Järjestä:

Löytyi 7 hanketta.

Millon se auto tullee? – kirjastoautopalvelut ajan tasalle Iissä, Kuusamossa ja Pudasjärvellä 2018

Teema 1 Monipuoliset lukutaidot: (kaikkien väestöryhmien lukemisen edistäminen ja siihen liittyvien toimintamuotojen kehittäminen) ja Teema 3 Elinikäinen oppiminen

Hankkeessa on kolme kokonaisuutta. Ensimmäisenä tavoitteena on selvittää minkälainen kirjastoauton aikataulu palvelisi kuntalaisia parhaiten. Voisiko kirjastoauto toimia jollakin muulla periaatteella kuin säännöllisellä reittiaikataululla. Toinen tavoite on selvittää miten kirjastoauto voi palvella kouluja uutena oppimisympäristönä ja tukea siten uutta opetussuunnitelmaa. Kolmantena tavoitteena on selvittää minkälaisia uusia yhteistyökumppaneita Iillä ja Kuusamolla voisi olla uuden auton hankinnassa. Miten palvelut järjestetään siinä tapauksessa, että rahoitusta uuteen autoon ei myönnetä.

Läpsystä vaihto: uutta teille ja uutta meille, hyötyä molemmille 2018

Kangasniemen kirjasto jatkaa yhteistyötä Laukaan kirjaston kanssa. Osaamista jaetaan eri ikäryhmien lukemis- ja kulttuuriharrastuksen edistämiseksi.
Laukaan kirjasto perehdyttää Kangasniemen kulttuurikasvatussuunnitelman kautta pajatyöskentelyyn ja Kangasniemi vie Laukaaseen yläkoululaisten uudentyyppisen kirjavinkkauksen.
Hanke liittyy teemoihin monipuoliset lukutaidot ja elinikäinen oppiminen.

Meidän kirjasto! - kouluyhteistyön syventäminen 2018

Tämän hetkisellä hankeavustuksella Vesilahden kirjaston palvelukokonaisuutta uudistetaan merkittävästi
palvelemaan monipuolisesti eri käyttäjäryhmiä. Rakennetussa palvelukonseptissa kuvataan eri käyttäjäryhmien palvelutarjottimet.
Uuden hankehaun tavoitteena on syventää erityisesti kouluyhteistyötä. Palvelutarjottimen kuvauksen pohjalta tehdään tarkka suunnitelma ja vuosikello kouluyhteistyöstä. Suunnitelma sisältää eri vuosiluokille suunnatut palvelupaketit ja -teemat sisältäen kirjastossa tapahtuvat palvelut ja kirjaston ulkopuolelle tarjotut palvelut. Uudesta opetussuunnitelmasta nostetaan keskeisiä tavoitteita mm. monilukutaidon, medialukutaidon, lukemisen ja kirjoittamisen alueilta, joita kirjastoyhteistyön kautta voidaan toteuttaa. Hankkeen avulla reagoidaan lukutaidon tason heikentymiseen ja kirjallisuuden käytön vähenemiseen. Uusi kirjasto toimii merkittävänä oppimisympäristönä jatkossa etenkin koululaisille. Kirjaston oppimisympäristöt ja henkilökunnan opastus nousevat tärkeiksi kehittämiskohteiksi. Kirjasto toimii myös tutkivan ja toiminnallisen oppimisen, ryhmätöiden ja projektien tärkeänä oppimisympäristönä. Henkilökunnan osaamista lisätään palvelemaan kouluja monipuolisesti sekä suunnitelman tavoitteiden, sisältöjen ja toimintatapojen mukaisesti. Hublet-tablettien järjestelmän ja interaktiivisen taulun hankinta tukee opetussuunnitelman tavoitteita ja kirjaston monipuolisten oppimisympäristöjen ja palveluiden tarjontaa. Hankkeen avulla kokeillaan koululaisille suunattua klinikkamuotoista työskentelyä ja tutor-toimintaa. Hanke tukee erityisesti osallisuutta, moni- ja laaja-alaisia kokonaisuuksia ja elinikäistä oppimista. Hanke keskittyy teemaan nro 3. elinikäinen oppiminen.

Kaikki irti kouluyhteistyöstä 2017

Hankkeen lopputuloksena syntyy Kotkan koulujen ja kirjaston yhteinen kirjastonkäytön, tiedonhankinnan ja informaatiolukutaidon malli, joka on sovellettavissa muihin kaupunkeihin ja kuntiin.

Yhdessä oppimaan - kirjastonkäytön opetus uusiksi 2017

Tavoitteet

  1. Päivitetään kirjastonkäytön opetuksen suunnitelma sekä uudistetaan että testataan siihen kuuluvat materiaalit
  2. Perehdytetään  henkilökunta uusiin käytänteisiin

Kaikki mukaan kirjastopolulle 2017

Mikkelin uusiin esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmiin liittyvä Kirjastopolku on saanut hyvän vastaanoton ja herättänyt kiinnostusta myös muualla maakunnassa. Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa maakunnan kirjastojen omien kirjastopolkujen käyttöönotto tarjoamalla koulutusta ja jo testattuja valmiita suunnittelupohjia ja materiaaleja ja näin edistää alueellista tasa-arvoa resursseiltaan erilaisten kirjastojen ja koulujen kesken.

OPS:n tahtiin : toiminta uuden opetussuunnitelman mukaiseksi 2016

OPS:n tahtiin -hankkeen tavoitteena on päivittää kirjaston tarjoamaa mediakasvatussisältöä uusien varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmien mukaiseksi sekä kehittää ja kokeilla myös uusia toimintamuotoja päiväkoti- ja kouluyhteistyössä.

 

okm
avi