Järjestä:

Löytyi 30 hanketta.

Lukuintoa ja kulttuuria 170 vuotta 2018

Kangasniemen kirjasto täyttää 2018/2019 170 vuotta. Perustamisajankohdasta on kahdenlaista tietoa, joten ajoitus lukuvuodelle 2018-2019 perustuu tähän.
Kyseisenä aikana haluamme tarjota kaikille kuntalaisille mahdollisuuden osallistua kirjaston tarjoamaan toimintaan. Samalla markkinoimme kirjastoa monipuolisten palveluiden tuottajana. Juhlavuoden aikana haluamme tavoittaa myös ei-aktiiviset kirjaston käyttäjät.
Hanke liittyy teemoihin aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus sekä elinikäinen oppiminen ja monipuoliset lukutaidot.

Toiseksi pienimmästä kunnan kruunuksi 2018

Mäntsälän kirjasto on asukaslukuun suhteutettuna maamme toiseksi pienin kirjasto kunnassa, jonka väkiluku on ollut kasvava koko 2000-luvun ajan. Uusi kirjastolaki asettaa 6 §:ssä kirjaston tehtäväksi mm. tilojen tarjoamisen kuntalaisille oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan. Mäntsälän kirjaston nykyisissä tiloissa kirjastolain vaatimuksiin ei pystytä vastaamaan, joten hankkeen tavoitteena on herätellä asiakkaita, virkamiehiä ja kuntapoliitikkoja positiivisella, innostavalla ja kokemuksellisella tavalla miettimään ja suunnittelemaan Mäntsälän kirjaston tulevaisuutta ja tarkoituksenmukaisia, kirjastolain mukaisia tiloja ja -palveluita. Kunta- ja palvelurakenne muuttuu sote-uudistuksen myötä, joten myös sen vuoksi kirjaston kehittäminen osana houkuttelevia kuntapalveluita on tärkeää. Hanke liittyy teemaan Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus, koska tavoitteena on kirjaston kehittäminen yhteisölliseksi, kansalaistoiminnan tarpeita tukevaksi kohtaamispaikaksi. Myös teema Elinikäinen oppiminen sopii hankkeeseen, koska Mäntsälän kirjasto haluaisi tulevaisuudessa olla avoin ja monipuolinen työ- ja oppimisympäristö kuntalaisille.

Sosiaaliset kuplat puhki 2017

Muistuttaa ihmisiä siitä, kuinka tärkeää on tarkastella maailmaa myös oman sosiaalisen kuplansa ulkopuolelta. Tuoda kirjastoa esiin paikkana, jossa voi tutustua toisenlaisiin näkökulmiin sekä aineistojen kautta että tapahtumissa.

Suomi läpi vuosien -tapahtumasarja Espoon kirjastoissa 2017

Espoon kaupunginkirjaston Suomi läpi vuosien -tapahtumasarja syventyy Suomen historiaan erityisesti itsenäisyyden aikana ja tuo menneet vuosikymmenet ihmisten lähelle eri aikojen keskeisimpien ilmiöiden kautta.

Kirjasto kuntalaisten olohuoneena! 2017

Hankkeen tarkoituksena on vahvistaa kirjaston asemaa Urjalassa. Tärkeänä päämääränä on mataloittaa kynnystä tulla kirjastoon ja korostaa kirjaston asemaa kuntalaisten omana yhteisenä tilana.

Kirjasto kumppanina 2017

Kirjasto kumppanina -hankkeen tavoitteena on vahvistaa Kiteen kirjaston yhteisöllistä roolia ja näkyvyyttä.

"Hyvä kiertää Vesannolla" 2016

Hankkeen tavoitteena oli levittää hyvää mieltä ja oloa kuntalaisten keskuudessa ilman minkäänlaisia rajoitteita.

Parhaassa iässä: tapahtumatoiminnasta osaamista ja yhteistä iloa juhlavuosiin 2016

Imatran pääkirjasto ja kulttuuritalo Virta täyttivät 30 vuotta 2016 ja vuonna 2017 vietettiin Suomen satavuotisjuhlia. Hankkeen tavoitteena oli saada juhlavuosiin runsaasti laadukkaita ilmaistapahtumia, kehittää ja ryhdistää kirjaston tapahtumatoimintaa sekä edistää kuntalaisdemokratiaa ja osallisuutta.

