VUOSI 2013 – YHTÄ JUHLAA MONTUN REUNALLA
Vuoden 2013 AVI-hanke   (Hanke on saanut rahoitusta)


Lappeenrannan maakuntakirjasto
Kirjaston osoite : 
Valtakatu 47
53100
Kirjaston puhelin : 
05 616 2341
Kirjaston sähköposti : 
kirjasto@lappeenranta.fi
ISIL-tunnus : 
FI-Lm
Y-tunnus : 
0162193-3
Yhteyshenkilön nimi : 
Päivi-Linnea Pötry
Puhelin : 
040594 9856
Sähköposti : 
paivi-linnea.potry@lappeenranta.fi
Kuvaus : 

Lappeenrannan kaupunginkirjasto on toiminut ensi vuonna kaupungin kustantamana palveluna kuntalaisille 130 vuotta. Maakuntakirjasto-oikeudet Lappeenranta sai 40 vuotta sitten vuonna 1973. Kirjasto haluaa juhlia pyöreitä vuosikymmeniä yhdessä asiakkaiden kanssa ja tarjota tapahtumia koko maakuntaan. Kirjasto arvostaa myös ammattitaitoista henkilökuntaansa ja haluaa pitää ammattilaisensa ajan tasalla tarjoamalla juhlavuonnakin tasokkaita koulutuksia maakuntakirjastokokousten muodossa. Juhlavuonna myös palkitaan henkilökuntaa järjestämällä henkilökunnalle mahdollisuuksia työhyvinvoinnin ylläpitämiseen ja yhdessäoloon.

Vuosi 2013 tulee olemaan merkkivuosi myös siinä suhteessa, että koko Etelä-Karjalaan muodostetaan vihdoinkin yhteinen Heili-kirjastokimppa. Kimppa ottaa käyttöön yhteisen Aurora-kirjastojärjestelmän. Kimpalle luodaan yhtenäinen markkinointi-ilme, mutta haluamme myös henkilökunnan ryhmäytyvän ja hitsautuvan yhdeksi porukaksi. Tämä onnistuu parhaiten järjestämällä koko Etelä-Karjalan kirjastojen henkilökunnalle yhteisiä koulutuspäiviä ja tyky-tilaisuuksia.

Kirjasto ei juhlavuotenaan ole henkisesti montun reunalla, mutta fyysisesti kyllä. Maaliskuussa 2013 alkavat noin vuoden kestävät parkkihallin rakennustyöt ja koko kirjastotalon edusta kaivetaan auki. Rakennustöiden takia kirjastoon on hankala tulla ja parkkipaikat ovat kiven alla. Haluamme sen takia ja vaikeuksista huolimatta houkutella kirjastoon väkeä vetovoimaisilla ja kiinnostavilla esiintyjillä. Maakuntakirjasto järjestää toki tapahtumia muutoinkin, vuonna 2011 tapahtumia kirjattiin 534 kpl ja niissä kävi 11056 asiakasta. Vuositasolla tapahtumiin käytetään vuonna 2012 11 000€ ja koulutukseen 9000€.

 Haemme hankerahaa juhlavuoden 2013 tapahtumien ja koulutuksen toteuttamiseen Etelä-Karjalan kirjastojen asiakkaille ja henkilökunnalle.

 Asiakastapahtumat keskittyvät vuonna 2013 juhlapäivään lauantaina 26.1., joka on kirjaston perustamispäivä sekä huhtikuiselle lukuviikolle. Juhlapäivänä kirjaston asiakkaille tarjotaan kakkukahvit, lapsille esiintyy Pellekaija Pum –lastenorkesteri ja aikuisille luennoidaan kaupungin historiasta. Juhlapäivänä käynnistetään juhlavuoden tagityskampanja, jolla kerätään aineistoa vuoden aikana käytettävään markkinointimateriaaliin. Lukuviikolla kirjastossa on pidennetyt aukioloajat aamuisin ja sunnuntaisin sekä runsaasti tapahtumia. Parkkihallin työmaaseinäkkeet verhotaan kevään aikana graffitein ja lukemiseen innostavin maalauksin. Nuoria houkutellaan kirjastoon myös yhdessä nuorisovaltuuston kanssa ideoitavilla tapahtumilla.

