Järjestä:

Löytyi 2 hanketta.

Tule mukaan, juhlitaan yhdessä itsenäistä Suomea! 2016

Hankkeen tavoitteena on juhlia yhdessä Suomen itsenäisyyttä ja järjestettyjen tialisuuksien avulla tehdä tunnetuksi kirjaston aineistoja ja palveluita. Yhteisöllisyyden lisääminen ja osallisuus ovat myös juhlavuoden teemoja. Sopivien yhteistyökumppaneiden löytäminen tapahtumajärjestämiseen on myös hankkeen tavoitteena. Pääkirjaston ympärillä olevan puiston kunnostamisen aloittaminen juhlavuoden kunniaksi on tavoitteena.

Kulttuurituokioita kirjastossa 2014

Hankkeen aikana järjestetään Pornaisten kirjastossa vuoden 2014 aikana luentosarja, joiden luennoitsijoiksi kutsutaan paikallisia kulttuurin taitajia Pornaisista sekä lähikunnista. Hankkeen ideana on yhdistää käden taidon kulttuuri ja kirjallisuus toisiinsa sekä saattaa käsillä tekijät ja taitajat yhteen yleisönsä ja kirjaston asiakkaiden kanssa.

okm
avi