Järjestä:

Löytyi 307 hanketta.

Muonion nuoret aktiivisiksi kirjaston käyttäjiksi 2016

Hankkeen tavoitteena on saada kirjastoon uusi taulutelevisio, pelikonsoli, kuulokkeet ja 5 kappaletta tabletteja. Myös tilojen viihtyisyyttä pyritään parantamaan. Tavoitteena on saada Muonion nuoret viihtymään kirjastossa myös erilaisten teema-iltojen parissa. Tavoite on, että nämä teema-illat olisivat jatkuvia jokavuotisia tapahtumia. Nuoret itse ovat toivoneet lukuleiriä, kirjavinkkauksia ja elokuvailtoja. Myös kirjaston ja koulun yhteistyötä kehittettäisiin jatkuvaksi toiminnaksi.

Koskettavaa lukemista: tunnusteltavia kuvakirjoja satutuokioihin 2016

Näkö- ja monivammaisille tarjottavien kirjastopalvelujen edistäminen, satutuokioiden ja muiden lasten ryhmätilanteiden elävöittäminen.

Virtuaalivieraita kasiluokkalaisille – Asikkalan, Hartolan ja Padasjoen kirjastojen yhteishanke 2016

Hankkeen tarkoitus on tukea kahdeksasluokkalaisten äidinkielen ja kirjallisuuden oppisisältöjen omaksumista ja innostaa heitä kirjallisuuden pariin. Hanke parantaa kirjaston ja koulun välistä yhteistyötä sekä liittää kirjaston kouluille tarjoamat sisällöt aiempaa paremmin opetussuunnitelmaan. 

E-pisteen avulla e-lehdet vihdoin käyttöön! 2016

Hankkeen tarkoitus on perustaa kirjastoon kiinteä ja selkeästi merkitty e-aineistojen lukupiste ja näin madaltaa kynnystä e-lehtien käyttöön. Samalla hanke tutustuttaa ihmisiä tablettien sekä e-aineistojen käyttöön ylipäänsä.

Populappi II 2016

Tietokantaan on suunnitteilla teknisten parannusten ohella puhtaasti laadullisia ja sisällöllisiä muutoksia; tarkoitus on laatia Populapin täydennysosaksi systemaattinen, lappilaisen musiikin diskografia eli ensimmäinen koskaan Suomessa julkaistu luettelo maakunnallisesta äänilevytuotannosta.

Kirjaston tietoliikenneyhteyksien ja asiakaspalvelun parantaminen 2016

Asiakaskäytössä olevien tietokoneiden ja tulostimen uusiminen ja yhden uuden työaseman perustaminen maahanmuuttajien käyttöön. Uusi työasema olisi käytössä omilla erillisillä kielivalinnoillaan ja Skype-yhteyksillä.

Tarina ulos kansistaan - lastenkirjailijavierailu Kiuruvedelle 2016

Kirjailijavierailun avulla pyritään innostamaan ja kannustamaan erityisesti poikia lukemisharrastukseen. Hankkeen tavoitteena on ponnauttaa tarina ulos kansistaan ja rohkaista kirjaston  pienimpiä asiakkaita tarttumaan kirjaan.

Tervetuloa Espooseen - kirjasto kohtaamis- ja kotoutumisareenana 2016

Tavoitteena lisätä maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden valmiuksia työllistyä sekä kotoutua kielen oppimisen ja kulttuuritapahtumien kautta. Työllistymisen tukemisessa keskityttiin yritysyhteistyöverkoston rakentamiseen, tiedonjakamiseen ja koulutukseen. Kirjasto tarjosi mahdollisuuden suorittaa tämän päivän työelämässä tarpeelliset kortit: hygieniapassin ja työturvallisuuskortin. Suomen kielen opiskelussa keskityimme alkeisiin sekä tiedottamaan asiakkaille itseopiskelumahdollisuuksista. LUKI -projekti oli hankkeemme ydin. Sen tarkoitus oli tarjota suomen kielen alkeisopetusta henkilöille, joilla ei ollut lainkaan suomen kielen osaamista. Sen rinnalla toimi Puhumme suomea -kielikahvila, joka on tarkoitettu kielessä hiukan pidemmälle ehtineille.

Tablettien tielle 2016

Hankitaan 4 tablettitietokonetta kirjaston asiakkaiden ja henkilökunnan käyttöön osaamisen päivittämiseksi nykyaikaan.

Hikatti soikoon! 2016

Tuoda nukketeatteritoiminta kaikkien kouvolalaislasten saavutettavaksi ja tuoda jouluiloa jokaiselle.

Lukuintoa ja monilukutaitoa Askolaan 2016

Koululaisten lukemisen lisääminen ja lukutaidon parantaminen.

Koko kylä lukee ja voi hyvin 2016

Keiteleen ja Pielaveden kirjastojen ja yhtenäiskoulujen tavoitteena on lukemisharrastuksen ja kirjaston käytön lisääminen Kulttuurikasvatusohjelman mukaisesti.

Soiva kirjasto 2016

Hankkeen tavoitteena on esitellä kotimaisen musiikin laajaa kirjoja sekä saada tapahtumiin osallistujia, jotka eivät muuten käytä kirjastoa.

Sähköinen kotiseutumme 2016

Pyhäjoen kirjasto haluaa digitoida muutaman vaikeasti saatavan kotiseutu-aiheisen teoksen. Kirjat ovat olleet loppuunmyytyjä vuosikausia, mutta niitä kohtaan on edelleen kiinnostusta. Digitoidut teokset asetettaisiin kaikkien saataville digi.kirjastot.fi -palveluun.

Satukapsäkki kiertoon! - Suomalaisia satuja Etelä-Karjalan kirjastoihin Suomi 100-juhlavuoden alla 2016 2016

Tavoitteena on valmistuttaa nukketeatterin ammattilaisella, nukketeatteritaiteilija Emma Jussila-Schermannilla (Teatteri Karelus), monikäyttöinen satukapsäkki, johon hankittaisiin rekvisiittaa muutamaa satua varten monipuolisesti ja teetettäisiin 9 erilaista nukketeatterinukkea. 

Suomi tutuksi 2016

Hankkeen tavoitteena on antaa tukea kotoutumiseen maahanmuuttajille.

Kyläkouluissa kuhisee 2016

Kirjaston ja kyläkoulujen yhteistyön kehittäminen ja lukemiseen kannustaminen usein eri keinoin.

E-musiikkibaari 2015

E-musiikkibaarin tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa elektronisten kirjastosisältöjen esittelyyn tarkoitettu esittelypiste. Tavoitteena on tuoda sähköiset sisällöt kirjastotilaan, asiakkaiden käytettäväksi sekä tarjota henkilöstölle mahdollisimman hyvät olosuhteet palveluiden ja laitteiden opettamiseen arkityön osana.

Sivut

okm
avi