Järjestä:

Löytyi 15 hanketta.

Kiteeläistä elämänmenoa ja perinnettä 2018

Kirjaston roolia paikallishistorian kokoajana, tallentajana ja levittäjänä vahvistetaan järjestämällä ikääntyneille muistelupiiri, jossa on mahdollisuus muistojen jakamiseen, yhteiseen tekemiseen ja oppimiseen. Piirissä koostetaan paikalliset muistelulaukut, järjestetään näyttelyitä ja tallennetaan kiteeläistä perinnetietoa digitaaliseen muotoon.
Liittyy teemaan 3. Elinikäinen oppiminen

Senioreiden someloikka 2017

Kokeilla uusia tapoja tutustuttaa senioreja tieto- ja viestintätekniikkaan ja internetin maailmaan, ja saada heille sitä kautta kosketus sosiaaliseen verkostoon ja antaa mahdollisuus myös itse tuottaa sisältöjä.

Iisalmi eilen ja tänään 2016

Hankkeen tavoitteena on lisätä Iisalmi-tietoutta verkossa luomalla Iisalmen alueen paikallishistoriasta kertovia artikkeleita verkkoon ja täydentää Iisalmen kaupunginkirjaston digitaalisia kuvakokoelmia digi.kirjastot.fi-palvelussa. Hankkeessa tuotettuja sisältöjä jaetaan sidosryhmille mm. kirjaston verkkopalveluiden ja Finnan kautta. 

Uudet palvelut tutuiksi 2015

Tavoitteena monipuolistaa kirjaston palveluja ja tehdä digitointia tutuksi.

Toisena tavoitteena on säilyttää arvokasta paikalliskulttuuria sähköisessä muodossa.

Kotiseutumuistot kirjaksi 2015

Hankkeen tavoitteena oli tallentaa paikallishistoriaa ja saattaa se kaikille saavutettavaan muotoon. Tällä tavoin olemme voineet olla keräämässä ja säilyttämässä paikallishistoriaa, joka on myös yksi kirjaston tehtävistä.

5K - Kannuksen kirjasto koulussa, kotona ja kotiseudulla 2015

Koulukirjaston ja sen toimintojen uudistaminen, kotiseutukokoelman käytön kartoittaminen ja kotipalvelun aloittaminen

Arvon mekin ansaitsemme - kotiseutuaineistot näkyviin 2015

Hankkeen tavoitteena on LehtoNet -verkkosivuston päivittäminen ja laajentaminen, vastaavan sivuston kokoaminen Savonlinnan seudun musiikin tekijöistä, sekä kotiseutukokoelman digitointimahdollisuuksien selvittäminen.

Hyvinkääläisiä helmiä - musiikin kotiseutuaineiston digitointi 2014

Hyvinkään kirjaston musiikkiosasto toteutti verkkoon Hyvinkääläisen musiikin gallerian vuonna 2010-2011. Galleriassa esitellään paikallisia artisteja. Tämän sivuston täydentävä työ jatkuu edelleen.

Haluaisimme tuottaa verkkoon asiakkaiden saataville myös vanhoja lehtileikkeitä ja pienpainatteita alueen musiikkihistori-asta. Kirjasto on koonnut lehtileikkeitä paikallisista musiikkiuutisista, mutta tämä työ on pahasti jäänyt muiden tehtävien varjoon, eikä lehtileikekokoelma ole lainkaan kattava. Tarkoituksena olisi saada käytyä läpi paikallislehtien hyvinkääläisiin artisteihin liittyvät artikkelit ja uutiset, digitoida ja julkaista ne verkossa. Digitointityö tehtäisiin kirjastossa ja tehtävää varten tulisi hankkia oma skanneri.

Artikkelien aarteet : keskisuomalaisten aikakauslehtien digitointihanke 2014

Keuruun, Jyväskylän, Kannonkosken ja Karstulan kirjastot hakevat rahoitusta digitointiprojektille, jossa digitoidaan vanhempaa aikakauslehtiaineistoa, erityisesti Keski-Suomen alueen joululehtiä kirjastojen omista kokoelmista.

