Mediataikuri – mediakasvatusta esikouluikäisille ja varhaiskasvattajille
Vuoden 2014 Hyvä käytänne   


Helsingin kaupunginkirjasto - yleisten kirjastojen keskuskirjasto
Yhteyshenkilön nimi : 
Projektikoordinaattori Päivi Leppänen
Puhelin : 
+35840 18428 70
Sähköposti : 
paivi.i.leppanen@hel.fi
Kuvaus : 

Aparaattisaari – pelillinen oppimisympäristö valtakunnalliseen käyttöön

Hankkeen tausta

Alle kouluikäisten lasten mediankäyttö on lukemisen rinnalla ensisijaisesti digitaalisten pelien ja kuvaohjelmien käyttöä. Valtaosa lapsista saa oman mobiililaitteen käyttöönsä viimeistään koulun alkaessa. Lapset tarvitsevat entistä enemmän aikuisen antamaa tukea ja opastusta mediankäytössä. Pienten lasten nopeasti muuttuva mediamaailma luo tarvetta myös uudenlaisille pedagogisille työkaluille ja mediakasvatusalan toimijoiden yhteistyölle.

Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaiseman Mediakasvatus kuntien varhaiskasvatuksessa (2013) mukaan vain 20 % kunnista on toteuttanut tietoista mediakasvatusta. Yhdeksi haasteeksi mediataitojen opettamisessa on koettu oman tietotaidon ja valmiiden hyvien työkalujen puuttuminen. Varhaiskasvattajat ovat kokeneet mediakasvatuksen toteuttamisessa kirjaston luontevimmaksi yhteistyökumppaniksi. Esimerkiksi Tampereella esiopetusikäiset lapset ovat käyneet kirjastossa pelaamassa Tampereen kaupunginkirjaston kehittämää mediakasvatuksellista Kirjatin mediamatkaa. On järkevää vahvistaa ja kehittää olemassa olevia kumppanuuksia valtakunnallisesti.

Mediataitojen opettaminen tulee olla tietoista. Kaikilla lapsilla tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet oppia mielekästä ja turvallista mediankäyttöä. Esiopetusikäisten lasten medialukutaidon ja tieto- ja viestintäteknologian taitojen kehittäminen ovat näkyvästi esillä uudessa Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2016). Mediataidot nähdään opetussuunnitelmassa kansalaistaitoina, joiden oppimisessa lapsi tarvitsee sekä kodin että varhaiskasvatuksen tukea.

Hankkeen tavoitteet

Mediataikuri-hankkeen tavoitteena on lisätä esikouluikäisten lasten mahdollisuuksia medialukutaidon ja tieto- ja viestintäteknologian osaamisen kehittymiseen sekä vahvistaa lasten osallisuuden kokemuksia näiden taitojen oppimisessa. Tavoitteena on tuottaa mediakasvatuksellinen peli, jota lapsi voi pelata ryhmässä aikuisen ohjaamana tai yksin. Pelin ympärille on tavoitteena luoda toiminnallisia, pelin tavoitteita tukevia oppimistuokioita, joita voidaan toteuttaa kirjastokäynneillä tai esiopetusympäristössä päiväkodissa tai koulussa. Hankkeessa luotava työkalu mahdollistaa vakituisen kumppanuuden syntymisen kirjastojen ja varhaiskasvatuksen (erityisesti esiopetuksen) välille.

Hankkeen toteutus

Hanke on toteutettu Helsingin varhaiskasvatusviraston, Helsingin kaupunginkirjaston ja Aniway Oy:n kanssa yhteistyössä siten, että hanketta on koordinoinut Helsingin kaupunginkirjasto, yleisten kirjastojen keskuskirjasto. Aniway Oy on vastannut pelin teknisestä toteutuksesta. Hankkeessa ovat olleet mukana myös Tampereen kaupunginkirjasto ja Kirjastot.fi. Aparaattisaari-pelin käsikirjoittamiseksi on muodostettu työryhmä. Hankkeen ohjausryhmä on seurannut ja arvioinut hankkeen etenemistä. Hanke on saanut asiantuntijaneuvoja myös työ- ja ohjausryhmien ulkopuolelta.

