Järjestä:

Löytyi 20 hanketta.

Vieraat kiertueella 2018

Hankkeessa toteutetaan kirjailija- ja muusikkovierailuja ja muita näihin aihepiireihin liittyviä tapahtumia eri kirjastopisteissä. Vierailujen aiheiksi valitaan keskusteluun innoittavia teoksia, henkilöitä tai ryhmiä, jolloin kirjasto tukee aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta. Hankkeella vastataan asiakkailta tulleeseen toiveeseen siitä, että kirjastot matalankynnyksen tiloina järjestävät tapahtumia, jotka ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.  Hanke kuuluu teemaan aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananavapaus.

I Read You(tube) 2018

I Read You(tube) vie kirjavinkkauksen sinne, missä lapset ja nuoret ovat. Youtube on syrjäyttämässä perinteiset mediat ja sen avulla on mahdollista tavoittaa aikaan ja paikkaan katsomatta enemmän lapsia ja nuoria kuin tavallisella kirjavinkkauksella.

Perheet yhdessä tarinapiknikille! / Bokpicknick för hela familjen! 2018

Useat lapsiperheet kokevat haastavana kiinnostavan lukemisen löytämisen. Tavoitteena on järjestää perheille tarinapiknikit, osa suomeksi ja osa ruotsiksi, missä he voivat levittää piknikviltin kirjaston aulaan, kuunnella kirjavinkkausta, poimia korista kiinnostavia kirjoja ja syödä yhdessä. Tarinapiknikeillä on vinkkauksen lisäksi kirjailijavierailuja.

Tarinapiknikkien lisäksi luomme hankkeen puitteissa toiminnallisia satutunteja sekä uudistamme Söderkullan kirjaston aula- ja kokoustilaa uusia toimintoja vastaaviksi.

Kuukauden kotimainen nuortenkirjailija 2018

Hanke liittyy teemaan 1 Monipuoliset lukutaidot. Hankkeen tavoitteena on nuorten lukuinnon kasvattaminen ja lukuharrastuksen tukeminen. Tavoitteena on myös jakaa kirjaston henkilökunnalle, opettajille sekä lasten ja nuorten vanhemille tietoa lukemisen tärkeydestä sekä vinkata innostavaa kirjallisuutta.

Lue mua : sanataidetta yläkoululaisille 2018

Yläkouluikäisten monipuolisten lukutaitojen kehittäminen sanataidetyöpajojen ja kauno- ja tietokirjallisuuden sisältöjen avaamisen avulla. Hanke suunniteltu toteutettavan kirjaston ja yläkoulun yhteistyönä. (Teemat 1 ja 3)

Digi tulee, olethan valmis ? 2018

Hankkeessa järjestetään digitaalisten laitteiden ja palveluiden ohjausta kaksikielisesti Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, ja Keski-Pohjanmaan alueilla.Hankkeen käyttöön hankitaan monipuolista laitteistoa, jolla ohjaus tapahtuu. Osa hanketta on uusien palveluinnovaatioiden ja toimintatapojen selvitys ja mahdollisesti testaus käytännössä. Hanke kuuluu teemaan monipuoliset lukutaidot. 

Nuoret nuorallakävelijät kirjaston suojiin 2018

Teema 4. Laatu, vaikuttavuus ja innovaatiot: Ennaltaehkäistä raahelaisten nuorten syrjäytymistä innovatiivisilla kirjastopalveluilla.

IMATRA REaDS - nuoret lukemaan 2018

IMATRA REaDS hakee uusia konsteja nuorten lukutaitojen ja -harrastuksen edistämiseen. Imatran kaupunginkirjaston tekee jatkuvaa ja vakiintunutta yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja peruskoulun kanssa. Hanke lisää yhteistyötä myös muiden nuorten kanssa tekemisissä olevien yhteisöjen kanssa ja edistää erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten lukuharrastusta. Lukemista edistämään värvätään nuoria urheilijoita ja muita esikuvia. Kirjavinkkausta viedään myös ammattiopistoon ja muihin  oppilaitoksiin.

Lukulähettiläs 2018

Lukulähettiläs tavoittelee lapsiperheitä, jotka eivät käy kirjastossa, ja joille lukemisen kulttuuri on vieras. Lukulähettiläs kertoo vanhemmille lukemisen merkityksestä ja positiivisesta vaikutuksesta lapsen kehitykselle. Tapaamisen yhteydessä esitellään ääneen luettavaksi sopivaa lastenkirjallisuutta.

Onnelin ja Annelin kirjasto - lempeitä lukutuokioita lehmien kanssa 2017

Hankkeen keskeisenä tavoitteena on lukuharrastuksen ja tunnetaitojen lisääminen raisiolaisissa alakoululaisissa ilmiöpohjaiseen oppimiseen (OPS 2016) tukeutuen. Yksi raisiolainen alakoululaisten ikäluokka viedään puolentoista vuoden aikana Kaiturin tilalle Maskuun, jossa lapset voivat lukea lukulehmille ja tutustua vanhan maatilan muihin eläimiin, töihin ja historiaan.

Hankkeeseen kuuluu myös kaksi yleisöluentoa: toisessa on teemana "Millaista on olla lehmä?" ja toisessa käsitellään lehmien liittymistä suomalaiseen historiaan ja kulttuuriin.

Lisäksi kehitetään erilaisia lukemaan innostavia menetelmiä: Onneli ja Anneli suosittelevat -lukulistoja koululaisille, videotervehdyksiä lukulehmien luota, live-striimausta, videokirjavinkkausta, Lukulehmien lukublogeja ja Facebookin Kyyttökanava ja muuta some-viestintää. Näistä osa on jo olemassa ja niitä jatketaan myös hankkeen jälkeen.

