Kirjastosta kajahtaa : uutta otetta Pirkanmaan kirjastojen musiikkitoimintaan
Vuoden 2016 ELY-hanke   (Hanke on saanut rahoitusta)


Ylöjärven kaupunginkirjasto
Kirjaston osoite : 
Koivumäentie 2
33470
Kirjaston puhelin : 
040 133 1431
Kirjaston sähköposti : 
kirjasto@ylojarvi.fi
ISIL-tunnus : 
FI-Ylo
Y-tunnus : 
0158221-7
Yhteyshenkilön nimi : 
Marko Ojala (1.9.2017 alkaen Outi Kytömäki)
Puhelin : 
050 390 4619
Sähköposti : 
marko.ojala@ylojarvi.fi / outi.kytomaki@ylojarvi.fi
Hankkeen tavoite: 

Hankkeen tavoitteena on tukea ja rikastaa PIKI-kirjastojen eli Pirkanmaan yleisten kirjastojen musiikkitoimintaa sekä saada sille näkyvyyttä.

Tavoitteen seurannan mittarit: 

Mittarit eivät ole täysin kvantitatiivisella asteikolla arvioitavissa, mutta kumpikin onnistui osaltaan oikein hyvin. Mittarienkin mukaan hanke saavutti tavoitteensa, mikä on todettavissa hankkeen kuvauksesta.

- Kirjastoissa hankkeen puitteissa järjestettävien, musiikkikirjastotoimintaa koskevien koulutustilaisuuksien määrä ja niistä saatu palaute (koulutustilaisuuksia 28, palaute pelkästään kiittävää)

- Musiikkikirjastotyön hankkeen ansiosta saama näkyvyys (Kirjastolevyn ja -kiertueen ansiosta hanke keräsi huomattavaa valtakunnallista näkyvyyttä)

Kuvaus : 

Hankkeen tavoitteena on tukea ja rikastaa PIKI-kirjastojen eli Pirkanmaan yleisten kirjastojen musiikkitoimintaa sekä saada sille näkyvyyttä.

Musiikkipalvelut ovat osa kirjaston perustoimintaa. Pirkanmaalla on 22 erilaista ja erikokoista kuntaa, joten palvelujen kirjo on hyvin laaja. Kaikille kunnille on kuitenkin yhteistä se, että kirjastojen musiikkipalveluja halutaan kehittää ja kohdentaa entistä paremmin.

Musiikin jakelu- ja käyttötavat ovat viime vuosina mullistuneet. Muutos koskee myös kirjaston asiakkuutta: lainaus ei enää äänitteiden kohdalla vedä entiseen tapaan. Vanhojen polkujen oheen on avattava uusia uria, jotta asiakkaat edelleen löytävät kirjastoihin ja niiden laadukkaiden musiikkikokoelmien sekä -palvelujen pariin. Tämän hankkeen avulla pyritään saamaan näkyvyyttä ja tehoa yleisten kirjastojen musiikkitoiminnalle. Tapahtumatuotannon kehittäminen ja uusien yhteistyökumppanien hankkiminen ovat tärkeässä osassa.

Pirkanmaalainen PIKI-yhteistyö perustuu vastavuoroisuuteen sekä kirjastojen kesken että asiakkaiden ja paikallisten toimijoiden kanssa. Yhteistyötä lisäämällä ja osaamista jakamalla musiikkikirjastotyölle avautuu uusia mahdollisuuksia. Ideat ja asiantuntemus koituvat näin koko maakunnan asukkaiden hyväksi.

Ylöjärven kaupunginkirjaston vetämän hankkeen antia sovelletaan koko Pirkanmaalla (Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi). Projektin ohjausryhmä kootaan PIKI:n musiikkikirjastovastaavista.

