  (2014) on kirjattu, että Kiuruveden kirjaston kehittämiskohteena on seniorityö.

Tavoitteena on kartoittaa ikäihmisille suunnatun erityispalvelun tarve, millaisia palveluita toivotaan (koti, kirjasto, palvelukeskukset). Etsitään yhteistyökumppaneita (eläkeläisjärjestöt, vanhusneuvosto,  sosiaalitoimi, palvelukeskukset, vanhusten lähipiiri). Kehitetään ikäihmisille sopivia palvelumuotoja entisten mm. kotipalvelun lisäksi (kirjaston asiakaspalvelu, Celia-kirjastosta tiedottaminen, tapahtumat, lukupiirit ”ikäihmisten iltapäivät”, Vanhusten viikko, Seniori Surf –päivä jne.) ja toteutetaan uusia ideoita. Pyritään löytämään Kiuruveden kirjastolle sopivia ikääntyvien ihmisten palvelumenetelmiä.

Hanke toteutetaan 1.4.2014-30.11.2015 välisenä aikana. Tehtävään palkataan projektityöntekijä, jonka palkkakuluja projektin kustannukset pääosin ovat. Omarahoitusosuus on henkilöstön palkkakuluja projektin ajalta.

Yhteistyökumppanit, työryhmä: 

Kiuruveden eläkeläisjärjestöt, Vanhusneuvosto,  Kiuruveden sosilaalitoimi, vanhusten palvelukodit ja vanhustyön palvelukeskus, Celia-kirjasto

Verkkosivut, tuotetut julkaisut ja materiaalit: 

KIURUVEDEN KIRJASTON IKÄIHMISTEN PALVELUT
Kirjastopalveluja ikäihmisille -hankkeen raportti

SISÄLTÖ

Taustaa selvitystyölle

1. Kiuruveden vanhuspoliittisen ohjelman asettamat tavoitteet kirjaston ikäihmisten palveluille
2. Kirjastojen tietoyhteiskuntatavoitteet
3. Kirjastopalveluja ikäihmisille -hankkeen tavoitteet

Kiuruveden kirjaston ikäihmisten palvelut nykytilanne

1. Peruspalvelut
2. Kokeilupalvelut
3. Selvitys palvelutoiveista ja olemassa olevien palveluiden käytöstä
4. Kyselyn vastausten analyysi kirjaston henkilökunnan näkökulmasta

Kiuruveden kirjaston ikäihmisten palveluvalinnat

1. Tietoyhteiskuntapalvelut
2. Elämänlaatupalvelut omatoimisille asiakkaille
3. Elämänlaatupalvelut avustettaville asiakkaille

Kiuruveden kirjaston ikäihmisten palvelut toteutus

1. Kirjaston omana työnä toteutettavat palvelut
2. Kirjaston yhteistyökumppaneiden toteuttamat palvelut

Yhteistyörajapinta kirjaston ja yhteistyökumppanien välillä

1. Kirjastossa toteutettavat palvelut
2. Laitoksissa toteutettavat palvelut
3. Asiakkaan kotiin tarjottavat palvelut
4. Yhteistyömahdollisuuksista tiedottaminen, sopiminen, määräaikaisuus

Palvelusuunnitelma 2016

1. Kirjaston palvelut ikäihmisille talousarviossa ja toimintasuunnitelmassa 2016
2. Kirjaston yhteistyökumppanien palvelut ikäihmisille
3. Toimintalinjaukset palveluiden toteuttamiseksi
4. Vuosikello palveluille: suunnittelu, tiedottaminen, toteutus

Taustaa selvitystyölle

1. Kiuruveden vanhuspoliittisen ohjelman asettamat tavoitteet kirjaston ikäihmisten palveluille

Iäkkäällä henkilöllä on oltava mahdollisuus osallistua yhteisönsä toimintaan myös silloin, kun hänen toimintakykynsä on heikentynyt. Tämä edellyttää, että iäkäs henkilö saa osallistumiseensa tarvittavaa tukea, kuten apuvälineitä näkemisen, kuulemisen, lukemisen, muistamisen jne. tueksi. Kaikessa kunnan toimintojen suunnittelussa kuten kulttuuri-, liikenne- ja sivistyspalveluissa turvataan iäkkään henkilön osallistumisen mahdollisuus ja poistetaan osallistumisen esteitä.” (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi, Sosiaali- ja terveysministeriö 2013).

Myös kirjastolaki edellyttää, että kaikilla, myös ikäihmisillä, on pääsy sivistyksen lähteille. Kiuruvedellä oli vuoden 2012 lopussa 25,3 % yli 65 -vuotiaita koko väestöstä. Tulosalueen palvelusuunnitelmaan (2014) on kirjattu, että Kiuruveden kirjaston kehittämiskohteena on seniorityö. Tätä tavoitetta toteuttaakseen kirjasto haki valtion harkinnanvaraista avustusta Kirjastopalveluja ikäihmisille -hankkeelle.

Kiuruveden kaupunki on 2012 tehnyt laajan vanhustenhuollon kokonaisohjelman, joka on linjannut tämän hankkeen valmistelua. Kiuruveden kaupungin 65+ -ohjelmaan voi tutustua täällä: http://www.kiuruvesi.fi/loader.aspx?id=7c321599-64d7-49b4-bd38-b62fb6cfebc2

2. Kirjastojen tietoyhteiskuntatavoitteet

Ikäihmisten kuten muidenkin kansalaisryhmien mahdollisuudet toimia yhteiskunnan aktiivisena ja täysivaltaisena jäsenenä riippuvat nykyisin melko paljon heidän kyvystään käyttää verkossa olevaa sisältöä ja palveluja. Ikäihmisten vertaiskoulutus on osoittautunut toimivaksi konseptiksi tällä alueella. Monet eläkeläisjärjestöt toteuttavat esim. digikuvat tietokoneelle-, seniorisurf- tai oma laite tutuksi- kursseja.

Kirjastojen tavoitteet tietopalveluiden suhteen liittyvät myös tähän aktiivisen kansalaisuuden tukemiseen:

