Järjestä:

Löytyi 1794 hanketta.

Senioreiden tapahtumapaketit - sisältöpalvelut kotikirjastopalveluiden valtavirraksi 2017

Hankkeen tavoitteena on löytää Espoon kotikirjastolle uusia tapoja palvella pitkäaikaishoitopaikoissa ja kuntoutuksessa olevia senioreita. Tällä tavoin parannetaan kirjastopalveluiden yhdenvertaista saavutettavuutta ja ikääntyneiden elämänlaatua.

EVVK:sta Kirjastoväärtiksi 2017

Tavoitetaan erityisesti niitä Sompion alueen nuoria, jotka eivät lue, eivätkä käy kirjastossa ja saadaan heidät tietoisiksi kirjaston mahdollisuuksista.

Eepoksen kokoelmapolitiikka 2017

Parantaa aineiston saatavuutta ja kiertoa sekä kokoelmien kehittämistä Eepoksen alueella.

Avoimet, laajennetut ja osallistavat kirjastopalvelut - omatoimikirjasto Kyyjärvelle 2017

Hankkeen tavoitteena on laajentaa Kyyjärven kirjaston palveluja omatoimipalveluihin ja käynnistää kirjaston itsepalvelukäyttö omatoimikirjaston muodossa.

 

 

 

Onnea onkimassa - yläkoulun elokuvahanke 2017

Hankkeen tavoitteena on tutustuttaa yläkoululaiset elokuvalliseen ilmaisuun, elokuvan vaikuttamismahdollisuuksiin sekä teknisiin ominaisuuksiin.

Kaarinan nuoret kirjaston käyttäjiksi ja toiminnan kehittäjiksi 2017

Hankkeen tavoitteena on saada nuoret innostumaan Kaarinan uuden pääkirjaston nuortentilan toiminnasta ja löytämään kirjaston palvelut

Omatoimikirjasto – kohtaamispaikka 2017

Evijärven kunnankirjasto muutetaan vuonna 2017 omatoimikirjastoksi. Samalla uusitaan kirjaston vanhentunut kalusto ja päivitetään tilat sopivaksi monitoimikäyttöön. Tiloista suunnitellaan ja tehdään viihtyisä ja nykyaikainen kohtaamispaikka kuntalaisille.

Muistojen kultaa 2017

Tämä hankkeen tausta rakentuu sosiokulttuurisesta innostamisesta, osallisuuden edistämisestä sekä yhteisöllisyyden kehittämisestä. Vuoropuhelun ja tarinoiden kautta on tarkoitus synnyttää sekä uusia sosiaalisia kontakteja että apuvälineitä muisteluun ja muistamiseen osana oman kokonaisen minuuden rakentamista musiikin, elokuvan ja kirjallisuuden nostamien muistojen kautta. Muistojen avulla luodaan myös arjen kulttuuriperintöä niin omiin tarpeisiin, jaettavaksi kuin säilytettäväksi jälkipolville.

3D-skannausta kirjastoon 2017

Hankkeen tavoitteena on tuoda uusi palvelu asiakkaiden käyttöön hankkimalla 3D-skanneri.

Lukuintoa Nilakan nuorille! 2017

Tavoitteena on palkata neljän kunnan alueella kouluilla ja nuorisotiloilla kiertävä kirjavinkkari.

Koulu kohtaa kirjaston 2017

Yläkoululaisten ja lukiolaisten lukemaan innostaminen

Lainausautomaatti 2017

Tavoite on hankkia lainausautomaatti ruuhkatilanteiden purkamiseksi ja lainaajien yksityisyyden suojan parantamiseksi. Samalla asiakaspalvelussa voidaan keskittyä enemmän niiden henkilöiden palvelemiseen, jotka haluavat henkilökohtaista huomiota.

Opetus hyppää mobiiliin - kirjasto-opetuksen toteuttaminen mobiiliteknologialla 2017

Hankkia Tuusulan kolmeen kirjastopisteeseen tablettitietokoneet ja niiden hallintalaitteet Kulttuurikasvatussuunnitelman mukaisen kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetuksen ja vinkkauksen toteuttamiseen osallistavasti, elämyksellisesti ja tasa-arvoisesti.

Loikka 2017

Hankkeen tavoitteena on tarjota asiakkaille sähköisten palveluiden opastusta, saada kirjaston tilat ja laitteet monipuoliseen käyttöön ja parantaa kirjaston henkilökunnan mahdollisuuksia ja kykyä opastaa asiakkaita sähköisiin palveluihin.

Hublet-hanke 2017

Hankkeen tavoitteena on lisätä e-aineistojen käyttöä ja asiakkaiden tabletti -tietokoneiden liittyvää osaamista hankkimalla Hämeenkyrön kirjastoon Hublet -järjestelmä kahdeksi vuodeksi

Monilukutaituruutta Itä-Uudenmaan pienissä kirjastoissa 2017

Hankkeen tavoitteena on Itä-Uudenmaan pienten kirjastojen (Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Pornainen ja Pukkila) osaamisen lisääminen monilukutaidon ja mediakasvatuksen edistämisessä sekä toimivien työtapojen löytäminen kirjastojen ja koulujen yhteistyöhön.

 

 

 

Kunnan palvelut kirjastoauton kyytiin 2017

Hankkeen tavoitteena on tarjota kirjastoautolla kunnan palveluita, erityisesti sivistyspalveluita, paremmin kaikenikäisten iittiläisten saataville.

Satu saavuttaa juhlavuonna 2017

Kirjasto tarjoaa kaikille kunnan alle kouluikäisille 4-6-vuotiaille tasavertainen mahdollisuuden osallistua yhdelle kirjaston teemalliselle satutunnille. Kirjasto tulee tutuksi lapsille, jotka eivät välimatkan vuoksi ole päässeet kirjastoon aiemmin. Satuja ja tarinoita halutaan lainata myös kotiin ja kirjasto saa uusia asiakkaita. Samalla yhteistyö varhaiskasvatuspalveluiden kanssa tiivistyy.

Elämyspolulta omille urille 2017

Karkkilan kaupungin koulut, varhaiskasvatus, kirjasto, museot, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimet, järjestöt ja vapaa sivistystyö alkavat luoda yhdessä Turun Elämyspolkua mukailevaa toimintamallia kaupunkiin. Tarkoitus on koota yhteen olemassa olevat toimintamallit sekä kehitellä yhteistyössä uusia ja lanseerata Karkkilan oma malli.

Sivut

okm
avi