Hankkeeseen palkataan projektityöntekijä, jonka tehtäviin sisältyy:

  • PIKI-kirjastojen musiikkitoiminnan tilannekartoitus

  • hyvien käytänteiden dokumentointi ja jakaminen, esim. liikkuva musiikkikirjasto tapahtumiin, aikuisten musiikkivinkkaus, näyttelyt.

  • musiikkikirjastotoimintaan keskittyvien koulutustilaisuuksien järjestäminen, esim. tapahtumatuotanto, markkinointi, musiikkivinkkaus ja muu aineiston elävöittäminen, sähköiset palvelut.

  • PIKI-musiikkikirjastotoiminnan markkinointi, esim. PIKI-musiikkiesitteen valmistus, PIKI-plektrat jne.

  • tapahtumakiertueen järjestäminen

Hankerahaa haetaan seuraavasti:

  • projektityöntekijän palkka- ja matkakulut (22000 €)

  • koulutustilaisuudet: luentopalkkiot, matkakulut (6000 €)

  • PIKI-musiikkiesitteen ym. yhteisen markkinointimateriaalin taitto ja painatus (3000 €)

  • musiikkitapahtumien esiintyjäpalkkiot ja matkakulut (10000 €)

 

Kirjastojen omarahoitusosuus:

Kirjastojen vastuulle jää hankkeen vaatima työ: yhteistyö ja suunnittelu projektityöntekijän kanssa, koulutustilaisuuksien, tapahtumien ja näyttelyjen paikallinen järjestely (8000 €) sekä työtilan ja -välineiden järjestäminen projektityöntekijän tarpeisiin (1000 €). Hankkeen hallinnoinnista ja hallinnointikuluista (2000 €) vastaa Ylöjärven kaupunginkirjasto. Lisäksi kirjastojen osalle jäävät tapahtumien markkinointikulut (1000 €).

Yhteistyökumppanit, työryhmä: 

PIKI-kirjastot (Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi)

PIKIn musiikkikirjastotyöryhmä

Toiminnan kuvaus ja hankkeen arviointi: 

Työryhmä ja yhteistyökumppanit 

Projektiin osallistui lukuisia toimijoita eri tahoilta. Keskeiset kirjastopuolelta olivat Pirkanmaan kirjastojen eli PIKI-alueen kirjastot. Näistä merkittävimmät olivat projektista vastaava Ylöjärven kaupunginkirjasto (kirjastotoimenjohtaja Marko Ojala), Tampereen kaupunginkirjasto (Musiikki ja lehdet -osaston palvelupäällikkö Jarkko Rikkilä sekä Tampereen kirjaston viestinnästä Emma Salmi ja Eva Kallioranta).

Projektille koottiin ohjausryhmä PIKI-kirjastojen musiikkihenkilöstöstä. Siihen kuuluivat Jarkko Rikkilä (Tampereen kaupunginkirjasto), Outi Kytömäki (Ylöjärven kaupunginkirjasto), Ilari Reuhkala (Kangasalan kunnankirjasto), Kaisa Palomäki (Sastamalan kunnankirjasto), Päivi Viitala / Ilkka Kaita-Aho (Oriveden kaupunginkirjasto). PIKI-koordinaattori Pirjo Järvinen ja PIKI-verkkokirjastosta vastaava Leila Virta olivat myös keskeisiä hahmoja projektissa. Projektin käytännön vetäjänä ja palkattuna työntekijänä toimi kirjastonhoitaja Juhani Koivisto Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosastolta.

Projektissa oli mukana myös paljon PIKI-kirjastojen ulkopuolista väkeä. Osa heistä toimi talkoilla, osalle heidän oma työnantajansa maksoi palkan. Tampereen kulttuuripalveluista mukana olivat Teemu Keskinen ja Janne Järvinen. Graafikko Jaakko Kahala suunnitteli uuden PIKI-musiikkilogon. Kirjastolevy vaati suuren joukon työpanoksen: Tamperelaiset tuottajat ja musiikin monitoimimiehet Jarno Alho ja Nike Sarapohja vastasivat levyn sisällöstä. Sarjakuvataiteilija Tommi Musturi teki Kirjastolevyn kannet. Levyllä esiintyi 13 artistia/yhtyettä, ja he olivat tehneet tätä varten uusia kappaleita. Kirjastolevyä oli konkreettisesti tekemässä yhteensä 54 henkilöä: muusikoita, miksaajia ja tuottajia.

