Sort by

Löytyi 261 hanketta.

Monipuolisen asiakaspalvelun tehostaminen Kangasvarren kirjastossa -hanke 2017

Hankkeen tavoitteena on Kangasvarren, Jurvalan ja Luumäen kylien asukkaiden kirjaston käytön lisääminen ja Kangasvarren kirjastosta ja sen palveluista tiedottaminen.
Kirjaston tavoitettavuuden parantaminen.
Kyselyn tarkoituksena on selvittää asukkaiden tietoa kirjastosta ja halukkuutta omatoimikirjastoon.
Tällä hetkellä omatoimipalvelua Kangasvarren kirjastossa ei ole.

Heureka! : lukeminen ajattelun tukena 2017

Heureka! : lukeminen ajattelun tukena -hankkeen tavoitteena on herättää kiinnostusta lukemiseen sekä innostaa mielenkiintoisten asioiden ja ilmiöiden tutkimiseen tietokirjallisuuden avulla

Lukutaitoa leikiten: lasten kirjastopalveluiden kehittämistä Kangasalla 2017

Hankkeen tavoitteena on kehittää ja parantaa lasten kirjastopalveluita Kangasalla. Hankkeessa kartoitamme lasten kanssa toimivien tahojen, kuten varhaiskasvatuksen ja neuvoloiden tarpeita kirjastopalveluille ja kehitämme yhteistyömallin, jolla kirjaston tarjoamat palvelut tulevat kuntalaisille tutuiksi jo neuvoloista lähtien ja ovat mukana tukemassa lasten kasvua ja lukutaidon kehitystä.

Hanke sisältyy teemaan 1: Kaikkien kirjasto (eri asiakasryhmille kohdennetut hankkeet)

Liikuntavinkkaus -nuoret mukaan kirjaston kehittämiseen 2017

Tavoitteenamme on saada nuoret ja nuoret aikuiset tutustumaan tarkemmin kirjastoon ja sen palveluvalikoimaan sekä antamaan palautetta/kritiikkiä palveluidemme ja tilojen käytön kehittämiseksi. Lisäksi haluamme vahvistaa kuntamme vapaa-aikakentän yhteistyötä.

Vaarallinen lukudiplomi 2017

Hankkeen tavoitteina on maakunnallisen lukudiplomin kehittäminen vastaamaan uuden opetussuunnitelman tarpeisiin. Diplomin avulla annetaan työkaluja lukemaan innostamiseen sekä kirjastojen henkilökunnalle että opetttajille ja vanhemmille.

 

 

Tarinoita ja tekniikkaa. Seikkailuja lisätyssä todellisuudessa. 2017

Toiminnalla tavoitellaan osaamisen jakamista, avointa ja uteliasta asenneilmapiiriä. Uudet sovellukset ja laitteet mahdollistavat uppouttavat kokemukset tutussa ja turvallisessa kirjastossa. Hankkeessa päästään kokeilemaan uuden teknologian hyötyjä sekä luovuuden rajoja ja uudenlaista tarinankerrontaa ja itseilmaisua.  Toiminnassa toteutuu monimediaisuus, monilukutaito ja kielitietoisuus.

Kaarinan nuoret kirjaston käyttäjiksi ja toiminnan kehittäjiksi 2017

Hankkeen tavoitteena on saada nuoret innostumaan Kaarinan uuden pääkirjaston nuortentilan toiminnasta ja löytämään kirjaston palvelut

Lukufestarit Tylypahkan tyyliin 2017

Hankkeen tavoitteena on lukuilon ja – innon lisääminen sekä Potter-maailman syvempi tuntemus, elämysten tuottaminen kirjojen avulla ja kirjaston aineistojen ja palveluiden monipuolisuuden esiintuominen.

Lukufestarit hankkeen tarkoitus on herättää lasten- ja nuorten lukuinnostus ja luoda ryhmä jossa kaikki osallistujat tuntisivat olonsa mukavaksi. Tavoitteenamme on myös, että lukufestarin vuoden jälkeen paksutkaan kirjat eivät tuntuisi liian haastavilta. Hämeenlinnan kirjastolla on tarjolla kouluille kirjasarjoja, myös Harry Potter –kirjoja. Hanke vastaa hyvin myös koulun uusien Opsien tavoitteisiin mukavalla tavalla. Elämyksellisyys ja ilmiöoppiminen toteutuvat monin eri tavoin.

innostava lukudiplomi 2017

Luoda innostava lukudiplomilista alakouluun ja saada lukudiplomien suoritusmäärä kasvamaan.

Näkymätön näkyväksi 2017

Hankkeen tarkoituksena on tuoda kirjastotilassa näkymättömiä e-aineistoja näkyväksi asiakkaille.

Tarinajunan kyytiin! 2017

Tavoitteena saada perheet (vanhemmat ja lapset) kiinnostumaan kirjallisuudesta ja lukemisesta. Tavoitteena innostaa vanhemmat lukemaan satuja ja tarinoita säännöllisesti 3 - 6 -vuotiaille lapsille.