Tiedonhankinnan koulutuksen tavoitteena on parantaa kirjaston palvelua:
- ohjata kuntalaisia hyödyntämään kirjastojen/kirjastoverkon aineistoja ja tietopalveluita
- saada tietoa kuntalaisten / näiden asiakasryhmien tiedontarpeista
- lisätä kirjastojen ja -palveluiden, sähköisten aineistojen käyttöä ja opastaa niiden käyttöön
- segmentoida aikuisväestön tiedontarpeita ja tukea tämän väestönosan tiedonhankinnan taitoja ja valmiuksia
- selkiyttää kirjaston palvelukuvaa, tuotteistaa kirjaston palveluja ja markkinoida niitä,
sekä kuntalaisille että päättäjille
- tavoittaa uusia kirjastonkäyttäjiä
- lisätä ja kehittää kirjastojen koulutus- ja opastustoimintaa informaatiolukutaidon opastamiseen
- lisätä kirjastojen yhteistyötä ja aktiivista vuorovaikutusta erilaisten paikallisten kumppaneiden kanssa ja luoda palvelu- ja toimintamalli, jossa kirjasto toimii aktiivisessa vuorovaikutuksessa toimintaympäristössään
- lisätä kirjaston vaikuttavuutta ja merkitystä yhteisössään

http://kiravo.kirjastot.fi/tavoitteita-ja-l%C3%A4ht%C3%B6kohtia

Kirjastojen rooli aktiivisen ja tasaveroisen kansalaisuuden edistäjänä on pitkäjänteisen kehitystyön tulos. Kirjastot ovat kehittäneet mahdollisuuksia verkon käyttöön ja tuottaneet sinne merkittävän määrän sekä kirjastojen sisältöihin että verkon käyttöön liittyviä aineistoja ja koulutuksia: http://kiravo.kirjastot.fi/kirjastojen-tietopalvelut-verkossa

Kirjastojen roolin muutos kirjojen lainaamisen paikasta monipuoliseksi tiedon ja kokemusten keskukseksi on edennyt nopeammin kuin yleisön perinteinen mielikuva kirjastosta. Tätä muutosta ja sen mahdollistamia palveluja erityisesti ikäihmisille tuodaan esiin myös tämän hankkeen toimenpiteiden kautta.

3. Kirjastopalveluja ikäihmisille -hankkeen tavoitteet

Kiuruveden kirjasto haki ja sai vuonna 2014 harkinnanvaraisen valtion rahoituksen Kirjastopalveluja ikäihmisille -hankkeelle. Rahoitusta haettiin 10 000 € ja myönnettiin 5 000 €. Kirjastolta edellytetään 16% eli 800 € omarahoitusta. Omarahoitus muodostuu henkilökunnan työajasta ja on raportoitu liitteessä 1.
Kirjastopalveluja ikäihmisille -hankkeen rahoituspäätös on tehty 11.3.2014 ja hankkeen toteutusaika on 01.04.2014-30.11.2015. (Päätös ISAVI/916/07.03.08/2014).

Vuonna 2014 avustukset suunnattiin seuraavasti:

”Avustusta myönnetään kirjastopalvelujen ja -prosessien suunnitteluun ja kehittämiseen, käyttäjäystävällisten tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen, kuntien kirjastojen yhteenliittymiseen liittyviin kustannuksiin sekä lukemisen ja kirjallisuuden harrastamisen edistämiseen, missä erityisesti otetaan huomioon Lukuinto-hankkeeseen liittyvät osahankkeet. Avustusta voi hakea myös mediakasvatuksen ja kirjastonkäytön opetuksen tueksi tarvittavien laitteiden hankintaan ja kirjastojen internet-yhteyksien sekä asiakaspalvelun parantamiseen.”

Lisätietoja: http://hankkeet.kirjastot.fi/ohjeita/perustelumuistio-2014

Kirjastopalveluja ikäihmisille -hankkeen tarve:
- Kiuruvedellä oli vuoden 2012 lopussa 25,3 % yli 65-vuotiaita koko väestöstä.
- Tulosalueen palvelusuunnitelmaan (2014) on kirjattu, että Kiuruveden kirjaston kehittämiskohteena on seniorityö.
Kirjastopalveluja ikäihmisille -hankkeen tavoitteet:
- Kartoitetaan ikäihmisille suunnatun erityispalvelun tarve ja palvelutoiveet (koti, kirjasto, palvelukeskukset)
- etsiä yhteistyökumppaneita (eläkeläisjärjestöt, vanhusneuvosto, sosiaalitoimi, palvelukeskukset, vanhusten lähipiiri).
- Kehitetään ikäihmisille sopivia palvelumuotoja entisten mm. kotipalvelun lisäksi.
- Etsitään Kiuruveden kirjastolle sopivia ikääntyvien ihmisten palvelumenetelmiä.
Kirjastopalveluja ikäihmisille -hankkeen toteutus:

Hanke toteutetaan 1.4.2014-30.11.2015 välisenä aikana. Tehtävään palkattiin 2014 projektityöntekijä. Projektityöntekijän työsuhteen aikana syksyllä 2014 testattiin erilaisia käytännön toimintamuotoja ikäihmisten palveluissa. Kirjastolla toteutettiin lukupiiri ja Mikä ihmeen Internet? – koulutusten sarja osittain kirjaston henkilökunnan ohjaamana. Palvelukoteihin oli suunniteltu eri teemojen pohjalta tapaamisten sarja mutta näistä toteutui vain muutama. Keväällä 2015 hankkeen päättötyöt suoritettiin ostopalveluna.

Kirjaston omarahoitusosuus muodostuu sen projektiin käyttämistä henkilöstökustannuksista. Näitä muodostui erityisesti syksyllä 2014 ryhmien ohjaamiseen ja keväällä 2015 loppuraportin ohjaamiseen liittyen.

LIITE 1 Omarahoitusosuuden raportointi

Kirjastopalveluja ikäihmisille -hankkeen tiedot kirjastojen hankerekisterissä: http://hankkeet.kirjastot.fi/hanke/kirjastopalveluja-ik%C3%A4ihmisille

Kiuruveden kirjaston ikäihmisten palvelut nykytilanne

1. Peruspalvelut

Kirjasto tuottaa kaikille kuntalaisille laajan valikoiman palveluja, jotka perustuvat sekä asiakkaan omatoimiseen kirjaston käyttöön verkossa ja kirjaston palvelupisteissä että kirjastohenkilökunnan avustuksella tapahtuvaan käyttöön. Kirjastolain 2§:ssä kirjastotoiminnan tavoitteet määritellään näin:

Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.
Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.
Tämä määrittely linjaa myös Kirjastopalveluja ikäihmisille -hankkeen tavoitteita ja toteutusta.

Kiuruveden kirjasto on aina pyrkinyt huomioimaan palveluissaan myös ikäihmiset. Kiuruveden Kulttuuritalossa sijaitsevassa kirjastossa on huomioitu myös esteettömyys: talossa on invapaikoitus, automaattinen ovi avautuu painikkeesta, kulku on esteetön kirjastoon ja kirjastossa, talosta lainattava pyörätuoli käytettävissä, talossa on esteetön inva-wc, Kiurusalissa on induktiosilmukka ja koko Kulttuuritalossa on käytettävissä langaton verkko KiuruvesiWLAN. Lisäksi kaikkien vammaisjärjestöjen esitteitä on omassa esitehyllyssä kirjaston aulassa.
Erityisesti ikäihmisten kirjaston käyttöä mahdollistavat ja parantavat erityispalvelut on esitelty Kiuruveden kirjaston verkkosivuilla osoitteessa https://rutakko.verkkokirjasto.fi/web/arena

Lukupiirien, tapahtumien ja koulutusten (esim. internetin ja uuden Rutakko -verkkokirjaston käyttö) lisäksi kirjaston vakituisina ikäihmisille suunnattuina palveluina ovat käytössä nämä:
KOTIPALVELU: Kirjaston kotipalvelu on henkilöille, jotka eivät itse pääse asioimaan kirjastossa liikuntaesteen, näkövamman tai sairauden vuoksi. Aineisto toimitetaan asiakkaille kotiin ja noudetaan takaisin kirjastoon maksutta aina kuukauden viimeisenä keskiviikkona.
LUKULAITTEET: Kaksi suurentavaa lukulaitetta heikkonäköisten lainattavaksi. Laina-aika on kaksi kuukautta tai pidempään, mikäli siitä ei ole varauksia jonossa. (paino 13 kg).