 Etelä-Karjalan kirjastojen henkilökuntaa koulutetaan alkaen juhlamaakuntakirjastokokouksella 25.1. Suunniteltuihin koulutuksiin kuuluu mm. esimies- ja alaistaitokoulutusta, asiakaspalvelua draamallisin keinoin sekä Heili-kimpan yhtenäiseen kokoelmapolitiikkaan ja kokoelmiin tähtäävää koulutusta. Kimpan ammattilaisia hitsataan yhteen yhteisten koulutusten lisäksi myös työhyvinvointi- ja virkistäytymistilaisuuksissa. Pyrimme siihen, että kaikkien kirjastojen väki pääsisi vuoden aikana yhtä aikaa ainakin kahteen koulutuspäivään.

 Kirjaston saavutettavuus ja asiakastapahtumista tiedottaminen yritetään varmistaa juhlavuonna aktiivisella markkinoinnilla. Ideoita markkinointiin haetaan asiakkailta tagityksen, valokuvauskilpailun ja graffititempauksen avulla. Käytämme ilmaisena mainostilana rakennettavan parkkihallin työmaaseinäkkeitä, mutta teemme myös kasseja, kirjanmerkkejä, julisteita ja postikortteja. Juhlavuonna henkilökunnan tunnistaa yhtenäisistä työliiveistä tai t-paidoista.

 

Yhteistyökumppanit, työryhmä: 

Etelä-Karjalan kuntien kirjastot

Arvioi toimenpiteitä ja vaikutuksia: 

 LAPPEENRANNAN KAUPUNGINKIRJASTO 130 VUOTTA

LAPPEENRANNAN MAAKUNTAKIRJASTO 40 VUOTTA

VUOSI 2013 – YHTÄ JUHLAA MONTUN REUNALLA

 

ELY-keskus myönsi Lappeenrannan maakuntakirjastolle 25 000 euroa hankerahaa juhlavuoden tapahtumien ja koulutuksen järjestämiseen sekä markkinointimateriaalin tuottamiseen.

 TAPAHTUMAT ASIAKKAILLE 

Yksittäisiä tapahtumia asiakkaille järjestettiin vuoden 2013 aikana noin 518 kertaa. Tähän sisältyvät kuukausittain kokoontuvat lukupiirit (4 kaunokirjallisuuspiiriä, 1 tietokirjallisuuspiiri), kahden viikon välein kokoontuva kielikahvila (aloitti maaliskuussa) sekä 4 kertaa kokoontuneet kirjoittajapiiri ja sarjakuvaklinikka. Kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia (kirjailijavierailuja, runomatineoita jne.) oli 16 kertaa, konsertteja ja yhteislaulutilaisuuksia lapsille sekä aikuisille noin 20 kertaa, erilaisia luentoja 15, nukketeatteria eri esiintyjäryhmiltä 10 kertaa. Viikoittain pyörivät lasten satutuokiot (myös venäjän kielellä) eri kirjastoissa ja lasten elokuvaesityksiä oli kerran kuussa useissa kirjastoissa. Juhlavuoden ekstraa olivat taikuri- ja klovniesitykset ja se, että esityksiä ja kirjailijavieraita vietiin myös maakuntaan. Osallistujia eri tapahtumissa on ollut noin 10919. Kaiken kaikkiaan tapahtumatuotantoa oli noin kaksinkertaisesti normaali vuoteen verrattuna.

 Syyskuussa pääkirjastossa lanseerattiin lainattavat yllätyskassit, ja Aleksis Kiven päivänä toimintansa aloitti kirjaston asiakasraati. Raatiin toivottiin kirjaston kehittämisestä kiinnostuneita aktiivisia henkilöitä, ja raati muodostettiin ilmoittautuneiden joukosta (19 jäsentä). Raati on kokoontunut joulukuussa ja toiminta jatkuu vuoden 2014 puolella.

