Kohtaavat kokoelmat
Vuoden 2012 AVI-hanke   (Hanke on saanut rahoitusta)


Hankasalmen kirjasto
Kirjaston osoite : 
PL 21 (Rantakalliontie 3)
41521
Kirjaston puhelin : 
014-2671249
Kirjaston sähköposti : 
kirjasto@hankasalmi.fi
ISIL-tunnus : 
Hanka
Y-tunnus : 
0174035-0
Yhteyshenkilön nimi : 
Sari Kanniainen
Puhelin : 
014-2671305
Sähköposti : 
sari.kanniainen@hankasalmi.fi
Kuvaus : 

Hankkeessa välitetään kirjaston kokoelmien sisältöjä niille ikäihmisille, jotka eivät pysty käymään kirjastossa. Hanketta toteutetaan siten, että vapaaehtoiset virkistysluotsit järjestävät virkistystuokioita ikäihmisille Hankasalmen Päivärannan ja Metsätähden palvelukeskuksessa sekä sairaalan päiväsalissa. Virkistysluotsit etsivät aineistoja kirjaston kokoelmista, sisäistävät aineistojen sisältöjä sekä välittävät niitä edelleen ikäihmisille.

TAVOITTEET

Hankkeen tavoitteena on osallistaa vapaaehtoisia virkistysluotseja kotikirjastopalvelujen kehittämiseen. Lisäksi vapaaehtoisten virkistystoimintaan muodostetaan pysyväisluonteisia rakenteita tuottamalla toimintaa ohjaava teemoitettu virkistyskalenteri, jonka avulla vakiinnutetaan kirjaston roolia virkistystuokioiden sisältöjen välittämisen tukijana. Hankasalmen kunnassa on tekeillä Ikääntyneiden kulttuurisuunnitelma ja hankkeen kautta kirjasto vakiinnuttaa paikkaansa ikäihmisten kirjastopalvelujen tuottamisessa ja välittämisessä. Hankkeen avulla muodostetaan myös yhteistyöverkostoja kirjaston, kulttuuritoimen, sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä seurakunnan ja SPR:n vapaaehtoistyön välille. Lisäksi hyödynnetään Jyväskylässä toteutettavassa Kulttuuriluotsitoiminnassa sekä Ikäinstituutin, Muistiliiton sekä Vanhus- ja Lähimmäispalveluliiton hankkeissa saatuja kokemuksia, tietoa ja materiaaleja.

 

TOTEUTUS

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa, keväällä 2012, muodostetaan vapaaehtoisten virkistysryhmä jo olemassa olevan sadunlukijoiden ryhmän pohjalta, joka puolestaan osittain koostuu pääkirjastossa kokoontuvien Hankasalmen äänilehden lukijoiden ryhmästä. Vapaaehtoisia etsitään myös Hankasalmen seurakunnan ylläpitämästä vapaaehtoisten toimijoiden rekisteristä ja SPR:n Hankasalmen osaston ystävätoiminnasta.

Toisessa vaiheessa, syksystä 2012 syksyyn 2013 järjestetään koulutusta, jossa virkistysluotseille annetaan tietoa, menetelmiä ja motivaatiota virkistystuokioiden järjestämiseen. Kirjaston henkilökunta antaa vapaaehtoisille tietoa kirjaston kokoelmista ja tietopalvelusta, koska tavoitteena on, että vapaaehtoiset valikoivat sekä itsenäisesti että kirjaston tietopalvelua hyödyntäen virkistystuokioihin sopivaa aineistoa. Ostopalveluna toteutettavaa koulutusta järjestetään virkistystuokioiden järjestämisen perusteista, muistelutyöstä, taideterapiasta (kirjallisuuteen, musiikkiin, elokuviin ja/tai kuvataiteeseen liittyen) sekä voimaannuttavista menetelmistä. Koulutustilaisuuksia tarjotaan avoimina luentoina myös sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstölle sekä muille aiheista kiinnostuneille.

