Järjestä:

Löytyi 7 hanketta.

Asiakkaiden odotukset kirjastopalveluista 2017

Kirjastotyö ja kirjaston palvelutarjonta ovat muuttuneet paljon viime vuosina, voidaan puhua jopa kirjastoparadigman muutoksesta. Kirjaston työtehtäviä on joitakin hävinnyt kokonaan ja uusia on tullut tilalle. Kirjasto tarjoaa palveluja aineiston lainaamisesta tapahtumiin ja kansalaistaitojen opettamiseen. Muutos on ollut nopeaa myös asiakkaille. Mikä on asiakkaan käsitys tämän päivän kirjastosta, sen palveluista ja niiden käytöstä? Tässä maakunnallisessa hankkeessa on tavoitteena tuoda aiemmissa hankkeissa jo kerättyä kokemustietoa sekä työntekijöiden ideoita uusista palvelumuodoista käyttäjien arvioitavaksi ja siten selvittää, vastaako kirjaston uusi palvelutarjonta asiakkaiden odotuksia. Tavoitteena on asiakasymmärryksen parantaminen ja asiakaskokemuksen nostaminen keskiöön palveluja suunniteltaessa.

eLumme 2017

Tavoitteena on, että Lumme-kirjastoilla on hankkeen jälkeen yhdessä sovittu toimintamalli e-aineistojen hankintaan ja hallintaan. Se yhdenmukaistaa kirjastojen e-aineistojen käsittelyä ja helpottaa henkilökunnan työtä. Lisäksi eLumme –hankkeen tavoitteena on, että Lumme-kirjastojen asiakkaat tulevat paremmin tietoisiksi tarjolla olevista e-aineistoista, ja että heillä on mahdollisimman tasavertainen ja helppo pääsy niihin.

Uusi Lapin kirjasto 2017

Uusi Lapin kirjasto –hankkeen tavoitteena on jalkauttaa Lapin kirjastojen strategiaa luomalla yhteisiä palveluita, joita markkinoidaan kokonaisuutena. Hanke aloitetaan uuden verkkokirjaston Finnan lanseerauksen yhteydessä keväällä 2017, jolloin kaikki uudet toimintatavat, palvelut ja yhteistoiminnot näyttäytyvät selkeänä palvelukokonaisuutena asiakkaille.

Kirjasto välittää - sekä asiakkaistaan että tietoa 2016

Osa kirjaston palveluista on monelle asiakkaalle, saati sitten ei-käyttäjälle, hämärän peitossa. Tavoitteenamme on tutustuttaa kunnan asukkaat sekä kirjaston perus- että uusiin palveluihin sekä kirjastokohtaiseen erityistoimintaan.

Kirjoilta tilaa asiakkaille! 2016

Kirjaston yleisilmeen muokkaaminen, kokoelman karsiminen, yleisötilaisuuksien järjestäminen ja kuntalaisten kiinnostuksen herättäminen kirjastoa kohtaan.

Lohjan pääkirjasto "Johdanto" 10 vuotta 2016

Lohjan pääkirjaston 10-vuotisjuhlavuoden tapahtumien järjestäminen ja kirjaston palveluista tiedottaminen.

"Maailma on sana" (Samuli Paronen) - kirjan ja kirjaston juhlavuodet 2015

Kirjaston tapahtumat ja vierailut elävöittävät kirjaston toimintaa ja kannustavat asiakkaita lukemaan, kokemaan, tietämään ja ymmärtämään ympäröivää maailmaa.

okm
avi