Monella Keski-Suomen paikkakunnalla joululehdet ovat ainoa foorumi, jossa julkaistaan laajempia paikallishistoriaa ja paikallista kulttuuria käsitteleviä artikkeleita. Alueellisessa tietopalvelussa ne ovat kullanarvoinen lähde erilaisissa paikallishistoriaa käsittelevissä kysymyksissä. Vaikka aineisto on pääosin luetteloitu Artoon ja Keski-Suomen aluetietokantaan vuodesta 1996 lähtien, sen käytettävyys on kuitenkin huono. Menneiden vuosien lehdet ovat usein vain paikalliskokoelmissa yksittäisinä kappaleina, eikä niitä mielellään lainata. Hankkeen ensi vaiheen tavoitteena on digitoida jo luetteloidut artikkelit sekä linkittää ne luettelointitietoihin. Takautuvaa luettelontia ja vanhempien lehtien digitointia jatketaan sen jälkeen resurssien mukaan. Hankkeessa digitointi tehdään ostopalveluna Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskuksessa Mikkelissä, ja digitoitu aineisto viedään valtakunnalliselle Kirjastot.fi:n Omeka-alustalle. Aluetietokantaan ja Keski-kirjastojen verkkokirjastoon rakennetaan esittelysivu digitoidulle artikkeliaineistolle, ja aineistoa hyödynnetään paikallisesti erilaisten kotiseutusivustojen yhteydessä.

Koheennuttava tarinakuvastin 2014

Hankkeen pääasiallisina kohderyhminä ovat lapset, ikääntynyt väestö ja kesäasukkaat.

Tarinoita Inarista: digitaalinen tarinapankki 2014

Paikallisen aineiston merkitys kirjaston palvelutarjonnassa on lisääntynyt internetin tarjoaman globaalin tietoaineksen täydentäjänä ja ihmisten identiteetin muodostajana . Tarinoita Inarista on suulliseen tarinaperinteen tallentamiseen keskittyvä hanke, jossa digitoidaan ja tallennetaan uutta ja aiemmin kerättyä haastatteluaineistoa internetin kautta käytettäväksi. Digitaalinen tarinapankki on uudenlainen verkkopalvelutuote kirjastojen tuottamana.

Kotiseutukokoelman digitointityö 2013

Hanke on jatkoa Nokian kaupunginkirjaston kotiseutukokoelman digitoinnin kartoitustyölle, joka toteutettiin 16.4.-13.5.2012 sekä 3.-27.9.2012. Tulevassa hankkeessa digitoidaan tekijänoikeuksista vapaa aineisto sekä aineisto, johon on jo pyydetty lupa julkaisemiseen.

Kotiseututietokannan viimeistelyhanke vuosille 2013-2014 2013

Ilomantsin kirjasto, Ilomantsin kotiseutuarkisto, Ilomantsi-Seura r.y., Ilomantsin Museoseura r.y. ja Klemolan arkisto ovat jo usean vuoden ajan digitoineet arkistojen kokoelmia osaksi Ilomantsin kirjaston digitaalisia kokoelmia. Tekijänoikeudellisista syistä aineistoja ei voitu laittaa Internetin kautta saataville. Ilomantsin kunnanhallitus siirsi Ilomantsin kotiseutuarkiston hallinnollisesti osaksi kirjastotoimintaa 1.1.2011 alkaen. Uutena ideana on noussut esiin se, että kotiseutuarkiston aineistoista tehdyt arkistoluettelot voidaan linkittää kirjaston (tai kunnan) kotisivulle, sillä ne eivät sisällä tekijänoikeudellisia rajoitteita. Viimeistelyhankkeessa tavoitteena on saada kaikista aineistoista arkistoluettelo ja valmistaa ohjelma, joka parantaa Ilomantsin kotiseutuarkiston saatavuutta merkittävästi: säännöt ja kokoelmien arkistoluettelot saadaan asiakaskunnan nähtäville Internetin välityksellä.

Muistojen Rovaniemi 2013

Muistojen Rovaniemi -hankkeen tarkoituksena on rakentaa verkkosivusto Rovaniemestä yhteistyössä alueen muistiorganisaatioiden kanssa. Hankkeen tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa verkkosivujen käyttöliittymä rakenteineen ja sisältöineen. Hankkeessa selvitetään, miten parhaiten voi tuoda esille erityyppisiä aineistoja. Tärkeimpänä tavoitteena on saada toimiva verkkosivusto, johon voidaan lisätä materiaalia vuosien ajan, ja jonka rakennetta voidaan soveltaa vastaavien kotiseutusivustojen toteutuksessa.

Kotiseutukokoelma kuuluu kaikille 2013

Syyskuussa 2013 tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta Karkkilan kirjaston kotiseutukokoelman eli Karkkila-kokoelman avaamisesta. Merkkivuoden keväällä aloitettavan hankkeen myötä parannetaan Karkkila-kokoelman tunnettuutta ja saavutettavuutta sekä kirjaston käyttäjille että henkilökunnalle.

okm
avi