Sort by

Löytyi 2004 hanketta.

Ajanmukainen kirjastoautopalvelu 2018

Orimattilan kaupunki sai uuden kirjastoauton 2016. Uusi autovirkailija- kuljettaja aloitti eläkkeelle jääneen virkailijan tehtävissä kesällä 2017. Valtuuston puheenjohtaja on tehnyt aloitteen autopalvelun monipuolistamisesta ja uudelleenarvioinnista. Myös kirjasto kokee välttämättömäksi pureutua autopalvelun ajanmukaistamiseen: millaisia muutoksia reitit ja pysäkit vaativat uusien asuinalueiden myötä (mm. Henna, joka rakentuu rautatien ääreen). Auton opastus on ollut puutteellista. Millaisia keinoja voidaan käyttää, jotta asiakkaat oppisivat hyödyntämään alueensa pysäkkejä? Orimattila on laaja kunta, joten autopalvelulla on vahva sijansa. Voisiko auto kiertää toisen reitin iltaisin, jos saisimme apuvoimaa? Millaista monimuotokäyttöä auto voisi tarjota?

Lukulähettilääksi! 2018

Hankkeen teema:1. Monipuoliset lukutaidot.
Kaikkien väestöryhmien lukemisen edistäminen ja siihen liittyvien toimintamuotojen kehittäminen.

Tavoitteena on tukea ikääntyneiden osallisuutta, luoda edellytyksiä virikkeelliselle elämälle ja tukea heidän kulttuuri- ja lukemisharrastustaan, konseptoimalla ns. lukulähettiläs-toiminta osaksi kirjaston lukemista edistäviä palveluja sekä luoda tätä varten vakiintunut yhteistyö vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Tarkoituksena on luoda vapaaehtoisia kouluttavien ja välittävien järjestöjen rekrytoinnille ja tiedottamiselle luonteva paikka nimenomaan kirjastosta.

Kiteeläistä elämänmenoa ja perinnettä 2018

Kirjaston roolia paikallishistorian kokoajana, tallentajana ja levittäjänä vahvistetaan järjestämällä ikääntyneille muistelupiiri, jossa on mahdollisuus muistojen jakamiseen, yhteiseen tekemiseen ja oppimiseen. Piirissä koostetaan paikalliset muistelulaukut, järjestetään näyttelyitä ja tallennetaan kiteeläistä perinnetietoa digitaaliseen muotoon.
Liittyy teemaan 3. Elinikäinen oppiminen

Kirjasto kaikille, kaikki kirjastoon! 2018

Hankkeen tavoitteena on tuoda kirjastopalvelut osaksi kuntalaisten arkipäivää parantamalla kirjaston käytön helppoutta, esteettömyyttä ja houkuttelevuutta ja tätä kautta etsiä tapoja parantaa kirjaston vaikuttuvuutta pienissä maaseutukunnissa. Pukkilan ja Myrskylän kirjastoja halutaan kehittää enemmän omaehtoista kansalaistoimintaa ja kuntalaisten osallistumista tukeviksi. Hanke liittyy teemoihin 2 : Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sanavapaus sekä 4 : Laatu, vaikuttavuus ja innovaatiot.

Musiikin hyvinvointivaikutukset kirjastopalveluissa 2018

Musiikkikirjastotoiminta on haasteiden edessä fyysisten levyjen lainausmäärien edelleen laskiessa. Myös uusi kirjastolaki asettaa kirjastoille omat tavoitteensa lisätä aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja elinikäistä oppimista lisäävää toimintaa.
Hankkeen tavoitteena on hakea uusia tapoja tehdä kirjastojen musiikkityötä kuntalaisille houkuttelevaksi, sekä mahdollisesti myös laajentaa palveluvalikoimaa ja poikkihallinnollista yhteistyötä ottamalla mukaan musiikkikasvatuksen ammattilaisia ja opiskelijoita.
Esimerkkejä mahdollisista toimintatavoista: kirjavinkkausten ja satutuntien elävöittäminen musiikin avulla, levyvalikoiman esittely ”livenä”, kirjaston ulkopuolelle suuntautuvat musiikkikasvatustuokiot, yleisöluennot.
Kohteina Oulun kirjastopalveluiden pisteet, pop-up-tapahtumat, Limingan kunnankirjasto.

