Järjestä:

Löytyi 12 hanketta.

Kone kädestä pitäen - opetusmateriaalit verkko- ja laiteopastuksiin 2014

Porsse-kirjastot Porvoo, Sipoo, Pornainen ja Askola, hakevat hankeapurahaa yhteisten opetusmateriaalien tuottamiseksi verkko- ja laiteopastuksiin sekä laitehankintoihin

Anders ja Melinda I -vaihe 2014

Anders-tietokannan loadaaminen (tallentaminen) Melindaan ja primääriluettelointi Melindassa. Tulevaisuudessa Anders –kirjastot mukana kansallisessa metatietovarannossa.

Eloisampia esityksiä & kätsympää kirjastonkäytön opetusta 2014

Hankkeen tavoitteena on saada kirjaston tekniset laitteet vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Kirjasto haluaa panostaa uuteen tekniikkaan, jonka avulla voidaan uskottavasti esitellä kirjaston palveluita sekä tarjota myös vieraileville esiintyjille ajanmukaiset välineet. Samalla ollaan myös varmistamassa kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksia. Hankkeen kärkenä ovat mediakasvatuksen ja kirjastonkäytön opetuksen tueksi tarvittavien laitteiden hankinta, ja tässä tarkoituksessa tablettitietokoneet olisivat lyömättömät. Kirjaston asiakaspäätteiden lukumäärä nykyisellään on riittämätön, etenkin ryhmäkäyntien yhteydessä. Tabletit itsessäänkin voisivat innostaa nuoria oppimaan ja käyttämään kirjaston palveluja nykytilasta poikkeavalla tavalla.

KISKO eli KIrjastopalvelujen Strateginen Kehittäminen Oulun eteläisen kirjastoissa muutosvaiheessa 2014

Kirjastojen henkilökunnan pärjääminen muutosodotuksissa ja muutospaineissa.

 

Oivallinen uusi Alavus 2013

Alavuden ja Töysän kirjastojen yhdistyessä kuntaliitoksen myötä uudelle Alavuden kirjastolle laaditaan toimintastrategia.

Musiikkikirjastotyön koulutuspäivät 2013

Haluaisimme järjestää laadukkaan musiikkikirjastotyön kaksipäiväisen täydennyskoulutuksen.

Tiekkö-kirjastojen kokoelmien hallinta 2012

Hankkeen tarkoituksena on edistää kokoelmien kiertoa sosiaalisen median, kirjastotilan tuunauksen ja aineistonmarkkinoinnin keinoin sekä järjestää asiakaskoulutusta ja henkilöstön koulutusta uusien palvelujen käyttöönoton tehostamiseksi.

Heili hehkeäksi - Etelä-Karjalan Heili -kirjastokimpan kokoelmat kuntoon 2012

Etelä-Karjalan kirjastot suunnittelevat ensimmäistä kertaa yhteisen aineistotietokannan, Etelä-Karjalan Heilin, muodostamista syksyllä 2012. 

Sanataidetta taaperoille - alle kouluikäisten lasten sanataidetyöpajat Kuopion kaupunginkirjastossa 2012

Hankkeen tarkoituksena on organisoida alle kouluikäisten lasten sanataidetyöpajojen sarja Kuopion kaupunginkirjaston pää- ja lähikirjastoissa. Pajojen lisäksi järjestetään maakunnallinen koulutuspäivä kirjastojen henkilökunnille vauvojen ja taaperoiden sanataiteen ohjaamisesta.

Kasvukipuja: aikuisuuden kynnyksellä 2012

Kirjavinkkaukseen liittyvä projekti on tarkoitettu 9.-luokkalaisille, lukio- ja ammattikoululaisille sekä opettajille ja se toteutetaan v. 2013.

Mikkelin kaupunginkirjaston kokoelmapolitiikka 2012

Kirjastossamme on tarkoitus laatia kokoelmapolitiikka, jossa linjataan kokoelman muodostus, poisto- ja varastointiperiaatteet. Kokoelmapolitiikan tulee kuvata Mikkelin kaupunginkirjaston kokoelmat, kertoa mihin niiden muodostaminen perustuu ja mihin suuntaan niitä halutaan kehittää. Siinä määritellään, mitkä ovat kehittämiselle asetetut ensisijaiset tavoitteet. Kokoelmapolitiikka ohjaa kirjaston työtä.

okm
avi