Järjestä:

Löytyi 17 hanketta.

Kirjailijavieraita kaikilla mausteilla 2017

Tutustuttaa asiakkaat eri kirjallisuudenlajeihin järjestämällä kirjallisuusiltojen sarja.

Tunne hahmosi ja tunne sanasi! 2015

Tavoitteena oli nostaa esiin erilaisia tapoja kirjoittaa ja luoda uusia maailmoja - erityisesti pojille.

Koukussa kirjaan 2015

Kuutosluokkalaisten ikäryhmä on tärkeässä alakoulun ja yläkoulun nivelvaiheessa, joka on lukuharrastuksen säilymisen kannalta kriittinen. Kirjaston lastenkirjastotyön tiimin jäsenet jalkautuvat tekemään yleiskirjavinkkausta kaikkien Jämsän koulujen 6. luokille. Kaikkien koulujen kasiluokkalaisille järjestetään jonkun tunnetun vinkkarin vierailuesiintyminen. Kuoreveden yhtenäiskoulussa vinkkari voi esiintyä kaikille yläkoulun luokka-asteille. Myös jonkun nuoria kiinnostavan tunnetun kirjailijan vierailu yläkouluille kuuluu hankesuunnitelmaan, mahdollisuuksien mukaan lisäksi toisen kirjailijan virtuaalivierailu.

Kuoreveden koulun kanssa on sovittu yhteistyöstä myös niin, että kasiluokkalaiset tutustuvat verkon kirjatrailereihin, heille järjestetään trailereiden teon opastusta, jota tarjotaan myös pääkirjastossa nuorille asiakkaille. Tehdyt trailerit viedään verkkoon ja niitä esitetään Lainastossa sykkii -yökirjastotapahtumassa pääkirjastossa syksyllä 2015.

Hankkeen tavoitteena on nuorten lukemisharrastuksen aktivointi perinteisillä ja uusilla tavoilla. Lisäksi nuorille, opettajille ja kirjastohenkilökunnalle halutaan saada myöhemminkin hyödynnettävää osaamista kirjatrailereihin ja muihin internetin kirjallisuussisältöihin.

Koukutu kirjastoon: Lasten ja seniorien kirjastonkäytön aktivointi 2014

Turun lähikirjastoissa järjestettiin hankkeen aikana ohjattua toimintaa, jonka kautta tavoiteltiin ihmisiä viettämään aikaa kirjojen parissa sekä kirjaston asiakkaiksi. Toiminta toteutettiin yhteistyössä Kirjan talon kanssa.

Lukutaidolla selviytyjäksi : Tarina-kuvataidepaja -hanke 2014

Tornion kirjaston Tarina-kuvataidepaja -pilottihankkeen tarkoituksena on luoda kirjastoon uudenlainen toimintamalli, jolla tuetaan 6-9 vuotiaiden lasten luku- ja kirjoitustaidon kehittymistä. Hanke tukee erityisesti niitä lapsia, joilla huonon lukutaidon takia on oppimis- ja muita vaikeuksia koulussa. Mukaan otetaan myös lasten vanhemmat. Kirjaston tarina-kuvapajassa lapsille annetaan uudenlaisia mahdollisuuksia ilmaista itseään ja samalla kehittää luetunymmärtämisen taitoja. Tavoitteena on, että uusi toimintamalli voitaisiin sisällyttää esi-ja perusopetukseen ja se toimisi luku- ja kirjoitustaidon opettamisen apuna. Siitä muodostuisi myös pysyvää toimintaa Tornion kaupunginkirjastossa.

Ruoveden ja Virtain yhteinen kirjastoauto 10 vuotta 2014

Ruoveden ja Virtain yhteinen kirjastoauto täyttää 10 vuotta elokuussa 2014. Hankkeen tarkoituksena on järjestää tapahtumia asiakkaille yhteisauton juhlavuoden merkeissä syksyn 2014 aikana. Lisäksi yhteistyössä Virtain kirjaston kanssa toteutetaan kirjanmerkkikilpailu kirjastoauton asiakkaille. Tavoitteena on edistää kirjastoautotoimintaa ja lukemista.

Lukutaidon laajakaista 2013

Lukuinto ja lukutaito on yhä useammalla lapsella vähän hakusessa. Lukutaidon laajakaista on Heinolan kirjaston ja koulujen yhteinen vastaisku lukemisen puolesta.

Maahanmuuttajat lukemaan! 2013

Laajentaa ja monipuolistaa maahanmuuttajien kirjastopalveluja sekä lisätä kirjaston tunnettuutta maahanmuuttajien keskuudessa

Vauvasta Valkamaan 2013

Hankkeen avulla esitellään kirjallisuutta kaikenikäisille jämsäläisille perhekerhoissa, kouluissa, eläkeläispiireissä ja avoimissa tilaisuuksissa.

Elämyksiä kirjastonkäyttäjille 2013

Kirjailijavierailuja Valtimon kirjastoon.

Elämäni sävelet – mukiinmenevä vinkkaus yläkoululaisille 2013

Hankkeen tavoitteena on lukemisen edistäminen sekä musiikkiosaston ja sen aineiston tunnetuksi tekeminen yläkoululaisille. Hankkeen myötä musiikkiosasto näyttäytyy myös nuorten kohtaamispaikkana. Lisäksi hanke syventää kirjaston ja koulun yhteistyötä.

Koukuta kirja 2013

Koukuta kirja! -hankkeen tavoitteena on saada alakouluikäiset lapset kirjaston aktiivisiksi käyttäjiksi ja ennen kaikkea innostumaan kirjoista. Tavoitteena on, että lapset oppivat soveltamaan lukemisen avulla hankittuja tietoja ja näkemyksiä sekä käyttämään monipuolisesti kirjastoa ja oppivat näin myös kriittisen tiedonhaun perusteita.

Löydä kirjasto 2013

Hankkeen tavoitteena on edistää koko väestön lukuharrastusta ja tuoda kirjastoa ja sen aineistoa sekä palveluja kuntalaisten tietoisuuteen.

Kirjailijavierailuilla lukuintoa Nurmekseen 2013

Hankkeen avulla järjestetään kirjailijavierailuja Nurmeksen kirjastoon, kouluihin ja vanhustenpalveluihin. Näillä toivomme asiakkaiden aloittavan lukuharrastuksen tai innostuvan lukemaan lisää ja toivon mukaan saamaan uusia näkökulmia lukemiinsa kirjoihin. Kirjailijavieraita kutsutaan yhdessä Valtimon ja Lieksan kirjastojen kanssa, jolloin voimme säästää kuluissa.

okm
avi