Järjestä:

Löytyi 7 hanketta.

Maaginen Pohjanmaa - vinkit ja vinkkari lentoon 2016

Det magiska Österbotten - flygande bokpratare och boktips

Hankkeessa keskitytään maakunnan kirjastojen pedagogiseen työhön ja erityisesti kirjavinkkaukseen. Maakunnallinen pedagoginen informaatikko täydentää kirjastojen omia resursseja ja selvittää vaihtoehtoja kirjavinkkauksen tasapuoliseen toteuttamiseen koko maakunnan alueella molemmilla kotimaisilla kielillä. Hankkeen alkajaisiksi järjestetään maakunnan yläkouluissa kiertue, jonka aikana taikuri innostaa magiikan keinoin 7-luokkalaisia lukemaan kirjoja.

Boksampo möter de unga 2015

Hankkeen tavoitteena on toteuttaa ruotsinkielinen nuorten Sivupiiri sisältöineen ja kehittää palvelun jatkon turvaamiseksi ratkaisu ruotsinkielisten nuortenkirjavinkkien keräämiseen ja tallentamiseen. 

Tänään täällä - aina verkossa : maakunnallinen lasten- ja nuortenkirjastotyö 2015

Vaasan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto hakee hankeavustusta luodakseen ja käynnistääkseen maakunnallisen lasten- ja nuortenkirjastotyön mallin. Hankkeen aikana käynnistettävä toiminta pyritään vakiinnuttamaan osaksi normaalia maakuntakirjastotyötä. Hankkeen toimintoja ovat kiertävä maakunnallinen pedagoginen informaatikko, lasten- ja nuortenkirjastotyön sisällön tuottaminen ja jakaminen, yhteiset aineistot, mediasisältöjen käyttö hyödyntäen uutta tieto- ja viestintätekniikkaa sekä kirjastohenkilöstön koulutus.

Langensteinin jalanjäljissä - lukuiloa kirjastosta 2014

Vaasan kaupunginkirjasto on saanut hankerahoitusta vuosina 2010-13 lukupiirien perustamiseen, henkilökunnan koulutukseen piirien vetäjinä ja piirien elinvoimaisuuden lisäämiseen kirjailijavieraiden avulla.

Olipa kerran... Det var en gång... 2013

Vaasan kaupunginkirjasto haluaa korostaa ääneen lukemisen merkitystä, edistää lapsille lukemista ja markkinoida lukemisen hyötyjä ja iloa.  Hankkeen tavoitteena on tehdä ääneen lukemisesta olennainen osa päivähoidon ja kodin rutiineja.

 

Koulukirjastokeskus 2013

Kaksikielisellä Koulukirjastokeskus-hankkeella tavoitellaan kirjaston työntekijöille ja opettajille työkaluja ja toimintamalleja aktivoida lapsia ja nuoria lukemisharrastuksen pariin sekä tarjota kouluille yhtenäinen verkkopalvelu, joka muodostaisi vuorovaikutteisen kirjastoportaalin.

okm
avi