HENKILÖKUNNAN KOULUTUSPÄIVÄT

Juhlavuosi aloitettiin juhlamaakuntakirjastokokouksella 25.1. Kokouksessa puhui Kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relander. Puheenvuoroja oli myös ELY-keskuksella, Lukukeskuksella ja Vantaan kaupunginkirjastolla.

Muut koulutukset painottuivat loppuvuoteen johtuen Heili-kimpan muodostamisesta ja Etelä-Karjalan kirjastojen siirtymisestä Auroraan. Konversion takia kaikki Etelä-Karjalan kirjastot olivat suljettuina marraskuun. Kirjastojen suljettuna oloaikaan sijoitettiin 2 koulutuspäivää aiheinaan asiakaspalvelu sekä kokoelmat ja tilat. Lisäksi ELY-keskus järjesti koulutuspäivän Sähköisistä sisällöistä ja Etelä-Karjalan kesäyliopisto yhdessä ELY-keskuksen kanssa Kaisa Neimalan kirjallisuuskoulutuksen. Kaikki mahdollinen muu aika käytettiin Auroran opiskeluun ja uusista kimppakäytännöistä sopimiseen.

Koulutuksia tuotettiin itse vuoden aikana 12 000 eurolla, lisäksi henkilökuntaa osallistui muiden tuottamiin koulutuksiin noin 6000 eurolla. Yhteensä vuoden aikana maakuntakirjaston tuottamiin tai maakuntakirjaston lähettämänä koulutuksiin osallistuttiin 430 kertaa.

HEILI-KIMPAN YHTEISET TYKY-TILAISUUDET

Myös yhteinen työhyvinvointitoiminta keskittyi marraskuulle, jotta mahdollisimman moni pystyi osallistumaan tilaisuuksiin. Etelä-Karjalan liikuntakeskuksessa järjestettiin yhteinen tykypäivä, johon osallistui 65 henkeä. Heili-projektin päättäjäisiä juhlittiin Heili-gaalassa Imatran kaupunginkirjastossa. Tilaisuuteen osallistui noin 60 kirjastojen henkilökuntaan kuuluvaa.

MARKKINOINTI

Etelä-Karjalan kirjastojen Heili-kimpan markkinointimateriaalia suunnitteli Mainostoimisto Mediakolmio. Heili-kirjastoilla on nyt oma logo ja graafinen ilme, joka näkyy mm. kirjastokorteissa. Lisäksi teetettiin asiakkaille jaettavaa markkinointimateriaalia: kasseja, kyniä, karkkeja ja kirjavinkkareille huivit. Katukuvassa Heili-kirjastot ja kuljetukset näkyvät joulukuussa ja vielä alkuvuonna 2014 banderolleissa sekä Heili-logolla somistetussa kuljetusautossa.                       

 

Aloituspäivämäärä : 
01/01/2013
Lopetuspäivämäärä : 
31/12/2013
 


Anomuksen rahoitus
Haettava avustus yhteensä: 
€32 150
Oma rahoitus yhteensä: 
€7 450
Budjetti euroissa yhteensä: 
€39 600
Haettu muu avustus: 
€0
Saatu muu avustus: 
€0

Toteutunut rahoitus
Koko budjetti: 
€35 035
Oma rahoitus yhteensä: 
€10 035
Muualta saatu avustus: 
€0
Yhteistyökumppanin rahoitusosuus: 
€0

Tilastot:
Koulutustilaisuudet: 
4kpl/st.
Koulutuksiin osallistujia: 
275henkilö/person
Tapahtumien lukumäärä: 
519kpl/st.
Tapahtumiin osallistujat: 
10 979henkilö/person

Päätös
Myönnetty avustus euroissa.: 
€25 000
 
okm
avi