Järjestä:

Löytyi 8 hanketta.

Tabletti tutuksi kaikille! 2017

Hankkeen tavoitteena on tarjota senioreille ja muille kirjaston käyttäjille mahdollisuus erilaisten internetpalveluiden käyttöön sekä mahdollistaa heidän verkkoasioimisensa käytön opetus. Myös kirjastojen aineistot ja palvelut ovat nykyään entistä enemmän verkossa. Hankkeen tavoitteena on myös opastaa niin ikäihmisiä, lapsia kuin nuoria kirjastojen e-aineistojen käytössä.

Muksut ja mummot mobiileiksi 2017

Hankkeen tavoitteena on kehittää kirjaston omia mediakasvatusvalmiuksia eri-ikäisten parissa, testata uusia käytäntöjä ja tukea olemassaolevia mediakasvatukseen ja digitalisoitumiseen liittyviä toimintatapoja.

 

Tabletit hyötykäyttöön 2016

Tavoitteena on hankkia tabletteja kirjastolle mediakasvatukseen ja muihin opastustilanteisiin.

TABLETIT KÄTEEN JA TIEDONHANKINTAAN 2015

Jotta tiedonhankinnan ja monilukutaidon opetusta koululuokille voitaisiin toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla, tavoitteena on hankkia kirjastolle 15 taulutietokonetta. Tiedonhankinnan opetus voidaan järjestää helposti paikasta riippumatta. Tabletteja voidaan hyödyntää lisäksi muiden ryhmien, kuten esimerkiksi senioreiden, opetuksessa.

Uusia laitteita kirjastoon 2015

Kirjastonkäytön opetuksessa on mahdollista hyödyntää nykytekniikkaa. Erilaisten yleisötilaisuuksien järjestäminen lisää kirjaston käyttöä.

Eloisampia esityksiä & kätsympää kirjastonkäytön opetusta 2014

Hankkeen tavoitteena on saada kirjaston tekniset laitteet vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Kirjasto haluaa panostaa uuteen tekniikkaan, jonka avulla voidaan uskottavasti esitellä kirjaston palveluita sekä tarjota myös vieraileville esiintyjille ajanmukaiset välineet. Samalla ollaan myös varmistamassa kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksia. Hankkeen kärkenä ovat mediakasvatuksen ja kirjastonkäytön opetuksen tueksi tarvittavien laitteiden hankinta, ja tässä tarkoituksessa tablettitietokoneet olisivat lyömättömät. Kirjaston asiakaspäätteiden lukumäärä nykyisellään on riittämätön, etenkin ryhmäkäyntien yhteydessä. Tabletit itsessäänkin voisivat innostaa nuoria oppimaan ja käyttämään kirjaston palveluja nykytilasta poikkeavalla tavalla.

Mediakasvatusta yläasteikäisille 2014

Kirjasto säilyttäisi paikkansa nuorten maailmassa ja pojat käyttäisivät kirjastoa enemmän. Lisäksi nuoret saisivat eväitä suunnistaa tiedon maailmassa, suhtautua tietoon kriittisesti sekä oppisivat käyttämään nykyaikana mm. opiskelussa tarvittavia laitteita.

Tiedonhakua tableteilla 2014

Tiedohakua tableteilla verkkokirjastosta ja internetistä sekä muuta hyödyllista, mitä tableteilla voi tehdä kohteena koululaiset ja senioriväestö.

okm
avi