Nenä kiinni netissä - medialukutaitoa koululaisten vanhemmille
Vuoden 2011 Hyvä käytänne   


Tampereen kaupunginkirjasto - Pirkanmaan maakuntakirjasto
Kuvaus : 

Nenä kiinni netissä toteutettiin Pirkanmaan kulttuurirahaston tuella Tampereen kaupunginkirjastossa syksyllä 2009.

Alkuperäiset suunnitelmat hankkeen toteutukseen oli käynnistetty jo edeltävänä keväänä, mutta tarvittavat henkilöresurssit ja hankkeen lopullinen sisältö lyötiin lukkoon elokuussa 2009.

Nenä kiinni netissä oli osahanke suuremmassa Vastuullista virtuaalikulttuuria -hankekokonaisuudessa. Osahankkeen tavoitteena oli nostaa vanhempien tiedontasoa verkkomaailman ilmiöistä – siitä mediakulttuurin ilmiökentästä joka on nuorille luonnollinen merkityksenmuodostuksen alue, mutta josta vanhemmilla ei välttämättä ole kompetenssia keskustella, tai joka tuntuu heille yleisestikin vieraalta.

Huomattavaa Nenä kiinni netissä -hankkeen toteutumisessa oli aloitteentekijän rooli: toimintaa ei lähdetty suunnittelemaan kirjaston omista lähtökohdista, vaan idea toimintaan tuli Pirkanmaan kulttuurirahastolta. Voidaankin sanoa, että kirjasto nähdään erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden keskuudessa luonnollisena yhteistyökumppanina uudenlaisten mediakasvatuksellisten ja medialukutaitoa lisäävien hankkeiden toteutuksessa.

Tapahtumien toteutusmuoto pohjautui kokemukseen, jonka mukaan kirjaston toteuttamat hyvätkään yleistilaisuudet eivät tuo paikalle toivotussa määrin ihmisiä.

Nenä kiinni netissä -hankkeessa tavoiteltiinkin pienempiä, kohdistettuja yleisöjä ja tilaisuuksia. Joitakin ennakkotietoja tilaisuuksien sisällölle oli olemassa suunnittelun pohjaksi: tiedettiin, että tytöt liikkuvat enemmän sosiaalisissa verkkoyhteisöissä, joissa vuorovaikutus merkityksellisten toisten kanssa on keskeisellä sijalla. Poikien puolestaan tiedettiin keskittyvän enemmän pelaamiseen, jossa toki on myös vuorovaikutuksellisia mahdollisuuksia tai olettamia. Niinpä käsiteltävien sisältöjen, eli keskustelualueiden, kuvagallerioiden, erilaisten medianjakopalveluiden ja blogien rinnalle nostettiin myös verkkopelaaminen.

Pelaamisen sisällyttämisen puolesta puhui myös kirjaston arkityössä huomattu lasten aktiivinen Runescape-harrastus, ja tämän pohjalta juuri kyseinen peli otettiin osaksi käsiteltäviä verkkopalveluita. Lopullinen hankkeen toteutusmuoto, eli vanhempainillat, koettiin parhaaksi muodoksi tavoittaa mahdollisimman monet vanhemmat.

Alun perin tilaisuudet piti järjestää pelkästään kirjastojen tietotoreilla, mutta hankkeen kuluessa tämä ajatus täydentyi mukaan lähteneiden koulujen ATK-luokkien käytöllä. Henkilöresurssit Nenä kiinni netissä -hankkeeseen oli kiinnitetty suunnittelun ja toteutuksen ajaksi yksi henkilö kokopäivätoimisesti, ja lisäksi vanhempainilloissa oli mukana toinen henkilö osa-aikaisesti. Kyseinen henkilö toteutti myös vanhemmille jaettuun materiaaleihin verkkopelejä käsittelevän osuuden, sekä osallistui tilaisuuksista pidetyn blogin kirjoittamiseen, eli vanhempainiltojen dokumentointiin. Kokopäivätoiminen henkilö käytti hankkeeseen työaikaa neljä viikkoa, joista kolmen viimeisen aikana toteutettiin yhteensä kahdeksan kontakti-vanhempainiltaa. Osa-aikainen henkilö käytti toteutukseen yhteensä noin yhden henkilötyöviikon.

Kokopäiväisesti hankkeessa työskennellyt henkilö hyödynsi vanhempainilloissa jaetun materiaalin pohjana Tampereen kirjastojen tietotoreilla vetämiensä verkkoyhteisökurssien dokumentteja, joten neljän viikon kokonaistyöaika ei ole likimainkaan riittävä, mikäli vastaavaa hanketta lähdettäisiin tekemään ”puhtaalta pöydältä”.

