Järjestä:

Löytyi 46 hanketta.

Potkua Pokelantieltä: kirjasto oppimisympäristönä 2018

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa erityisesti nuorten kirjastonkäyttöä. Tavoitteena on Alavieska nkunnankirjaston henkilökunnan osaamisen lisääminen monilukutaidon ja mediakasvatuksen edistämisessä sekä toimivien työtapojen löytäminen kirjaston ja koulun yhteistyöhön.
Lisäksi tavoitteena on tehdä jo hankitut e-aineistot ja digipalvelut nykyistä näkyvimmiksi ja lisätä niiden käyttöä. Teemallisesti hankeessa on mukana sekä monilukutaito että elinikäinen oppiminen.

Karkkilan kirjaston palvelut ja tilat näkyväksi 2018

Karkkilan kirjastoon hankitaan infotaulut, jotka korvaavat suurimmaksi osaksi paperitiedotuksen ilmoitustauluilla. Tavoitteena on saada käyttöön uusi, kustannustehokkaampi tapa tuoda kirjaston tuottamat palvelut ja tapahtumat näkyviin kirjastotilassa ja kaupungilla. Lisäksi sisällöntuottajina voi toimia myös kaupungin muut toimijat tai kirjaston asiakkaat. 

E-aineistot esille – kirjastojen markkinointiosaamisen kehittäminen 2018

Hanke liittyy teemaan 4: Laatu, vaikuttavuus ja innovaatiot ja se toteutetaan Lukki-kirjastojen yhteisenä hankkeena. Hankkeen tarkoituksena on lisätä e-aineiston saavutettavuutta ja luoda pohja vakiintuneelle e-aineistojen käytölle. Hankkeen myötä vahvistetaan kirjastojen markkinointiosaamista ja lisätään asiakkaiden tietoisuuttaa erityisesti e-aineistoista, sillä pelkkä lisenssien osto ei riitä saamaan aineistoja asiakkaiden käyttöön. Hankkeen myötä markkinoinnista tulee osa kirjastojen aineistonhankintaprosessia.

Kadonneen asiakkaan jäljillä - Paimion kaupunginkirjaston vaikuttavuutta parantamassa 2018

Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta kovenee. Kirjastot menettävät asiakkaitaan ja lainausluvut ovat valtakunnallisesti laskussa. Kirjastoammattilaisten tehtäväsisällöt ovat myös muutoksessa. Kun hankintaa ja luettelointia keskitetään ja lainaus ja palautus automatisoidaan keskittyvät kirjastoammattilaiset enemmän sisältöjen avaamiseen. Perinteiset kirjanäyttelyt kirjastossa ja kirjavinkit nettisivuilla ovat hyviä ja helppoja tapoja välittää tietoa sisällöistä asiakkaille, jotka aktiivisesti etsivät tietoa kirjastosta ja netistä. Siis heille, jotka jo ovat kirjaston palvelujen käyttäjiä. Paimiossa on kuitenkin paljon kuntalaisia, jotka eivät käy kirjastossa eivätkä tiedä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Heidän houkuttelemiseksi kirjastoon pitäisi keksiä keinoja. Kiinostavien tapahtumien järjestäminen kirjastossa voisi olla yksi keino.

Hankkeen päämääränä on oppia järjestämään kirjastossa tapahtumia, jotka ovat kuntalaisten mielestä kiinnostavia ja jotka näin voivat houkutella uusia asiakkaita. Järjestettävien tapahtumien ideoinnissa käytetään koko Paimion vapaa-aikapalveluiden ja vapaan sivistystyön työntekijöiden asiantuntemusta ja ajatuksia siitä, mikä on kiinnostava tapahtuma ja minkälaiset tapahtumat voisivat vetää yleisöä. Hankkeessa opitaan myöskin tapahtumien markkinointia, sillä kiinnostavakaan tapahtuma ei tuo asiakkaita, jos sitä ei osata markkinoida kiinnostavalla tavalla. Tapahtumien tuottamisen tapaa uudistetaan kirjastolähtöisesti siten, että kirjastossa järjestettäviä tapahtumia aletaan tuottaa ja markkinoida aiempaa enemmän yhteistyössä muiden Paimion kaupungin sivistys- ja vapaa-aikapalveluiden kanssa.