Yhessä! 2018

Yhessä! on hanke, jossa kirjastopalvelut ja nuorisopalvelut tekevät yhteistyössä asiakaslähtöistä nuorisokasvatus- ja kirjastotyötä. Hankkeen tavoitteena on luoda kirjaston ja nuorisotoimen välille alueellinen yhteistyömalli. Yhteistyömalli luodaan Mikkelin kaupungin alueelle. Yhteistyötä syvennetään yhteistyömallin ohella myös yhteisessä tapahtumantuotannossa.  Hankkeen jälkeen Mikkelin kirjastolla ja nuorisotoimella on toimiva yhteistyömalli, joka voidaan jatkossa ottaa käyttöön myös Hirvensalmella, Pertunmaalla ja Puumalassa, joiden kirjastot kuuluvat Mikkelin kirjastoverkkoon. Hankkeen teemoina ovat elinikäinen oppiminen sekä aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus.

Kokoelmat kellumaan Roineen armaisille aalloille 2018

Kangasalan kunta hakee hankeavustusta kirjastoaineiston kellutuskokeiluun. Hanke on jatkoa Pirkkalan kirjaston vuonna 2018 toteutettavalle hankkeelle, jossa aloitetaan kokoelman kellutus. Avustusta haetaan jatkohankkeeseen siten, että Pirkkala on Kangasalan kumppani ja hankkeessa etsitään keinoja ja kehitetään työkaluja kelluvan kokoelman seurantaan ja tasaamiseen. Aineiston valinta- ja hankintaprosessi, kokoelmatyön periaatteet ja kokoelmanhoidon toimintatavat käydään läpi ja uudistetaan. Aineiston kellutus aloitetaan Kangasalla vuoden 2018 aikana. 

Nepsy-aineisto näkyväksi kirjastossa 2018

Hankkeen kuvaus
Kaarinan kaupunkiin on perustettu neuropsykiatria- eli nepsy-asiakkaiden kanssa toimivien työntekijöiden aloitteesta työryhmä, jonka tarkoituksena on eri pisteissä olevien neuropsykiatriaa käsittelevien kirjojen ja kuntoutuksessa käytettyjen esineiden saaminen sähköiseen rekisteriin. Kirjastosta on yksi kirjastonhoitaja mukana asiantuntijana työryhmässä. Nepsy-aineistoa on tällä hetkellä ympäri kaupunkia: varhaiskasvatuksen, vanhuspalvelujen ja vammaispalvelujen yksiköissä, liikuntatoimessa, toimintaterapeuteilla, terveyskeskuksessa, perhekeskuksessa ja kirjastossa. Tällä hetkellä on vaikea hahmottaa, mitä kyseinen aineisto sisältää, paljonko aineistoa on, missä sitä on, onko se lainassa ja kenellä. Eri yksiköt ovat tähän asti lainanneet kirjoja ja esineitä vain omille asiakkailleen yleensä vihkosysteemiä käyttäen. Aineiston saaminen sähköiseen muotoon ja sen lainaamisen aloittaminen sähköisellä järjestelmällä parantaisi aineiston käytettävyyttä ja saavutettavuutta huomattavasti.

Varhaiskasvatus on jo listannut oman nepsy-aineistonsa. Kirjoja ja esineitä on useita satoja. Yhteensä kaupungin eri nepsy-toimijoiden aineistoa tulee olemaan tuhansia kappaleita. Jotta aineisto saadaan luetteloitua ja rekisteröityä kirjaston tietokantaan, tarvitaan kirjastoammatillinen henkilö tekemään työ. Vaskissa vain muutamilla kirjastoilla on oikeus luetteloida aineistoa yhteiseen tietokantaan. Kaarina on yksi näistä kirjastoista.

Hanke tukee Kaarinan kaupunginkirjaston erityisryhmille kohdennettujen palvelujen kehittämistä. Kaarinaan valmistuu uusi pääkirjasto joulukuussa 2017. Uudessa pääkirjastossa panostetaan eritysryhmiin sekä palveluiden ja aineiston saavutettavuuteen. Tarkoituksena on perustaa työryhmä miettimään erityisryhmien palvelujen kehittämistä.

