Järjestä:

Löytyi 34 hanketta.

Oikea kaista 2018

Tarkoituksenamme on järjestää Nurmijärven kirjastossa liikennepäivä koko perheelle. Kirjasto tarjoaa perheille mukavan liikennekasvatuspäivän.

Vihdin pääkirjasto Agricola 20 vuotta 2018

Hanke juhlistaa 20-vuotiasta Vihdin pääkirjastoa tarjoamalla kuntalaisille kirjailijavieraita, nukketeatteria sekä kaksi juhlatilaisuutta. Lisäksi juhlavuoden aikana järjestetään kaksi kilpailua.

Tulevaesuus om meijän - Kuusamon nuorten kirjasto 2018

Kuusamossa aktivoidaan nuoria kirjaston käyttöön ja lukemisharrastuksen pariin. Kohderyhmänä ovat pääosin yläkoululaiset ja lukiolaiset, joille järjestetään pitkin vuotta eri teemoilla erityyppisiä tapahtumia, tempauksia ja työpajoja kirjastolla ja kirjastoautossa. 

Tuu säkin!: lasten ja nuorten elämyksiä Lopen kirjastossa 2018

Hankkeen tarkoitus on tarjota tekemistä ja kokemista Lopen kirjastossa lapsille ja nuorille ja saada madallettua kynnystä tulla tänne. Kirjastossamme on uusi lasten- ja nuortenkirjastonhoitaja ja haluamme tiivistää ja monipuolistaa tarjontaamme ja olla etenkin nuorille paikka, jossa viihtyä kavereiden kanssa. Ideamme on järjestää teatteria, lautapelipäiviä, taidepajoja, elokuvailtoja ja konsolipeli-iltoja. Toimintaa on tarkoitus olla eri-ikäisille ja eri tyyppistä ja teemoiksi meille sukeutuu ensisijaisesti  monipuoliset lukutaidot ja etenkin kuvalukutaito, esittävän taiteen elämykset ja strateginen ja motorinen oppiminen perinteisen oppimisen tueksi.

Kuorot kiertävät kirjastoja 2018

Hankkeen tavoitteena on saattaa espoolaiset kuorot ja kirjastot yhteen. Kuorot saavat kirjastoista maksuttomia esiintymis- ja harjoitustiloja, ja kirjaston asiakkaat matalakynnyksisiä kulttuurielämyksiä sekä mahdollisuuden tutustua kuorolaulukulttuuriin. Tällä tavoin tuetaan aktiivista kansalaisuutta. Erityisinä painopistealueina ovat valtaosalle kuntalaisista vieraammat seniori- ja nuorisokuorot sekä ruotsinkieliset kuorot. 

Yhessä! 2018

Yhessä! on hanke, jossa kirjastopalvelut ja nuorisopalvelut tekevät yhteistyössä asiakaslähtöistä nuorisokasvatus- ja kirjastotyötä. Hankkeen tavoitteena on luoda kirjaston ja nuorisotoimen välille alueellinen yhteistyömalli. Yhteistyömalli luodaan Mikkelin kaupungin alueelle. Yhteistyötä syvennetään yhteistyömallin ohella myös yhteisessä tapahtumantuotannossa.  Hankkeen jälkeen Mikkelin kirjastolla ja nuorisotoimella on toimiva yhteistyömalli, joka voidaan jatkossa ottaa käyttöön myös Hirvensalmella, Pertunmaalla ja Puumalassa, joiden kirjastot kuuluvat Mikkelin kirjastoverkkoon. Hankkeen teemoina ovat elinikäinen oppiminen sekä aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus.

Vieraat kiertueella 2018

Hankkeessa toteutetaan kirjailija- ja muusikkovierailuja ja muita näihin aihepiireihin liittyviä tapahtumia eri kirjastopisteissä. Vierailujen aiheiksi valitaan keskusteluun innoittavia teoksia, henkilöitä tai ryhmiä, jolloin kirjasto tukee aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta. Hankkeella vastataan asiakkailta tulleeseen toiveeseen siitä, että kirjastot matalankynnyksen tiloina järjestävät tapahtumia, jotka ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.  Hanke kuuluu teemaan aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananavapaus.

Tilaa tapahtumille - kirjaston toinen kerros monikäyttötilaksi 2017

Tavoitteet

  1. Tehdä kirjaston toisesta kerroksesta monikäyttöinen tila, jossa voimme tarjota asiakkaillemme tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn, kansalaistoimintaan tai tapahtumiin
  2. Päivitetään tilaa entistä viihtyisämmäksi, ”koko kansan olohuoneeksi”.
  3. Tuetaan kirjaston kasvavaa tapahtumatuotantoa luomalla sille sopivat puitteet.
  4. Markkinoidaan uudistunutta tilaa niin tapahtumien järjestäjille ja yhteistyökumppaneille kuin asiakkaille järjestämällä avajaistilaisuus.