Käytännössä Nenä kiinni netissä –hankkeen suunnittelijalla oli koulutusmateriaalit melko valmiina jo ennen varsinaisen hankeajan alkua.Vanhempainiltoja edeltävä viikko käytettiin materiaalin viimeistelemiseen ja editointiin, sekä käytännön järjestelyjen, kuten materiaalin kopioinnin ja tilajärjestelyjen hoitamiseen.

Vastaavan hankkeen toteutuksessa kannattaa käyttää henkilöä, jolle käsiteltävät palvelut ovat ennalta tuttuja, ja joista hän on tottunut puhumaan yleisölle. Tällöin yleisön kanssa päästään huomattavasti paremmin keskustelemaan aihepiiristä, sillä usein vetäjälle esitetään hyvinkin yksityiskohtaisia kysymyksiä käsiteltävien yhteisöjen luonteesta ja toiminnasta. Tällainen henkilö voi olla joko työnsä puolesta tekemisissä verkkoyhteisöjen ja -palvelujen kanssa, tai sitten hänellä voi olla henkilökohtaista kiinnostusta verkkoympäristöihin varsinaisen kirjastoammattinsa ohella. Usein kirjaston henkilökunnasta löytyy useampia ihmisiä, joiden työ tai kiinnostuksen kohteet sivuavat aihepiiriä, jolloin ryhmätyö on tärkeää sekä sisällöllisen koostamisen, että aihepiirin yleisen, kriittisen tarkastelun suhteen.

Myös muuta kirjaston henkilökuntaa kannattaa osallistaa esimerkiksi materiaalin oikolukemisessa, jolloin saadaan levitettyä sekä tietoa että positiivisia asenteita. Nenä kiinni netissä -hankkeen laajuista kokonaisuutta ei käytännössä pysty tekemään oman työn ohella. Tähän vaikuttaa sekä sisällön suunnittelun että käytännön toteutusten aikataulut. Organisaatiosta riippuen myös erilaiset työajanseurannan järjestelmät saattavat osoittautua ongelmalliseksi, sillä vanhempainillat ovat usein iltatilaisuuksia.

Mikäli hanketta tekevä henkilö tekee normaalisti päivätyötä, voi kaksivuorotyö aiheuttaa pulmia kokonaistyöajan seurannassa, tai mahdollisten korvaavien vapaapäivien suhteen.

Yleisesti ottaen medialukutaitoa edistävien tilaisuuksien järjestämiseen vaadittavaa ammattitaitoa löytyy kirjastojen henkilökunnan piiristä. Mikään ei estä tekemästä myöskään yhteistyötä muiden toimijoiden, kuten esimerkiksi kolmannen sektorin organisaatioiden kanssa. Myös kuntien opetustoimessa saattaa työskennellä henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita medialukutaidon edistämisen puitteissa tehtävästä yhteistyöstä kirjastojen kanssa.

Nykyisen mediakulttuurin ympärille on syntynyt myös erilaisia vertaistuesta ja -tiedosta ammentavia ryhmiä, jotka toki usein ovat paikallisia. Kirjastojen omista verkostoista löytyy kuitenkin usein kontaktit tällaisiin tahoihin.

Myös valtakunnallista verkostoitumista on hyvä edistää. Materiaalin tuottaminen Kuten edellä todettiin, vanhemmille jaetun materiaalin pohjana käytettiin tamperelaisten lähikirjastojen tietotoreilla pidettyjen verkkoyhteisökurssien oppimateriaaleja. Nämä materiaalit ovat internet-ohjaajien suunnittelemia, ja kuvastavat yleensä kulloisenakin ajanhetkenä suosituimpina pidettyjä sivustoja ja palveluita.

Nenä kiinni netissä -hanketta varten materiaaleja tuotettiin lisää, ja sisältöjä muokattiin paremmin kohderyhmälle sopiviksi. Osaltaan materiaalin tuottamisessa ja sanamuotojen valinnoissa täytyy noudattaa melko matalan riman ilmaisua, sillä etukäteen ei useinkaan voida päätellä, millaisen tieto-taitotason omaavia vanhempia vanhempainiltoihin saapuu. Materiaalin tuottamista ja sisältöjä käsiteltiin myös tietotorien henkilökunnan kanssa, jolloin sisältö ei ole lopullisessa muodossaan vain yhden ihmisen tuottama, vaan näkökulmat ja sisältö ovat moniäänisiä.

Vaikka monet materiaalissa käsitellyistä verkkoyhteisöistä olivat hankkeen suunnittelijalle tuttuja, vaati ala- ja yläkouluikäisten vanhemmille tehtävän sisällön suunnittelu vielä tarkempaa käyttökokemusta kyseisistä yhteisöistä. Myös nuorten verkkoelämää kuvaavaa lähdekirjallisuutta käytettiin, yhtenä esimerkkinä Ari Haasion Nuorten nettiopas (BTJ Kustannus, 2007). Taustamateriaalina käytettiin myös lukuisia Suomessa julkaistuja mediakasvatuksen puheenvuoroja, ks. tarkemmin vanhempainiltojen materiaalin kirjallisuusliite.