SUURENNUSLEVYT: Kolme A4-kokoista suurentavaa muovista lukulevyä, jotka suurentavat noin kaksinkertaisesti. Laina-aika on yksi kuukausi.

CELIA-KIRJASTON PALVELUT: Celia kirjaston äänikirjat: Celian äänikirjoja voivat tilata henkilöt, joille painetun tekstin lukeminen on hankalaa vamman tai sairauden vuoksi. Celian asiakkaina on mm. heikkonäköisiä, sokeita, luki- ja oppimisvaikeuksista kärsiviä, kehitys- ja monivammaisia, afaatikkoja ja lihastautia sairastavia henkilöitä. Celia kirjasto lähettää aineiston suoraan asiakkaalle, eikä aineistoa tarvitse palauttaa. Palvelu on maksutonta.
Kirjastolle on lisäksi hankittu kaikki suomeksi julkaistu isotekstinen aineisto ja mahdollisuuksien mukaan äänikirjoja.

2. Kokeilupalvelut

Kirjastopalveluja ikäihmisille -hankkeen aikana testattiin erilaisia palvelumuotoja. Kirjaston itse tuottamissa palveluissa pyritään vastaamaan kuntalaisten palvelutarpeisiin ja toiveisiin kirjaston resurssien puitteissa. Kirjasto voi myös toteuttaa ikäihmisille suunnattuja palveluita yhteistyössä eri järjestöjen kanssa sekä ostopalveluna. Kirjaston mahdollisuudet hankkia ostopalveluja ovat niukat ja niitä toteutuu vain satunnaisesti joko hankerahoituksiin liittyen tai yhteistyössä muun Rutakko-kirjastoverkoston kanssa. On epätodennäköistä että kirjaston mahdollisuudet ostopalveluihin kasvaisivat lähivuosina.

Kirjaston yhteistyössä järjestöjen ja muiden vapaaehtoistoimijoiden kanssa toteuttamat palvelut edellyttävät suunnitelmallisuutta ja menettelytavoista sopimista. Kirjaston yhteistyössä muiden kuntapalveluiden kanssa toteuttamat palvelut tarvitsevat samankaltaista sopimista ja aikatauluttamista. Tähän on hankkeessa esitetty ratkaisumalliksi Kulttuurisen seniori- ja vanhustyön kehittämismallia, joka yhdistää poikkihallinnollisen yhteistyön hyviä käytäntöjä eri kaupungeista. Lisäksi kirjastojen Rutakko-yhteistyöverkosto voi yhdessä löytää alueelle sopivia ikäihmisten palveluja joita voidaan toteuttaa kaikissa Ylä-Savon seitsemässä kunnassa. Alueellisesta mittakaavasta voi olla erityistä hyötyä aineistohankintojen koordinoinnissa, mahdollisissa palveluhankinnoissa sekä yhteistyössä koko alueella toimivien yhteistyökumppanien kanssa.

Esimerkkejä hankkeessa testatuista palveluista:

PERINTEINEN LUKUPIIRI: Lukupiiri on lukemista harrastavien ihmisten yhteisö. Lukupiirissä ryhmä ihmisiä kokoontuu säännöllisesti keskustelemaan etukäteen sovitusta kirjasta, jonka ryhmäläiset ovat lukeneet ennen tapaamista. Hankkeessa testattiin erityisesti ikäihmisille suunnattua lukupiiritoimintaa.

TOIMINNALLISET LUKUPIIRIT: Vapaaehtoinen tai työntekijä tulee tapaamaan ryhmää, ja lukee heille kirjallisuutta. Luettavat kirjat valitaan yhdessä ryhmän kanssa. Valitusta kirjasta tai aiheesta keskustellaan, ja siihen voidaan liittää myös muuta virikkeellistä toimintaa, kuten. liikuntaa, laulua, kuva- ja sanataidetta. Tätä toimintaa on testattu myös yhteistyössä aluetaiteilijahankkeen ja alueellisen paikallismuseohankkeen valmistamien muistelumateriaalien kanssa.

TEEMAPIIRIT: Erilaista toimintaa liittyen sovittuun teemaan, joulu, ystävänpäivä, Eino Leino, vanhusten viikko.

KIRJASTOKAVERI: Vapaaehtoisen tai työntekijän kanssa sovitaan aika kirjastoon tai kirjastoautoon, jolloin kirjastokaveri on asiakkaan käytettävissä: kirjastokaveri voi antaa kirjavinkkejä, auttaa tiedonhaussa, lukea ääneen kirjaa tai lehteä. Kirjastokaverin kanssa voi myös lukea saman kirjan, ja tästä voi keskustella. Tätä toimintaa tullaan jatkossa testaamaan kirjaston tiloissa ja kirjastoautossa tapahtuvana vapaaehtoistoimintana jonka painotuksena olisi avata iäkkäälle asiakkaalle Rutakko-verkoston kautta avautuvia mahdollisuuksia esim. aineistohaussa auttamisen kautta.

KIRJAVINKKAUS: Kirjaston tai kirjastoprojektin työntekijä valmistaa tunnin mittaisen elämyksellisen vinkkaustuokion, jonka aikana hän esittelee n. 10 kirjaa. Vinkkauksiin voidaan valita teema. Kirjavinkkausta kirjastossa pystytään järjestämään satunnaisesti ja palvelu tullaan suuntaamaan erityisesti verkkosivuilla toimivaksi sekä palvelulaitoksiin. Tätä toimintamuotoa kehitettäessä on tärkeää selvittää mahdollisuus alueelliseen Rutakko-yhteistyöhön.

SANANIEKKAPIIRI: Kirjaston antimia hyödyntäen mm. tietovisaa, sananlaskuja, arvoituksia, runonlausuntaa, näyttelemistä. Tätä palvelua tullaan mahdollisuuksien mukaan kokeilemaan esim. teematapahtumien kuten vanhusten viikon yhteydessä. Kaikki kirjavinkkausaineisto pyritään viestimään asiakkaille myös kirjaston verkkosivuilla, jolloin se on yksittäistä tapahtumaa laajemman asiakaskunnan käytettävissä.

