Järjestä:

Löytyi 12 hanketta.

Kaikkien nuorten kirjasto 2018

Hankkeessa kirjasto ja nuorisotoimi yhdessä järjestävät  kirjaston tiloissa kirjaston palveluita esittelevää toimintaa pääasiallisesti yläkouluikäisille nuorille. Kirjastoon hankitaan toimintaa varten pelejä, pelikoineita yms. sekä nuorisoa kiinnostavia hanketta tukevia esiintyjiä.

Hanke X - Tuttu paikka - Siis kirjasto 2017

Tylysti: meillä nuoret eivät lue eivätkä käy kirjastossa. Eli kirjasto pitää löytää ja ujuttaa nuorten arkeen paikkana, jossa toisaalta tapahtuu monenlaista ja toisaalta paikkana, jonne voi mennä ihan rutiinina, ilman ohjelmaa. Tuttu paikka. Siis kirjasto.

Ei oo todellista! Astu virtuaalimaailmaan 2017

Hankkeen tavoitteena on tarjota asiakkaille uudenlaisia elämyksellisiä kokemuksia virtuaalitodellisuuden muodossa. Kirjasto on luonteva paikka ensikontaktiin virtuaalitodellisuuden kanssa, rikastuttamaan ihmisten elämää tavoilla, jollaista ei aikaisemmin ole koettu.  Kirjasto voi tarjota matalan kynnyksen tilaisuuksia, kuten työpajoja ja pelitapahtumia, joissa on mahdollista päästä kokeilemaan tätä uutta teknologiaa. Hankkeen myötä on mahdollista tavoittaa myös asiakkaita, jotka muuten eivät käytä kirjaston palveluja. Hanke tukee myös asiakkaiden mediakasvatusta.

Liikunnalliset ja kuntouttavat pelit edistävät iäkkäiden toimintakykyä. Peleistä löytyy nykyään monia mahdollisuuksia viihtymiseen, hyvinvointiin, oppimiseen, muistin virkistykseen, vuorovaikutukseen ja ajanvietteeseen. Myös liikuntarajoitteisilla asiakkailla on mahdollisuus päästä virtuaalisesti tutustumaan esim. museoihin, konsertteihin ja matkoille, joihin heillä ei muuten ole mahdollisuutta päästä. Terveydenhoitosektorilla virtuaalitodellisuuden on huomattu ehkäisevän kaatumistilanteita.

Ikääntyvät ihmisetkin tarvitsevat teknologiaa yhä enemmän ja terveysteknologia kiinnostaa monia asiakkaita. Terveysteknologian laitteita on myös tarjolla yhä enemmän ja näitä laitteita olisi hyvä päästä kokeilemaan. Uudet kehittyneet terveysteknologiset laitteet tuovat turvaa ihmisten arkeen. Kirjastossa voisi olla kokeilupiste, jonne asiakkaat voivat tulla tutustumaan ja kokeilemaan laitteita. Tavoitteena on lisätä ihmisten tietoisuutta erilaisista terveysteknologialaitteista ja opastaa hyödyntämään niitä.

 

Mediapöhinää 5-6 -luokkalaisille 2017

Peruskoulun 5-6 -luokkalaisille tarjotaan työkaluja pelien kehittelyyn ja koodaamiseen pelityöpajojen avulla uuden opetussuunnitelman keskeisten sisältöjen puitteissa. Aloitamme 5-6 -luokkien oppilaille myös QR-koodisuunnistuksen ja päivitämme lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekevän henkilökunnan osaamista koskien QR-koodien eri käyttömahdollisuuksia.

Kirjaston mediakasvatusvuosi 2017

Hankkeessa tuodaan kirjaston ja koulun yhteistyöhön mukaan mediakasvatuksellinen ja elämyksellinen ulottuvuus koulujen uuden opetussuunnitelman tavoitteet huomioiden.

Konsolipelaaminen osaksi Forssan kaupunginkirjaston tiloja ja kokoelmaa 2015

Hankkeen tarkoituksena on antaa alueen asukkaille mahdollisuus yhteisölliseen pelaamiseen kirjaston tarjoamien laitteiden ja tilojen avulla. Vanhemmat voivat tutustua digitaaliseen pelaamiseen yhdessä lastensa kanssa, ja näin muuttaa mahdollisia pelaamiseen liittyviä ennakkoluuloja.

GAL (Get A Life) - Kirjastossa kokoontuu nuorten peliyhteisö 2015

Hankkeessa järjestetään Hämeenlinnan kaupunginkirjastoon 13–18 –vuotiaille digipelaamista harrastaville nuorille nykyaikaisilla pelikoneilla, – välineillä, ohjelmilla ja verkkoyhteyksillä varustettu tila, jossa voi harrastaa pelaamista ja järjestää mediakasvatusta. Tavoitteena on houkutella pelaavat nuoret kotoa omien koneidensa äärestä harrastamaan yhdessä ja muodostamaan sosiaalinen peliyhteisö, joka kokoontuu vapaa-aikanaan kirjastossa.

Sisällöt haltuun ja uutta näkemystä asiakaspalveluun 2015

Kehittämishankkeen tarkoituksena on parantaa Kirkes-kirjastojen henkilökunnan osaamista vastaamaan muuttuneita tarpeita ja pitää henkilökunta ajan tasalla kirjastojen toimintaympäristön muutoksissa.

Tietoa, elämyksiä ja taitoa pelaamalla 2014

Tietoa ja taitoa pelaamalla – hankkeessa haetaan rahoitusta maakunnalliseen pelisalkkuun ja pelien käytön opastukseen. Varsinais-Suomessa on paljon pieniä kirjastoja, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hankkia pelejä ja pelikonsoleja kokoelmiinsa. Projektissa kootaan pelisalkku, joka sisältää yleisimmät pelikonsolit, kattavan määrän erilaisia pelejä sekä valkokankaan ja videotykin kuvan heijastukseen.

Osallistavalla suunnittelulla muuntuva tila Myllykosken kirjastoon 2012

Myllykosken kirjaston entisestä atk-luokasta tehdään ajanmukaisin laittein varusteltu muuntuva tila nuorten omatoimiseen käyttöön, mediakasvatukseen ja kirjastonkäytön opetukseen. Satuhuonekäyttöä parannetaan sisustusratkaisuin. Tila suunnitellaan myös aikuisväestöä houkuttelevaksi kokous- ja koulutustilaksi.

Kiertävä pelisalkku 2012

Digitaalinen pelaaminen ja virtuaaliset pelimaailmat ovat monien lasten ja nuorten arkipäivää, mutta monilla aikuisilla on vielä melko hatara käsitys siitä, mitä ne pitävät sisällään. Kirjastojen rooli tälläisten sisältöjen ääreen johdattamisessa on ollut melko vaatimaton muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Hankkeen tarkoitus on levittää tätä tietämystä ja sisältöjen tuntemusta myös pieniin kirjastoihin, joilla ei ole mahdollisuutta kohdentaa resurssejaan tälläiselle alueelle muutoin kuin yhteisvoimin.

Kirjasto mukana nuoren elämässä 2012

Hankkeessa kehitetään Hankasalmen kirjastotoimen tila- ja palvelukonseptia, tiedottamista, aineistohankintoja ja sisällöntuotantoa paremmin nuorten toiveita vastaaviksi.

okm
avi