Hankkeessa kirjastoammattilainen luetteloi ja rekisteröi nepsy-aineiston kirjaston tietokantaan ja tekee aineistoon tunnistemerkinnät. Kirjaston henkilökunta myös kouluttaa kaupungin nepsy-toimijat lainaamaan, palauttamaan ja tekemään tiedonhakuja kirjasto-ohjelman avulla. Kirjasto tekee erilaisia valikoimalistoja nepsy-aineistosta. Lisäksi kirjasto tekee nepsy-sanaa ja sen sisältöä tunnetuksi esim. esitteiden, näyttelyjen ja luentojen avulla.

Sisältöjen syövereihin 2018

Järjestämme kolme koulutuspäivää henkilökunnalle kirjallisuuden sisältöihin liittyen.

Virtuaalivieraasta lukuintoa yläkoululaisille 2018

Hankkeessa kannustetaan pääasiassa nuoria yläkoululaisia tarttumaan kirjaan ja lukemaan. 3 kirjailijaa vierailee virtuaalisesti Padasjoen ja Asikkalan kirjastoissa. Tilaisuudet ovat avoinna myös muille kirjastojen käyttäjille.
Teema 1. Monipuoliset lukutaidot

Kiikoisten kirjasto kaikille käyttöön 2018

Hankkeen tavoitteena on lisätä uuden Kiikoisten kirjaston saavutettavuutta ja kirjastopalvelujen tuntemusta omatoimivalmiuden ja kirjaston markkinoinnin avulla.

Palvelut saavutettavaksi omatoimikirjaston avulla 2018

Muonion kirjasto hakee hankeavustusta omatoimikirjastotoiminnan käynnistämiseen vuoden 2018 aikana. Tarkoituksena on asettaa asiakkaiden käyttöön koko kirjastotilat, lukuun ottamatta henkilökunnan sosiaalitiloja, työhuoneita ja kirjastoauton tallia.Kirjaston aukiolotunteja ei supisteta, mutta palveluja voidaan parantaa asettamalla kirjasto käyttöön aamuisin, iltaisin ja viikonloppuisin omatoimituntien avulla. Omatoimituntien aikana asiakkaat voivat lainata, palauttaa, noutaa varauksia, käyttää tietokoneita ja e-aineistoja sekä lukea lehtiä. Myös seurat ja yhdistykset voivat käyttää kirjastoa kokoontumistilana.

Limingan omatoimikirjasto 2018

Hankkeen tavoitteena on parantaa kirjastopalvelujen saavutettavuutta lisäämällä kirjaston aukioloaikoja nykyisestä. Limingan pääkirjasto on tällä hetkellä auki ma – to klo 11-19 ja perjantaisin klo 10- 16. Kirjaston asiakkailta saadun palautteen perusteella kirjaston aukioloajat eivät ole riittävät. Omatoimitekniikka mahdollistaisi aukioloaikojen laajentamisen ensisijaisesti viikonlopuille ja pidentäisi arki-iltojen aukioloja.
Limingan kirjaston lainausluvut sekä asiakaskäynnit ovat pysyneet viime vuosina hyvällä tasolla. Molemmissa tunnusluvuissa Limingan kirjasto on maan keskiarvon yläpuolella. Lainaustoiminta on siis kirjastossa vilkasta, johtuen osittain kunnan nuoresta ikäjakaumasta. Omatoimitekniikka parantaisi palvelujen saavutettavuutta myös heille, joille arkipäivisin kirjastossa vierailu on aikataulullisesti haastavaa.

Haemme hankerahaa omatoimikirjaston vaativan tekniikan toteutukseen Limingan pääkirjastolle. Varsinainen tekniikka ja laitteistot hankitaan Limingan kirjaston omarahoituksella. Hankerahaa käytetään omatoimitekniikan vaatimiin sähkötöihin, kaapelointeihin, omatoimimahdollisuuden markkinointiin sekä henkilökunnan ja asiakkaiden koulutukseen.

Lukuhetki kullan kallis 2018

Hankkeen tarkoituksena on tuoda esille lukemisen tärkeyttä lasten vanhemmille ja lasten parissa työskenteleville. Hankkeen kohderyhmänä on alle kouluikäiset lapset sekä alakoululaiset. 