IKÄPOLVET YHTEEN: Toimintaa isovanhemmille ja lastenlapsille. Kiuruveden kirjastolla on kokeiltu kirjastomummotoimintaa keväällä 2014. Samanaikaisesti vastaavaa toimintaa oli myös päiväkodeilla. Kirjasto ja päiväkodit osallistuivat tuolloin kumppaneina MLL:n toteuttamaan hankkeeseen. Jos vastaava toiminto halutaan toteuttaa pysyvänä, se edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua joko varhaiskasvatuksen ja vanhusten palvelukeskusten välillä tai jonkun yhdistystoimijan kuten MLL:n kanssa. Kirjaston rooli voi palvelussa olla tätä toimintaa tiedotuksella, tiloilla ja aineistoilla tukeva. Lisäksi kirjaston tiloissa voidaan järjestää mahdollisuuksien mukaan kirjavinkkausta tai satutunteja jotka on erityisesti suunnattu isovanhemmille ja lapsenlapsille. Näiden tapaamisten teemana voisi jatkossa olla esim. perinteiden tekeminen tutuksi lapsenlapsille ja toisaalta tietotekniikan (esim. tabletin) ja Internetin tekeminen tutuksi isovanhemmille.

3. Selvitys palvelutoiveista ja olemassa olevien palveluiden käytöstä

Kiuruveden kirjasto järjesti toimipisteissään ja verkossa asiakaskyselyn ikäihmisille suunnattujen palvelujensa kehittämisestä. Kysely suoritettiin välillä 10.03.-09.04.2015. Vastauksia saatiin 10 kpl.

Tavoitteena oli asiakkailta kysymällä kartoittaa ikäihmisille suunnatun erityispalvelun tarve: millaisia palveluita toivotaan kotiin, kirjastoon ja esimerkiksi palvelukeskuksiin. Vastaajat kommentoivat kirjaston nykyisiä ikäihmisille suunnattuja palveluita, esittivät toivomuksia ikäihmisille suunnatuista erityispalveluista ja kertoivat kuinka tieto palveluista saavuttaa heidät tai läheisen ikäihmisen parhaalla tavalla. Asiakkailta kysyttiin myös, oliko kirjastolla jo toteutettuja ikäihmisten palveluja käytetty ja kuinka ne kohtasivat asiakkaan palvelutarpeen. Yhtenä kyselyn tavoitteena oli myös selvittää, löytyisikö vapaaehtoisia henkilöitä tai yhdistyksiä mukaan kumppaniksi toimintaan ja millä tavoin. Tiivistelmä kyselystä ja vastauksista:

Kehittämisehdotuksia kirjaston palveluihin?

Yleensä kirjaston palveluihin oltiin tyytyväisiä. Monessa vastauksessa toivottiin isotekstisten ja äänikirjavalikoiman lisäämistä. Monelle ikäihmiselle, jonka näkö on heikentynyt, ne ovat tärkeä tapa nauttia kirjallisuudesta. Samoin ääneen luettuja paikallisuutisia, vanhoja elokuvia ja TV-sarjoja toivottiin valikoimiin.

Tapahtumia ja ikäihmisille suunnattuja tapaamisia toivottiin erilaisilla teemoilla. Vastauksissa mainittiin ajankohtaiset asiat, sukupolvien väliset tapahtumat ja luku-, keskustelu- ja elokuvapiirit. Aukioloaikoihin toivottiin mahdollisuutta käydä kirjastossa sunnuntaina tai sitä että kirjasto olisi toisinaan auki vain ikäihmisiä varten.

Asiakkailta kysyttiin palautetta Kiuruveden kirjastolla eri aikoina kokeilluista ikäihmisten palveluista ja kysyttiin niiden käytöstä. Tällaisia palveluita ovat olleet mm. kotipalvelu, lukupiiri ikäihmisille, internetpiiri ikäihmisille, kirjaston sähköiset materiaalit (e-kirjat, sanomalehdet jne.) ja palvelut (aineiston varaus ja haku), kirjavinkkaus, kirjastoautopalvelut sekä erilliset teematapahtumat kuten vanhusten viikko.

Kirjastoautoa, kotipalvelua, lukupiirejä ja teematapaamisia kuten vanhusten viikkoa pidettiin erityisen tärkeinä. Joissakin vastauksissa kerrottiin että palvelut eivät olleet asiakkaille tuttuja eikä niitä ole käytetty.

Kuinka tieto kirjaston ikäihmisten palveluista tavoittaa parhaiten asiakkaan / läheisen / yhteistyökumppanin?

Vastauksissa pyydettiin huomioimaan tiedotuksessa myös ne, joiden näkö on heikentynyt. Tiedottamista paikallislehden ja erilaisten paperiesitteiden kautta kannatettiin. Jotkut ikäihmisistä ovat myös aktiivisia netin, sosiaalisen median ja sähköpostin käyttäjiä. Työelämässä mukana oleville läheisille tai vanhustenhoidon ammattilaisille sähköposti oli vastausten perustella toimivin tiedotuskanava.

Kiuruveden kirjasto pyrkii etsimään yhteistyökumppaneita ikäihmisten palveluihin. Asiakkailta kysyttiin, kuinka he haluaisivat olla mukana tekemässä yhteistyössä kirjaston kanssa ikäihmisten kirjastopalveluja?

Halua kumppanuuteen kirjaston kanssa löytyi. Erityisesti yhteistyö erilaisissa teematapahtumissa kiinnosti: vanhusten viikko-tapahtuma, luku- ja elokuvapiirit. Vapaaehtoisia löytyy vastausten perusteella mm. lukemaan vanhuksille ja vetämään luku- tai keskustelupiiriä. Lisäksi mainittiin mahdollisuus kuljetusapuun joko niin, että ikäihmiset pääsevät paremmin kirjastolle tai niin, että heidän luokseen tuodaan esim. kirjoja ja äänitteitä.

LIITE 2 Kaikki vastaukset kyselyyn

4. Kyselyn vastausten analyysi kirjaston henkilökunnan näkökulmasta

Kiuruveden kirjaston henkilökunta perehtyi kyselyn vastauksiin ja kommentoi niitä kirjaston näkökulmasta.

Kyselyn ajankohtana Ylä-Savon alueen kirjastot olivat juuri uusineet verkkopalvelunsa (https://rutakko.verkkokirjasto.fi/web/arena) jonka kautta kaikkien näiden kirjastojen valikoimat ovat entistä helpommin asiakkaiden käytettävissä. Uusi verkkokirjasto on lisännyt asiakkaiden opastuksen tarvetta. Satunnaisesti palvelua käyttävälle asiakkaalle se vaikuttaa ainakin aluksi vaikeaselkoisemmalta kuin entinen.

Tähän muutokseen liittyvää koulutusta oli hankkeen toteutusaikana saatavilla kirjastoissa. Henkilökunnan kokemuksen pohjalta on vaikuttanut siltä, että ikäihmiset eivät ole olleet erityisen kiinnostuneita uuteen Rutakko-verkkokirjastoon perehtymisestä. Kirjastolla on toteutettu myös opastusta Arena-verkkokirjastoon. Kaikkiaan osallistujia oli hyvin vähän, ja senioreita ei ollenkaan.