Hankkeen tuotoksena virkistysluotsit luovat syksyllä 2012 yhteistyössä kirjaston henkilökunnan kanssa teemoitetun ”virkistyskalenterin ”, jonka teemat tarjoavat erilaisia näkökulmia kirjaston aineistoihin (esim. voimaannuttavia elämäkertoja tai kaihoisia lauluja). Virkistyskalenterin teemoista laaditaan hankkeen edetessä myös teema-artikkeleja, joita julkaistaan Hankasalmen kirjaston Arkki -tiedotuslehdessä. Teemojen valinnoilla virkistysluotseja kannustetaan omien erityistaitojensa esille tuomiseen ja kehittämiseen sekä teema-artikkelien julkaisun myötä annetaan vaikutusmahdollisuuksia myös kirjaston sisällöntuotantoon osallistumiseen.

Lisäksi virkistysluotseja kannustetaan kirjaston aineistojen luovaan käyttöön, kulttuuristen sisältöjen tulkinnan taitojen kehittämiseen ja monipuolisten virkistystuokioiden järjestämiseen. Näitä tavoitteita tuetaan hankkimalla valmiita virkistysaineistoja mm. Jyväskylän taidemuseosta ja Suomen käsityön museosta sekä Ikäinstituutista sekä Vanhus- ja lähimmäispalveluliitosta. Ikäihmisille tarjotaan elämyksellisiä virkistystuokioita antamalla virikkeitä kaikille aisteille. Lisäksi pyritään aineistojen ja taiteiden välisyyteen muun muassa kirjallisuuden ja musiikin sekä kirjallisuuden ja elokuvan sisältöjen yhdistelemällä ja elävöittämällä niiden sisältöjä arkisilla ja esim. luonnonelementeillä. Virkistystuokioiden tavoitteena on elävöittää ikäihmisten arkea sekä ylläpitää heidän emotionaalista ja kognitiivista toimintakykyään.

Hankkeen aikana, keväästä 2012 syksyyn 2013 toimintaa vakiinnutetaan ja virkistysluotsien ryhmän yhteisöllisyyttä lisätään järjestämällä vertaisryhmän kokoontumisia, joissa keskustellaan koulutusten annista ja virkistystuokioiden kokemuksista. Lisäksi ideoidaan uusia virkistystuokioita ja päivitetään virkistyskalenterin teemoitusta.

 

KUSTANNUKSET 

Hankkeen kustannukset syntyvät kouluttajien palkkioista ja matkakorvauksista, ilmoituskuluista, vapaaehtoisille maksettavista matkakorvauksista. Omarahoitusosuus koostuu kirjaston henkilökunnan työajasta.

 

TAUSTAA

Hanke on jatkoa Hankasalmen ja Konneveden kirjastoissa vuosina 2010-2011 toteutetulle Muistojen jäljillä -hankkeelle, jonka yhteydessä todettiin tarve vierailla palvelutaloissa ja sairaalan päiväsalissa. Hankkeen yhtenä huomiona oli hankasalmelaisten innostus lyhytkestoiseen vapaaehtoistoimintaan. Lisähuomiona oli, että kuulijoiden kiinnostuksen kohteet vaihtelevat laajalti, minkä vuoksi virkistystoimintaa on syytä järjestää useista eri teemoista ja useita eri aineisto- ja taiteenlajeja huomioiden.

 

 

Yhteistyökumppanit, työryhmä: 

Hankasalmen kunnan kulttuuritoimi, sosiaali- ja terveyspalvelut

Hankasalmen seurakunnan vapaaehtoistyö

SPR:n Hankasalmen osaston ystävätoiminta

Arvioi toimenpiteitä ja vaikutuksia: 

Kohtaavat kokoelmat –hankkeen tavoitteena oli välittää kirjaston kokoelmien sisältöjä niille ikäihmisille, jotka eivät pysty käymään kirjastossa. Kirjaston kokoelmien sisältöjä ikäihmisille välittäväksi tahoksi oli kaavailtu vapaaehtoisia senioreja, joiden kanssa yhteistyössä hankeavustushakemuskin laadittiin. Alkuperäistä tavoitetta ei kuitenkaan saavutettu, minkä vuoksi hankesuunnitelmaan oli tehtävä muutoksia.

