Järjestä:

Löytyi 7 hanketta.

IPadit kirjastossa - uusia polkuja tiedonlähteille vauvasta vaariin 2014

Kauhajoen kaupunginkirjaston asiakkaiden käytössä oleva konekanta on vanha, siksi aiomme saattaa tekniset laitteet ajantasalle hankkimalla iPadeja kaikenikäisten kuntalaisten käyttöön. Kauhajoen kaupunginkirjasto sekä Koulukeskuksen alakoulu ovat mukana Lukuinto-projektissa pilotteina.

Hyvinvointia kirjastosta 2013

Voimaannuttavan aineiston avaaminen ja lobbaus, kohderyhmänä työikäiset ja ikäihmiset Enontekiön eri kylissä.

Täppää, digitoi ja editoi kirjastossa 2013

Hankkeen tavoitteena on järjestää kirjastossa asiakkaille matalan kynnyksen mobiililaiteopastuksia ja työpajoja. Opastuksissa asiakkaita opastetaan käyttämään mobiililaitteiden eri käyttöjärjestelmiä, palveluita ja ominaisuuksia. Työpajoissa asiakkaat voivat tulla kokeilemaan älypuhelimia ja täppäreitä ja kyselemään heitä askarruttavia asioita.

Nuoret pitäsi saada aktivoitua kirjaston asiakkaiksi. Kirjaston tulisi järjestää nuorille mielekästä toimintaa. Hankkeessa ryhmä nuoria kertoo videon välityksellä oman tarinansa. Näin nuoria motivoidaan itsetekemisen kautta käyttämään kirjastoa jatkossakin. Samalla tuetaan myös nuorten mediakasvatusta ja opetetaan mediatyökalujen käyttöä.

Kirjaston editointitilan ohjelmat ja laitteet ovat tulossa tiensä päähän ja se hankaloittaa asiakkaiden työskentelyä. Tilalle tarvittaisiin uudet ajanmukaiset laitteet ja ohjelmisto myös projektin onnistumisen kannalta. Parempien laitteiden ja ohjelmistojen myötä asiakaat voivat edelleen jatkaa tallenteiden digitointia ja editointia ongelmitta.

Jokioisten kirjasto 140 vuotta - tapahtumavuosi 2013

Jokioisten kirjastolla on juhlavuosi 2013. Kirjasto täyttää 140 vuotta ja kirjaston peruskorjaus ja laajennus valmistuu. Kirjastolla on tarkoitus järjestää pitkin vuotta tapahtumia eri kohderyhmille ja tuoda näin uusittu kirjasto palveluineen kuntalaisten tietoisuuteen ja saada asiakkaat palaamaan vanhaan kirjastorakennukseen väliaikaisissa tiloissa toimittuamme.

Kirjastovipinät senioreille 2013

Kirjastovipinät senioreille on sarja erilaisia seniori-ikäisille suunnattuja kulttuuri- ja muita tapahtumia, jotka toteutetaan Kotkan pää- ja lähikirjastoissa sekä Haminan pääkirjastossa.
Tilaisuuksien aiheet on valittu seniori-ikäisten toiveista, joita esitettiin Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijan Kaisa Horton Kotkan kaupunginkirjastolle tekemässä ”Kirjastovipinät senioreille: kyselytutkimus ja vuosisuunnitelma Kotkan kaupunginkirjastolle” – opinnäytetyössä (http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201204234848n). Tapahtumia suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä eri järjestöjen (SPR, vanhusjärjestöt, Kela) kanssa.

Lukulampun valossa - lisävoimaa kokemuksellisuudesta 2012

Lukulampun valossa -hankkeen toisen vaiheen kohderyhmänä ovat erilaisista lukutaidoista kiinnostuneet eri-ikäiset asiakkaat - myös lapset -, jotka haluavat paneutua kirjaston aineistoihin esimerkiksi lukupiireiss, kirjoittamista ja kuvaa yhdistävissä pienryhmissä sekä näihin aiheisiin linkittyvissä opastus-, info- ja luentosarjoissa ja pienimuotoisissa matineoissa.

Lukulampun valossa -kampanja Rovaniemellä 2011

Lukulampun valossa -kampanja Rovaniemellä on osa valtakunnallista kampanjaa, joka johdetaan Turun kaupunginkirjastosta. Hanke on osa kulttuuripääkaupunki-hanketta.

okm
avi