Järjestä:

Löytyi 2 hanketta.

Sykettä pääkirjastoon monitoimilavan avulla 2012

Muunneltavissa olevalla, helposti liikuteltavalla lavalla esitystekniikoineen tuodaan tapahtumat ja koulutukset keskeiselle paikalle kirjastosaliin. Mahdollisuus tavoittaa kirjastossa sattumaltakin tapahtumahetkellä olevat asiakkaat. Käytettävyys perinteisissä tapahtumissa kuin myös koulutuksissa sekä asiakkaille että henkilökunnalle.

Palveluneuvoja tuotemarkkinointiin 2012

Palkata kirjastolle vuodeksi markkinointialan koulutuksen saanut henkilö tekemään kirjastopalvelut tutuiksi kirjastoissa ja verkkosivuilla. Asiakkaille suunnattuja tehoiskuja kirjastoissa, kouluissa, yhdistyksissä, seuroissa, kaupungin muilla toimialoilla. Yhteistyökumppanien etsintää palvelutuotannon sisältöjen koostamista niin, että tuotteitamme aktiivisesti käytettäisiin.

okm
avi