Järjestä:

Löytyi 20 hanketta.

Seniorikahvila Varkauden kirjastossa 2018

Varkauden kirjastossa aloitetaan seniorikahvilatoiminta huhtikuussa 2018. Kahvilaan houkutellaan erityisesti ei-kirjastonkäyttäjiä, syrjäytymisvaarassa olevia, työttömiä ja eläköityneitä tai eläkeikää lähestyviä, mutta kahvilaan toivotetaan tervetulleeksi jokainen halukas osallistuja. Kahvilatoiminnalla pyritään lisäämään yhteisöllisyyttä, kansalaisaktiivisuutta, verkkopalvelujen osaamista ja käyttöä sekä aktivoimaan senioreitten kirjastonkäyttöä kaikin puolin.

Seniorikahvilan toiminta on maksutonta ja toimintaan kuuluu tyypillisesti omakustanteisen kahvinjuonnin lisäksi rupattelu, muistelu, pelaaminen, laulaminen, ääneen lukeminen ja monenlainen viriketoiminta. Usein kokoontumisilla on myös joku teema, kuten verkkopalveluiden esittely tai tietoiskuja terveydestä, liikunnasta, ruuasta ja vanhusten palveluista. Toiminnan sisältö riippuu pääasiassa osallistujien toiveista ja tarpeista.

Kahvilan asiakkaiden aktiivisuudesta riippuen Varkauden seniorikahvilan toiminnan on tarkoitus muuttua lähes täysin itseohjautuvaksi, joten hankkeen loppumisen jälkeen kirjaston henkilökunnan panostusta ei tarvita muuhun kuin tilapalveluun kokoontumistilan osalta ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen yhteistyössä.

Kuorot kiertävät kirjastoja 2018

Hankkeen tavoitteena on saattaa espoolaiset kuorot ja kirjastot yhteen. Kuorot saavat kirjastoista maksuttomia esiintymis- ja harjoitustiloja, ja kirjaston asiakkaat matalakynnyksisiä kulttuurielämyksiä sekä mahdollisuuden tutustua kuorolaulukulttuuriin. Tällä tavoin tuetaan aktiivista kansalaisuutta. Erityisinä painopistealueina ovat valtaosalle kuntalaisista vieraammat seniori- ja nuorisokuorot sekä ruotsinkieliset kuorot. 

Anders ottaa digin liki 2018

Hankkeen tavoitteena on kehittää Anders-kirjastojen alueen ihmisten kansalais- ja mediataitoja ja päivittää henkilökunnan osaamista digiympäristössä. Toisena päätavoitteena on kehittää lasten ja nuorten lukutaitoa ja helpottaa sopivan lukemisen löytämistä niin digitaalisissa kuin perinteisissäkin raameissa. Hanke liittyy teemaan Monipuoliset lukutaidot.

Digiavaimet kaikille 2018

Digiavaimet kaikille- hanke

Siuntion kunta on kaksikielinen noin 6200 asukkaan kunta Länsi-Uudellamaalla. Siuntiossa on pääkirjasto, jossa työskentelee tällä hetkellä kolme kirjastovirkailijaa sekä kirjasto- ja vapaa-aikapalveluiden päällikkö, jonka vastuulla on kunnan vapaa sivistystyö kokonaisuudessaan.

Hankkeen tavoitteena on kehittää kuntalaisten ja kirjaston henkilöstön moniluku- ja digitaalisia taitoja. Hanke on kirjaston ja nuorisotoimen yhteishanke, jossa vastuut on jaettu kummankin toimialan tehtäviksi. Hankkeeseen palkataan hanketyöntekijä, joka suunnittelee ja toteuttaa koulutuksia monilukutaidosta, sosiaalisesta mediasta ja muista digitaalisoituvassa yhteiskunnassa vaadittavista taidoista. Hanketyöntekijän tehtäviin kuuluu myös kirjastohenkilöstön kouluttaminen sekä pysyvän valmiin toimintamallin rakentaminen kirjaston (ja nuorisotoimen) käyttöön.

Kirjasto vastaa hankkeessa lasten, työikäisten ja seniorien koulutuksesta ja aktivoinnista digimaailmassa. Nuorisotoimi toteuttaa omalta osaltaan digitaalisen nuorisotyön kehittämistä, johon haetaan avustusta erikseen. Hankkeiden suunnittelu tehdään tiiviissä monialaisessa yhteistyössä päällekkäisyyksiä välttäen.