Asiakaspalvelu ajanmukaiseksi Kihniön kirjastossa 2018

Hanke tukee teeman 2 mukaista tavoitetta: Kirjastotilojen kehittäminen yhteisöllisenä kohtaamispaikkana ja kansalaistoiminnan tarpeita tukevina tiloina.
Kirjaston asiakaspalvelupisteen uudistaminen, tiivistäminen ja kalusteiden uusi sijoittelu antaa paremmat mahdollisuudet yleisötilaisuuksien järjestämiseen. Lainausautomaatti vähentää palvelupisteen tilan tarvetta ja siirtää kirjaston asiakaspalvelua kohti omatoimisuutta.

Helmet-oopperakiertue 2018 2018

Helmet-oopperakiertue on osa Espoon, Helsingin ja Kauniaisten kaupunginkirjastojen pedagogista musiikkikirjastotoimintaa, joka tukee elinikäistä oppimista. Musiikkitoimittaja Minna Lindgren luennoi oopperasta taidemuotona neljällä erisisältöisellä luennolla Helmet-alueen kirjastoissa. Jokaisen luennon yhteydessä järjestetään konsertti, jossa esiintyy musiikin ammattilaisia, millä pyrimme varmistamaan tilaisuuksien korkean taiteellisen laadun. 

Kirjasto, koulun kaveri 2018

Kirjaston ja koulun välistä yhteistyötä lisätään ja monipuolistetaan uuden opetussuunnitelman pohjalta, ja kirjaston tarjoamien mahdollisuuksien ja resurssien käyttöä oppimisen tukena pyritään edistämään. Hanke liittyy teemaan Monipuoliset lukutaidot

Tervetuloa meidän kuntaan! 2018

Hanke on Auran ja Pöytyän yhteishanke, jonka teemana on kirjaston vaikuttavuuden parantaminen. Ulkomaisissa vaikuttavuustutkimuksissa on saatu hyviä tuloksia suorista yhteydenotoista potentiaalisiin asiakkaisin, niihin jotka vielä eivät ole kirjaston käyttäjiä. Niinpä hanke on suunnattu kuntaan muuttaville uusille asukkaille, joille lähetetään tutustumispaketti kirjastosta ja kulttuuritoimen palveluista. Tutustumispaketin sisältöä kehitetään niin, ettei se ole  sääntöjen kokoelma, vaan personoitu tervetuliaistoivotus aineisto- ja tapahtumavinkkeineen uudelle asukkaalle ja kirjaston asiakkaalle. Tervetulopakettiin liitetään kuponki, jolla kirjastosta voi noutaa pienen lahjan, jotta saadaan uusi asukas houkuteltua tutustumaan kirjastoon. Hankeen  lopuksi kirjastoissa järjestetään kaikille avoin uusien asukkaiden tervetulojuhla. 

Alueellinen eKirjasto 2018

Yleisten kirjastojen tehtävänä on edistää lukemista ja digitaalisten palvelujen käyttöä. Fyysisen aineistokokoelman lisäksi nykyaikainen kirjasto tarjoaa asukkaille myös e-aineistopalveluja. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yleisissä kirjastoissa e-kirjojen, e-lehtien ja tietokantojen tarjonta on varsin vaihteleva. E-aineistojen määrä voi koostua pelkästään ilmaisista tietokannoista tai kattaa sekä e-lehdet, -kirjat, että hintavat tietokannat. Yleisten kirjastojen tehtävänä on toteuttaa tasavertaiset palvelut kaikille, mutta e-aineistoissa tämä ei toteudu. Hankkeen tavoitteena on lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan yhteistä alueellista eKirjastoa, jonka myötä asukas saa käyttöönsä samat e-aineistot riippumatta siitä missä päin Pohjois-Pohjanmaata tai Kainuuta hän asuu.

Elokuvakerho – sukellus visuaaliseen kerrontaan 2018

Elokuvakerhon tavoitteena on lisätä taidekasvatusta kunnassa, luoda mahdollisuuksia kaikille harrastaa elokuvia, videoita ja mediataidetta.

Pages