Materiaaleissa käytettiin neljään kysymykseen pohjautuvaa rakennetta, jonka avulla kukin verkkoyhteisö tai -palvelu käytiin läpi.

Mikä?-kysymys tiivisti verkkopalvelun kuvauksen 4-8 riviin, joissa käsiteltiin palvelun funktio, tyypillisimmät sisällöt sekä muu toiminnallisuus. Tämän jälkeen kyseistä palvelua kuvailtiin yleisemmällä tasolla laajemmin.

Miksi?-kysymys pyrki avaamaan sivuston tai palvelun käytön motiiveja.

Kenelle?-kysymys palvelun pääasiallista kohderyhmää ja varsinaisia käyttäjätietoja.

Missä?-kysymyksen alla listattiin palvelun/yhteisöllisen toiminnan muodon www-osoite tai -osoitteet.

Lisäksi materiaali sisälsi perustiedot eri verkkoyhteisöjen käyttäjäksi liittymisestä, ja verkkoyhteisöjen käytön peruskäsitteistä, kuten rekisteröitymisestä ja kirjautumisesta.

Materiaaliin liitettiin myös lyhyt nettislangi-suomi -sanakirja, sekä kirjallisuus- ja linkkilista erilaisiin mediakasvatuksellisiin lähteisiin. Verkkoyhteisöjä ja -palveluita oli yhteensä kymmenen kappaletta, ja materiaalin kokonaissivumäärä oli kahdeksan (ks. Liite 2).

Materiaalipakettiin poimittiin itse tuotettujen sisältöjen lisäksi myös ajankohtaisia artikkeleja eri aikakauslehdistä, sekä eri järjestöjen ja viranomaisten julkaisemia mediakasvatus- ja lukutaito-oppaita. Vanhemmille ja kouluille jäi siis vanhempainillan lisäksi myös runsaasti kirjallista materiaalia esimerkiksi tulevien vanhempainiltojen keskustelujen alustamista varten.

Jaettavasta materiaalista otettiin arvioitujen osallistujamäärien perusteella yhteensä 150 kopiota, ja ylimääräisiksi jääneet kopiot jätettiin vanhemmille jaettavaksi, tai muuten koulujen käyttöön. Tämän lisäksi materiaali toimitettiin julkiselle verkkosivustolle, josta se on mahdollista ladata käytettäväksi tai eteenpäin jalostettavaksi.

Koko materiaalia ei vanhempainilloille varatun kahden tunnin aikana ehditty tietenkään käydä läpi, vaan esiteltävät yhteisöt ja palvelut valittiin sen perusteella, olivatko paikalla olevat henkilöt pääasiassa ala- vai yläkoululaisten vanhempia. Lisäksi kuuntelimme vanhempien omia toivomuksia käsiteltävistä sisällöistä.

Materiaalia pystyi kuitenkin käyttämään myös omaehtoisen verkkoympäristöihin tutustumisen karttapohjana, ja tämän toimme esiin myös vanhempainiltojen lomassa. Joihinkin verkkoyhteisöihin voi tehdä valmiiksi myös eräänlaisia yleistunnuksia (vieras01, vieras02 jne.), joita vanhemmat voivat käyttää palveluihin konkreettisesti tutustumiseen.

Verkkoyhteisön toiminnan näkeminen ja kokeminen oman toiminnan kautta auttaa aina käsittämään ja ymmärtämään myös palveluita kohtaan tunnettua vetovoimaa. Vanhemmille on kuitenkin syytä painottaa, että tällaiset tunnukset ovat kertakäyttöluonteisia, eikä niitä tule käyttää omiin tarkoituksiin vanhempainiltojen jälkeen. Tunnuksiin liitetyt salasanat on tietenkin syytä vaihtaa jokaisen illan jälkeen. Vanhempien rekrytointi Nenä kiinni netissä -hankkeessa lähestyttiin suoraan koulun rehtoreita ja vararehtoreita tilaisuuden markkinoinnissa. Sähköpostin liitteeksi laadittiin A4-kokoinen esite, jossa kerrottiin hankkeen tavoitteet ja toteutusvaihtoehdot.

Aiemmissa suunnittelupalavereissa oltiin päädytty ajatukseen, että Nenä kiinni netissä -vanhempainillat voitaisiin pitää joko koulujen ATK-luokissa tai Tampereen kaupunginkirjaston tietotoreilla. Vaihtoehdot esitettiin jo ensimmäisissä markkinointikirjeissä tasavertaisina mahdollisuuksina.

