Järjestä:

Löytyi 13 hanketta.

Kiikoisten kirjasto kaikille käyttöön 2018

Hankkeen tavoitteena on lisätä uuden Kiikoisten kirjaston saavutettavuutta ja kirjastopalvelujen tuntemusta omatoimivalmiuden ja kirjaston markkinoinnin avulla.

Soinin omatoimikirjasto 2017

Soinin kunnankirjaston (pääkirjasto) palvelujen säilyttäminen nykyisellään, sekä palvelujen parantaminen ja laajentaminen omatoimikirjaston avulla.

Utökad biblioteksservice på Iniö 2017

Projektets målsättningar är att förbättra  biblioteksservicen och öka använingsgraden av biblioteket i Iniö.

Lappajärven omatoimikirjasto 2017

Hankkeen tavoitteena on parantaa Lappajärven kunnan kirjastopalveluita. Omatoimikirjaston myötä aukioloajat lisääntyisivät, erityisesti mahdollisuus käydä kirjastossa lauantaisin ja sunnuntaisin olisi huomattava parannus palveluihin. Omatoimikirjaston tekniikka vapauttaisi henkilökunnan työpanosta vaativampaan asiakaspalveluun kuten laajempaan kouluyhteistyöhön, kirjavinkkaukseen; sisältöjen esilletuontiin, tapahtumien järjestämiseen, tiedohaun ohjaus- ja muihin neuvontatehtäviin sekä kirjaston kotipalvelun toteuttamiseen. Hankkeessa on tarkoitus hankkia ja asentaa Lappajärven kunnankirjastoon tekniikka ja laitteisto, joka mahdollistaa kirjaston toimimisen myös omatoimikirjastona.

 

Lappajärven kunnankirjastossa työskentelee tällä hetkellä kolme henkilöä. Kirjastonjohtajan ja kirjastovirkailijan lisäksi kirjastoauton kuljettaja työskentelee pääkirjastossa kahtena päivänä viikossa. Kirjastonjohtajan työhön kuuluu avustaa kunnan vapaa-aikatoimea kulttuuritoimen tehtävissä (vähintään yksi päivä viikossa). Kirjastoauto on jo 25 vuotta vanha ja kunta on päättänyt, ettei se hanki uutta kirjastoautoa ja on rajannut päätöksessään, että nykyistä kirjastoauto pyritään pitämään liikenteessä niin kauan kuin mahdollista. Kirjastoauton tuleva kunto ja se kuinka kauan se kestää ilman huomattavia korjauksia on arvoitus. Omatoimikirjaston toteuttamisen myötä voimme turvata kirjastopalvelut suurimmalle osalle kirjastoauton asiakkaista laajempien aukiolotuntien myötä. Kunnan kesämökkiläisten (noin 1 100 kesämökkiä) lisäksi  omatoimikirjaston laajemmista aukioloajoista hyötyisivät muualla opiskelevat kotipaikkakunnallaan lomilla tai viikonloppuisin kävijät.

Omatoimikirjasto 2016

Alajärven kaupungin pääkirjasto muutetaan omatoimikirjastoksi. Hankkeen tavoitteena on parantaa Alajärven kaupungin kirjastopalveluja sekä  parantaa kirjastopalveluiden saavutettavuutta.

 

Vimpelin omatoimikirjasto 2016

Vimpelin kunnan pääkirjasto muutetaan omatoimikirjastoksi. Hankkeen tavoitteena on parantaa Vimpelin kunnan kirjastopalveluja sekä parantaa kirjastopalveluiden saavutettavuutta. Saavutettavuutta parannetaan lisäämällä aukioloaikoja ja tekemällä kirjastosta esteetön käyttää.

Palvelua ja aukioloa Lumijoelle omatoimikirjastolla 2016

Aukioloaikojen ja palvelun laajentaminen omatoimikirjaston myötä.

