Järjestä:

Löytyi 5 hanketta.

Vinkkaa kaverille 2018

Vertaisvinkkauksessa oppilaat koulutetaan vinkkaamaan lukemiaan kirjoja toisille oppilaille joko livenä tai virtuaalisesti. Vertaisvinkkaus aloitetaan yläkoulun 8-luokan oppilaiden kanssa. 

Lukutärpit esiin 2017

Hankkeen tarkoituksena on saada kirjat liikkumaan entistä vauhdikkaammin vinkkaamalla kiinnostavia kirjoja.

Vertaisvinkkauksesta virtaa lukudiplomiin 2016

Tavoitteena on tarjota mielenkiintoista luettavaa yläkouluikäisille, saada heidät lukemaan nykyistä enemmän ja tutustuttaa heitä monipuolisesti eri kirjallisuuden lajeihin.

Mitä vinkkaat? 2013

Mitä vinkkat? -hankkeen tarkoitus on tutustuttaa yläkoululaiset eri kirjastoaineistoaineistoihin ja herättää heissä lukuinto uudelleen. Pienissä kirjastoissa ei ole resursseja monipuolisen vinkkauksen toteuttamiseen, sillä ai

Skräppäämällä kirjavinkkejä ja kuva-albumeja 2011

”Aina on skräpätty” -hanke toteutettiin Hämeenlinnassa ja Hattulassa vuosina 2010-2011. Skräppäämisellä tarkoitetaan askartelun keinoin tehtäviä leikekirjoja tai kuva-albumeja.

okm
avi