Alusta pitäen oli myös selvillä, että kirjasto ottaa yhteyttä vanhempiin koulun kautta, eikä pyri markkinoimaan tilaisuuksia esimerkiksi paikallislehtien kautta. Rehtorit ja vararehtorit välittivät ilman erillistä pyyntöä tiedotteen vanhempainyhdistyksille, jotka aktivoituivat yhteensä viidellä koululla. Mukana oli ala- ja yläkouluja ympäri Tamperetta, joskin lähtökohtana olleista kouluista vain yksi oli mukana. Ensimmäiset yhteydenotot olivat siis menneet rehtoreilta ja vararehtoreilta laajempaankin jakeluun ilman erillistä pyyntöä.

Ensimmäisen yhteydenoton ja mukaan ilmoittautumisen takarajan välillä oli melko lyhyt aika, jotta tilaisuuksien kokonaismäärä saataisiin mahdollisimman nopeasti sovittua käytettävissä olleiden kolmen-neljän viikon ajalle.

Toisaalta lyhyt ilmoittautumisaika on hyvä myös siinä tilanteessa, jossa tällainen työmuoto on kirjastolle ensimmäinen kokeilu.

Nopealla tiedotus-ilmoittautuminen -syklillä säästetään paljon turhaa työtä, mikäli tilaisuus ei jostain syystä kerääkään tarpeeksi paljon kiinnostuneita osallistujia.

Vanhempainyhdistyksistä aktiivisia olivat puheenjohtajat, jotka ottivat yhteyttä suoraan kirjastoon vanhempainiltojen ajankohdista sopiakseen. Vanhempainyhdistysten kanssa sovittiin, että he hoitavat osallistujien hankinnan kukin haluamallaan tavalla, eikä kirjasto puutu vanhempien rekrytointiin mitenkään. Tämä lienee toimivin keino kirjastolle itselleen antaen mahdollisuuden keskittyä vanhempainiltojen sisällölliseen suunnitteluun ja käytännön toteutukseen.

Vanhempien rekrytoinnissa täytyy olla tiedossa myös jossain määrin etukäteen tilat, joissa vanhempainillat pidetään. Koska kyseessä on tilaisuus, jossa vanhemmat itse ovat tietokoneilla käsiteltäviin verkkoyhteisöihin tutustuen, suurin mahdollinen osallistujamäärä on kymmenen ja kahdenkymmenen välillä. Yhdellä koneella voi toki olla useampikin henkilö, mutta usein tällainen tilanne johtaa keskinäiseen jutusteluun, mikä puolestaan rikkoo yhteisen keskustelevuuden luonnetta.

Vanhempainyhdistyksen tekemälle osallistujien rekrytoinnille onkin hyvä antaa lähtökohdaksi sopivaksi katsottu osallistujamäärä. Nenä kiinni netissä -hankkeen tapauksessa suurin osa tilaisuuksista toteutui alle kymmenellä osallistujalla.

Tilojen varaaminen ja muut esivalmistelut Tila- ja laitekysymykset ovat tietokoneiden kanssa tehtävän koulutuksellisen tapahtuman tärkeitä osia. Mikäli mahdollista, kirjaston on tietenkin hyvä mennä asiakkaidensa luo, ja koulu itsessään luo vanhemmille tutun ympäristön ja ilmapiirin vanhempainiltaan osallistumiselle.

Kaikissa tapauksissa kouluille jalkautuminen ei kuitenkaan ole mahdollista, ja niinpä myös kirjaston omat tietokonetilat ovat sopivia järjestämispaikkoja. Jos tilaisuus järjestetään kirjaston omissa tiloissa, myös tietokoneiden ja tietoliikenneverkon asetukset ovat todennäköisesti jo lähtövaiheessa kunnossa.

Parhaat puolet molemmista vaihtoehdoista on mahdollista saavuttaa, jos kirjastolla on käytössään riittävillä tietoliikenneyhteyksillä ja useammalla tietokoneella varustettu kirjastoauto tai internet-bussi. Tällöin laiteympäristö on kokonaisuudessaan kirjaston hallinnassa, ja toisaalta vanhempia ja kouluja voidaan palvella ajamalla bussi mihin tahansa sopivaksi päätettyyn kohteeseen.

Mikäli tilaisuus järjestetään koulun omassa tietokoneluokassa, on todennäköistä että laitteet ovat kunnan yhteisessä tietoliikenneverkossa. Koska myös kirjastot ovat usein osa samaa verkkoa, löytyy verkonhallinnan yhteyshenkilö yleensä helposti kirjastojen oman ATK-tuen kautta. On tärkeää ottaa hyvissä ajoin yhteyttä esimerkiksi palomuureista vastaavaan tahoon, ja ilmoittaa mitä verkkoympäristöjä vanhempainillassa tullaan käymään läpi.

Helpointa on, jos koulun tietokoneluokista voidaan poistaa ulospäin suuntautuvan tietoliikenteen estot kokonaisuudessaan vanhempainillan ajaksi. Estoja voidaan toki purkaa myös palvelukohtaisesti, mutta usein tämä on liian vaivalloista myös verkkojen ylläpitäjille.

