Järjestä:

Löytyi 8 hanketta.

Kirjasto On The Rocks 2013

Kurikan pääkirjaston musiikkiosastoa uusittiin ja laajennettiin remontin yhteydessä vuonna 2011. Hankkeemme tarkoituksena on saada uusi musiikkiosasto entistä monipuolisempaan käyttöön, nostaa musiikkiaineiston tunnettavuutta ja aktivoida eri ikäryhmiä kirjaston käyttäjiksi. Nämä tavoitteet toteutamme musiikkiaiheisten tapahtumien (paikallisten yhtyeiden esiintymiset, musiikkiaiheiset vierailijat), tiedottamisen ja kilpailujen avulla. Tavoitteiden saavuttamiseksi teemme myös yhteistyötä paikallisten musiikkitoimijoiden, mm. Kurikan Kehittyvän Musiikin Yhdistyksen kanssa.

Joku missä on sanat ja nuoret ja yökirjasto 2013

Hankkeessa järjestetään nuorille suunnattua kirjastotoimintaa: sanoitustyöpajoja sekä late night - yökirjasto.

Musadiplomin avulla musiikkilajit tunnetuksi 2013

Hankkeen tarkoituksena on musadiplomin (vrt. lukudiplomi) avulla aktivoida nuoria käyttämään kirjaston musiikkiosaston tarjontaa enemmän ja monipuolisemmin. Lisäksi kirjasto voi tällä tavalla olla tukena koulun musiikkiopetuksessa. Musiikkiosaston asiakkaat ovat yleensä vanhempia ihmisiä; nuoret kuuntelevat musiikkia pääasiassa internetin kautta. Hankkeen tavoite on muistuttaa nuoria musiikkikirjaston kokoelman monipuolisuudesta: kaikkea ei välttämättä internetistä löydy. Lisäksi kannustetaan asiakkaita kuuntelemaan monipuolisempaa musiikkia.

Tarkoituksena on 7.-9.-luokkalaisille koululaisille lanseerata musadiplomi, jonka avulla oppilaat tutustuisivat eri musiikkilajeihin kuuntelemalla cd-levyjä, katsomalla musiikki-dvd:itä tai lukemalla musiikkilajiin liittyvän kirjan. Musadiplomin musiikkilistat on laadittu Kokkolan maakuntakirjaston kokoelman mukaan. Samaan aikaan, kun oppilaat suorittavat musadiplomia sekä kirjastossa että verkkokirjastossa olisi kuukausittain vaihtuva pienoisnäyttely kaikille asiakkaille niin, että joka kuukausi esiteltäisiin eri musiikkilaji näyttelyn ja musiikkinäytteiden avulla. Lisäksi kirjastossa järjestettäisiin 3-4 luentoa, joissa eri alojen musiikkialan ammattilainen tulisi kertomaan omasta työstään. Nämä luennot olisivat kaikille asiakkaille avoimia ja musadiplomia suorittaville koululaisille vapaaehtoisia.
Tuote
Musadiplomin lanseeraus ja musiikkilajien esittely asiakkaille.

Elämäni sävelet – mukiinmenevä vinkkaus yläkoululaisille 2013

Hankkeen tavoitteena on lukemisen edistäminen sekä musiikkiosaston ja sen aineiston tunnetuksi tekeminen yläkoululaisille. Hankkeen myötä musiikkiosasto näyttäytyy myös nuorten kohtaamispaikkana. Lisäksi hanke syventää kirjaston ja koulun yhteistyötä.

Mitä vinkkaat? 2013

Mitä vinkkat? -hankkeen tarkoitus on tutustuttaa yläkoululaiset eri kirjastoaineistoaineistoihin ja herättää heissä lukuinto uudelleen. Pienissä kirjastoissa ei ole resursseja monipuolisen vinkkauksen toteuttamiseen, sillä ai

Biisinikkareiden demobileet 2012

”Biisinikkareiden demobileet” –hankkeessa luodaan konsepti "Demobileet" -tapahtumalle, joka tullaan toteuttamaan joka toinen vuosi vapaaehtoistoimintaan perustuen.

Hankkeessa pyritään saamaan nuoret löytämään kirjastojen valikoimat ja palvelut.

Let There Be Rock! -musiikki-pelivinkkaus 2011

Vinkkauksen tarkoituksena on tutustuttaa asiakkaat erilaisiin kirjastoaineistoihin eli tässä tapauksessa musiikkiaiheisiin tietokirjoihin, CD- ja DVD-levyihin sekä populaarimusiikkia käsittelevään tai sitä sivuavaan fiktiiviseen aineistoon (sarjakuvat, romaanit ja muu kaunokirjallisuus, elokuvat). Esityksen aikana nostetaan esille kiinnostavia yksittäisiä nimekkeitä, joiden esittelyssä käytetään hyväksi soitto- ja lukunäytteitä.

okm
avi