Muuten Internet kiinnostaa ikäihmisiä. Erityisesti käytännön asiointiin verkossa kuten pankki- ja matkalippuasioiden opetteluun on motivaatiota. Kirjastossa asioidessaan ikäihmiset tuntuvat haluavan henkilökohtaista palvelua ja he asioivat mieluiten palvelutiskin ääressä.

Kaupungin palveluiden näkökulmasta on syytä miettiä työnjakoa. Esimerkiksi seniorien atk-opetus voi olla järkevää toteuttaa kansalaisopiston piirissä ja kirjastolla olisi vapaamuotoisempia SenioriSurf -päiviä. Näissä keskitytään netin tai eri laitteiden käytön opastamiseen. Nämä päivät voidaan toteuttaa joko kirjaston oman henkilökunnan opastuksella tai vapaaehtoistoiminnan kautta vertaisohjauksella.

Kirjastolla on kiinnostusta ja mahdollisuuksia toteuttaa kyselyvastauksissa toivottua ikäihmisille suunnattua teemapäiviä. Niitä voidaan kokeilla myös joinakin sunnuntaina kuten asiakkaiden puolelta toivottiin. Teemapäiviä voisi olla myös arkisin, samoin kirjanäyttelyitä.

Kirjastolla on myös mahdollisuus osallistua vuosittain järjestettävään Vanhusten viikkoon ja muihin teematapahtumiin erilaisin tilaisuuksin ja kirjanäyttelyin. Yhteistyökumppanina tässä voivat olla Kulttuuritalon muiden toimijoiden lisäksi palvelukodit ja vapaaehtoisjärjestöt.

Kyselyssä pyrittiin keräämään vastauksia myös siitä, kuinka tieto kirjaston palveluista parhaiten tavoittaa senioriasiakkaat. Kirjasto valitsee tämän asiakasryhmän osalta välineiksi sanomalehdessä ja kirjaston ja kaupungin verkkosivuilla tiedottamisen. Lisäksi kirjasto voi lähettää tietoa suoraan järjestöille ja yhteistyökumppaneille. Tavoitteena on (esim. yhteistyössä muiden Kiuruveden ikäihmisten palvelutuottajien kanssa) laatia kalenterimuotoinen esite, jossa näkyy kaikki ikäihmisille tarkoitetut tapahtumat.

Aineistoon liittyvissä vastauksissa toivottiin mm. lisää äänikirjoja ja isotekstisiä kirjoja. Kirjastoon hankitaan kaikki suomeksi ilmestyvät isotekstiset kirjat ja mahdollisuuksien mukaan kattavasti äänikirjoja. Erityisesti henkilökunnan puolelta todettiin, että isotekstisiä kirjoja ei ilmesty riittävästi. Tätä puutetta paikkaamaan tullaan kirjastossa tiedottamaan Celia-kirjaston palveluista entistä tehokkaammin. Celia-kirjaston palveluihin on käyttöoikeus on kaikilla, jotka eivät vamman, sairauden tai muun toimintaesteen vuoksi voi lukea painettua tekstiä. Lukemisesteen syynä voi olla esimerkiksi heikentynyt näkö tai näkövamma, lukivaikeus tai muu oppimiseen liittyvä vaikeus, afasia tai muu kielellinen erityisvaikeus, kehitysvamma tai cp-vamma, ms-tauti, lihassairaudet tai muuten heikentynyt lihaskunto, reuma, keskittymis- tai muistivaikeudet, mielenterveysongelmat, Parkinsonin tauti tai toipilasaika. Celia-kirjasto palvelee hyvin monia yleisöjä joilla on vaikeuksia lukea painettua tekstiä. Calia –kirjaston palvelut täydentävät osalle asiakaskuntaa kirjastolla jo olevia palveluja (isotekstiset, tekstin suurennuslaitteet)

Tiedotusyhteistyö kansalaisopiston kanssa toimii jo nyt, sen ohjelmassa on tiedotettu myös kirjaston palveluista. Myös Kulttuuritalon ilmoitustaulut ovat aktiivisesti kirjaston käytössä omista tilaisuuksista tiedottaessa.

Kiuruveden kirjaston ikäihmisten palveluvalinnat ja niiden toteutustavat

1. Tietoyhteiskuntapalvelut

Kiuruveden kirjasto haluaa olla tukemassa ikäihmisen täysipainoista ja aktiivista mahdollisuutta toimia kansalaisyhteiskunnan jäsenenä. Tätä tavoitetta toteutetaan sekä kirjaston henkilökunnan suorittamana opastus- ja koulutuspalveluna että yhteistyössä eri koulutus- ja vapaaehtoisorganisaatioiden kanssa. Lisäksi kirjaston tilat ja varustus (esim. WLAN, asiakkaiden käytössä olevat tietokoneet ja muut laitteet) mahdollistavat kirjaston roolin aktiivisena toimijana tämän tavoitteen osalta.

2. Elämänlaatupalvelut omatoimisille asiakkaille

Tämä palvelukokonaisuus sisältää kirjaston kaikille asiakkaille suunnattuja peruspalveluita jotka ovat asiakkaan oman valinnan mukaan saatavilla verkosta tai kirjaston palvelupisteistä. Omatoimisia asiakkaita voidaan esim. aineistohauissa tukea opastuksin, kirjanäyttelyin, vinkkauksin ja teematapahtumin.
Tämän palvelukokonaisuuden parantamiseksi kirjasto kehittää edelleen asiakkaiden neuvontaa koko Rutakko-kirjastoverkon kautta lainattavan aineiston kattavampaan käyttöön.

3. Elämänlaatupalvelut avustettaville asiakkaille

Tämä palvelukokonaisuus sisältää monia kirjastolla jo toteutettuja palveluita: yhteistyö hoitolaitosten kanssa, kirjaston kotipalvelu, lainattavat apuvälineet ja erilaiset tilaisuudet ja tapahtumat, erityisesti vanhusten tuetun asumisen yksiköissä. Tätä palvelukokonaisuutta kirjasto haluaa jatkossa kehittää erityisesti koordinaatiota ja tiedotusta parantamalla. Painopisteenä tässä palvelussa ovat lähivuosina vanhusten tuetun asumisen yksiköt ja vapaaehtoistoiminnan kehittäminen niissä yhteistyössä kirjaston, järjestöjen ja vanhusten palveluiden kanssa.

Vapaaehtoistyönä järjestettävät palvelut edellyttävät tarkkaa suunnittelua erityisesti vanhusten tuetun asumisen yksiköissä. Tarjotun palvelun (esim. ääneen lukeminen pienryhmille, kirjallisuus- tai elokuvapiirit jne.) on suunniteltava sopimaan hoitolaitoksen arkeen. Vapaaehtoistoimijoille on hyvä järjestää ennen toiminnan aloittamista koulutus, jossa selkeytetään eri toimijoiden rooleja ja toimintatapoja. Tässä koulutuksessa ja vapaaehtoistoiminnan järjestämisessä on ehdotettu ohjenuoraksi alla kuvattujen Vapaaehtoiseksi seniorina ja Tampereen opas vapaaehtoistyöhön kaltaisia toimintaoppaita.