On myös hyvä pyrkiä hoitamaan asiaa mahdollisuuksien mukaan saman yhteyshenkilön kanssa, jolloin tarpeita ei tarvitse selittää useampien tilaisuuksien kohdalla joka kerta uudelleen. Verkkoasetuksista sopimisen jälkeen on tärkeää tarkistaa koulun varsinainen tietokoneluokka. Samalla käynti toimii omana opastuksena koulun tiloihin, ja esimerkiksi ovien lukitsemiskäytännöt ja koulujen iltavalvonnan periaatteet tulevat tutuiksi.

Koulujen tietokoneluokille on usein olemassa yhdet vierailija-käyttäjätunnukset, jotka on syytä selvittää ja laittaa muistiin koneille kirjautumista varten. Jaettavassa materiaalissa käsitellyt verkkoympäristöt on syytä testata sekä oppilaiden että opettajan koneilla, sillä kouluilla saattaa olla tilanteita, joissa opettajan koneelta on oppilaiden koneita vapaampi pääsy verkkoon. Koulun omalta tukihenkilöltä on myös hyvä selvittää mahdolliset vialliset koneet ja laitteet, jolloin ne voidaan jättää sivuun vanhempainilloissa. Toimivuuden testaus koskee tietenkin myös kirjaston omien tietokoneiden käyttöä.

Vanhempainillat Ensimmäisenä, ennen varsinaisen vanhempainillan alkua, on hyvä vielä kerran käynnistää kaikki käytettäväksi suunnitellut tietokoneet ja varmistaa niiden toimivuus. Erityisesti kouluilla tämä on tärkeää, sillä luokat ovat päivittäisessä käytössä, ja ongelmista ei välttämättä muisteta tai ehditä informoida tilojen ulkopuolista käyttäjää. Koneet on muutenkin hyvä käynnistää valmiiksi ennen vanhempien paikalle saapumista, ja niihin voi kirjautua jo valmiiksi sisään.

Sama koskee kirjaston omiakin tiloja, sillä koneiden käynnistämisen ja sisään kirjautumiseen tarvittavana aikaan ehditään jo esittäytymään ja tekemään ensimmäinen kysymyskierros osallistujille. Koneille voi halutessaan käynnistää myös selaimet valmiiksi, etenkin jos käytettävissä on useampi selainvaihtoehto, ja käsiteltävät verkkoympäristöt toimivat parhaiten jollain tietyllä selaimella.

Aloitussivuksi voi vaihtaa myös kirjaston oman etusivun, tai muun sivun jolla kuvataan kirjaston tarjoamia palveluita käyttäjille. Nenä kiinni netissä -hankkeen kokemusten perusteella moni vanhempi ei tiennyt esimerkiksi kirjaston tarjoamista tietokoneen, ja erilaisten erikoissovellusten käyttömahdollisuuksista mitään! Jos koulun tietokoneluokka on hankalasti saavutettavissa, sisääntuloaulaan tai ulko-oveen on syytä kiinnittää opasteet luokkaan. Jos koululla on iltavalvoja, häntä on hyvä informoida tilaisuudesta ja oletetusta osallistujamäärästä. Näin valvoja pystyy halutessaan kontrolloimaan kutsumattomien vieraiden tuloa kiinteistöön. Tämä pätee myös kirjaston omiin tiloihin jos oletetaan, että tilat eivät ole ennakkoon kaikille tuttuja.

Vanhempainillan vetäjien on myös syytä varautua siihen, että vanhempainyhdistysten etukäteen ilmoittamat osallistujamäärät eivät tule pitämään paikkaansa. Vaikka tilaisuuteen tulisikin kutsu läheisenä pidetyltä toimijalta, ovat erityisesti iltatilaisuudet hankalia perheiden arkirutiinien kannalta. Tästä lisää luvussa 8.

Varsinaisten verkkoyhteisöjen ja -palveluiden esittelyyn käytettävä aika voi vaihdella aiheen ja vanhempien omien kiinnostusten mukaan. Usein keskustelua syntyy eniten vasta tilaisuuden loppupuolella, kun vanhemmat pääsevät kiinni yhteisöjen ja verkkoyhteisöllisyyden luonteeseen. Jos lähtökohtana pidetään neljän kohteen esittelyä kahden tunnin aikana, yhden verkkoyhteisön esittelyyn keskusteluineen on käytettävissä 30 minuuttia. Osallistujista riippuen tätä jakoa voi varioida tilaisuuteen sopivasti. Jos vanhemmille luodaan etukäteen käyttäjätunnukset palveluihin, voi pelkkään sisäänkirjautumiseen ja sivustolla navigointiin kulua paljonkin aikaa.

Eniten kysymyksiä vanhempien keskuudessa vaikuttaisi tällä hetkellä herättävän eri verkkoyhteisöjen kaupallisuus ja se, miten nuoret käyttävät rahaa palveluihin tai virtuaalisiin hyödykkeisiin.

