Järjestä:

Löytyi 8 hanketta.

Lukuloikkia Savossa 2018

Nuorten lukutaito huolettaa. Lukeminen ei ole kovin monen nuoren suosiossa ja sillä voi olla kauaskantoiset seuraukset. Ilman sujuvaa lukutaitoa nuori on vaarassa syrjäytyä peruskoulun jälkeisistä jatko-opinnoista, ja siten huonosta lukutaidosta saattaa koitua seurauksia työllistymiseen ja selviytymiseen nyky-yhteiskunnassa.

Hankkeen avulla lisätään 7-15 –vuotiaiden lasten ja nuorten – huomioiden pojat - lukemisintoa ja kirjastojen henkilökunnan osaamista lukemisen edistämisessä ja kirjavinkkauksessa. Hankkeessa järjestään Lukuloikkia-kiertue hankkeessa mukana oleviin kirjastoihin. Kiertueella olisi lukemista edistävää ohjelmaa monenikäisille lapsille ja nuorille. Kohderyhmät voisivat olla 1.luokka, 4.luokka ja 7.luokka. Hankkeessa järjestetään myös koulutusta kirjastojen henkilökunnalle lukemisen edistämisestä ja kirjavinkkauksesta.

Hanke kohdistetaan Pohjois-Savon läntisten kuntien kirjastoihin: Keitele, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Vesanto ja Kuopion kirjastoista Karttulan ja Maaningan lähikirjastoihin. Logistisesti nämä kirjastot on helppo tavoittaa saman kiertueen aikana. Esimerkiksi Tervon kirjaston ja Kuopion kaupunginkirjaston Karttulan lähikirjaston välimatka on 15 km.

(Valtionavustukset kirjastoille 1883)

Ryhmä Wau - kirjastokerho koululaisille 2018

Maksuton iltapäiväkerho koululaisille. Kerho painottuu lukemiseen innostamiseen ja mediakasvatukseen, tavoitteena madaltaa kirjastoon tulemisen kynnystä ja kasvattaa yhteisöllisyyttä.

ETSI, LUE JA ESITÄ - TEHOA KIRJASTON JA KOULUN VÄLISEEN YHTEISTYÖHÖN 2015

Tavoitteena on ottaa huomioon uusi opetussuunnitelma ja kartoittaa sen tuomat mahdollisuudet kirjaston ja koulun väliseen yhteistyöhön. Tavoitteena on saada aikaan uusia käytänteitä kirjaston ja koulun välille tiedonhankinnan ja monilukutaidon opetukseen. Hankkeessa pyritään myös saavuttamaan kaikki alakoululaiset kirjavinkkauksella ja lukukampanjalla lukuinnon herättämiseksi.

Kirjasto tutuksi -leikkipaketti esikoululaisille 2015

Hankkeen tavoitteena on laatia moniosainen Kirjasto tutuksi -leikkipaketti kirjastovierailujen elävöittämiseksi. Ensisijaisena kohderyhmänä ovat esikoululaiset, mutta paketin on tarkoitus olla muunneltavissa 5-8-vuotiaille.

Lukukoira kuuntelee ja vinkkaa 2015

Hankkeen päätavoitteena on lasten ja nuorten lukemisen edistäminen, mutta sen lisäksi halusimme testata lukukoiratoiminnan soveltuvuutta kirjastoon, löytää yhteistyökumppanit ja saada kokemuksia lukukoiratoiminnanasta.

Koko kylä lukee 2014

Keiteleen ja Pielaveden kunnankirjastojen sekä Keiteleen ja Pielaveden yhtenäiskoulujen tavoitteena on lukemisharrastuksen ja kirjaston käytön lisääminen lukuvuoden 2014-2015

Lukemisen edistäminen/mediakasvatus 2014

Hankkeen tarkoituksena on jälleen kerran kannustaa yläkouluikäisiä lukemisen pariin. Lisäksi tarjota aikuisväestölle tilaisuus tutustua mahdollisesti tuntemattoman kirjailijan tuotantoon ja innostaa heitä lukemaan.

Koko koulu lukee 2 2013

Keiteleen ja Pielaveden kunnankirjastojen sekä Keiteleen ja Pielaveden yhtenäiskoulujen tavoitteena on lukemisharrastuksen ja kirjaston käytön lisääminen lukuvuoden 2013-2014 

okm
avi