Järjestä:

Löytyi 44 hanketta.

Isokyröläisten olohuoneen kohennus 2018

Isokyröläisten olohuone kaipaa kohennusta: mukavia istuskelupaikkoja ja lisää oleskelutilaa. Lainausautomaatti mahdollistaa monilla eri tavoilla monipuolisemman asiakaspalvelun. Uusilla laitehankinnoilla pystytään järjestämään lisää erilaisia tapahtumia ja tarjoamaan asiakkaille digitaalisia palveluja. 

I Read You(tube) 2018

I Read You(tube) vie kirjavinkkauksen sinne, missä lapset ja nuoret ovat. Youtube on syrjäyttämässä perinteiset mediat ja sen avulla on mahdollista tavoittaa aikaan ja paikkaan katsomatta enemmän lapsia ja nuoria kuin tavallisella kirjavinkkauksella.

Palveluja lapsille ja lapsiperheille 2018

Teema 3. Elinikäinen oppiminen. Lapsiperheille ja lapsille suunnatut kirjastopalvelut.

Me ollaan Rutakko - käytänteiden yhtenäistäminen Rutakko-kirjastoverkossa 2017

Tavoitteet

  1. Jatketaan laatutyötä kokoelmapalveluiden ja mediakasvatuksen ja tietoyhteiskuntapalveluiden osalta Rutakko-kirjastoverkossa.
  2.  Vahvistetaan kirjastojen välistä yhteistyötä yhteisten työryhmäkokoontumisten ja -pohdintojen avulla.
  3. Helpotetaan asiakkaiden asiointia yhtenäistämällä käytänteitä Rutakko-kirjastoverkossa.

Kirjastoautolla tulevaisuuteen - vai ei? 2017

Tavoitteena on selvittää, millaisia muita palveluita uusi kirjastoauto voisi tarjota kirjojen lainaamisen lisäksi, millaista rahoitusta sitä varten voisi saada, millaisia ratkaisuja muut kirjastot ovat tehneet hankkiessaan uutta kirjastoautoa sekä se, voisiko uuden kirjastoauton hankkia yhteistyössä jonkin naapurikunnan kanssa. Lisäksi tavoitteena on selvittää, millaisilla vaihtoehtoisilla palveluilla kirjastoauton toimintaa kunnassa voidaan korvata, jos uuden kirjastoauton hankkiminen ei toteutuisi.

Kulttuuria kylille, kirjastopalveluita seutukunnalle 2017

Hankkeen tavoitteena on selvittää vaihtoehdot Tornion kirjastoautopalveluiden järjestämiseksi tulevaisuudessa.

eKirjaston kehittäminen 2017

Kehittää eKirjastoa valtakunnallisesti tehokkaaksi e-aineistojen markkinointi- ja viestintäkanavaksi lisäämällä käyttöliittymään uusia toiminnallisuuksia, rikastamalla sisältöjä sekä visualisoimalla niiden käyttöä

Kirjastoautopalvelut jatkumaan 2016

Hankkeessa on tarkoitus selvittää kirjastoauton hankinnan rahoitusmahdollisuudet sekä suunnitella tulevaisuuden kirjastoautopalveluja. Hankkeessa kartoitetaan eri monipalvelu-mahdollisuudet, pohditaan mahdollisia uhkakuvia sekä mahdollisuuksia kirjastoautotoiminnan optimaaliseen käyttöön.

Rajatonta TETiä 2016

Käytännön tavoitteena on tehdä maahanmuuttajan kirjastopalveluja tunnetuksi ja mahdollistaa asiakaspalvelu osan aikaa maahantulijan äidinkielellä.  Laajempana tavoitteena on edistää suvaitsevaisuutta ja torjua rasismia tuomalla ihmiset käytännön arjen tasolla yhteen.

Soiva kirjasto 2016

Hankkeen tavoitteena on esitellä kotimaisen musiikin laajaa kirjoja sekä saada tapahtumiin osallistujia, jotka eivät muuten käytä kirjastoa.

Kirjastosta avoin oppimisympäristö – Lastenkirjasto Maaselän koululle 2016

Hankkeen lähtökohtana oli Pieksämäen kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palveluihin perustuva hyvinvointisuunnitelma. Kaupungissamme oli tiedostettu, että lasten- ja nuorten hyvinvointi edellyttää poikkihallinnollista tarkastelua ja monialaista työskentelyä saavuttaaksemme lasten- ja nuorten hyvinvoinnille asetetut tavoitteet. Tässä hankkeessa lähtökohtana oli monialainen yhteistyö ja palvelujen kehittäminen elämänkaarimallin mukaisiksi. Monialaisella yhteistyöllä lähdimme turvaamaan palveluiden saatavuuden, riittävyyden, että laadun muuttuvassa toimintaympäristössä. Tärkeimpinä tavoitteina oli esimerkiksi asiakaslähtöisyys, yhteisöllisyys ja eri organisaatioiden ja toimijoiden välinen yhteistyö ja sitä kautta saavutettavissa olevat synergiaedut. Tavoitteiden keskiössä oli hankkeen avulla kehittää Naarajärven asuinaluetta, niin että eri-ikäisillä ja eri elämäntilanteissa olevilla alueen asukkailla olisi yhtäläinen matalan kynnyksen mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Kun hanketta aloiteltiin, niin taustalla vaikuttimena olivat myös tulevat koulujen opetussuunnitelman-, että kirjastolain uudistukset. Naarajärven kirjaston vanhat tilat ja laitteet eivät enää kaikilta osin vastanneet nykypäivän kirjastoille asetettuja tavoitteita, sama tuleva haaste oli myös läheisellä Maaselän koululla, kuinka vastata uuden opetussuunnitelman tuomiin haasteisiin? Haluttiin myös tiivistää eri toimijoiden yhteistyötä ja luoda uusia toimintatapoja ja malleja. Kirjastolaitoksen tulee nyt ja tulevaisuudessa yhä nopeammin pystyä muuntautumaan yhteiskunnan mukana. Tiedostimme, että muutoksia on pystyttävä tekemään nopeallakin aikataululla, tärkeää on sopeuttaa ja muuntaa kirjastojen toimintaa asuinalueiden muutosten mukana.