Verkkoyhteisöjen ja virtuaalisen ”toisen elämän” merkityksellisyyden osoittaminen on hyvä tehdä sekä määrällisesti että laadullisesti – usein jo pelkkä käyttäjämäärien kertominen saa aikaan vilkasta keskustelua. Kiusaaminen, syrjiminen ja paheksuttava kielenkäyttö ovat kaikki ilmiöitä, jotka ovat siirtyneet elävästä elämästä myös virtuaaliympäristöihin, ja näistä on hyvä kertoa myös vanhemmille.

Vuorovaikutuksessa vanhempien kanssa, ja heidän medialukutaitonsa tukemisessa, on hyvä käyttää keskustelevaa otetta laajemminkin: yhteisöjen ja palvelujen huonoutta tai hyvyyttä ei voida määritellä yhteisesti ja yleisesti, vaan kuten nuoret, niin myös vanhemmat tekevät arvionsa juuri palveluiden koetun merkityksellisyyden kautta. Vanhempainillan vetäjät voivat ohjata keskustelua kriittiseen, mutta avoimeen suuntaan. Usein esimerkit media- ja nuorisotutkimuksesta voivat auttaa perustelemaan tilaisuuksissa esitettyjä näkökulmia. Jos vetäjät tekevät kirjastossa työtä suoraan asiakkaiden kanssa esimerkiksi tietokoneluokissa, ovat myös elävän elämän esimerkit nuorten verkkoyhteisöjen käyttämisestä hyviä tukemaan esitettyjä väitteitä.

Vanhempien omat kokemukset lastensa mediankäytöstä, sen muodoista ja sen sääntelystä ovat arvokasta tietoa myös vertaisryhmälle. Usein samassa perheessä on sekä ala- että yläkouluikäisiä lapsia, ja yläkoululaisten vanhempien kokemukset voivat olla hyvää ennakkotietoa samassa vanhempienillassa oleville alakoululaisten vanhemmille.

Käsiteltäviä verkkoyhteisöjä voi pyrkiä valottamaan myös vanhempien kommentteihin tai kritiikkiin vastaten. Esimerkiksi peleissä esiintyvä väkivalta on eräs aihe, joka kannattaa suhteuttaa muuhun mediaväkivaltaan, ja sen oletettuun vaikutukseen.

Yleisesti ottaen yksittäisistä esimerkeistä on hyvä pyrkiä kohti mediakulttuurin kokonaisuuden käsittelyä. Osallistujapalautteen kerääminen Vanhempainiltoihin osallistujilta voidaan kerätä nimet ja sähköpostiosoitteet palautteen antamista varten. Kirjastoilla voi olla käytössään esimerkiksi kunnan tarjoamat sähköisten lomakkeiden välineet, joita hyödyntämällä palautteen kerääminen sekä tilastoivassa että toimintaa kehittävässä merkityksessä on helppoa.

Palautelomakkeen laadinnassa tulee kiinnittää huomiota käytön helppouteen ja lomakkeen täyttämiseen vaadittuun aikaan. Arkikokemuksen perusteella alle kymmenen kohdan lomake – sisältäen taustamuuttujat – on vielä vaivaton täyttää. Erityistä huolellisuutta vaaditaan esimerkiksi vanhempien kasvatusperiaatteita koskevien kysymysten laadinnassa. Vaikka tällaisiin kysymyksiin annetut vastaukset voisivatkin olla antoisia kirjaston medialukutaitoa edistävän toiminnan kehittämisessä, voidaan kysymykset kokea liian henkilökohtaisina, jopa loukkaavina. Tavallisimpien taustamuuttujien, kuten iän ja sukupuolen lisäksi on hyvä kerätä tietoa ainakin vanhempainillan laadullisesta kokemisesta sekä tuotetun materiaalin koetusta hyödyllisyydestä. Myös käsiteltävien asioiden määrää ja materiaalin laajuutta voidaan tiedustella, sillä vastausten perusteella toimintamuotoa voidaan suunnata, ja materiaaleja kehittää.

Laadullisissa luokiteltavissa kysymyksissä on hyvä käyttää ns. Liekertin viisiportaista asteikkoa (esim. 1 = täysin hyödytön ; 5 = erittäin hyödyllinen). Vastauksista voidaan tuottaa tällaisella asteikolla hienojakoisempi kokonaisuus.

Myös vapaan palautteen antamismahdollisuus on tärkeä, esimerkiksi Nenä kiinni netissä -vanhempainiltoihin osallistuneista suurin osa antoi myös vapaamuotoisen palautteen. Tällaisista vastauksista saadaan parhaat vinkit toiminnan kehittämiseen.

