Järjestä:

Löytyi 9 hanketta.

Omatoimiaukioloajat Konginkankaalle ja Sumiaisiin 2018

Hankkeen tarkoituksena on muuttaa Äänekosken kaupunginkirjaston Konginkankaan ja Sumiaisten toimipisteet myös omatoimiseen asiointiin soveltuviksi, hankkimalla niihin tarvittavat lainaus- ja palautusautomaatit, kulunvalvontajärjestelmät ja valvontakamerat ohjelmistoineen sekä kartoittamalla ja toteuttamalla välttämättömät kiinteistötekniset ja kalustukseen liittyvät muutokset. Hanke liittyy teemaan 2. aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus, sillä hankkeen tavoitteena on sekä säilyttää kirjastopalvelut edellä mainituissa kylissä että parantaa niiden saavutettavuutta.

Palvelut saavutettavaksi omatoimikirjaston avulla 2018

Muonion kirjasto hakee hankeavustusta omatoimikirjastotoiminnan käynnistämiseen vuoden 2018 aikana. Tarkoituksena on asettaa asiakkaiden käyttöön koko kirjastotilat, lukuun ottamatta henkilökunnan sosiaalitiloja, työhuoneita ja kirjastoauton tallia.Kirjaston aukiolotunteja ei supisteta, mutta palveluja voidaan parantaa asettamalla kirjasto käyttöön aamuisin, iltaisin ja viikonloppuisin omatoimituntien avulla. Omatoimituntien aikana asiakkaat voivat lainata, palauttaa, noutaa varauksia, käyttää tietokoneita ja e-aineistoja sekä lukea lehtiä. Myös seurat ja yhdistykset voivat käyttää kirjastoa kokoontumistilana.

Palveleva ja avoin lähikirjasto 2018

Hankkeessa kehitetään Hankasalmen Aseman ja Niemisjärven lähikirjastojen itsepalveluvalmiutta.
Hanke liittyy teemaan 3: Elinikäinen oppiminen.

Paremman palvelun kirjasto 2017

Hankkeen tavoitteena on Utajärven kirjaston palveluiden ja yleisilmeen päivitys entistä paremman palvelun kirjastoksi.

Omatoimikirjasto – kohtaamispaikka 2017

Evijärven kunnankirjasto muutetaan vuonna 2017 omatoimikirjastoksi. Samalla uusitaan kirjaston vanhentunut kalusto ja päivitetään tilat sopivaksi monitoimikäyttöön. Tiloista suunnitellaan ja tehdään viihtyisä ja nykyaikainen kohtaamispaikka kuntalaisille.

Lainausautomaatti 2017

Tavoite on hankkia lainausautomaatti ruuhkatilanteiden purkamiseksi ja lainaajien yksityisyyden suojan parantamiseksi. Samalla asiakaspalvelussa voidaan keskittyä enemmän niiden henkilöiden palvelemiseen, jotka haluavat henkilökohtaista huomiota.

Kirjasto avoinna iittiläisille 2016

Hankkeen ideana on avata kirjaston palvelut ja tila laajemmin kuntalaisille sekä uudistaa ja parantaa Iitin kunnankirjaston asiakaspalvelua toteuttamalla omatoimisen kirjaston käyttömahdollisuus. Tätä varten kirjastoon hankitaan lainaus- ja palautusautomaatti, kulunvalvontajärjestelmä ja valvontakamerat. Projektin yhteydessä kirjaston tilaa ja asiakkaiden tapaa toimia siinä mietitään uudelleen. Yksi osa tätä on uuden palvelutiskin suunnittelu ja hankinta. Omatoimikirjaston perustaminen mahdollistaa aukioloaikojen pidentämisen, kirjastotilan monipuolisemman käytön ja asiakaspalvelun laatuun panostamisen.

Joustavaa kirjastopalvelua maaseudun kyliin - omatoimikirjasto Kuivaniemeen 2016

Hankkeen tavoitteena on parantaa Kuivaniemen alueen kirjastopalveluja lisäämällä aukioloaikoja itsepalvelutunneilla.

Omatoimilainaus Ylä-Savon kirjastoissa 2015

Automaattien käyttöönotolla haetaan kirjastoammatillisen henkilökunnan työajan käytön  tehostumista.

Omatoimi-lainausautomaatin käyttöönotto mahdollistaa kirjastojen omatoimisen aukiolon tulevaisuudessa.

okm
avi