Sunnuntaina kirjastoon 2016

Sunnuntaiaukiolon kokeilu pienessä lähikirjastossa.

Kirjasto välittää - sekä asiakkaistaan että tietoa 2016

Osa kirjaston palveluista on monelle asiakkaalle, saati sitten ei-käyttäjälle, hämärän peitossa. Tavoitteenamme on tutustuttaa kunnan asukkaat sekä kirjaston perus- että uusiin palveluihin sekä kirjastokohtaiseen erityistoimintaan.

Nuorten kirjastopalveluita kehittämässä 2016

Hankkeessa pyrimme yhteistyössä Keminmaan nuorisopalveluiden kanssa tekemään kirjastoa tunnetuksi nuorille, saamaan kirjastosta luonnollisen osan nuorten ajankäytössä, ja myös muutoin lisäämään nuorten toimintaa Keminmaassa. Tavoitteena on myös tiivistää yhteistyötä nuorisopalveluiden kanssa, sekä kehittää uusia ja pitkäaikaisia yhteistyömalleja nuorisopalvelujen ja kirjaston välille.

Asiakas keskiöön - Parempaa asiakaspalvelu 2015

Hankeen on tarkoitus edistää asiakaspalvelun sujuvuutta ja erilaisia tapoja hyödyntää kokoelmia ja laitteita ja pyritään yksinkertaistamaan palvelun tuottamiseen tarvittavia prosesseja uusia tiloja ja toimintaa vastaaviksi.  Palvelumuotoilunavulla etsitään, löydetään, testataan ja otetaan käyttöön hyviä käytänteitä asiakaspalveluun.

Kotipalvelua Raahen kirjastoon -selvitys 2015

Hankkeessa tehdään selvitys Raahen kaupungissa olevasta kirjaston kotipalvelun tarpeesta. Kartoitetaan ikääntyneen väestön ja muiden kotipalvelua mahdollisesti tarvitsevien asiakasryhmien määrät ja heidän kirjastonkäytön tarpeensa. Selvitetään erimuotoisia tapoja tarjota kirjaston kotipalvelua.

Tavoitteena on selvittää ja aloittaa kirjaston kotipalvelu Raahessa. Kartoitetaan asiakkaiden tarpeet ja kirjaston kotipalvelun tarjoamisen muodot.

Hankkeen yhteistyökumppanina toimii Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä. Lisäksi pyritään tekemään yhteistyötä omaishoitajien ja heidän etujärjestönsä ja kolmannen sektorin kanssa.

Asiakkaiden osallistaminen kirjastopalveluiden kehittämiseen Kuopion kaupunginkirjastossa 2015

Hankkeessa lisätään asiakkaiden osallisuutta Kuopion kaupunginkirjaston kirjastopalvelujen kehittämisessä ja palvelujen muotoilemisessa.

E-aineistot aktiivisesti arkeen 2015

Hankkeen puitteissa tutustuimme aktiivisesti e-aineistoihin, niiden mainontaan ja esillepanoon kirjastokentällä.

Lapin yhteistä kirjastoa rakentamassa 2015

Kirjastojärjestelmän muutos merkitsee Lapin yleisten kirjastojen henkilökunnalle muutosta keskeisessä työvälineessä. Kirjastojärjestelmän mahdollisuudet ja rajoitteet määrittävät osaltaan, miten kirjastojen kokoelmia käytetään ja mitä kokoelmaan liittyvä palveluja kirjastot voivat asiakkailleen tarjota.
Lapin kirjasto –kimpan käytäntöjä on hiottu vuosien kuluessa yhtenäisiksi. Kimppaan on järjestelmänvaihdon yhteydessä liittymässä kirjastoja, jotka eivät ole aiemmin kuuluneet kirjastokimppoihin tai siirtyvät nyt nykyisestä suppeammasta kirjastokimpasta koko Lapin laajuiseen kimppaan.
Muutoksessa kunkin kirjaston on tarkasteltava omia käytäntöjään ja yhdessä keskusteltava miten ja millaisia palveluita Lapin kirjasto tulevaisuudessa haluaa asiakkailleen tarjota. Muutostilanteessa on kuultava niin pieniä kuin isoja kirjastoja ja pyrittävä löytämään yhteinen näkemys asiakkaiden ja kirjastojen tarpeista.
Tämän projektin tavoitteena oli luoda Lapin kirjastoon liittyville kirjastoille mahdollisuuksia osallistua edellä kerrottuun keskusteluun. Tavoitteena oli koota laaja-alaisia työryhmiä laatimaan määrittelyt Koha-kirjastojärjestelmälle sekä työstää tarvittavat ohjeet Lapin kirjastolle yhteisesti sovituista toimintatavoista.

Sivut

okm
avi