Lisäksi haluamme elävöittää kirjavinkkauksia, tiedonhaunopetusta sekä kirjastossa pidettäviä koulutuksia ja kokouksia hankittavien laitteiden avulla. Mahdollisuus opastaa kaiken ikäisiä laitteiden käytössä muun muassa vanhuksia SeniorSurf-päivän aikana sekä lapsia ja nuoria peliviikon aikana. Asiakkaat voivat myös lainata iPadeja ja kannettavaa tietokonetta käyttöönsä kirjaston tiloissa. Kirjastossa tapahtuvan opiskelun ja työskentelyn mahdollistaminen langattoman verkon avulla.

Omatoimikirjasto - kahden kauppa 2015

Lisätä kirjaston aukioloaikoja palveluajan lisäksi omatoimiajalla.

Entistä parempaa ja omatoimisempaa kirjastopalvelua Söderkullaan 2015

Sipoossa sijaitseva Söderkullan kirjasto muutetaan vuonna 2015 omatoimikirjastoksi. Söderkullan omatoimikirjaston aukioloajat noudattavat samassa kiinteistössä sijaitsevan S-marketin aukioloaikoja. Kirjasto on täten asukkaiden käytössä keskimäärin yli 30 tuntia enemmän viikossa verrattuna nykytilanteeseen. Henkilökunta on paikalla arkipäivisin vähintään 8 tuntia. Tavoite on lisätä omatoimikirjaston myötä lainausta 10 % ja kävijämäärää 15 % suhteessa edellisen vuoden vastaaviin lukuihin. Sipoon kirjasto hakee hankeavustusta omatoimikirjaston edellyttämän tekniikan ja laitteiden hankkimiseen, itsepalveluautomaattien uudistamiseen sekä uuden kirjastokonseptin markkinointiin.

Asiakaspalveluprosessin päivitys 2015

Haminan kirjastopalveluiden asiakaspalveluprosessien nykyaikaistaminen perustamalla Ruissaloon omatoimikirjasto

Tervakosken avoin kirjasto 2014

Janakkalan kirjastolla on kolme palvelupistettä: pääkirjasto Turengissa, Tervakosken kirjasto ja kirjastoauto. Tervakosken kirjaston on tarkoitus tehdä v. 2014 aikana ns. avoin kirjasto, joka toimii miehitettynä ma-pe tietyn ajan ja iltaisin/viikonloppuisinns. avoimena kirjastona itsepalveluautomaattien ym. tekniikan avulla.

Itsepalvelukirjasto 2014

Alajärven kaupunginkirjaston resursseja aiotaan leikata vuonna 2014. Alajärven kaupunginkirjastoon kuuluu pääkirjasto, kirjastoauto sekä Lehtimäen toimipiste. Tällä tietoa sekä Lehtimäen toimipisteen että pääkirjaston aukioloaikoja joudutaan supistamaan. Lisäksi kirjastoauton resursseja supistetaan näillä näkymin niin, että kirjastoauto liikennöi vain neljänä (4) päivänä viikossa. Lehtimäen lähikirjaston sekä Alajärven pääkirjaston palvelujen turvaamiseksi hankitaan Lehtimäen kirjastoon laitteet ja ohjelmat itsepalvelukirjastolle sekä pääkirjastoon lainausautomaatti.

Itsepalvelukirjasto keskelle kaupunkia 2014

Hankkeen tavoitteena on kokeilla itsepalvelukonseptin toimivuutta Palosaaren lähikirjastossa, joka sijaitsee keskellä Vaasan kaupunkia.Palosaaren kirjasto on Vaasan vanhin lähikirjasto, joka toimii vuonna 1929 valmistuneessa kirjastorakennuksessa Palosaaren torin laidalla. Historialliset puitteet luovat haasteita tilajen käytölle ja itsepalvelukonseptin soveltamisessa. Lähtkökohtana on esteetön ja helposti saavutettava kirjasto aina.

okm
avi