Hanke liittyy läheisimmin teemaan neljä (laatu, vaikuttavuus ja innovaatiot). Tapahtumatuotannolla pyritään laajentamaan kirjaston vaikuttavuuden piiriä kunnassa, innovoimaan uudenlaisia kirjastotapahtumia ottamalla mukaan uutta näkökulmaa sekä parantamaan tapahtumatuotannon ja markkinoinnin laatua ja tehokkuutta yhdistämällä voimia. Hankkeella pyritään myös avaamaan sisältöjä tapahtumien kautta ja sillä tavoin edistää lukemista (teema 1), sillä pyritään edistämään yhteistyötä eri yhteisöjen kanssa (teema 3) sekä tekemään kirjastosta yhä enemmän kuntalaisten yhteisöllistä kohtaamispaikkaa (teema 2). Lisäksi tuotettujen tapahtumien sisältö voi tukea teemojen sisältöjä muillakin tavoilla.

Kaikkien Stage : tapahtumien uusi aalto Turun ja Raision musiikkikirjastoissa 2017

Hankkeessa Turun ja Raision musiikkikirjastojen tapahtumatoiminta kehitetään toimivaksi ja tunnetuksi kokonaisuudeksi, joka houkuttelee yhteistyöhön ja jonka erityispiirteenä on yhteisöllisyyteen panostaminen.  

Kirjasto välittää - sekä asiakkaistaan että tietoa 2016

Osa kirjaston palveluista on monelle asiakkaalle, saati sitten ei-käyttäjälle, hämärän peitossa. Tavoitteenamme on tutustuttaa kunnan asukkaat sekä kirjaston perus- että uusiin palveluihin sekä kirjastokohtaiseen erityistoimintaan.

Faktaa ja fiktiota 2015

Faktaa ja fiktiota -hankkeen tarkoituksena on tarjota Espoon kaupunginkirjaston asiakkaille kirjallisuustapahtumia, joissa kirjailijan kanssa keskustelee samaa tematiikkaa käsitellyt tietokirjailija tai tutkija. Myös yleisö voi osallistua keskusteluun. Tilaisuudet toimivat samalla kyseistä aihepiiriä käsittelevän kokoelman, sekä kaunokirjallisuuden että tietokirjallisuuden, markkinointitilaisuuksina.

Köröttelystä kiitoon 2015

Nurmijärven kirjasto saa uuden kirjastoauton alkuvuodesta 2015. Hankkeella on tarkoitus saada näkyvyyttä kirjastoautotoiminnalle ja samalla mainostaa koko kirjastoa. Laajan kunnan alueella on tärkeää, että myös pikkukylillä asuville kuntalaisille tuodaan tapahtumia ja palveluita heidän lähelleen.

Nya vindar! 2015

Vi vill med marknadsföringskampanjen väcka potentiella eller passiverade biblioteksbesökares intresse för bibliotekets serviceutbud.

Alueellinen e-kouluttaja 2015

Elektroniset aineistot ovat tulleet yleisiin kirjastoihin jäädäkseen. Niitä odotettiin kauan ja nyt näyttäisi siltä, että aineistot tulevat lisääntymään vuosittain ja tietoisuus niistä myös asiakkaiden suuntaan on leviämässä.

Miesten vuoro: miesnäkökulmaa kirjastoon 2015

Tavoitteena on saada miehiä osallistumaan nykyistä aktiivisemmin kirjaston toimintaan, löytämään ja käyttämään kirjaston palveluja monipuolisemmin sekä edistämään heidän lukemisharrastustaan.

