Järjestä:

Löytyi 28 hanketta.

h#g - Nuorten kanssa suurella sydämellä 2017

Hankkeen tavoitteena on kehittää nuorille (13-29-vuotiaat) kohdennettuja kirjastopalveluja ja edistää sitä kautta nuorten hyvinvointia ja ehkäistä syrjäytymistä. Konkreettisia tavoitteita ovat

-        muistuttaa nuoria kirjaston olemassaolosta ja sen monipuolisista palveluista  

-        saada nuoret käyttämään enemmän kirjastoa: viettämään aikaa kirjastossa, osallistumaan tapahtumiin ja lainaamaan aineistoa

-        kokeilla erilaisia nuortentapahtumia ja liittää onnistuneet tapahtumat osaksi kirjaston pysyvää toimintaa

-        luoda nuorille matalan kynnyksen mahdollisuuksia harrastaa musiikkia kirjastossa

-        korostaa positiivisella tavalla lukemisen ja lukutaidon merkitystä

-        saada nuoret mukaan suunnittelemaan toimintaa

Löydä lukemisen ilo 2017

Lukutaito on opiskelun, oppimisen ja yhteiskuntaan integroitumisen perusta.
Hankkeen taustalla on nyky-yhteiskunnassa tunnistettu ilmiö, että ihmisen saattaa olla vaikea saada otetta lukemiseen, vaikka haluaisi. Tavoitteena on kannustaa aikuisia, nuoria ja perheitä kirjallisuuden pariin. Ihmiset ovat voineet erilaisten elämäntilanteiden myötä menettää kosketuksen lukemiseen. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi kiireinen työelämä, lapsiperheen arki, mutta myös keskittymiskyvyn puute. Lukuharrastus on kulttuurisesti periytyvää, joten vanhempien lukuharrastus on keskeistä lasten lukuharrastuksen kannalta. Hankkeen kohderyhmänä ovat myös lapset. Maahanmuuttajilla on omat haasteensa lukuharrastuksen ylläpitämisessä vieraassa kieliympäristössä.

Kirjaston runsaista kokoelmista voi olla hankalaa löytää mieleistään luettavaa. Kirjasto voisi tarjota keinoja keskittyä pienin askelin lukemiseen ja löytää lukemisen ilo. Hankkeessa tuodaan esiin myös lukemisen hyvinvointivaikutuksia. hankkeen avulla pyritään tavoittamaan myös kirjaston ei-käyttäjiä.

E-kirjatarjotin 2017

Hankkeen tavoitteena on kehittää yläkoululaisten sähköisen lukemisen valmiuksia ja medialukutaitoja, ohjata heitä monipuoliseen luku- ja kirjoitustaitoon sekä lisätä kirjaston e-kirjakokoelman käyttöä.

Runonrustaajat : runotyöpaja 1-2 -luokkalaisille, osa 2 2016

Hankkeen tavoitteena on tutustuttaa ja innostaa lapsia lastenrunouden pariin ja sitä kautta lisätä lasten lukemisharrastusta.

Från robotar till ljusmålning – digiverkstäder för barn och föräldrar 2016

Porsse-biblioteken (Borgå, Sibbo, Borgnäs och Askola) ansöker om understöd för att ordna digiverkstäder för barn i lågstadieåldern och deras föräldrar.

Interaktiiviset tarinat 2016

Interaktiiviset tarinat -projektin tavoitteena on luoda työpajamalli, jota voidaan soveltaa ohjelmoinnin ja luovan kirjoittamisen opetuksessa erilaisille asiakaskohderyhmille kaikissa Vantaan kirjastoissa.

Kirjastosta kolmanteen ulottuvuuteen 2016

Hankkeen tavoitteena on hyödyntää lisättyä todellisuutta (AR) kirjastossa mm. tuomalla painetut kirjat eläviksi 3D-sovellusten kautta. Lisäksi käynnistämme kirjastossa luovan työskentelyn mahdollistavan työpajatoiminnan, jossa on mahdollisuus mm. 3D-tulostuksen, koodauksen, videoiden, omien sarjakuvien ja e-kirjojen tekemiseen. Tablettilaitteiden käyttö tuodaan hankkeen kautta lähemmäksi kirjaston arkea käyttämällä niitä monipuolisemmin asiakaspalvelussa ja neuvomalla erilaisia asiakasryhmiä hyödyntämään laitteiden tuomia mahdollisuuksia.

