Sort by

Löytyi 9 hanketta.

Lukuintoa kaarinalaisten lasten ja nuorten vanhemmille 2014

Hankkeen tavoitteena on herättää vanhempien lukuinto ja kertoa vanhemmille lukemisen tärkeydestä.

Kirja auki porukalla - koko perhe lukemaan! 2014

Lukeminen on tärkeä taito, joka kantaa läpi elämän. Lukemisen edut antavat siivet niin opiskeluun kuin arkielämään. Kirja auki porukalla - koko perhe lukemaan -hankkeella tehdään lukemiseen innostaminen ja lukuharrastus koko perheen yhteiseksi asiaksi on tarkoitus järjestää sekä vanhemmille että lapsille kirjailija-kuvittaja -tapahtuma ja sen jälkeen lapsille kirjoittamis- tai/ja piirustustyöpaja sekä vanhemmille ja muille paikalle tulleille aikuisille Aikuisten satutunti.

Tällä tavalla toimien saadaan järjestettyä yhteinen, kirjoihin keskittyvä kokemus lapsille ja heidän läheisilleen. Näin aikuiset kertovat omalla esimerkillään, että lukeminen on tärkeää. Hankkeen avulla pyritään myös tukemaan vanhempien ja lasten lukemisharrastuksen vuorovaikutuksellisuutta.

Tietoa, elämyksiä ja taitoa pelaamalla 2014

Tietoa ja taitoa pelaamalla – hankkeessa haetaan rahoitusta maakunnalliseen pelisalkkuun ja pelien käytön opastukseen. Varsinais-Suomessa on paljon pieniä kirjastoja, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hankkia pelejä ja pelikonsoleja kokoelmiinsa. Projektissa kootaan pelisalkku, joka sisältää yleisimmät pelikonsolit, kattavan määrän erilaisia pelejä sekä valkokankaan ja videotykin kuvan heijastukseen.

LOL - Lukeminen On Luksusta - yläkoululaisten lukuinnon edistäminen 2014

Hanke toteuttaa Lukuinto-ohjelman tavoitteita Joensuun seutukirjaston ja paikallisten yläkoulujen toimesta.

Kadonnutta lukuintoa etsimässä 2014

Hankkeen tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria lukemisen pariin ja madaltaa kynnystä kirjallisuuden maailmaan. Tämä tehdään luomalla uusia toiminnan muotoja, joissa lapset ja nuoret saavat aktiivisemman roolin. Haluamme käynnistää meidän kirjastollemme kolme uutta toiminnanmuotoa: lukupiirit, kirjablogit ja runopajat.

Kiertävä pelisalkku 2012

Digitaalinen pelaaminen ja virtuaaliset pelimaailmat ovat monien lasten ja nuorten arkipäivää, mutta monilla aikuisilla on vielä melko hatara käsitys siitä, mitä ne pitävät sisällään. Kirjastojen rooli tälläisten sisältöjen ääreen johdattamisessa on ollut melko vaatimaton muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Hankkeen tarkoitus on levittää tätä tietämystä ja sisältöjen tuntemusta myös pieniin kirjastoihin, joilla ei ole mahdollisuutta kohdentaa resurssejaan tälläiselle alueelle muutoin kuin yhteisvoimin.

Vanhemmat lukemaan lapsille 2012

Hankkeen tavoitteena on vanhempien ja lasten yhteisten lukuhetkien syventävä tukeminen. Hankkeen aikana johdatetaan vanhempia lastenkirjallisuuden sisältöjen tuntemukseen sekä mahdollisuuksiin tukea lasten kasvua ja kehitystä. Lisäksi vanhempia innostetaan ja tuetaan järjestämään kotona yhteisiä lukutuokioita. Rauhalliset lukuhetket lisäävät lasten ja vanhempien vuorovaikutusta sekä vahvistavat perheiden yhteisöllisyyttä.

LUKUINTO-ohjelma 2012

Lukuinto on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama 3-vuotinen ohjelma, jonka toteuttavat Oulun yliopiston humanistinen tiedekunta ja kasvatustieteiden tiedekunta.
Lukuinto-ohjelman tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten kiinnostusta ja kykyä monipuoliseen lukemiseen ja kirjoittamiseen sekä edistää lasten ja nuorten erilaisten tekstien ja mediasisältöjen käyttöä. Lukuinto-ohjelman kohderyhmiä ovat 6- 16 -vuotiaat lapset ja nuoret, opettajat, kirjastoammattilaiset ja vanhemmat.