Hankkeen kulku ja vaikutukset

Projekti oli koko Pirkanmaan laajuinen. Aluksi lähetettiin kaikille Pirkanmaan kirjastoille kysely:

1.   Millaista musiikkikirjastotoimintaa kirjastossanne on? Kokoelmat, asiakkaat, tapahtumat yms.
2.   Miten haluaisitte kehittää musiikkikirjastoimintaanne?        
3.   Mitä musiikkitoimijoita (tapahtumat, koulut, ravintolat yms) alueellanne on? 
4.   Mitä yhteistyötä teette paikallisten musiikkitoimijoiden kanssa?

Kirjastot vastasit kyselyyn aktiivisesti. Vastaukset olivat kautta linjan samantyylisiä ja niistä tuli esille seuraavia asioita:
- Musiikkikirjastotoimintaa pidettiin tärkeänä ja sitä haluttiin kehittää.
- Kehittämistavoista ja -suunnasta oli epävarmuutta; haluttiin konkreettista opastusta ja neuvoja.
- Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosastoa pidettiin esikuvana.
- Tapahtumia oli järjestetty jonkin verran. Niitä haluttiin lisää, mutta useimmiten yhteistyöverkostot olivat minimaalisia.
- Kaikkialla oli musiikkiaineistoa, mutta sen perusteellinen kokoelmatyö eli käytännössä aineiston poistaminen oli jäänyt tekemättä.
- Toivottiin koulutusta, yhteistyötä ja Metson musiikkiosaston henkilökunnan opastusta musiikkikirjastojen kehittämisessä.

Kyselyn perusteella projektityöntekijä Juhani Koivisto kiersi kaikki Pirkanmaan kuntien kirjastot. Yhteensä hän vieraili 20 kunnan pääkirjastossa ja kaiken kaikkiaan 27 kirjastossa. Ajokilometrejä kertyi 1808 km. Kirjastokäynnit koostuivat koulutuksesta ja konsultoinnista. Projektityöntekijä oli kirjastoissa yleensä noin kaksi tuntia. Paikalla oli 1-5 kirjaston työntekijää. Aluksi keskusteltiin yleisesti musiikkikirjastotyöstä, ja sen jälkeen lähdettiin kiertämään kirjaston musiikkiaineistokokoelmaa. Koulutus ja konsultointi oli välitöntä, konkreettista ja vapaamuotoista. Näistä kirjastokäynneistä kertyi paljon myönteistä palautetta ja ne koettiin varsin hyödyllisiksi.

Uusi PIKI-musiikkilogo, PIKI-musiikkijuliste ja PIKI:n musiikkiaiheiset roll upit suunniteltiin yhteistyössä graafikko Jaakko Kahalan, Tampereen kirjaston viestinnän Emma Salmen ja Eva Kalliorannan sekä projektin ohjausryhmän kanssa. Kaikki nämä uudet kirjastojen musiikkitoiminnan markkinointia helpottavat asiat otettiin kirjastoissa ilolla vastaan.

Kirjastolevyn idea oli koota CD-levylle pelkästään uusia lauluja, joista mitään ei julkaista myöhemmin. Levyä ei myydä, se ei tule Spotifyyn yms., vaan levyä saa vain kirjastoista lainaamalla. Kolme levyä arvottiin asiakkaille PIKI-verkkokirjaston kautta. Levyn tekeminen alusta loppuun laajana yhteistyönä yhdisti pirkanmaalaisia musiikkikirjastoja ja musiikkitoimijoita kiinteästi toisiinsa. Kaikki tahot olivat innolla mukana. Kirjastolevy julkaistiin 8.2.2017 Metsossa, ja tilaisuus striimattiin Pirkanmaan kirjastoihin. Sen jälkeen oli vuorossa live-Kirjastokiertue (ks. esiintyjät ja esiintymispaikat alemmassa osiossa).