Hankkeen ohjausryhmään valitaan edustajat varhaiskasvatuksesta, opetuksesta, nuorisotyöstä sekä pyritään osallistamaan myös nuorisovaltuusto sekä kuntalaisia ja muita kunnan sidosryhmiä.

Mitä kirjastoauton jälkeen edelleen? 2016

Hankkeen tavoitteena on järjestää Urjalan kouluille korvaavaa toimintaa kirjastoautotoiminnan loppumisen jälkeen. Hankkeen puitteissa kouluille kuljetetaan kirjalaatikoita. Hankkeessa otetaan huomioon myös ikääntyneet, jolloin heille järjestettäisiin kirjojen kuljettamista kotiin.

Langattomasti internetin maailmaan 2014

Avustusta haetaan langattomaan verkkoon ja uusiin, siirreltäviin laitteisiin (kannettavat, tabletit).
Hanke mahdollistaa systemaattiset internetin ja tiedonhaun opetukset eri käyttäjäryhmille.
Asiakkaiden opiskelu- ja etätyömahdollisuuksia tuetaan langattoman verkon avulla.
Asiakkaille tarjotaan mahdollisuus käyttää itsenäisesti tabletteja ja kannettavia kirjaston tiloissa.

Tietotekniikkaa senioreille 2014

Hankkeen tavoitteena on edistää senioireiden tietokoneen käyttötaitoa sekä verkkoasiointi- ja tiedonhallintataitoja. Hanke toteutetaan järjestämällä tietokonekursseja ja -luentoja sekä verkkoasiointiin liittyviä opastustilaisuuksia.
Rahoitusta tarvitaan laitteiston hankintaan, opettajien, opastajien ja luennoitsijoiden palkkioihin sekä tiedottamiseen.

Pitkospuita pitkin -tarinoita senioreille. 2014

Hankkeen avulla viedään kirjastopalvelua laitoshoidossa oleville sekä palvelu- tai hoitokodeissa asuville vanhuksille ja samalla tavoitteena on tuottaa kirjaston ja hoitolaitosten henkilökunnalle uusia tapoja tarjota erityisryhmien kirjastopalveluita.

Kulttuuribussi Kyrönmaalle 2014

Järjesttetään vuonna 2014 kahden viikon mittainen Kulttuuribussi kierros Kyrönmaan alueelle. 

Täppää, digitoi ja editoi kirjastossa 2013

Hankkeen tavoitteena on järjestää kirjastossa asiakkaille matalan kynnyksen mobiililaiteopastuksia ja työpajoja. Opastuksissa asiakkaita opastetaan käyttämään mobiililaitteiden eri käyttöjärjestelmiä, palveluita ja ominaisuuksia. Työpajoissa asiakkaat voivat tulla kokeilemaan älypuhelimia ja täppäreitä ja kyselemään heitä askarruttavia asioita.

Nuoret pitäsi saada aktivoitua kirjaston asiakkaiksi. Kirjaston tulisi järjestää nuorille mielekästä toimintaa. Hankkeessa ryhmä nuoria kertoo videon välityksellä oman tarinansa. Näin nuoria motivoidaan itsetekemisen kautta käyttämään kirjastoa jatkossakin. Samalla tuetaan myös nuorten mediakasvatusta ja opetetaan mediatyökalujen käyttöä.

Kirjaston editointitilan ohjelmat ja laitteet ovat tulossa tiensä päähän ja se hankaloittaa asiakkaiden työskentelyä. Tilalle tarvittaisiin uudet ajanmukaiset laitteet ja ohjelmisto myös projektin onnistumisen kannalta. Parempien laitteiden ja ohjelmistojen myötä asiakaat voivat edelleen jatkaa tallenteiden digitointia ja editointia ongelmitta.

Senioritoimintaa kirjastossa 2013

Hankkeen tarkoituksena on jatkaa ja kehittää hyvin alkanutta senioritapahtumien sarjaa Kurikan kirjastoissa. Samalla teemme tunnetuksi kirjastopalveluja senioreille sekä kehitämme kirjastoa erityisesti yksinäisen vanhemman väen kohtauspaikkana, lähtökohtana voimavarakeskeisyys.

