Järjestä:

Löytyi 5 hanketta.

Langattomasti internetin maailmaan 2014

Avustusta haetaan langattomaan verkkoon ja uusiin, siirreltäviin laitteisiin (kannettavat, tabletit).
Hanke mahdollistaa systemaattiset internetin ja tiedonhaun opetukset eri käyttäjäryhmille.
Asiakkaiden opiskelu- ja etätyömahdollisuuksia tuetaan langattoman verkon avulla.
Asiakkaille tarjotaan mahdollisuus käyttää itsenäisesti tabletteja ja kannettavia kirjaston tiloissa.

Tiedonhakua tableteilla 2014

Tiedohakua tableteilla verkkokirjastosta ja internetistä sekä muuta hyödyllista, mitä tableteilla voi tehdä kohteena koululaiset ja senioriväestö.

Mediakasvatusta vauvasta vaariin 2012

Hankkeen tarkoitus on saada Parkanon kaupunginkirjaston mediakasvatuksen ja kirjastonkäytönopetuksen laitteisto sille tasolle, että opetusta voidaan antaa sujuvasti pienryhmille. Ryhmäläiset pääsevät itse testaaman opetuksen antia kirjaston päätteillä ohjaajan ollessa paikalla.

E-nälli - tiedä, taida verkossa 2012

E-nälli hanke opastaa asiakkaat oivaltamaan e-aineistojen ja verkkopalvelujen maailman. Hankkeen tavoitteena on parantaa nykyisten e-aineistojen saavutettavuutta ja lisätä niiden tarjontaa. Asiakkaiden käyttöön hankitaan ajanmukaiset laitteet ja opastusta varten opetusvälineet. Järjestetään säännöllisiä asiakasopastuksia seniorieille. Asiakkaat voivat varata myös henkilökohtaisen opastuksen. Lapsille ja nuorille järjestetään tiedonhaun ja median käytön opastusta. Markkinoidaan e-aineistoja ja verkkopalveluja.

okm
avi