Yleisten Kirjastojen
Hankerekisteri

Hankkeen toteuttajaksi palkattiin kirjaston kokenut satutäti. Runokirjoihin ja lastenlauluihin perehtyminen alkoi jo 2012 puolella ja varsinaisesti vuoden 2013 alussa. ”Harjoitustuokio” oli Lankilan päiväkodissa maaliskuussa,  siitä saadun kokemuksen perusteella alkoi tuokioiden sisällön kartoitus ja valmistaminen.

Aihe on upea,  siitä saa vaikka millaista aineistoa ja  tuokioita. Lasten runokirjat ovat suurenmoisia, fantastisia: mikä luovuus, mielikuvitus, verbaalisuus, lasten kunnioitus ja rakastaminen! Esim.  Jukka Itkosen ”Leikkihaitari”, Laura Ruohosen ”Allakka pullakka”, Kirsi Kunnaksesta puhumattakaan. Projektinvetäjä  innostui  aiheesta ja  ns. karkasi mopo käsistä.

 Runoista otettiin sekä värilliset että mv-kopiot, jotka liimattiin  A4-paperille niin, että värikuvapuoli  on lapsille ja mv-osa lukijalle. Lapset saavat  siten  sekä näkö- että kuulokokemuksen. Lattialla oli satutuntimatto, johon on applikoitu aurinko, kuu, satueläimiä yms.  Käytössä oli myös soittorasia, kevyitä kankaita ja musiikkia. Satumatolle pääsi lapsi kerrallaan. Satutäti tervehti jokaista vuoron perään kädestä ja kukin kertoi nimensä. Kun soittokello soi, lapsi sai mennä matolle.

 Tuokion perusrunko:

- loruja A4-kokoisista arkeista

-  aiheeseen sopivaa musiikkia,  jonka tahdissa leikittiin tai vedettiin  kevyttä kangasta lasten yllä,  joskus vain kuunneltiin musiikkia

- toisinaan oli leikki/leikkejä lorun muodossa, esim. sormiloru

- loppupuolella vetäjä luki kuvakirjan/-kirjoja

- tuokion lopuksi vakiintui laulu "Loppuleija" ja kevyt kangas; tätä lapset rakastivat niin että se toisinaan otettiin uudelleen

Projektin alkupuolella tuokion lopetuksena oli myös:

- hierontalorut jossa lapset hieroivat toistensa selkää, loruna ”Puro puhelee”

- rentoutuspussi (käytössä esim. hahmoterapiassa)

Käytäntö osoitti loppulaulun ja kankaan olevan eniten lasten mieleen, joten tekijä otti sen käyttöön  nopeasti.

Tuokion lopuksi oli soittokellon vuoro.  Koska satumatolle  pääsi  kun soittokello soi, siltä ei tietenkään päässyt  pois ilman kellon soittoa. Vetäjä kiitti  jokaista lasta vuorollaan, soitti kelloa ja  lapsi lähti matolta. Ihanaa oli, että myös  esikoululaiset eläytyivät maton ja soittokellon taikaan. Satumatolla olossa oli yksi sääntö: siellä ei saanut tehdä mitään, mikä satuttaa toista, kuten  lyödä, töniä, potkia, purra tms.

 Projekti oli suunnattu 4-6–vuotiaille lapsille. Koska päiväkotien lapsiryhmät ovat ikäjakaumaltaan varsin moninaiset, mitään ryhmää ei voinut jättää iän perusteella  ilman lorutuokiota . Päiväkodit myös pyysivät lorutuokioita pienemmille ja  vetäjä toteutti toiveet.  Päiväkotien työntekijät kertoivat miten lapset olivat puhuneet lorutuokiosta monia  päiviä jälkeenpäin.  Saatu palaute oli pelkästään positiivista, kun uusista käynneistä sovittiin. Myös lapsilta tuli suoraa palautetta: ”Koska taas tulet ?” tai ”Kun tulet seuraavan kerran, niin otan päiväkotiin mukaan…ja näytän sinulle”.  Oli myös palkitsevaa nähdä, miten vetäytyvä lapsi  tuokion edetessä tuli loruihin mukaan. Ilahduttavaa on, että vanhemmat tulivat kirjastoon etsimään runo-lorukirjoja. Myös päiväkodit pyysivät ja lainasivat ko kirjoja käyttöönsä.  Lorut kartuttavat lapsen sanavarastoa iloisella tavalla.  Kun loruihin yhdistää leikin, niin se kehittää  myös lapsen motoriikkaa. (Satutädin mutu-päätelmä)

Syksyllä oli saduissa teemana ”Mummon matkalaukku”, johon kutsuttiin ryhmiä myös päiväkodeista.  Vetäjä luki  satutunnilla mm.  Ruohosen ”Allakka pullakka” -kirjasta runon ”Mahtimummeli määrää” . Se nauratti sekä lapsia että aikuisia. Yksi esikouluryhmä pyysi mahtimummelin  uudelleen, koska ”se oli niin kiva”.  Lasten pyynnöstä vetäjä  luki lopulta koko  Allakka pullakka -kirjan ja  lapset olivat riemuissaan.  Jos vetäjä saisi päättää, niin runo-loruprojektit toteutettaisiin joka kunnassa, joka päiväkodissa koko Suomessa, joka vuosi, joka kevät ja syksy. Tämä oli ihana projekti.

”Jos jotain suurta viisautta haet maailmasta:

Ei ole yhtään jättiläistä ilman pientä lasta.”

(Jukka Itkonen: Leikkihaitari)