Nenä kiinni netissä -pilotissa esitetyt palautekysymykset löytyvät liitteestä 3. Palautekyselyt kannattaa lähettää vanhemmille pian vanhempainillan jälkeen, sillä näin illassa läpikäydyt asiat ja mahdolliset kritiikin esittämisen kohteet ovat vielä tuoreessa muistissa. Vanhempien yhteystietojen keräämisen yhteydessä tulee mainita, että tietoja tullaan käyttämään ainakin palautteen keräämiseen, ja mahdollisesti haluttaessa myös kirjaston tulevasta, vastaavanlaisesta toiminnasta tiedottamiseen.

Vanhempainillan päätteeksi kannattaa vielä muistuttaa palautteen antamisen tärkeydestä työn arvioinnille ja kehittämiselle. Palautetta antaa yleensä parhaimmillaan noin puolet vanhemmista. Usein käy myös niin, että palautteita tulee vielä viikkoja vanhempainillan jälkeen. Jos palautteen kerääminen on systemaattisempaa, ja kaikki mahdollinen informaatio halutaan talteen, myöhäisemmätkin aktivoitujat kannattaa huomioida.

Useimmat sähköisiä lomakepalveluja tarjoavat palvelut antavat tehdä palautedatasta graafisia esityksiä. Graafeilla on helppo havainnollistaa määrällisten ja luokiteltujen laadullisten muuttujien jakaumia. Lomakejärjestelmät antavat usein mahdollisuuden viedä datan erilaisiin tiedostomuotoihin, kuten Excel-taulukkoon tai SPSS-analyysiohjelmiston matriisiin.

Tarvittaessa palautedatalla voidaan siis tehdä jopa pienimuotoista tutkimusta, ja tämä onkin hyvä huomioida esimerkiksi kirjastolle tehtävien opinnäytetöiden kohdalla.

Itsearviointi Lopuksi yhteenvetoa Nenä kiinni netissä -hankkeen toteutuksesta sekä arvioita siitä, mikä onnistui hyvin ja mikä ei. Medialukutaidon edistämisen kannalta toteutusta ja vaikuttavuutta voi arvioida ainakin yleisesti käytetyn pääsy-arviointi-tekeminen –(access, evaluate, create) kategorisoinnin kannalta. Kaiken kaikkiaan vanhempien mahdollisuudet verkkoyhteisöihin pääsyyn olivat hyvät. Internetiin oli keskustelun perusteella pääsy jokaisella, joko kotona, työpaikalla tai kirjastossa. Jotkut vanhemmat, painottuen ensimmäisiin tilaisuuksiin, eivät tunteneet peruskäsitteitä kuten sosiaalinen media, tai yksittäisten palveluiden nimiä, kuten Habbo.

Myöhemmissä tilaisuuksissa huomattiin kuitenkin, että vanhemmat olivat käsitteellisellä tasolla ilmiöistä paremmin perillä. Osa vanhemmista oli tietenkin myös käyttäjiä käsitellyissä tai viitatuissa verkkoyhteisöissä, suurimpana Facebook. Jotkut vanhemmat tekivät myös tunnuksia palveluihin niihin tutustuttaessa.

Suurimpana hankkeen toteutuksen kautta tulleena pääsyyn liittyvänä edistyksenä voidaan pitää palvelujen tunnetuksi tekemistä, ja siten osallistumiskynnyksen alenemista ja pääsyn helpottumista.

Monien välittömien palautteiden mukaan käsiteltyihin nuorten verkkoyhteisöihin on tilaisuuksien jälkeen helpompi suhtautua, ja kenties jopa keskustella niistä nimeltä omien lasten kanssa. Useat vanhemmat sanoivat tilaisuuden jälkeen, että he aikovat keskustella lastensa kanssa näiden käyttämistä verkkopalveluista, ja ehkä jopa jossain määrin osallistua lastensa nettielämään.

Välittömien palautteiden perusteella vanhempien sosiaalista mediaa kohtaan tuntemat pelot lievenivät, moni kertoi huomanneensa, että “onhan siellä netissä (nuorille) paljon hyvääkin”. Vanhemmat tuntuivat löytävän myös yhtymäkohtia lasten ja nuorten nettielämästä ja omaan elämäänsä: “Tämähän on aivan kuin paperinukkeleikkiä mitä mekin leikittiin.” (Go Supermodel) ; “Itsekin olin hyvin kiinnostunut vaatteista ja muodista nuorena.” (muotiblogit) ja “Samalla tavalla aikuiset laittavat kuviaan esille Facebookissa.” (Irc-galleria).

Keskustelun mahdollistaminen ja helpottaminen on eräs konkreettisimmista hankkeen toteutuksen aikana esiin nousseista hyödyistä. Verkkoyhteisöjen sisällön arviointiin hanke antoi myös uusia mahdollisuuksia. Nämä mahdollisuudet paranivat todennäköisesti eniten Nenä kiinni netissä -illoissa käydyn keskustelun kautta.