Kiitolaukkaa kepparilla 2015

Hankkeen tarkoituksena on keppariharrastuksen avulla laajentaa lasten välistä yhteenkuuluvaisuutta ja hälventää eri kulttuurien välisiä epäluuloja sekä lisätä maahanmuuttajalasten suomenkielen taitoa. Monipuolisessa hankkeessa yhdistyvät niin monilukutaito kuin liikunnallisuuskin. Hankkeen peruskivenä on Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen Tikkumäen talli-tapahtumapäivä monine työpajoineen. Tapahtumapäivän jälkeen talli on täynnä toimintaa vielä kuukauden ajan kirjaston lastenosastolla.

Nuoret + videokamera = tarina 2015

Lisätä yläkoululaisten, etenkin poikien lukemisharrastusta ja innostaa nuoria omien tarinoiden luomiseen videokameran avulla.

Kirjasta näytelmäksi : monitaiteellisuutta alakouluun 2015

Hankkeen tavoitteena oli alakoululaisten lukemisharrastuksen lisääminen ja kirjoittamiseen innostaminen. Oppilaille tarjottiin työpajoissa myös mahdollisuus taiteelliseen itsensä ilmaisuun.

Pulmaario 2015

Pulmaario-hankkeen tavoitteena on murtaa lasten ja nuorten ennakkoasenteita yhteiskunnassamme yhä tärkeämpään rooliin kasvavaa matematiikkaa kohtaan. 

Sanataiteen osaajiksi Kihniössä 2015

Sanataidetyöpajojen järjestäminen Kihniön yhtenäiskoulussa kaikille ikäryhmille - kehittävät kielellistä ilmaisua ja tutustuttavat eri kirjallisuuden lajeihin

Seutukirjaston koodaustyöpaja 2015

Koululaisten ja opettajien tutustuttaminen ohjelmointiin koodaustyöpajoja järjestämällä.

Kirjasto on meidän juttu 2015

Kirjasto on meidän juttu -hankkeen tavoitteena on luoda yhteiskehittämisen toimintamalli, jossa nuoret ja aikuiset toimivat tasaveroisina asiantuntijoina.

Maahiset, metsänpeitto ja mytologia : suomalaista fantasiaa 2014

Kirjailijavierailu ja kirjoittamisen työpaja Siilinjärven molemmille yläkouluille. Tavoitteena on tarjota yläkoululaisille tietoa, tarinoita ja mielikuvia kotimaisen fantasiakirjallisuuden puitteissa. Kirjoittamisesta kiinnostuneille ja kirjoittamista harrastaville nuorille tarjotaan myös mahdollisuutta osallistua kirjoittamisen työpajaan ja tuottaa omaa tekstiä asiantuntijan ohjauksessa. Tämä innostaa edelleen itsenäisen lukemisen ja kirjoittamisharrastuksen pariin.

Muuttuva lähikirjasto - Pienten kirjastojen työpajapäivät 2014

Pienten kirjastojen työpajapäivät on foorumi, jossa luonnostellaan ja toteutetaan pienen kirjastojen uusia toimintamalleja. Foorumissa vaihdetaan kokemuksia, kerrotaan onnistuneista muutosprosesseista, otetaan opiksi epäonnistumisesta ja suunnitellaan käytännönläheisiä toimintasuunnitelmia.

Projekti toteutetaan yhteistyönä Helsingin kaupunginkirjaston, Espoon kaupunginkirjaston, Jyväskylän kaupunginkirjaston, Kurikan kunnankirjaston, Paimion kunnankirjaston ja Keminmaan kunnankirjaston kanssa.

Sivut

okm
avi