Lapin yhteistä kirjastoa rakentamassa 2015

Kirjastojärjestelmän muutos merkitsee Lapin yleisten kirjastojen henkilökunnalle muutosta keskeisessä työvälineessä. Kirjastojärjestelmän mahdollisuudet ja rajoitteet määrittävät osaltaan, miten kirjastojen kokoelmia käytetään ja mitä kokoelmaan liittyvä palveluja kirjastot voivat asiakkailleen tarjota.
Lapin kirjasto –kimpan käytäntöjä on hiottu vuosien kuluessa yhtenäisiksi. Kimppaan on järjestelmänvaihdon yhteydessä liittymässä kirjastoja, jotka eivät ole aiemmin kuuluneet kirjastokimppoihin tai siirtyvät nyt nykyisestä suppeammasta kirjastokimpasta koko Lapin laajuiseen kimppaan.
Muutoksessa kunkin kirjaston on tarkasteltava omia käytäntöjään ja yhdessä keskusteltava miten ja millaisia palveluita Lapin kirjasto tulevaisuudessa haluaa asiakkailleen tarjota. Muutostilanteessa on kuultava niin pieniä kuin isoja kirjastoja ja pyrittävä löytämään yhteinen näkemys asiakkaiden ja kirjastojen tarpeista.
Tämän projektin tavoitteena oli luoda Lapin kirjastoon liittyville kirjastoille mahdollisuuksia osallistua edellä kerrottuun keskusteluun. Tavoitteena oli koota laaja-alaisia työryhmiä laatimaan määrittelyt Koha-kirjastojärjestelmälle sekä työstää tarvittavat ohjeet Lapin kirjastolle yhteisesti sovituista toimintatavoista.

Monikulttuurinen kirjasto ja markkinointi 2014

Kirjastoissa tuotetut monikulttuuriset palvelut ja niiden käyttäjät eivät läheskään aina kohtaa. Kirjastojen henkilökunnalla ei perinteisesti ole juuri ollut kaupallista tai viestintäalan koulutusta, eikä tehtyä työtä ole osattu tuotteistaa tai markkinoida. Erityisen haastavaa tämä on toimittaessa kirjaston uusien asiakasryhmien, kuten maahanmuuttajien kanssa.

Pääkaupunkiseudun kirjastojen monikulttuurinen kirjastotyöryhmä haluaa järjestää HelMet-kirjastojen henkilökunnalle seminaaripäivän, johon kutsutaan kouluttajiksi monikulttuurisen markkinoinnin ja viestinnän sekä kirjastotyön ammattilaisia. Seminaariesitelmien lisäksi työskennellään kouluttajien ohjaamissa työpajoissa, joissa etsitään ratkaisuja olemassa olevien palvelujen markkinointiin.

Hankkeen tavoitteena on luoda toimintamalli kirjastopalvelujen markkinointiin erityisryhmille ja siten vahvistaa Helmet-kirjastojen monikulttuurista viestintää ja markkinointiosaamista. Saatua mallia voidaan hyödyntää myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Uusi talo - uusi ilme 2013

Hankkkeen tarkoituksena on laatia kirjastolle uusi esite ja uusi graafinen ilme. Näiden avulla markkinoidaan uutta pääkirjastoa ja annetaan tietoa kuntaliitoksen vaikutuksista kirjastopalveluihin. Kirjaston tiedottamista tehostetaan, varsinkin sosiaalisessa mediassa ja asiakkaita aktivoidaan osallistumaan palvelujen kehittämiseen.

Kirjaston markkinointi uusille asiakkaille 2013

Kirjaston markkinointi uusille asiakkaille ja muuttajille edellyttää erityisiä toimenpiteitä ja uusia tapoja markkinoida kirjastoa. Hankkeessa kokeillaan ja toteutetaan markkinointikeinoja, joiden avulla pyritään laajentamaan kirjaston käyttäjäryhmää nykyisestä. Ratkaisuja on mahdollista hyödyntää muissa yleisissä kirjastoissa.

Kirjaston koordinaatit kuntalaisen kartalle 2013

Tällä hankkeella pyritään taistelemaan lainausmäärien laskua vastaan eri ikäryhmissä hankkimalla kirjastolle uusia asiakkaita markkinoinnin avulla. Kirjaston ei-aktiivisia, potentiaalisia asiakkaita houkutellaan aktiivisiksi kirjaston käyttäjiksi ja herätetään heidän mielenkiintonsa kirjaston palveluja, kokoelmia ja lukuharrastusta kohtaan.

Kirjasto kiertueella 2013

Tavoitteena on markkinoida kirjastoa jalkautumalla kaupunkilaisten pariin esittelemään aineistoa ja palveluita. Kirjasto kokoaa erilaisia esittelypaketteja ja pystyttää pieniä kirjastopisteitä. Tavoitteena on myös järjestää kirjastossa esittelytilaisuuksia.

Tunne kirjasto 2013

Hankkeen tarkoituksena on saada houkuteltua lisää käyttäjiä kirjaston palveluiden pariin ja lisätä nykyisten käyttäjien tietoisuutta siitä, mitä kaikkea kirjasto tarjoaa.

Sivut

okm
avi