Projektin toteutusvaiheen lopussa Juhani Koivisto teki kaikille kirjastoille vielä toisen kyselyn:
1. Mainitse yksi tai useampia asioita, joita on kirjastossanne tehty kirjastossanne musiikkiaineistolle tai musiikkitoiminnassa muuten PIKI-musiikkiprojektin ja minun mahdollisen vierailuni jälkeen.
2. Mitä aioitte tulevaisuudessa tehdä musiikkiaineistolle tai muuten musiikkikirjastotoiminnan suhteen?
3. Muuta kommentoitavaa yms.

Kirjastot vastasit tähänkin kyselyyn aktiivisesti. Vastauksista tuli esille seuraavia asioita:
- Kiitoksia projektista ja kiitoksia projektihenkilön konkreettisesta ja helposti lähestyttävästä tavasta toimia tuli paljon.
- Musiikkikokoelmaa oli alettu käydä läpi ja aineiston - lähinnä cd-levyjen - poistoja oli tehty paljon.
- Oli luotu parempia yhteistyökuvioita oman alueen musiikkitoimijoiden kanssa.
- Musiikkitapahtumia oli mietitty, suunniteltu ja toteutettukin.
- Toivottiin, että yhteistyö musiikkikirjastojen kesken jatkuisi vilkkaana.

Kirjastojen konsultointikierroksen suunnittelu ja toteutus tapahtuivat 5.9. - 2.12.2016. Sen jälkeen helmikuussa 2017 oli Kirjastolevyn julkaisu kiertueineen. Projektityöntekijä Juhani Koivisto puhui projektista useissa eri yhteyksissä. Näitä olivat Tampereen kaupunginkirjaston kuukausi-info, Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen valtakunnallinen musiikkikirjastolaisten kevätseminaari, Seinäjoen ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelupuolen opiskelijoille suunnattu alumnipäivä sekä Pirkanmaan kirjastopäivä.

Musiikkihanke veti loppuhenkosensa marras-joulukuussa 2017, jolloin hankerahoilla järjestettiin vielä viidessä pirkanmaalaisessa kirjastossa ukulelepaja. Tähän musiikkitapahtumasarjaan valikoituivat ne kirjastot, joihin Kirjastolevyn tapahtumakiertue ei ulottunut ja jotka eivät aiemmin olleet tarjonneet asiakkailleen suosittua ukulelepajaa. Pajat järjestettiin marras-joulukuussa 2017 Parkanon, Urjalan, Punkalaitumen, Ruoveden ja Oriveden kirjastoissa. Pajat toteutti ukuleleopettaja Outi Koivuniemi. Päälle päätteeksi hankerahan rippeillä kustannettiin vielä seitsemän ukulelea laajentamaan pirkanmaalaisten kirjastojen lainattavia soitinkokoelmia.

Verkkosivut, tuotetut julkaisut ja materiaalit: 

Hankkeessa tuotetut julkaisut ja materiaalit
- uusi PIKI-musiikkilogo Pirkanmaan kirjastojen käyttöön
- PIKI-musiikkijuliste (500 kpl, jaettu Pirkanmaan kirjastoihin)
- 2 erilaista PIKI-musiikki roll upia (4 kpl) kiertämään Pirkanmaan kirjastoissa
- Kirjastolevy (painos 600 kpl) - BTJ Oy markkinoi vain kirjastoille