Aparaattisaari.fi – pelillinen ja tarinallinen oppimisympäristö esiopetuksen käyttöön

Hankkeessa luotu Aparaattisaari.fi on pelillinen ja tarinallinen oppimisympäristö, joka muodostuu oppimispelistä, tarinoista ja tuokioista. Sivuston sisältö tukee uuden Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa mainittuja medialukutaidon ja tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen tavoitteita, joten peli ja sitä tukeva sisältö ovat sellaisenaan soveltuvia uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen. Sivusto muodostaa kokonaisuuden, jonka osiot tukevat toisiaan, mutta ovat käytettävissä yksittäinkin. Sisällössä on kiinnitetty erityistä huomiota kielitietoisuuteen – hyvän ja rikkaan suomen kielen kehittymistä vahvistetaan esimerkiksi tarjoamalla vinkkejä sanojen merkityksen pohtimiseen. Aparaattisaari-oppimisympäristö on helposti otettavissa käyttöön pienten lasten kanssa varhaiskasvatusympäristössä, kirjastossa tai vaikka kotona. Hankkeen kohderyhmänä ovat erityisesti esiopetuksessa olevat lapset, mutta sisältöjä voi käyttää luontevasti myös pienempien lasten kanssa tai alkuopetuksessa koulussa.

Aparaattisaari-pelin, tarinoiden ja tuokioiden mediataitoihin liittyvät opetukselliset tavoitteet ovat tiivistetysti:
• Loogisen päättelyn kehittyminen
• Tiedonhaku ja tiedon kriittinen arviointi
• Turvalliset käyttötaidot ja avun kysyminen
• Leikillisyys ja pelillisyys
• Laitteiden tunnistaminen, nimeäminen ja käyttötarkoituksen ymmärtäminen
• Hienomotoristen taitojen kehittyminen
• Mainonnan ymmärtäminen

Peli, tarinat ja tuokiot on suunniteltu koettavaksi ryhmässä, jolloin tuokioiden aikana lasten kanssa käyty keskustelu on merkittävä osa oppimista. Oppimisympäristö rohkaisee lasta kertomaan kokemuksistaan ja jättää tilaa lapsen omalle ihmettelylle. Ryhmäpelitilanne tukee tiedon rakentumista yhteisöllisesti. Pelissä lapsi kohtaa erilaisia mediamaailman haasteita ja ratkoo ongelmia selvittääkseen Aparaattisaarelle lentäneen myllyn arvoituksen. Tarinat kertovat siitä, kuinka saarella asuvat eläimet ovat löytäneet tiensä juuri Aparaattisaarelle. Tarinoissa ja tuokioissa on nostettu esiin ajankohtaisia, lasten kokemusmaailmaa koskettavia teemoja. Tuokiovinkit ovat esimerkkejä teemojen käsittelytavoiksi esiopetuksessa. Ideoiden taustalla on ajatus lapsen kokeman osallisuuden ja toimijuuden lisääntymisestä. Tuokioita voi muokata lasten ikä- ja kehitystasolle sopivaksi. Sisältöjen suunnittelussa on huomioitu eri kieli- ja kulttuuritaustaiset lapset. Peli, tarinat ja tuokiot muodostavat kokonaisuuden, joka mahdollistaa pidemmänkin, esimerkiksi projektiluontoisen seikkailun mediamaailmaan.

Aparaattisaari.fi – tekniset ominaisuudet, käyttö ja jatkokehittely

Aparaattisaari on netissä vapaasti käytettävissä osoitteessa www.aparaattisaari.fi. Sivustosta vastaa Kirjastot.fi. Tietoa sivuston julkaisusta on jaettu asiantuntijaorganisaatioihin marraskuussa 2015. Peli on lisensoitu siten, että pelin jatkokehittely on mahdollista, CC BY-NC-SA.
Aparaattisaari-peliä voi pelata PC ja MAC -tietokoneilla sekä tablettien ajan tasalla olevilla verkkoselaimilla, jotka tukevat HTML5 -tekniikkaa, kuten Google Chrome, Mozilla Firefox, Safari, Opera ja Internet Explorer 10 (tai uudemmat). Peli, tarinat ja tuokiot on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Peli on kokonaan puhuttu, joten pelaaminen ei edellytä lukutaitoa. Pelistä on tehty kaksi versiota: koko peli ja pelin typistetty versio ”ohjattu ryhmäpeli”. Ohjattua ryhmäpeliä käytetään lasten laitteissa, kun tuokion vetäjä avaa laitteeltaan pelin koko version. Sivustolta löytyy tarkemmat ohjeet ryhmäpelin käytölle.