Lässidan 2017

Målsättningen är att väcka läsintresse hos barn under skolåldern, i samarbete med den kommunala småbarnspedagogikens personal och föräldrar.

Kirjastotila parhaaseen mahdolliseen käyttöön 2017

Hankkeen tavoitteena on saada kirjastotila monipuolisesti kuntalaisten käyttöön järjestämällä muun muassa tapahtumia, taidetta ja elämyksiä. Henkilökunnalle ja sidosryhmille hankitaan osaamista koulutuksen keinoin. Asiakkaille tarjotaan elämyksiä taiteen, tapahtumien ja osallistamisen keinoin.

Kyläilevä kirjasto - tärppejä, tekniikkaa, tarjouksia 2017

Kirjaston hakeutuvien kotipalveluiden kehittäminen riittävän matalan kynnyksen kirjastopalveluiksi, jotka tavoittavat kaikki potentiaaliset asiakkaat, ja jotka tekevät kirjastopalveluista aidosti saavutettavia.

Ikääntyvien ei-käyttäjien (eläkeläiset) tavoittaminen ja ohjaaminen kirjaston asiakkaiksi. Ikääntyvien entisten aktiivikäyttäjien tukeminen kirjastoasiakkuuden ylläpidossa.

Kohderyhmässä vähemmän tunnettujen aineistotyyppien tunnettuuden lisääminen.

Lainamäärien nousu.

Lainaustiskin uusiminen 2017

Kuhmoisten pääkirjaston lainaustiskin uusiminen ergonomiseksi ja asiakasystävällisemmäksi korkeutta säätävillä sähköpöydillä sekä lainausautomaatilla.

Tie taiteeseen on tie hyvinvointiin jatkuu Toenperällä 2017

Toenperän Juvan kirjasto on toteuttanut hyvin onnistunutta hanketta Tie taiteeseen on tie hyvinvointiin tarjoamalla juvalaisille lapsille paikallisen ammattitaiteilijan taidetuokioita vuosina 2015-2016. Eija Riitta Parkkinen, Anu Ahonen ja Hanna Räty ovat ohjanneet kirjastolla ja koululla lasten taidetuokioita. Hanke jatkuu helmikuussa Kirjailijakettu Hannele Huovin satu- ja runolukutuokioilla kaikilla Juvan kouluilla 0-4-luokkalaisille. Sen tavoitteena on lasten ja koulujen inspiroiminen Juvan kirjaston itsenäisyyden 100-vuoden tempaukseen Koko Juva lukee 24.2.

Lukukettu-kirjallisuusdiplomimme on koko Toenperän laajuinen. Haluamme tarjota kettukirjailijamme Hannele Huovin runo- ja satuhetket myös Joroisten ja Rantasalmen kaikkien koulujen 0-4-luokkalaisille.

Hankkeen tavoitteena on antaa Toenperän kirjaston kuntien koko ikäluokalle esikoululaisista neljäsluokkalaisiin elämyksellinen ja vaikuttava kohtaaminen lastenkirjallisuutemme kiistattoman mestarin, runoilijan, satukirjailijan, laulunsanoittajan, vauvateatterin kehittäjän, aapiskirjailijan kanssa. Samalla toimimme yhteistyössä koulujen kanssa, jotta oppilaat lukisivat/esittäisivät kohtaamisessa itse Hannele Huovin runoja hänelle. Haluamme siis lasten kohtaavan taiteilijan ja hänen sanankäyttönsä ja sen avulla motivoida niin oppilaita kuin opettajia kirjallisuuden ja sanojen monimuotoiseen ja intohimoiseen käyttämiseen. Lukutaito tarvitsee inspiroitumista ja innostamista!

Hankkeen tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen taide-elämysten avulla sekä luomalla lukutaidon mahdollistamia osallisuuden kokemuksia itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Taide ja kirjallisuus ovat Martha Nussbsaumin (2011) mukaan olennaisia välineitä lasten kasvussa demokraattiseen ja tasapainoiseen ihmisyyteen. Kirjasto on matalan kynnyksen palvelulaitos, jonka ydintehtävänä on niin sana-  kuin kuvataiteen vastaanottamisen ja tekemisen edistäminen. Kirjallisuus, sanojen hallinta ja tarinat antavat lapsille välineitä omien tunteiden ja ajatusten hallintaan ja välittämiseen toisille ihmiselle.

Ota kirjavinkistä vaari 2017

Hankkeen tavoitteena on aikuisten lukuharrastuksen edistäminen

Kuulijalle iloa - sosiaalisen lukemisen vanha muoto käyttöön 2017

Hankkeen tavoitteena on kohtauttaa kuulijat ja lukijat sekä tehdä ääneenlukemisesta jatkuva käytäntö Ranuan kunnan palvelutalojen asukkaille ja kunnan ikäihmisille huomioiden lukemistilanteen sosiaalinen aspekti.

Kirjan koodi koululaisille 2017

Aktivoida koululaisten kirjastonkäyttöä uusin ja vanhoin menetelmin.

Pages