Media osoitti runsaasti kiinnostusta projektin Kirjastolevy-osioon. Levystä kirjoittivat mm. Aamulehti, Helsingin Sanomat, Ylöjärven Uutiset, Rumba, Soundi, Etelä-Suomen Sanomat ja Savon Sanomat. YLE 1:n ohjelma Seitsemän päivää lähetti Kirjastolevyn julkaisutilaisuudesta Tampereen Metsosta suoraa lähetystä. Tällä lähetyksellä oli arviolta 400 000 - 500 000 katsojaa. Myös useat radiokanavat kertoivat Kirjastolevystä. Kirjastolevy ilmestyi helmikuussa 2017 ja se oli useita kuukausia Tampereen kirjaston lainatuin cd-levy - kaikkiaan Kirjastolevyä on Pirkanmaan kirjastoista lainattu vuoden 2017 mittaan noin 500 kertaa. Kirjastolevyllä oli oma Facebook-tapahtuma, ja PIKI-verkkokirjastossa oli Kirjastolevylle oma sivu.
Ks. esim.
https://www.facebook.com/events/385710721761440/ - Kirjastolevyn Facebook-tapahtuma
https://www.rumba.fi/uutiset/kirjastot-jatkavat-vahvalla-maailman-paras-... - Kirjastolevystä Rumba-lehdessä
https://www.youtube.com/watch?v=cUiCqGU6ttI - Jarkko Martikainen kertoo Kirjastolevystä YouTubessa
https://www.ylojarvi.fi/vapaa-aika/kulttuuri/uutiset/pirkanmaan-kirjasto... - Kirjastolevy-uutinen Ylöjärven kaupungin nettisivulla

Arvioi toimenpiteitä ja vaikutuksia: 

Osiossa Toiminnan kuvaus ja hankkeen arviointi kuvailtiin sekä hanketta käytännössä että sen tuloksia.
Paljon hyötyä ja iloa tuottivat myös hankkeen puitteissa järjestetyt koulutustilaisuudet ja tapahtumat, joita olivat seuraavat:

Hankkeen järjestämät tapahtumat
Koulutustilaisuudet:
Hankkeessa oli koulutus- ja konsultointitilaisuuksia 27 kirjastossa 20 kunnan alueella yhteensä 28. Yksi koulutuksista oli Tampereen pääkirjastossa ja siihen osallistui yhteensä 29 ihmistä. Muissa koulutustapahtumissa oli paikalla 1-5 ihmistä. Yhteensä koulutuksissa kävi ihmisiä 86. Keskustelevat koulutustilaisuudet toteutti kiertävä musiikkikirjastoasiantuntijamme, Tampereen kaupunginkirjasto Metson musiikkiosaston kirjastonhoitaja Juhani Koivisto mutkattomalla ja välittömällä tyylillään, ja ne keräsivät paljon kiitosta kirjastoväeltä.

Tapahtumat:
Projektin Kirjastolevy-osuudessa järjestettiin useita kaikille vapaita musiikkitapahtumia. Kirjastolevy-kiertueen tapahtumia oli yhteensä 8 ja osallistujia niissä 323.
Kirjastolevyn artistit esiintyivät levyn julkkareiden merkeissä eri puolilla Pirkanmaata seuraavasti:
Ma 6.2. klo 18 Vastavirta-Klubi, Kirjastolevyn ennakkokuuntelu ja U.F. Ojala (maksuton)
Ke 8.2. klo 18 Tampereen pääkirjasto Metso, Kirjastolevyn julkkarit Maritta Kuula & Janne Lastumäki
Ke 15.2. klo 18 Ylöjärven pääkirjasto Leija, Jukka Nousiainen
To 16.2. klo 18 Ikaalisten kaupunginkirjasto, Pekko Käppi ja Tommi Laine
ke 22.2. klo 18 Sastamalan pääkirjasto, Matti Johannes Koivu
Ke 1.3. klo 18 Valkeakosken pääkirjasto, Samae Koskinen
Pe 10.3. klo 18 Pirkkalan pääkirjasto, Itä-Hollola Installaatio
To 16.3. klo 18 Kuhmalahden kirjasto, Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset

Ukulelepajat (5 kpl marras-joulukuussa 2017 Parkanon, Urjalan, Punkalaitumen, Ruoveden ja Oriveden kirjastoissa) keräsivät yhteensä 66 innostunutta osallistujaa.