Oppimistuokioita voi toteuttaa esimerkiksi siten, että peliä käydään pelaamassa lähikirjastossa ja pelissä esiin nousevien teemojen käsittelyä jatketaan päiväkodissa tarinoiden ja tuokiovinkkien avulla. Jos lapsia puhuttaa pelissä erityisesti jokin tietty teema, on luontevaa jatkaa tämän teeman käsittelyä esiopetusympäristössä. Tarinoihin ja tuokioihin voidaan tutustua kirjastossa, jos peliä on jo pelattu esiopetuksessa tai jos pelaamisen mahdollistavia laitteita ei ole saatavilla. Aparaattisaari-vierailun jälkeen lapset saavat kirjastosta, koulusta tai päiväkodista kotiin vietävän esitteen, jossa on vanhemmille tietoa sivustosta. Muokattava, vanhemmille jaettava esite on sivustolla suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, viroksi, somaliksi, arabiaksi, kurdiksi (sorani) ja venäjäksi.

Hankkeessa tuotetun sisällön hyödyntäminen

Aparaattisaari-peli julkaistiin 13.11.2015. Sivusto tarinoineen ja tuokioineen on valmis vuoden 2015 loppuun mennessä. Hanketta ja kehitteillä ollutta oppimisympäristöä on esitelty vuoden 2015 aikana lukuisissa kirjastoalan ja kasvatusalan tapahtumissa ja koulutuksissa. Oppimisympäristö on otettu hyvin vastaan sekä lasten että ammattilaisten keskuudessa. Peliä on jo pelattu kirjastoissa ja esiopetuksessa. Oppimisympäristö soveltuu erittäin hyvin työkaluksi esiopetuksen ja kirjaston yhteistyöhön. Hankkeen päättyessä Aparaattisaari on Kirjastot.fi:n hallinnoima. Sivustoa markkinoidaan edelleen ja sen käyttöä seurataan jatkossa olemassa olevien resurssien puitteissa. Sivuston jatkokehittely on mahdollista.

Opetus- ja kulttuuriministeriön avustus hankkeelle on ollut 110 000 €. Organisaation omavastuuosuus (työajankäyttö) on ollut noin 38 000 €.

Hankkeen aihepiiriin liittyvää luettavaa:

Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet
http://www.oph.fi/download/163781_esiopetuksen_opetussuunnitelman_perust...
Hyvä medialukutaito. Suuntaviivat 2013-2016. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2013:11
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/OK...
Mediakasvatus kuntien varhaiskasvatuksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2013:10.
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/ok...
Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa
http://www.thl.fi/documents/732587/741077/mediakasvatus_varhaiskasvatuks...
Mediakasvatus esi- ja alkuopetuksessa
http://www.opinkirjo.fi/easydata/customers/opinkirjo/files/materiaalit/m...
Varhaiskasvatusta koskevat lait ja oppaat (koonti THL:n sivuilla)
http://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/lait_ja_oppaat/varhais...
Kirjastot ja media – Selvitys mediakasvatuksen tilasta yleisissä kirjastoissa
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2012/liitteet/OK...
Mediakasvatus esi- ja alkuopetuksessa
http://www.opinkirjo.fi/easydata/customers/opinkirjo/files/materiaalit/m...
Annikki Suoninen: Lasten mediabarometri 2013. 0-8-vuotiaiden mediankäyttö ja sen muutokset vuodesta 2010. 2014, Nuorisotutkimusseura.
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/lastenmediabarometri2013.pdf
Mediakasvatus kuuluu kuvaan varhaiskasvatuksessa
http://www.mediataitokoulu.fi/kuuluukuvaan.pdf
Pelikasvattajan käsikirja. Pelikasvattajien verkosto.
http://www.pelipaiva.fi/pelikasvattajankasikirja.pdf

Aloituspäivämäärä : 
09/09/2014
Lopetuspäivämäärä : 
09/09/2014
 


Anomuksen rahoitus
Haettava avustus yhteensä: 
€0
Oma rahoitus yhteensä: 
€0
Haettu muu avustus: 
€0
Saatu muu avustus: 
€0

Toteutunut rahoitus
Koko budjetti: 
€0
Oma rahoitus yhteensä: 
€0
Muualta saatu avustus: 
€0
Yhteistyökumppanin rahoitusosuus: 
€0


 
okm
avi