Järjestä:

Löytyi 33 hanketta.

Ajanmukainen kirjastoautopalvelu 2018

Orimattilan kaupunki sai uuden kirjastoauton 2016. Uusi autovirkailija- kuljettaja aloitti eläkkeelle jääneen virkailijan tehtävissä kesällä 2017. Valtuuston puheenjohtaja on tehnyt aloitteen autopalvelun monipuolistamisesta ja uudelleenarvioinnista. Myös kirjasto kokee välttämättömäksi pureutua autopalvelun ajanmukaistamiseen: millaisia muutoksia reitit ja pysäkit vaativat uusien asuinalueiden myötä (mm. Henna, joka rakentuu rautatien ääreen). Auton opastus on ollut puutteellista. Millaisia keinoja voidaan käyttää, jotta asiakkaat oppisivat hyödyntämään alueensa pysäkkejä? Orimattila on laaja kunta, joten autopalvelulla on vahva sijansa. Voisiko auto kiertää toisen reitin iltaisin, jos saisimme apuvoimaa? Millaista monimuotokäyttöä auto voisi tarjota?

Tarinapirssistä hyvinvointia 2018

Hankkeen tavoitteena on selvittää miten Sallan kunnassa pystytään turvaamaan kirjastopalveluiden saatavuus myös kuntakeskuksen ulkopuolella, sivukylien asukkaille. Kirjastoautopalveluita arvioitaessa selvitetään samalla kirjaston kotipalvelutoiminnan toteuttamisen mahdollisuudet ja käytännöt.

Millon se auto tullee? – kirjastoautopalvelut ajan tasalle Iissä, Kuusamossa ja Pudasjärvellä 2018

Teema 1 Monipuoliset lukutaidot: (kaikkien väestöryhmien lukemisen edistäminen ja siihen liittyvien toimintamuotojen kehittäminen) ja Teema 3 Elinikäinen oppiminen

Hankkeessa on kolme kokonaisuutta. Ensimmäisenä tavoitteena on selvittää minkälainen kirjastoauton aikataulu palvelisi kuntalaisia parhaiten. Voisiko kirjastoauto toimia jollakin muulla periaatteella kuin säännöllisellä reittiaikataululla. Toinen tavoite on selvittää miten kirjastoauto voi palvella kouluja uutena oppimisympäristönä ja tukea siten uutta opetussuunnitelmaa. Kolmantena tavoitteena on selvittää minkälaisia uusia yhteistyökumppaneita Iillä ja Kuusamolla voisi olla uuden auton hankinnassa. Miten palvelut järjestetään siinä tapauksessa, että rahoitusta uuteen autoon ei myönnetä.

Kunnan palvelut kirjastoauton kyytiin 2017

Hankkeen tavoitteena on tarjota kirjastoautolla kunnan palveluita, erityisesti sivistyspalveluita, paremmin kaikenikäisten iittiläisten saataville.

Kirjastoautolla tulevaisuuteen - vai ei? 2017

Tavoitteena on selvittää, millaisia muita palveluita uusi kirjastoauto voisi tarjota kirjojen lainaamisen lisäksi, millaista rahoitusta sitä varten voisi saada, millaisia ratkaisuja muut kirjastot ovat tehneet hankkiessaan uutta kirjastoautoa sekä se, voisiko uuden kirjastoauton hankkia yhteistyössä jonkin naapurikunnan kanssa. Lisäksi tavoitteena on selvittää, millaisilla vaihtoehtoisilla palveluilla kirjastoauton toimintaa kunnassa voidaan korvata, jos uuden kirjastoauton hankkiminen ei toteutuisi.

Kulttuuria kylille, kirjastopalveluita seutukunnalle 2017

Hankkeen tavoitteena on selvittää vaihtoehdot Tornion kirjastoautopalveluiden järjestämiseksi tulevaisuudessa.

Kyläilevä kirjasto - tärppejä, tekniikkaa, tarjouksia 2017

Kirjaston hakeutuvien kotipalveluiden kehittäminen riittävän matalan kynnyksen kirjastopalveluiksi, jotka tavoittavat kaikki potentiaaliset asiakkaat, ja jotka tekevät kirjastopalveluista aidosti saavutettavia.

Ikääntyvien ei-käyttäjien (eläkeläiset) tavoittaminen ja ohjaaminen kirjaston asiakkaiksi. Ikääntyvien entisten aktiivikäyttäjien tukeminen kirjastoasiakkuuden ylläpidossa.

Kohderyhmässä vähemmän tunnettujen aineistotyyppien tunnettuuden lisääminen.

Lainamäärien nousu.