 

ALOITUS ONNISTUI

Hanke käynnistettiin 2012 keväällä Tule mukaan virkistysluotsitoimintaan! –Info- ja keskustelutilaisuudella, johon osallistui 11 senioria. Samoihin aikoihin Hankasalmen kunnassa järjestettiin vapaaehtoistoiminnan peruskursseja ja julkaistiin esim. vapaaehtoisille suunnattu esite. Sittemmin kunnan vapaaehtoisille järjestämät tukirakenteet heikkenivät ja sitä mukaa myös vapaaehtoistoimintaan osallistuvien määrä hieman väheni.

Syksyllä 19.9 järjestettiin Sanat ja tarinat vuorovaikutuksen tukena –koulutus, johon osallistui kuusi vapaaehtoista. Alkuvuodesta 2013 järjestetyssä kirjaston aineistojen esittelyssä oli mukana kolme vapaaehtoista. Tässä vaiheessa huomattiin, että hanke tuskin tulisi onnistumaan suunnitellusti. Virkistysluotsitoiminnan infotilaisuuteen osallistuneista suurinta osaa kiinnosti enemmän esimerkiksi sadunlukeminen lapsille kuin vapaaehtoistoiminta ikäihmisten parissa.

  

ETENEMISESSÄ ESTEITÄ

Hankkeen edetessä huomattiin, että hankesuunnitelmassa mainittujen säännöllisesti toteutettavien virkistystuokioiden ja teemoitetun ”virkistyskalenterin” luominen ei ole mielekästä. Niillä muutamalla seniorilla, jotka sitoutuivat ikäihmisten hoivayksiköissä käymiseen, oli ajoittain sairauksia, jotka estivät täysipainoisen ja jatkuvan osallistumisen vapaaehtoistoimintaan. Ikäihmisten parissa toimimisesta kiinnostuneet seniorit kävivät pitämässä oman jaksamisensa mukaan virkistystuokioita Hankasalmen Päivärannan ja Metsätähden palvelukeskuksessa, sairaalan päiväsalissa ja lisäksi kotihoidon yksiköissä. Kirjaston henkilökunta auttoi vapaaehtoisia senioreja eri teemoihin liittyvien kirjojen ja äänitteiden etsimisessä.

Valmiiden virkistysaineistojen hankintaa supistettiin suunnitellusta, koska havaittiin, että aineistoille olisi ollut hyvin vähän käyttöä. Sen sijaan hankittiin tarpeistoa, jolle olisi monipuolista käyttöä kuten kannettava CD-soitin ja kuvalliset tunnekortit, joita voi käyttää keskustelun herättäjinä virkistystuokioiden aikana. Lisäksi hankittiin paikallisten tekemiä videoesityksiä, joita hoitohenkilöstö voi näyttää hoivayksiköissä ikäihmisille ilman vapaaehtoisvoimiakin.

 

YLISUKUPOLVISIA TYÖPAJOJA, KUVAESITYKSIÄ JA VAPAAEHTOISTEN TILAN UUDISTAMINEN

Hankkeelle haettiin jatkoaikaa hankesuunnitelmalla, jonka toimintojen tiedettiin onnistuvan ongelmitta. Kirjaston vapaaehtoisille sadunlukijoille ja satutuokioissa vieraileville lapsille järjestettiin ylisukupolvisia työpajoja. Joulun perinneaskartelutyöpajassa seniorit valmistivat läheisen päiväkodin lasten kanssa tonttuja villalangasta ja kävyistä. Lapset kävivät viemässä tontut joulutervehdyksenä terveyskeskussairaalan pitkäaikaisosastolle. Lisäksi pääkirjastossa valokuvanäyttelyn pitänyt valokuvaaja Keijo Penttinen kävi pitämässä Matkalla Suomessa ja Norjassa –aiheisia musiikilla säestettyjä valokuvaesityksiä Hankasalmen Päivärannan ja Metsätähden palvelukeskuksissa sekä sairaalan päiväsalissa. 