Kirjasto voi toteuttaa tätä palvelukokonaisuutta yhteistyössä vapaaehtoistoimijoiden kanssa myös kirjaston tiloissa ja hoitohenkilökunnan kanssa asiakkaiden kotona.

Yhteistyörajapinta kirjaston ja yhteistyökumppanien välillä

1. Kirjastossa toteutettavat palvelut

Kirjaston omat palvelut: Kirjasto toteuttaa ikäihmisille suunnattuja palveluja osana normaalia kirjastotyötä. Kirjasto keskittyy hankkimaan ikäihmisten toivomaa aineistoa ja toisaalta opastamaan asiakkaita löytämään koko Rutakko-verkostosta lainattavan aineiston mahdollisuudet mm. verkkokirjastosta. Kirjasto vastaa yhteistyökumppanien kirjaston tiloissa tapahtuvan palvelutarjonnan koordinoinnista.

Kirjasto yhteistyökumppaneiden palveluiden alustana: Kirjaston aukioloaikana järjestettävät muiden toimijoiden palvelut edellyttävät sopimista tilojen käytön, tiedottamisen ja vastuiden osalta. Tämä toiminta edellyttää hyvissä ajoin tapahtuvaa koordinointia jotta asiakkaille voidaan tiedottaa tapahtumista muun kirjaston tiedottamisen yhteydessä.

LIITE 3 Sopimusmalli ja toimintaohje yhteistyökumppaneille: Kirjaston tiloissa tapahtuvat palvelut ja tilaisuudet

2. Laitoksissa toteutettavat palvelut

Kirjasto kehittää edellisen kappaleen kohdassa 3. Elämänlaatupalvelut avustettaville asiakkaille linjattua palvelukokonaisuutta pitkäjänteisesti yhdessä vanhusten palveluiden ammattilaisten, vanhusten tuetun asumisen yksiköiden ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Tavoitteena on toteuttaa asumisyksiköiden arkeen ja asiakkaille mahdollisimman hyvin toimiva palvelualusta johon satunnaisenkin vapaaehtoistoimijan tai ostopalveluiden tuottajan on helppo tuoda oma panoksensa.

3. Asiakkaan kotiin tarjottavat palvelut

Kirjaston asiakkaan kotiin tarjottavat palvelut perustuvat aineiston ja apuvälineiden lainaamiseen. Nämä palvelut toteutetaan yhteistyössä ikäihmisen kotihoidosta vastaavien ammattilaisten kanssa. Vapaaehtoistoimintaa ei kirjaston kautta tarjota ikäihmisten kotiin.

4. Yhteistyömahdollisuuksista tiedottaminen, sopiminen, määräaikaisuus

Kirjaston kumppanina toteutettavat ikäihmisten palvelut edellyttävät yhteisistä pelisäännöistä sopimista. Kirjasto toteuttaa ikäihmisten palveluita yhteistyössä kaupungin organisaation eri toimijoiden (erityisesti kansalaisopisto, kulttuuritoimi, vanhusten hoito- ja kotipalvelut), ostopalveluiden tuottajien ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa.
Ostopalveluiden osalta Ylä-Savon kuntien kulttuuritoimilla on toiminnassa yhteinen tarjousmenettely, jota voidaan helposti käyttää myös kirjastossa toteutettavien palveluiden tarjoamiseen. Kulttuuritoimien verkkosivuilta löytyvä yksinkertainen tarjouslomake antaa palvelun tilaajalle riittävän tarkat tiedot tarjotusta palvelusta vakioidussa muodossa: http://www.kiuruvesi.fi/Suomeksi/Palvelut/Kulttuuritoimi/Yhdistystoiminta
Kirjastoilla on varsin rajallinen mahdollisuus käyttää ostopalveluita ja niiden voi olla edullista pohtia palveluhankintoja alueellisesti, yhdessä Rutakko-verkoston kanssa. Kirjastojen yhdessä koko alueelle hankkima ostopalvelu on todennäköisesti yksikköhinnaltaan edullisempi kuin yksittäisen kirjaston hankinta. Myös toimintojen hankkeistamisessa alueellinen mittakaava saattaa olla edullisin (vrt. Ylä-Savon kulttuurivastaavien yhteistyössä hankkima ulkopuolinen rahoitus ja niillä toteuttamat hankkeet).
Vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita ilmoittautui Kiuruveden kirjaston toteuttamassa asiakaskyselyssä. Lisäksi kirjastolla on perinteisesti ollut yhteistyötä eri vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Tämän yhteistyön edelleen kehittämiseen löytyy hyviä ja testattuja toimintamalleja sekä yhdistyksille että niille henkilöille, jotka haluavat osallistua vapaaehtoistoimintaan:
http://www.vapaaehtoiseksiseniorina.fi/senioreille/minne+menna/
http://www.tampere.fi/material/attachments/o/NOOuFqG7o/vapaaehtoisen_opa...

Ikäihmisille palveluita tuottavien eri toimijoiden yhteistyön koordinointiin tarvitaan myös yhteisesti sovittu menettelytapa. Hyvinvointia ja kulttuuripalveluita on 2010-2014 selvitetty valtakunnallisella Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelmalla, jonka loppuraportti on osoitteessa http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1907204

Kiuruveden kirjastolle ja sen yhteistyökumppaneille voidaan toimintamalliksi suositella taidekoordinaattori Anna-Mari Rosenlöfin (Taiteen edistämiskeskus) Kulttuurisen seniori- ja vanhustyön kehittämismallia, joka yhdistää poikkihallinnollisen yhteistyön hyviä käytäntöjä eri kaupungeista:

1. Strategia ja arvopohja
Taide ja kulttuuri ymmärretään kunnallisessa päätöksenteossa (mm. eri toimialojen strategiat) osaksi ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja hyvää hoitoa.
2. Poikkihallinnollisen yhteistyön käynnistäminen, monialainen yhteistyöryhmä
Kootaan yhteistyöryhmä, johon kuuluu toimivaltaiset edustajat ainakin ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalveluista, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluista, vanhusneuvostosta sekä kolmannen sektorin edustajista. Varataan ryhmän toiminnalle oma kehittämisraha (ei välttämätön).

3. Toiminnan kartoitus
Tehdään nykyisten palveluiden kartoitus. Mitä tuotetaan eri ikääntyneiden kohderyhmille? Mitä ja millaisia palveluita tarvitaan nyt? Löytyykö päällekkäisyyksiä, katvealueita? Mitä tarvitaan tulevaisuudessa? Millä resursseilla palvelut tuotetaan?

4. Työnjako
Perustetaan kulttuurivastaavien verkosto hoito-/palveluyksiköihin. Nimetään ikäänyneiden kulttuurikoordinaattori kulttuuri- ja / tai vanhuspalveluihin. Sovitaan palveluiden tuottamisen vastuusta kunnan ja järjestötoimijoiden kesken.