Mobilisoitu Myyräteatteri 2016

Markkinoida uutta kirjastoautoa asiakkaille ja samalla vastata toiveeseen kirjaston jalkautumisesta päiväkoteihin myyränukketeatteri- ja satukiertueiden merkeissä

2-1 = 3. Lohjan kaupunginkirjaston kirjastoautopalveluiden kehittämishanke 2016

Kirjastoautopalveluiden kehittämissuunnitelman laatiminen ja kehittämissuunnitelmien toteuttaminen sekä raportin laatiminen kehittämisprosessista. Hankerahalla palkattiin sijainen, jotta kirjastoautopalveluista vastaava kirjastonjohtaja pystyi keskittymään kehittämistyöhön. Tavoitteena oli kirjastoautopalveluiden toiminnan tehostaminen sekä päiväkodeille ja kouluille että muilla asiakasryhmille. Vaikka toisesta kirjastoautosta luovuttiin v. 2017 alusta lukien, tavoitteena oli tuottaa yhdellä autolla kahdessa vuorossa parempaa palvelua kuin aiemmin. Samanaikaisesti, kun kirjastoautotoimintaa uudistettiin, toteutui myös vuodesta 2013 vireillä ollut Virkkalan kirjaston ja kirjastoauto-osaston työtilojen remontin ja kirjastoautotallin uudisrakennuksen suunnittelutyö.

Kirjastoautopalvelut jatkumaan 2016

Hankkeessa on tarkoitus selvittää kirjastoauton hankinnan rahoitusmahdollisuudet sekä suunnitella tulevaisuuden kirjastoautopalveluja. Hankkeessa kartoitetaan eri monipalvelu-mahdollisuudet, pohditaan mahdollisia uhkakuvia sekä mahdollisuuksia kirjastoautotoiminnan optimaaliseen käyttöön.

Kirjastoautosta monitoimiautoksi 2016

Hankkeen tavoitteena on mahdolistaa uusien palvelujen mukaan ottaminen kirjastoautotyöhön.

Kirjastoauto Välkky OppiBussina 2015

Tavoitteena oli kehittää uusia yhteistyötapoja koulujen ja muiden tahojen kanssa (esimerkiksi palvelutalot) joissa kirjasto tuo omanlaisensa ja merkityksellisen panoksensa kunnan sivistystyöhön - ja kulttuuriin.

Köröttelystä kiitoon 2015

Nurmijärven kirjasto saa uuden kirjastoauton alkuvuodesta 2015. Hankkeella on tarkoitus saada näkyvyyttä kirjastoautotoiminnalle ja samalla mainostaa koko kirjastoa. Laajan kunnan alueella on tärkeää, että myös pikkukylillä asuville kuntalaisille tuodaan tapahtumia ja palveluita heidän lähelleen.

Tila- ja toimintakonsepti uuteen kirjastoautoon 2015

Tavoitteena oli luoda uusi tila- ja toimintakonsepti uuteen kirjastoautoon.

Kirjastoauton uudet tuulet 2015

Kirjastoautopalveluiden kehittäminen.

Tapahtumatuotannon vienti kirjastoauton välityksellä kaupungin syrjäalueille.

Yhteistyön kehittäminen paikallisten yhdistysten ja kulttuuritoimijoiden kanssa.

Monikulttuurinen kirjastoauto - Ison Karhun kyydissä maailmalle 2015

Suomen parhaana kirjastoautona palkittu Pudasjärven kirjastoauto Iso Karhu muuntuu lukuvuonna 2015 monikulttuurisuusautoksi, joka vie kansainvälisyyskasvatusta kouluille. Kevätlukukaudella kirjastoauto vierailee Pudasjärven alakouluilla, 0.-6.

Kirjallisuuselämyksiä kimpassa - Lukki-kirjastot 10 vuotta 2015

Tavoitteena on järjestää tapahtumia eri-ikäisille asiakkaille kaikissa yhteistyöalueen kirjastoissa unohtamatta yleensä tapahtumatoiminnasta sivuun jääneitä kirjastoautoja. 

Storfjord mukaan ja hallinto(ko) Hettaan 2014

Tavoitteena on saada uusi osakas, Storfjordin kunta, mukaan yhteispohjoismaiseen kirjastoautotoimintaan ja selvittää, voidaanko kirjastoauton kotipaikka muuttaa Muoniosta Enontekiön Hettaan ja voidaanko Enontekiön ja Muonion kirjastojen hallinnot yhdistää.

Pihatanssit - syksyn 2014 ajokierroksen avaus 2014

Kirjastoauton syksy 2014 ajokierros kesätauon jälkeen avataan pitämällä pihatanssit Nukarin kylässä paikallisten pelimannien ja tanhuajien avustuksella.

Sivut

okm
avi