Maaliskuussa 2014 järjestetyssä työpajassa sadunlukijat ja esikouluikäiset päiväkotilapset askartelivat esillä olleen Indonesia –näyttelyn teeman mukaisesti indonesialaisia varjonukkeja. Valo ja varjo –työpajasta saatiin jouluaskartelupajan tapaan hyviä kokemuksia: seniorit auttoivat lapsia leikkaamaan suunniteltuja hahmoja metallista ja ihastelivat lopuksi lasten varjoteatteriesityksiä. Seniorit olivat hyvin mielellään myös siirtämässä pöytiä ja tuoleja ja pitivät tärkeänä sitä, että saivat olla apuna työpajan järjestelyissä. Maalis-huhtikuussa 2014 kirjaston vapaaehtoisten äänilehden ja sadunlukijoiden käyttämään oheistoimintahuoneeseen teetettiin tilan uudistamiseen tähtäävä sisustussuunnitelma. Tilan ongelmana on kaiku ja heikko valaistus, jotka molemmat haittaavat seniorien vapaaehtoistoiminnan harjoittamista. Sisustussuunnitelman toteuttaminen jää kirjaston toteutettavaksi lähitulevaisuudessa.

Jatkotoimenpiteet: 

Vaikka kohtaavat kokoelmat –hanke ei onnistunut suunnitelmien mukaan, onnistuttiin hankkeessa kehittämään toimintoja, joita harjoitetaan jatkossakin:

-Kirjasto välitti hankkeen aikana vapaaehtoisille tietoa, kun ikäihmisten hoivayksiköissä tarvittiin apuvoimia. Osa vapaaehtoisista kävi terveyskeskussairaalan ikäihmisten ja henkilökunnan apuna istuttamassa kesäkukkia, paistamassa makkaraa jne.

-Kirjastosta tuli hankkeen aikana tietoa välittävä yksikkö myös vapaaehtoisten ja koulun välille. Muutamat vapaaehtoiset seniorit kävivät Kuuhankaveden alakoululla lukumummoina kuuntelemassa lasten lukemista ja lukemalla heille muun muassa oman kouluaikansa kirjoja.  

-Osa hankkeeseen osallistuneista vapaaehtoisista kävi kunnan Kulttuuripalvelun hallinnoiman Kulttuuriraitti –toiminnan nimissä pitämässä hoivayksiköissä tarinallisia ym. toimintatuokioita. Ostopalveluna toteutettava Kulttuuriraitti –toiminta vastaa osittain Kohtaavat kokoelmat –hankkeen tavoitteita.

-Kirjaston henkilökunta ja paikallinen Pohjola-Norden ovat vuosittain käyneet Pohjoismaisella kirjastoviikolla ikäihmisten hoivayksiköissä pitämässä runo- ja diaesityksiä. Hankkeen aikana huomattiin, että vapaaehtoisista löytyy useita runonlausunnasta kiinnostuneita. Näin ollen kirjaston henkilökunnan työaikaa saadaan Pohjoismaisella kirjastoviikolla vapautettua muihin työtehtäviin.

-Ylisukupolvisista työpajoista saatiin hyviä kokemuksia ja niiden toteuttamista jatketaan, mikäli niiden ohjaajan palkkaamiseen on resursseja.  

-Vapaaehtoisia senioreja voidaan ottaa mukaan erilaisten tapahtumien järjestämiseen, avuksi esimerkiksi tuolien kantamiseen tai kahvin keittämiseen.

Aloituspäivämäärä : 
01/04/2012
Lopetuspäivämäärä : 
30/04/2014
 


Anomuksen rahoitus
Haettava avustus yhteensä: 
€3 080
Oma rahoitus yhteensä: 
€500
Budjetti euroissa yhteensä: 
€3 580
Haettu muu avustus: 
€0
Saatu muu avustus: 
€0

Toteutunut rahoitus
Koko budjetti: 
€2 421
Oma rahoitus yhteensä: 
€400

Tilastot:
Koulutustilaisuudet: 
3kpl/st.
Koulutuksiin osallistujia: 
20henkilö/person
Tapahtumien lukumäärä: 
5kpl/st.
Tapahtumiin osallistujat: 
105henkilö/person

Päätös
Myönnetty avustus euroissa.: 
€2 500
 
okm
avi