Kombikirjastossa kohdataan
Vuoden 2012 AVI-hanke   (Hanke on saanut rahoitusta)


Lohjan kaupunginkirjasto
Kirjaston osoite : 
Karstuntie 3
08100
Kirjaston puhelin : 
019-369 1478
Kirjaston sähköposti : 
kirjasto.lohja@lohja.fi
ISIL-tunnus : 
FI-Lohja
Y-tunnus : 
1068322-0
Yhteyshenkilön nimi : 
Maritta Turunen
Puhelin : 
050-462 1642
Sähköposti : 
maritta.turunen@lohja.fi
Kuvaus : 

Mäntynummen lähikirjasto saa uudet tilat Mäntynummen koulukeskuksesta. Tilat, noin 400 m2, saneerataan v. 2012 syksyyn mennessä entisestä liikuntasalista kirjastolle, joka toimii sekä koulu- että yleisenä kirjastona.  Keskeisiä tavoitteita suunnittelussa ovat mm. koulun ja kirjaston yhteistyö, lukuharrastuksen edistäminen, mediakasvatus, yhteiskäyttö nuorisotoimen, musiikkiopiston, kansalaisopiston ja yhdistysten kanssa ja yhteisöllisyyden tukeminen. Opettajille annetaan käyttöoikeus tulla kirjastoon työskentelemään ja lainaamaan luokan kanssa, vaikkei kirjaston henkilökuntaa ole paikalla. Tilat mahdollistavat erilaisten tilaisuuksien järjestämisen ja tarvittaessa koulun tiloissa voidaan järjestää isompia tilaisuuksia.

Anomme avustusta pedagogisen informaatikon palkkaamiseen 9 kuukauden ajaksi. Palkkauskustannukset ovat yht. 29 000 euroa. Lisäksi anomme avustusta kirjaston varustamiseen moderniksi kirjastoksi, jossa on laitteet mediatyöskentelyyn ja kirjastonkäytön- ja tiedonhaun opettamiseen. Anomme avustusta laitteisiin yhteensä 26 000 euroa. Omarahoitus koostuu henkilökunnan kahden kuukauden työpanoksesta projektiin.

Pedagoginen informaatikko tarvitaan Mäntynummen kirjastossa mm. seuraaviin tehtäviin:

- käynnistämään koulun ja kirjaston yhteistyötä heti    kirjaston siirryttyä koulukeskuksen tiloihin syksyllä 2012

- yhteistyön luomiseen opettajien kanssa

- uusien menetelmien kehittämiseen kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetukseen

- lukuharrastuksen edistämiseen, mm. kirjavinkkausten toteuttamiseen

- mediakasvatukseen

- erilaisten kerhojen vetämiseen, esim. digitarinakerho nuorille (yhdistetään kuvaa, liikkuvaa kuvaa ja tekstiä), lukukerho pojille, läppärikerho aikuisille

- mediaohjelmien käytön opastamiseen sekä koululaisille että aikuisväestölle

- henkilökunnan kouluttamiseen uusien ohjelmien käyttöön

- uudenlaisten yhteistyömuotojen kartoittamiseen koulun kanssa

- vanhempainiltojen kehittämiseen ja pitämiseen  lukemisen merkityksen painottamiseksi

- koko kaupungin  päiväkotien, koulujen ja kirjastojen yhteistyösuunnitelman koordinointiin

- kun Mäntynummen kombikirjaston toiminta on käynnistynyt, pedagoginen informaatikko voi toimia kevätkaudella myös muissa lähikirjastoissa edistäen lukuharrastusta ja mediakasvatusta

 

Laitehankinnat:

Kannettavia tietokoneita 10 kpl kirjastonkäytön opetukseen, yht. 6000 euroa.

Av-laitteet kirjastonkäytön opetusta varten (mm. dataprojektori, kaiuttimet, dokumenttikamera), yht. 10 000 euroa.

Multimedia-asemia, joissa kuvankäsittely- ja taitto-ohjelmia ja videoiden käsittelyyn tarkoitettu editointiasema, yht. 10 000 euroa.

