Järjestä:

Löytyi 2 hanketta.

Digitaitoja siulle ja miulle 2017

Digitaitoja siulle ja miulle -hankkeen tavoitteena on kansalaistaitojen tukeminen opastamalla asiakkaita pienryhmäkoulutuksissa erilaisten verkkopalvelujen, mobiililaitteiden ja sovellusten käyttöön. Kokemukset yleisöopastuksista tukevat sitä, että pienryhmissä, jopa yksilöllisesti, tarjottu opastus on sekä ohjaajan että opastettavan kannalta hedelmällisin työskentelytapa. Hankkeessa erityisenä kohderyhmänä ovat päihde- ja mielenterveyspalveluiden asiakkaat sekä työelämän ulkopuolella olevat kuntalaiset sekä keskustassa että erityisesti kaupungin reuna-alueilla (Anttola, Haukivuori, Ristiina, Suomenniemi).

Luovasti lisää lukutaitoja 2015

Hankkeen tavoitteena on lisätä eteläsavolaisten kirjastoammattilaisten osaamista mobiililaitteiden hyödyntämisessä sekä opastusten kautta vahvistaa lasten ja nuorten medialukutaitoa, kansalaistaitoja ja osallisuutta.

okm
avi