Koska tilaisuuksissa käsiteltiin sekä eksplisiittisesti että rivien välissä monia tekijöitä, joita verkkoyhteisöjen käytössä tulee ottaa huomioon, voidaan katsoa että vanhemmille tuli sekä käsitteellisiä että konkreettisia mahdollisuuksia arvioida käyttämäänsä palvelua. Käsitteellisesti tärkeimpinä ovat esimerkiksi oikean ja väärän, hyvän ja huonon, sekä kaupallisen ja epäkaupallisen sisällön arviointi.

Nuorten elämysmaailman merkityksellisyyden paikantaminen osaksi käsiteltyjä verkkoyhteisöjä on jo sinällään iso ja tärkeä huomion asia sekä vanhemmille että hankkeen toteuttajille. Konkreettisen sisällön arvioinnin taidoiksi voidaan mainita visuaalisen sisällön luonteen tunnistamisen (perustuu myös jo olemassa oleviin medialukutaitoihin), erilaisten virtuaalimaailmojen intensiteetin tunnistamisen (Habbo vs. Runescape) sekä kaupallisen taustavaikutuksen huomioimisen minkä tahansa yhteisön käytössä.

Itse tekemistä harjoiteltiin vanhempainilloissa oikeastaan vain siltä osin, kun vanhemmat loivat omia tunnuksiaan erilaisiin palveluihin. Itse tekeminen medialukutaidon asteikolla tarkoittaa enemmän sisältöjen tuottamista, joten Nenä kiinni netissä -tapahtumien luonnekaan ei varsinaisesti tukenut omaehtoista mediatuotantoa.

Toisaalta sisällön tuotannoksi voidaan tietyssä mielessä katsoa jo uusien merkitysten paikantaminen – tässä tapauksessa verkkoyhteisöihin – ja niiden liittäminen osaksi omaa kokemusmaailmaa. Toivottavasti edellä kuvattujen pääsyn ja arvioinnin kautta vanhemmille syntyi mahdollisuuksia toteuttaa itseään myös itse tekemisen alueella ja, kuten erään vanhempainillan yhteydessä todettiin, arvostaa myös lastensa tuottamia mediasisältöjä.

Itse tekemisen elämyksellisyyden ja siitä saatavan merkityksen pystyi huomaamaan tilaisuuksissa mm. erään vanhemman tekemän Habbo-hahmon kautta: tilaisuuden eteneminen ja muut yhteisöt taisivat jäädä hieman vähemmälle huomiolle avatarin tutkiskelun takia.

Itse tekemisen osa-alueelle liittyy myös Nenä kiinni netissä -tyylisen toiminnan keskeisimpiä haasteita. Mitä hankkeessa olisi voinut tehdä toisin? Muutamana iltana vanhempia saapui kovin vähän paikalle, yksi tilaisuuksista jouduttiin perumaankin. Vanhempia tuntui olevan vaikea saada liikkeelle, ja onkin hyvä kysyä, ovatko vanhempainyhdistykset sittenkään oikea foorumi vanhempien tavoittamiseksi? Entä pitäisikö tilaisuuksia jatkossa tarjota painokkaammin esimerkiksi vanhempainyhdistyksen kokouksen yhteydessä, kuten erään mukana olleen koulun kohdalla tapahtui ja väkeä saapui paikalle kiitettävästi. Olisiko muita tahoja, vaikkapa kolmannen sektorin toimijoita, harrastusryhmiä, järjestöjä, yhdistyksiä, joiden kautta vanhempia voitaisiin tavoittaa?

Kahdessa tunnissa ei ehditä käymään kovin monta verkkopalvelua läpi keskusteluineen, ja moni tilaisuus kestikin käytännössä kaksi ja puoli tuntia. Pidempi aika voi kuitenkin olla myös kynnyskysymys osallistumiselle, joten tilaisuuden keston pidentäminen ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista. Sen sijaan on hyvä, jos aikaraja ei ole tiukka vaan siitä voidaan joustaa, ja tarpeen mukaan myös venyttää jonkin verran. Liian kireä aikataulu voi vaikuttaa ilmapiiriin ja sitä kautta keskustelun ja puheenvuorojen vapautuneisuuteen.

Miten jatketaan? Tampereen kaupunginkirjaston tietoyhteiskuntapalveluissa keskustellaan toiminnan vakiinnuttamisen mahdollisuuksista. Resurssit on otettava huomioon, ja mietittävä miten Nenä kiinni netissä -tilaisuudet voitaisiin toteuttaa osana tietotorien ja internet-bussi Netti-Nyssen toimintaa.

Nenä kiinni netissä -hankkeen rahoitti Pirkanmaan kulttuurirahasto, mutta vakituisesti ei ole kuitenkaan ole hyvä idea toteuttaa tämän tyyppistä toimintaa ulkopuolisella rahoituksella.

 


Anomuksen rahoitus

Toteutunut rahoitus


 
okm
avi