 

 

 

 

Yhteistyökumppanit, työryhmä: 

Lohjan kaupungin koulutoimi

Aiemmat hankkeet: 

Pääkirjastoon saatiin 6000 euron apuraha Opetus- ja kulttuuriministeriöltä pääkirjastoon kannettavien tietokoneiden hankintaan 9.3.2011.

Verkkosivut, tuotetut julkaisut ja materiaalit: 

Lohjan kirjastojen käyttöön on tuotettu materiaaleja kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetusta varten eri luokka-asteille.

Arvioi toimenpiteitä ja vaikutuksia: 

Projekti täytti kaikki sille asetetut  tavoitteet. Sen ansiosta kirjaston ja koulujen yhteistoiminta on aktiivista. Projektin aikana tehty työ vaikuttaa edelleen ja kantaa hedelmää mm.  lukuharrastuksen ja  mediataitojen lisääntymisenä ja kirjaston käytön kasvuna. Projektin ansiota on myös, että kouluilla kirjaston merkitys nähdään uudella tavalla ja kirjasto otetaan mukaan tasavertaisena kumppanina.  Kirjasto pyydettiin mm. koulun järjestämille TVT-messuille esittelemään palveluitaan.  Olemme myös päässeet mukaan opettajien täydennyskoulutuksiin, jotka koskevat monilukutaitoa ja mediakasvatusta.  Kirjaston henkilökunnalle projekti on ollut positiivinen kokemus ja tuonut uutta innostusta lukuharrastuksen edistämiseen mm. Lukuinto-hankkeen puitteissa.  

 Mäntynummen kombikirjasto on nykyaikainen ajan tasalla oleva kirjasto. Tekniseltä varustukseltaan se on mallikirjasto.  Kaupunki panosti paljon kirjaston tekniseen varustukseen ja  avustuksella hankittiin lisäksi kannettavia tietokoneita ja laadukas kuvankäsittelyohjelma multimedialaitteineen.

Yhteistyö koulujen kanssa on saatu toimimaan toivotulla tavalla pedagogisen informaatikon työn ansiosta. Opettajat on saatu mukaan koulun ja kirjaston yhteistyöhön. Projektin aikana pedagogisen informaatikon pitämillä opetus-ja satutunneilla on käynyt 2266 henkilöä ja projektin aikana järjestetyissä tapahtumissa 3067 osallistujaa. Tapahtumiin ja opetuksiin osallistuneiden määrä ajalla 27.8.2012-1.11.2013 on yhteensä 5333 henkilöä.

Alakoululaiset hyödyntävät kirjastoa aktiivisesti. Yläkoululaisten houkutteleminen kirjastoon on jatkuva projekti ja yläkoululaisten lukemaan innostaminen on haastavaa. Yläkoululaisten saaminen vapaa-ajalla kirjastoon ei ole helppoa. Kuitenkin kirjaston sijainti Mäntynummen yhtenäiskoulun yhteydessä (nimi muuttui 1.10.2013 alkaen) mahdollistaa oppilaille ja opettajille kirjaston kokoelman hyödyntämisen opiskelussa ja vapaa-ajalla koko kouluajan.

Jatkotoimenpiteet: 

Projektin aikana luotuja toimintatapoja jatketaan henkilöstöresurssien puitteissa projektin jälkeenkin. Alakoululaisten ohjattuja kirjastovälitunteja jatketaan keskiviikkoisin ja perjantaisin pyrkimyksenä edistää lasten lukuharrastusta ja kirjaston käyttöä. Lautapeli-iltoja pidetään jatkossakin. Niiden ansiosta on saatu perheitä tulemaan lasten kanssa kirjastoon. 

Kirjastonkäytön- ja tiedonhaunopetusta järjestetään Lohjan kaupungin Kulttuuripolku-suunnitelman mukaisesti tietyille luokka-asteille. Opetuksessa voidaan hyödyntää Kombikirjastossa kohdataan -projektin aikana tehtyjä opetusmateriaaleja.