5. Toiminnan näkyväksi tekeminen
Tiedotetaan ikäihmisten taide- ja kulttuuripalveluista sekä sisäisesti että ulkoisesti. Brändätään palvelutuotteeksi: esim. Taideapteekki (Jyväskylä), Kulttuuriketju - Kulturkedjan (Espoo), Yhteisötaiteilija (Kuopio).

6. Kehittäminen
Valitaan toiminnan kehittämiskohde: 1) koulutus (esimiehet, hoitajat, kulttuuritoimijat), 2) ammattitaiteilijoiden palveluiden lisääminen, 3) kehitys- ja muutoshaasteisiin vastaaminen taiteen keinoin (esim. muutos laitoshoidosta tehostettuun palveluasumiseen, etsivä vanhustyö). Etsitään rahoitus, seurataan ja arvioidaan kehittämistoimintaa ja vakiinnutetaan toiminnan hyvät käytännöt.

https://www.innokyla.fi/web/malli1205450
Kiuruvedellä tätä toimintamallia voidaan niin haluttaessa soveltaa sekä kirjaston että muiden kaupungin ja järjestöjen ikäihmisille toteuttamien kulttuuripalveluiden pitkäjänteisessä suunnittelussa ja kehittämisessä.

Erityisesti monen toimijan palvelutarjonnan yhteensovittamista tukee selkeä, yhteisesti sovittu toimintamalli jota koordinoidaan esim. kaupungin toimesta. Tämä mahdollistaa palvelutarjonnan, joka näyttäytyy asiakkaalle laadukkaana ja suunniteltuna ja jonka järjestämisessä niukat resurssit on mahdollisimman järkevästi käytetty ja aikataulutettu eikä esim. päällekkäisyyksiä synny.

Yhteistyömahdollisuuksista vapaaehtoistoimijoille tiedottaminen edellyttää sitä, että kirjastolla on ensin valittuna selkeä toimintamalli sekä itse toteutettujen ikäihmisille suunnattujen palveluiden suhteen ja pelisäännöt joilla kirjaston yhteydessä toimitaan. Yhteistyökumppaneille voidaan tarjota jatkuva mahdollisuus ilmoittautua mukaan kirjaston verkkosivulta ja toimipisteistä löytyvällä lomakkeella. Näin jokaiselta palveluun osallistuvalta toimijalta saadaan perustiedot sekä palvelusta että sen tuottajasta. Kirjaston tiloissa tapahtuva toiminta on kirjaston vastuulla joten kirjastolla täytyy olla mahdollisuus valita ja määritellä palveluita siitä näkökulmasta.

Suunnittelu voidaan aikatauluttaa kaksivaiheisena: ensin kaupungin omien (sivistystoimen) yksiköiden ikäihmisille suuntaamat palvelut esim. puolivuosittain, sen jälkeen vapaaehtoistoimijoiden palvelut.

Sekä kirjaston että yhteistyökumppanin kannalta on eduksi jos palvelusta sovitaan määräajaksi, esim. yhdeksi kevät- tai syyskaudeksi ja sen päätyttyä tarkastellaan puolin ja toisin palvelun toimivuutta ja molempien osapuolien mahdollisuutta jatkaa sitä.

Palvelusuunnitelma 2016

Alkusyksyllä 2015 kirjasto järjestää suunnittelupalaverin ikäihmisille suunnatuista palveluista vapaaehtoistoimijoille. Yhteistyössä järjestettävistä palveluista sovitaan syksylle 2015 ja keväälle 2016.
Kirjasto linjaa vuoden 2016 talousarviosuunnittelussaan ikäihmisten palveluvalinnat omalta osaltaan ja varaa resurssin myös yhteistyökumppanuuksien suunnitteluun.

1. Kirjaston palvelut ikäihmisille talousarviossa ja toimintasuunnitelmassa 2016

Kirjaston palveluista on linjattu seuraavasti vuoden 2015 talousarviossa ja vuoden 2016-2017 taloussuunnitelmassa
( http://www.kiuruvesi.fi/loader.aspx?id=220b7739-93b9-48ec-9c48-138bd614e983 ).

Sivistyspalvelut –tulosalueen toimintastrategiassa:

Kirjasto-kulttuuritaloa kehitetään siten, että se on kaikille avoin tiedon, elinikäisen oppimisen ja elämysten keskus. Monipuolisella yhteistyöllä mahdollistetaan toiminnan laatu. Kirjasto tarjoaa perinteistä ja digitaalista aineistoa. Kirjastopalveluissa painotetaan muun muassa tasa-arvoa, luotettavuutta ja ennakkoluulottomuutta.

Tulosalueen tavoitteet suunnitelmakaudelle 2016 – 2017:

Kehitetään kirjaston asiointi- ja verkkopalveluja sekä sisältöjä.

Ehdotus vuodelle 2016 ikäihmisten kirjastopalveluiden osalta:

Kehitetään kirjaston ikäihmisten kirjastopalveluiden tuottamisen yhteistyömenettelyjä ja testataan niiden toimivuutta kaupungin muiden yksiköiden, vapaaehtoistoimijoiden ja Rutakko-kirjastoverkoston kanssa. Sovelletaan Kulttuurisen seniori- ja vanhustyön kehittämismallia yhteistyön kehittämisessä.

Tulosalueen palvelusuunnitelman kuvaus vuodelle 2015:

Kirjastojärjestelmä PallasPro korvataan versiopäivityksenä hankittavalla Axiell Aurora – kirjastosovelluksella ja sen lisäksi hankittavalla Arena-verkkokirjastolla. Henkilökunta osallistuu järjestelmäkoulutuksiin. Kehittämiskohteena on edelleen vuonna 2014 aloitettu seniorityö.

Ehdotus vuodelle 2016 ikäihmisten kirjastopalveluiden osalta:

Kirjaston ikäihmisten palveluiden tavoitteena on 2016 saada valmiiksi toimiva tiedotustapa olemassa olevasta palvelutarjonnasta yhteistyössä kaupungin muiden yksiköiden ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Yhteistyössä Rutakko-kirjastoverkoston kanssa kehitetään tämän asiakasryhmän aineistohankinnan koordinointia ja yhteisten verkkopalveluiden kehittämistä. Tavoitteena 2016 on saada mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön ne aineistot, apuvälineet, palvelut ja tiedot joita kirjastoilta jo löytyy. Painopistealueena tiedotuksen ja asiakasneuvonnan kehittäminen.

Tulosalueen käyttötalouden tavoitteet ja tunnusluvut vuodelle 2015:

Kirjastossa tavoitteena on toiminnan terävöittäminen ja elävöittäminen.

Ehdotus vuodelle 2016 ikäihmisten kirjastopalveluiden osalta:

Kirjasto aktivoi yhteistyössä kaupungin muiden yksiköiden ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa ikäihmisille suunnattuja palveluja. Painopisteenä kirjaston tiloissa ja tuetun asumisen yksiköissä tapahtuva toiminta.