Jatkotoimenpiteet: 

Jatkotoimenpiteet

Tärkeintä on jatkaa yhteistyötä kirjastojen musiikkiosastojen kesken. Metson musiikki ja lehdet -osasto on Suomen parhaita musiikkikirjastoja, ja sen työn vaikutuksien toivotaan tukevan myös muuta Pirkanmaata. Kokoelmatyötä on mietittävä tulevaisuudessa koko Pirkanmaan alueen kesken. Se edellyttää logistiikan sekä asiakaspohjan tuntemuksen kehittämistä. Nyt viriteltyä musiikkikirjastolaisten välistä yhteydenpitoa ja yhteistyötä aiotaan tiivistää, jatkaa ja toivottavasti laajentaa myös yhteisen kehittämisalueen kirjastoihin Keski-Suomeen. Yhteistyö antaa tukea ja tulevaisuuden uskoa erikokoisten kirjastojen musiikkitoiminnalle.

Lisätietoa: 

Hankkeen kokonaisbudjetti ylittää 1256 eurolla hankkeen tuloslaskelmien (2016 ja 2017) toimintakulujen summan (25472 €).
Tämä johtuu siitä, että hankkeen lopuksi järjestettiin kirjastoissa ukulelepajoja, joiden myöhäisestä ajankohdasta johtuen pajan pitäjän Outi Koivuniemen palkkio ja matkakulut (yht. 1256 €) tulivat maksuun vasta vuoden 2018 puolella eivätkä siis ehtineet tuloslaskelmaan. (Liitteenä on ukulelepajojen lasku.)

Yhteistyökumppanin rahoitusosuus:
Mainittu yhteistyökumppani on Kangasalan kunnankirjasto, joka maksoi heidän lähikirjastossaan Kuhmalahdella 16.3.2017 pidetyn Kirjastolevy-keikan keikkapalkkion. Muut Kirjastolevykiertueen keikat rahoitettiin hankeavustuksesta.

Muualta saatu avustus:
Tässä kohdassa on merkittynä Kirjastolevyn tuotto (2401 €). BTJ Oy markkinoi levyä kirjastoille valtakunnallisesti. Myyntitulot kirjattiin Ylöjärven kaupungissa hankkeen tilille, jolloin levymyynti vei osaltaan hanketta eteenpäin.

 

Aloituspäivämäärä : 
01/05/2016
Lopetuspäivämäärä : 
31/12/2017
 


Anomuksen rahoitus
Haettava avustus yhteensä: 
€41 000
Oma rahoitus yhteensä: 
€12 000
Budjetti euroissa yhteensä: 
€53 000
Haettu muu avustus: 
€0
Saatu muu avustus: 
€0

Toteutunut rahoitus
Koko budjetti: 
€26 728
Oma rahoitus yhteensä: 
€4 186
Muualta saatu avustus: 
€2 401
Yhteistyökumppanin rahoitusosuus: 
€350

Tilastot:
Koulutustilaisuudet: 
28kpl/st.
Koulutuksiin osallistujia: 
86henkilö/person
Tapahtumien lukumäärä: 
13kpl/st.
Tapahtumiin osallistujat: 
389henkilö/person

Päätös
Myönnetty avustus euroissa.: 
€20 000

Hanke on hakuehtojen mukainen. Avustusta voi käyttää hakemuksessa esitetyn erittelyn mukaisesti. Perustelumuistio: http://hankkeet.kirjastot.fi/ohjeita/perustelumuistio-2016.