Mäntynummen kirjasto pääsi Lukuinto-hankkeeseen Muijalan koulun kanssa projektin ansiosta.  Myös samassa rakennuksessa toimiva Mäntynummen yhtenäiskoulu on liittynyt Lukuinto-hankkeeseen.

Kirjaston käyttöä pyritään tehostamaan  silloinkin, kun  kirjaston henkilökuntaa ei ole paikalla.  Tämä tapahtuu opettajien ohjaamana lainaus- ja palautusautomaatteja käyttäen. Yhteistoimintasäännöt on laadittu ja toiminta on alkamassa.

Kombikirjastossa kohdataan -projekti on mahdollistanut Mäntynummen kirjaston toiminnan uudella tavalla. Tiloja ja laitteiston tarjoamia mahdollisuuksia on markkinoitava tehokkaasti, jotta kirjaston käyttöaste pysyy korkeana jatkossakin.

Kirjastoon hankitun laadukkaan kuvankäsittelyohjelman käyttöä pyritään lisäämään järjestämällä yhteistyössä kansalaisopiston kanssa kursseja sekä lisäämällä tiedotusta.

Kokeilun perusteella pedagogisen informaatikon toimen perustaminen olisi perusteltua Lohjan kaupunginkirjastoon. Pedagoginen informaatikko voisi tukea koulujen ja päiväkotien toimintaa ja olla yhteyshenkilönä kirjaston ja muiden toimijoiden välillä. Pedagogisella informaatikolla olisi mahdollisuus tasa-arvoistaa eri puolilla Lohjaa asuvien lasten ja nuorten tilannetta lukuharrastuksen ja kirjastonkäytön opetuksen kannalta.

Lisätietoa: 

Mäntynummen kirjasto avattiin Mäntynummen koulukeskuksen yhteydessä 10.9.2012. Kirjastolle saneerattiin uudet viihtyisät tilat entisestä koulun liikuntasalista.  Koulukeskuksessa on  alakoulu ja yläkoulu. Mäntynummen yhtenäiskoulun alakoulussa  on noin 100  ja yläkoulussa noin 330 oppilasta. Lisäksi kirjaston lähellä on Asemanpellon, Muijalan, Nummenkylän,  Perttilän ja  Pullin koulut. Mäntynummen alueella toimii viisi päiväkotia.  Koulut ja päiväkodit ovat alkaneet käyttää Mäntynummen kirjastoa viime aikoina entistä enemmän.  Kirjaston lasten ja nuorten lainaustilastot nousivat keväällä 2013 verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Kävijät lisääntyivät keskimäärin 45 % kevätkauden aikana. Lasten kaunokirjojen lainat lisääntyivät noin 11 % ja tietokirjojen lainat yli 50 %.

Pedagoginen informaatikko toimi  ajalla 27.8.2012-11.4.2013 projektirahoituksen turvin ja ajalla 15.4.-10.7.2013 kaupungin palkkaamana vuorotteluvapaasijaisena.  Informaatikon saatua vakinaisen työpaikan muualta, toisen lähikirjaston kirjastonhoitaja teki projektin loppuun ja toimi pedagogisena informaatikkona ajalla 1.9.-24.10.2013.  Kyseiseksi ajaksi palkattiin projektirahoituksella sijainen ja tehtäviä ketjutettiin.  Vuorotteluvapaasijaisuuden ansiosta projektia saatiin jatkettua vielä syksyyn 2013 saakka.

Yhteistyö koulujen kanssa käynnistyi pian kirjaston avaamisen jälkeen. Koululuokat ja päiväkodit kävivät innokkaasti tutustumassa uuteen kirjastoon.  Opettajien kanssa sovittiin yhteisistä pelisäännöistä kirjallisesti. Kirjaston henkilökunta oli yhteydessä koulun henkilökuntaan säännöllisesti  mm. opettajainkokouksissa tai yhteisissä suunnittelupalavereissa.

Uusien menetelmien kehittäminen kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetukseen toteutui tavoitteiden mukaisesti. Kirjaston mediateekissa hyödynnettiin tehokkaasti uutta tekniikkaa, 24 työasemaa, Smart Notebook -ohjelmalla varustettua älytaulua sekä dokumenttikameraa.