Tulosalueen käyttötalouden perustelut vuodelle 2015:

Kiuruveden kirjasto, yhdessä muiden Ylä-Savon kirjastojen kanssa, päivittää atk-järjestelmän uuteen versioon ja verkkokirjasto Arena otetaan käyttöön. Tämä vaatii sekä taloudellisia että henkilöresursseja. Kirjaston kirjallisuusmäärärahoja joudutaan taloudellisen tilanteen vuoksi leikkaamaan, mikä voi vaikuttaa lainausmääriin laskevasti.

Ehdotus vuodelle 2016 ikäihmisten kirjastopalveluiden osalta:

Kirjasto toteuttaa suunnitellut ikäihmisten palveluiden kehittämistoimenpiteet normaaliresursseillaan, kehittämällä yhteistyötään kaupungin muiden yksiköiden ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Yhteistyössä Rutakko-kirjastoverkoston kanssa harkitaan yhteisten kehittämishankkeiden hakemista.

2. Kirjaston yhteistyökumppanien palvelut ikäihmisille 2016

Kirjasto panostaa vuonna 2016 toimivan yhteistyömallin kehittämiseen ikäihmisten palveluiden toteuttamiseksi. Syksyn 2015 ja vuoden 2016 aikana kehitetään ja testataan toimintamalli, joka mahdollistaa kirjastolla laadukkaan yhteistyömenettelyn tämän asiakasryhmän palveluiden suunnittelussa yhdessä muiden kaupungin yksiköiden ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Tämä toteutetaan kirjaston
jo olemassa olevilla resursseilla.

3. Toimintalinjaukset palveluiden toteuttamiseksi

Kirjaston ikäihmisille suunnatut palvelut perustuvat kirjaston normaaleihin resursseihin. Näiden täydentämiseksi kirjasto kehittää tapaansa toimia yhteistyössä muiden kaupungin yksiköiden ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Lisäksi tarkastellaan yhdessä Rutakko-kirjastoverkoston kanssa, mitä kehittämistoimenpiteitä olisi tarkoituksenmukaista tehdä alueellisessa mittakaavassa (esim. hankkeet, kirjailijavierailut, aineistohankinnan koordinointi).

Kirjaston mahdollisuudet käyttää ostopalveluita ovat jatkossakin niukat. Yhdistysten ja vapaaehtoisten kanssa tehtävä yhteistyö on tästäkin syystä kirjaston kehittämistoimenpiteiden painopistealue lähivuosina.
Liitteet:

LIITE 1 Kirjaston omarahoitusraportti
LIITE 2 Vastaukset asiakaskyselyyn
LIITE 3 Sopimusmalli ja toimintaohje yhteistyökumppaneille: Kirjaston tiloissa tapahtuvat palvelut ja tilaisuudet

Arvioi toimenpiteitä ja vaikutuksia: 

Heti projektin alkuvaiheessa keskityttiin käytännön toimintamuotojen kokeiluun ja toteuttamiseen. Järjestettiin internetin käyttökursseja ikäihmisille (yht.12x2h), seniorilukupiirejä kirjastossa (yht.17x1h) sekä teemapiirit kokoontuivat muutamissa hoitokodeissa (6 kertaa). Projektinvetäjä joutui kuitenkin lopettamaan marras-joulukuussa 2014 ja toinen henkilö jatkoi hankkeen eteenpäin viemistä 1.4.2014-30.11.2015 välisenä aikana. Myös internetin käyttökursseja ja lukupiiriä ohjasivat uudet henkilöt joulukuusta 2014 alkaen.
Hankkeen loppuvaiheen tavoitteeksi tulikin tehdä pysyvälle rakenteelle perustuva toimintamalli, joka mahdollistaa hyväksi havaittujen käytänteiden jatkumisen hankkeen päättymisen jälkeen.Tavoitteena oli saada vakaa mutta muutoksille avoin menettely, jossa kirjaston vanhuksille suunnatut peruspalvelut muodostavat rungon ja esim. kansalaisopiston ja yhdistysten tarjoama lisäpalvelu täydentäisi sitä.
Sekä internetkurssit että ikäihmisten lukupiirit ovat olleet hyvin suosittuja. Teemapiirit jäivät vielä kokeiluasteelle ja vaatisivat erityistä asiaan perehtymistä ja
paneutumista, kun kysymyksessä on erikoisryhmä kuten esim. dementiaa sairastavat henkilöt.

Jatkotoimenpiteet: 

Kirjasto linjaa jo talousarviosuunnittelussa ikäihmisten palveluvalinnat omalta osaltaan ja varaa resurssin myös yhteistyökumppanuuksien suunnitteluun. Laaditaan syksyisin ns. Seniorityön vuosisuunnitelma, josta näkyvät kaikki ikäihmisille suunnatut kirjastopalvelut, tapahtumat ja koulutukset ym. ympäri vuoden.
Kirjasto toteuttaa ikäihmisten palveluiden kehittämisen normaaliresursseillaan, kehittämällä yhteistyötään kaupungin muiden yksiköiden ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Yhteistyössä Rutakko-kirjastoverkon kanssa harkitaan mm. yhteisten kehittämishankkeiden toteuttamista. Koska kirjaston mahdollisuudet käyttää ostopalveluita ovat jatkossakin niukat, yhdistysten ja vapaaehtoisten kanssa tehtävä yhteistyö on kehittämistoimenpiteissä painopistealue tulevina vuosina. Tarkastellaan yhdessä, mitä kehittämistoimenpiteitä voitaisiin tehdä alueellisessa mittakaavassa (hankkeet, kirjailijavierailut, aineistohankinnan koordinointi).

Aloituspäivämäärä : 
01/04/2014
Lopetuspäivämäärä : 
30/11/2015
 


Anomuksen rahoitus
Haettava avustus yhteensä: 
€10 000
Oma rahoitus yhteensä: 
€3 000
Budjetti euroissa yhteensä: 
€13 000
Haettu muu avustus: 
€0
Saatu muu avustus: 
€0

Toteutunut rahoitus
Koko budjetti: 
€6 506
Oma rahoitus yhteensä: 
€1 500
Muualta saatu avustus: 
€0
Yhteistyökumppanin rahoitusosuus: 
€0

Tilastot:
Koulutustilaisuudet: 
1kpl/st.
Koulutuksiin osallistujia: 
4henkilö/person
Tapahtumien lukumäärä: 
38kpl/st.
Tapahtumiin osallistujat: 
246henkilö/person

Päätös
Myönnetty avustus euroissa.: 
€5 000

Hanke on kokonaisuudessaan hakuehtojen mukainen. Avustusta voi käyttää hakemuksessa esitetyn erittelyn mukaisesti. Perustelumuistio 2014, ks. http://hankkeet.kirjastot.fi/ohjeita/perustelumuistio-2014

 
okm
avi