Huutava pula 2 2017

Kirjaston ja koulujen monipuolisten lukutaitojen edistämiseksi tehtävän yhteistyön toimintatapojen vakiinnuttaminen lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi. 

Kirjakolahduksia koululaisille 2017

Kirjakolahduksia koululaisille -hankkeen tavoitteena on kahden kirjaston yhteistyönä edistää lasten lukemisharrastusta ja lukutaitoja, vahvistaa kiinnostusta kieltä ja lukemista kohtaan sekä tuottaa mukavia elämyksiä sanataiteen parissa. Hankkeella pyritään myös edelleen vahvistamaan kirjaston, koulun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä. Kirjasto tarjoaa erilaisen oppimisympäristön ja tukee toiminnallaan sekä esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman että paikallisen kulttuurikasvatussuunnitelman tavoitteita.

Tarinapajoja lapsille 2017

Edistää lukemista ja lukutaitoja. Innostaa lapsia kirjallisuuden harrastamiseen.

Löydä lukemisen ilo 2017

Lukutaito on opiskelun, oppimisen ja yhteiskuntaan integroitumisen perusta.
Hankkeen taustalla on nyky-yhteiskunnassa tunnistettu ilmiö, että ihmisen saattaa olla vaikea saada otetta lukemiseen, vaikka haluaisi. Tavoitteena on kannustaa aikuisia, nuoria ja perheitä kirjallisuuden pariin. Ihmiset ovat voineet erilaisten elämäntilanteiden myötä menettää kosketuksen lukemiseen. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi kiireinen työelämä, lapsiperheen arki, mutta myös keskittymiskyvyn puute. Lukuharrastus on kulttuurisesti periytyvää, joten vanhempien lukuharrastus on keskeistä lasten lukuharrastuksen kannalta. Hankkeen kohderyhmänä ovat myös lapset. Maahanmuuttajilla on omat haasteensa lukuharrastuksen ylläpitämisessä vieraassa kieliympäristössä.

Kirjaston runsaista kokoelmista voi olla hankalaa löytää mieleistään luettavaa. Kirjasto voisi tarjota keinoja keskittyä pienin askelin lukemiseen ja löytää lukemisen ilo. Hankkeessa tuodaan esiin myös lukemisen hyvinvointivaikutuksia. hankkeen avulla pyritään tavoittamaan myös kirjaston ei-käyttäjiä.

Poikien lukutaito nousuun 2016

Hankkeen tavoitteena on uudistaa kirjavinkkausta sekä lisätä koulun ja kirjaston välistä yhteistyötä. Tämän työn tarkoituksena on saada lisättyä erityisesti yläkouluikäisen poikien kirjastonkäyttöä ja lukuharrastusta.

Lukutaitoa vasta-alkaville, monilukutaitoa edistyville 2016

Hankkeessa on kaksi päätavoitetta, joista kumpikin kytkeytyy lukutaidon kartuttamiseen. Ensimmäinen tavoite on tukea Pudasjärvellä asuvien turvapaikanhakijoiden suomen kielen opiskelua ja sen myötä esikotouttamista. Toinen tavoite on kannustaa ihmisiä kohti kriittistä lukijuutta ja antaa heille myös välineitä arvioida mediasisältöjen luotettavuutta.

Kirjasto tukee kielen kehitystä 2015

Kirjasto tukee kielen kehitystä –hankkeen tavoitteena on luoda Espoon kaupunginkirjastoon malli siihen, miten kirjasto voi käytännön arjessaan tukea niitä lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat kielen kehitykseen erityistä tukea. Työtä on tarkoitus tehdä verkostomaisella otteella kiinteässä yhteistyössä kys. kuntalaisten kanssa työskentelevien kaupungin muiden yksiköiden ammattilaisten kanssa. 

Innostusta kirjojen maailmaan alle kouluikäisille 2015

Innostaa alle kouluikäisiä lukemaan.

Tieteen lukutaidon edistäminen 2014

Kansainvälisen seminaarin järjestäminen tieteen lukutaidosta ja kirjaston roolista tieteellisen tiedon edistämisessä.

Seminaarissa tutkitaan eri kirjastojen (yleiset kirjastot, korkeakoulukirjastot) ja muiden kirjastoalan toimijoiden (mm. alan oppilaitokset) tehtävää tutkimustiedon levittämisessä ja popularisoinnissa. Seminaarin tavoitteena on vahvistaa alan toimijoiden valmiuksia edistää kriittistä lukutaitoa ja tiedon luotettavuuden arviointia. Samalla pohditaan eri kirjastoalan toimijoiden yhteistyötä ja työnjakoa tieteen lukutaidon edistämisessä.

Kaksipäiväinen seminaari järjestetään marraskuussa ja se on osanottajille maksuton. Se on tarkoitettu ensisijaisesti kirjasto- ja tietopalvelualan ammattilaisille, mutta se on avoin myös muille kiinnostuneille tiedonvälitysalan toimijoille. Tavoitteena on hyödyntää ensisijaisesti varsinaissuomalaista ja kansallista osaamista, mutta saada seminaariin myös ulkomaisia asiantuntijoita.

Kaikki järjestäjätahot panostavat oman osuutensa kustannuksiin ja tekevät oman rahoitushakemuksensa. Tavoitteena on saada rahoitusta mm. säätiöiltä ja tieteellisten seurojen valtuuskunnalta.

Lukutaitoa? Lukutaitoa! 2014

- aikuisten lukuinnostuksen ja -lukuharrastuksen lisääminen

- kirjaston asiakaspalvelun parantaminen

okm
avi