Kuhinaa kirjastoon! 2017

Hankkeen tavoitteena on elävöittää kirjastoa järjestämällä erilaisia tilaisuuksia Suomi100-juhlavuoden aikana, nostaa esiin paikallista osaamista ja lisätä aikuisille suunnattujen tapahtumien määrää. 

TOIMINTAA TARINOIHIN 2017

Antaa lapsille tarinoiden ja toiminnallisuuden kautta valmiuksia miettiä omaa ja suomalaisuuden taustaa yhdistettynä tekemiseen ja ekologiseen ajatteluun.

Kirjasto on kunnan sydän 2017

Valtimon kirjasto muuntuu kunnan matalankynnyksen palvelukeskukseksi ja olohuoneeksi, Kylätaloksi.

Nuorten näköistä - yhteistyössä kohti osallistavaa toimintamallia 2016

1)      selvittää millaisia toimintoja nuoret toivovat kirjastoon,

2)      osallistaa nuoria mukaan kirjaston ja nuorisopalvelujen yhteisiin toimintoihin ja luoda mahdollisuuksia vaikuttaa, ja antaa positiivisia kokemuksia yhteisön aktiivisena jäsenenä toimimisessa

3)      sekä laatia kirjasto- ja nuorisopalvelujen yhteistyömalli, joka on apuna lähitulevaisuuden muutoksissa.

Kirjailijat kirjastoihin 2016

Hankkeessa tiivistetään yhteistyötä paikallisten kirjailijoiden ja kirjastojen välillä. Hankkeen puitteissa järjestetään Oulun, Kempeleen ja Limingan kirjastoissa erilaista toimintaa yhdessä alueen kirjailijoiden kanssa. Kirjastojen palvelutarjonta paranee, kun kirjailijat näkyvät ja toimivat laajemmin kirjastoissa.

Miesten juttuja 2015

Hankkeen tavoitteena on houkutella miehiä käymään kirjastossa.

Kirjastomme 2015

Vuonna 2015 kirjastotoiminnan aloittamisesta Isojoella on kulunut 125 vuotta ja nykyisellä kirjastolla kirkonkylällä tulee täyteen 30 vuotta. Merkkivuoden aikana olisi tarkoitus herätellä kirjastoon niitäkin kuntalaisia, jotka ovat "unohtaneet" kirjaston tai eivät muuten käy siellä. Myös yhteistyötä eri tahojen, kuten järjestöjen ja Monitoimitalon, kanssa aktivoidaan, jotta kirjasto olisi entistä enemmän kaikkien kuntalaisten käytössä ja kaikkien tuntema yhteistyökumppani.

Enemmän elämyksiä kirjastosta 2015

Hankkeen myötä halutaan uudistaa lasten ja nuorten osastoa, musiikkipalveluja ja tuoda lisää elämyksiä kirjastoon sekä luoda toimivat näyttelytilat.

Taitoja ja tarinoita - kirjailoa kyliin ja kulmille 2015

Kirjaston tapahtumatuotantoa monipuolistamalla edistää eri ikäryhmien lukemisharrastusta sekä tuoda esiin kirjaston rooli erilaisten taitojen ja harrastusten kehittämisessä.

Tilat jakoon: asiakkaat tapahtumien järjestäjänä 2014

Projektin aikana luodaan dokumentoitu malli tilojen asiakaskäytölle erilaisissa kirjastoissa. Malli toteutetaan yhdessä kirjaston asiakkaiden ja pilottikirjastojen, kuten Helsingin kaupunginkirjaston yksikön Kirjasto 10:n kanssa. Mallia voidaan hyödyntää hankkeen jälkeen myös valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Projekti toteutetaan yhteistyössä Kotkan kaupunginkirjaston,, Turun kaupunginkirjaston ja Ylöjärven kunnankirjaston kanssa.

"Ihan tyhmii runoi!" – Nuorten näkökulmia kirjastoon 2014

Hankkeessa kehitetään nuorten, etenkin yläkouluikäisten, kirjastopalveluja Kangasalan kunnankirjastossa. Tarkoituksena on tavoittaa nuoret kirjastonkäyttäjinä nykyistä paremmin ja löytää luontevia väyliä ja välineitä nuorten, kirjaston ja muiden nuorten palveluja tuottavien keskinäiseen kohtaamiseen ja kanssakäymiseen. Hankkeessa selvitetään nuorten kirjastonkäyttäjien ja ei-käyttäjien palveluja ja tiloja koskevia tarpeita ja toiveita, koulutetaan kirjaston henkilökuntaa nuorten kohtaamiseen, ja järjestetään osallistavia, työpajatyyppisiä tapahtumia.

Joku missä on sanat ja nuoret ja yökirjasto 2013

Hankkeessa järjestetään nuorille suunnattua kirjastotoimintaa: sanoitustyöpajoja sekä late night - yökirjasto.

Sivut

okm
avi