Lukuharrastusta on edistetty mm. ohjelmallisilla kolmisen varttia kestävillä kirjastovälitunneilla. Alakoulun oppilaille esiteltiin helppolukuisia kirjoja ja kirjoja eri teemoista.  Erilaisia kirjanäyttelyitä järjestettiin yläkoululaisille. Lohjalainen kirjailija Johanna Tuomola oli kakkos- ja kolmasluokkalaisten vieraana kirjastossa. Kakkosluokkalaiset tekivät vierailusta digitarinan, joka esiteltiin vanhemmille. Kirjailijavierailusta saatiin hyvää palautetta ja kirjailijan kanssa virisi yhteistyöideoita, joita on myöhemmin toteutettu. 

Tavoite mediakasvatuksen antamisesta projektin aikana toteutui hyvin.  Tehtiin digitarinoita, joissa yhdistettiin kuvaa  ja tekstiä  ja mm. muovailuvahasta tehden, piirtäen, pehmoeläimiä ja muita leluja liikutellen toteutettuja animaatioita tekivät paitsi koululaiset, myös eskari- ja päiväkotiryhmät.  Toteutettiin myös lasten, perheiden ja iltapäiväkerholaisten vapaa-ajan animaatiopajoja. Movie Maker ja Windows Liven Elokuvatyökalu -ohjelmia käytettiin sekä animaatioiden että digitarinoiden teossa. Pedagoginen informaatikko esitteli Movie Maker -ohjelman hyödyntämistä digitarinoiden ja animaatioiden teossa myös  lähikirjastojen kirjastonhoitajille.

Koulujen kanssa löydettiin uudenlaisia yhteistyömuotoja. Alakoulun osalta niitä olivat ohjatut kirjastovälitunnit, luokkien lautapeli-illat, kutosten yökoulun kirjastoilta, Kodin ja Koulun päivän kirjasto-osuus, animaatio- ja digitarinaopetus sekä vapaa-ajan pajat. Yläkoulun osalta uusia yhteistyömuotoja olivat mediateekin sujuva yhteiskäyttö, luontoviikon tietovisat, animaatio-opetus kasiluokkalaisille sekä mehu+kirjavinkkivälitunnit.  Informaatikko koordinoi Mäntynummen koulujen osalta myös tekijänoikeusluentoja ja luovan kirjoittamisen kursseja.

Kirjastoon on hankittu laitteita avustuksella yht. 9776 e:lla

- multimedialaite ja näyttö 2850 e

- kannettavia tietokoneita 10 kpl 6687 e

- digitointivarusteita, kuulokkeita 239 e

Lisäksi kuvankäsittelyohjelmisto, joka maksoi 1949 e

Kirjaston oma rahoitus oli yhteensä 16 788 e

-informaatikon palkkaaminen vuorotteluvapaasijaiseksi ajalla 15.4.-10.7.2013, henkilöstökulut 9070,74 e

-kirjastonhoitajan työpanos ajalla 1.9.-24.10.2013, yht. 5965 e

- projektin ohjaus ja hallinnointi 73 h, á 24 e, yht. 1752 e

 

Aloituspäivämäärä : 
31/08/2012
Lopetuspäivämäärä : 
30/05/2013
 


Anomuksen rahoitus
Haettava avustus yhteensä: 
€55 000
Oma rahoitus yhteensä: 
€6 400
Budjetti euroissa yhteensä: 
€61 400
Haettu muu avustus: 
€0
Saatu muu avustus: 
€0

Toteutunut rahoitus
Koko budjetti: 
€58 422
Oma rahoitus yhteensä: 
€16 788
Muualta saatu avustus: 
€0

Tilastot:
Koulutustilaisuudet: 
131kpl/st.
Koulutuksiin osallistujia: 
2 266henkilö/person
Tapahtumien lukumäärä: 
140kpl/st.
Tapahtumiin osallistujat: 
3 067henkilö/person

Päätös
Myönnetty avustus euroissa.: 
€41 000
 
okm
avi