Langattomasti lukemisen ja tiedonhaun lähteille 2013

Euran kunnankirjasto hakee avustusta hankkeeseen, jonka tavoitteena on asiakaspalvelun parantaminen, lasten, nuorten, työttömien ja seniori-ikäisten lukemisharrastuksen edistäminen sekä kaikkien asiakkaiden pääsy tiedon ja sähköisen asioinnin äärelle nykyistä parempien laitteiden myötä. Hankkeen toteuttamiseksi on tarkoitus palkata henkilö, jolla olisi sekä kirjastoalan että datanomin tutkinto.

Hakeutuvat palvelut ikäihmisille 2013

Kemijärven kaupunginkirjastossa aloitetaan ikäihmisille suunnattu hakeutuvien palvelujen kokeilu hankkeena, josta saatujen kokemusten perusteella suunnitellaan pysyvämpää kotipalvelutoimintaa. Myös tulevaan kirjastoauton hankintaan haetaan hankkeella kokemuksia.

Kirjastovipinät senioreille 2013

Kirjastovipinät senioreille on sarja erilaisia seniori-ikäisille suunnattuja kulttuuri- ja muita tapahtumia, jotka toteutetaan Kotkan pää- ja lähikirjastoissa sekä Haminan pääkirjastossa.
Tilaisuuksien aiheet on valittu seniori-ikäisten toiveista, joita esitettiin Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijan Kaisa Horton Kotkan kaupunginkirjastolle tekemässä ”Kirjastovipinät senioreille: kyselytutkimus ja vuosisuunnitelma Kotkan kaupunginkirjastolle” – opinnäytetyössä (http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201204234848n). Tapahtumia suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä eri järjestöjen (SPR, vanhusjärjestöt, Kela) kanssa.

Draivia rattaille - kirjastoautotoiminnan kehittäminen 2013

Hankkeen tavoitteena on toteuttaa kirjastoautossa kirjastopalveluiden lisäksi muitakin palveluita, joita keskustaajaman ulkopuolella asuva väestönosa tarvitsee, luoda hallintokuntien rajoja ylittävää yhteistoimintaa ja ottaa kolmas sektori mukaan kirjastoautotoiminnan kehittämiseen. Suunnitella teemapäiviä ja kokeilla niiden toimivuutta järjestämällä 1-2 teemapäivää hankkeen aikana. Saada kirjastoauton palvelut kaikkien tietoon ja antaa asiakkaille mahdollisuus osallistua kirjastoautopalveluiden kehittämiseen sekä lisätä kirjastoauton käyttöä myös kuntarajojen ulkopuolella. Lisäksi tavoitteena on kirjastolaitoksen näkyvyyden lisääminen, kirjasto osaksi jokaisen muhoslaisen elämää.

Kirjaston seniorityöllä virikkeitä vanhuksille – hanke 2013

Tornion kaupunginkirjaston Virikkeitä vanhuksille – hankkeen tarkoituksena on kehittää kirjastossa toimintamalleja ja käytäntöjä, joilla kirjasto voi omalta osaltaan tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia Torniossa. Hankkeen avulla Tornion kirjasto haluaa tarjota seniori-ikäisille monipuolisia elämyksiä. Hanke toteutetaan poikkihallinnollisena hankkeena Tornion koulutoimen ja päiväkotien sekä Vanhuspalvelujen kanssa. Em. tahot tuovat oman ammatillisen osaamisen panostuksena hankkeeseen.

Ikinuorten iltapäivät 2012

Tampereen yliopiston opiskelija Pietari Pehkonen toteutti senioriasiakkaille suunnatun asiakaskyselytutkimuksen Hyvinkään kaupunginkirjastossa 17.1.–5.2.2011. Kyselyn tulokset toivat esiin mm. sen, että kirjaston senioriasiakkaat kaipaavat enemmän tapahtumia kirjastoon, varsinkin luentoja ja keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista aiheista, kirjailijavierailuita sekä kirjaesittelyjä.

Senioriviikko kirjastossa 2012

Hankkeen tavoitteena on perehdyttää seniorit kirjaston tarjoamiin monipuolisiin palveluihin ja tehdä kirjastosta osa seniorien jokapäiväistä arkea. Kuhmossa on paljon aktiivisia yhdistyksiä, joihin kuuluu paljon ikäihmisiä. Lähestymme senioreita myös yhdistysten kautta, jotta kirjasto tulee myös yhdistysten kautta tutummaksi.

okm
avi