Järjestä:

Löytyi 5 hanketta.

Tietoa, elämyksiä ja taitoa pelaamalla 2014

Tietoa ja taitoa pelaamalla – hankkeessa haetaan rahoitusta maakunnalliseen pelisalkkuun ja pelien käytön opastukseen. Varsinais-Suomessa on paljon pieniä kirjastoja, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hankkia pelejä ja pelikonsoleja kokoelmiinsa. Projektissa kootaan pelisalkku, joka sisältää yleisimmät pelikonsolit, kattavan määrän erilaisia pelejä sekä valkokankaan ja videotykin kuvan heijastukseen.

Kiertävä pelisalkku 2012

Digitaalinen pelaaminen ja virtuaaliset pelimaailmat ovat monien lasten ja nuorten arkipäivää, mutta monilla aikuisilla on vielä melko hatara käsitys siitä, mitä ne pitävät sisällään. Kirjastojen rooli tälläisten sisältöjen ääreen johdattamisessa on ollut melko vaatimaton muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Hankkeen tarkoitus on levittää tätä tietämystä ja sisältöjen tuntemusta myös pieniin kirjastoihin, joilla ei ole mahdollisuutta kohdentaa resurssejaan tälläiselle alueelle muutoin kuin yhteisvoimin.

Kirjasto mukana nuoren elämässä 2012

Hankkeessa kehitetään Hankasalmen kirjastotoimen tila- ja palvelukonseptia, tiedottamista, aineistohankintoja ja sisällöntuotantoa paremmin nuorten toiveita vastaaviksi.

Kirjat kuplimaan - vinkistä sarjakuvaksi 2012

Pukinmäen ja Tapanilan kirjastoissa toteutetaan mediakasvatushanke, jossa sarjakuva (kuva- ja sanataide) sekä nuorten lukuharrastuksen edistäminen yhdistyvät luontevasti toisiinsa. Tavoitteina ovat lukemaan innostaminen, sarjakuvaan ja sen tekemiseen tutustuminen sekä oma tuottaminen ja teosten jakaminen eri kanavia käyttäen. Kohderyhmänä ovat 12-15-vuotiaat nuoret.

Lapset, media ja kirjastot- hanke 2011

Suomen kirjastoseuran hallinnoima Lapset, media ja kirjastot -hanke päättyi 28.2.2011, mutta mediakasvatustyö jatkuu edelleen kirjastoissa.

okm
avi