Kurikan kirjasto – kaikkien kirjasto 2015

Tavoitteena on avata kirjaston palveluita ja kokoelmia niille, joille lukeminen on työlästä esim. iän tai sairauden myötä. Kynnys palveluiden käyttöön voi olla korkea myös pelkästään tottumattomuuden takia. Hankkeen tarkoitus on opastaa kirjaston palvelujen ja aineistojen käytössä ja alkuun pääsemisessä sekä edistää aikuisväestön tietoyhteiskuntataitoja. Kirjastossa järjestettävien ihmisläheisten ja sosiaalisten tapahtumien sisällöllistä painotusta viedään hankkeen ajatuksen mukaisesti enemmän tietoyhteiskuntataitojen ja kokoelman laajan hyödyntämisen suuntaan. Erityisesti huomioidaan ikäihmiset ja erityisryhmät ajatuksella "jokaiselle lukijalle kirja".

Aulaklubi - ohjelmaa moneen makuun 2015

Haemme avustusta Söderkullan kirjaston järjestämän Södiksen aulaklubi / Aulaklubben i Södis –tapahtumasarjan kustannuksiin. Södiksen aulaklubi on molemmilla kotimaisilla toteutettava, kaikkia – myös ja erityisesti ei kirjastoa käyttäviä - Söderkullan seudun asukkaita houkuttelemaan tarkoitettu ohjelmakokonaisuus. Esiintyjät ovat sipoolaisia, tai ainakin heillä on jokin kytkös Sipooseen. Tulevalla kaudella klubi-iltojen aihepiiri on musiikki tavalla tai toisella.

Kirjan vuo(k)si! Uusi intro kirjastokulttuuriin 2015

Pudasjärven kirjaston Kirjan vuo(k)si! -hanke nivoutuu tulevaan Kirjan vuosi 2015 -teemaan ja paikalliseen kirjastokulttuuriin. Hankkeessa tuotetaan asiakkaita osallistaen lisää elämyksiä ja kokemusta siitä, että kirjastokulttuuri on yhteisesti jaettua ja paikallisesti merkityksellistä. Kirjan vuo(k)si! on siten samalla myös paikalliskirjaston kulttuurinen brändikampanja.
Hankkeen avainsanoja ovat kirja- ja kirjastoelämykset sekä yhteisöllisyys, monialaisuus ja osallistava kirjastotyö. Hankkeessa lisätään paikallisen kirjastokulttuurin tunnettuutta tuottamalla kirjan ja lukemisen merkitystä korostavaa elämyksellistä aineistoa.

Uusia asiakasryhmiä etsitään yhdistämällä työpajoissa lukuharrastukseen kirjoittaminen sekä musiikki. Valmiiden lukupiiritekstien rinnalle sepitetään omaa paikallista aineistoa, josta osa sävelletään kirjastolauluiksi. Tuotetusta aineistosta synnytetään kirjastoon yhteisöllisiä, eri ikäisille suunnattuja tapahtumia, joissa on vahva elämyksellinen ote: kirjastossa myös soi – kirjan vuoksi.

Kirlittan - barnens kulturlördagar på biblioteket 2015

Sibbo bibliotek ansöker om understöd för evenemangsserien Kirlittan – barnens kulturlördagar på biblioteket. Kirlittan är ett led i bibliotekets satsning på barnfamiljer och på att vara ett vardagsrum för Sibboborna. Med Kirlittan erbjuder vi familjerna i Sibbo högklassig barnkultur på svenska och finska, avrundat med boktips, saft och kex.

Kuolleiden säveltäjien seura - tutustumisretki klassisen musiikin maailmaan 2015

Länsimaisen taidemusiikin opetus on jäänyt rytmimusiikin jalkoihin jopa koulujen opetussuunnitelmissa. "Kuolleiden säveltäjien seura" -hankkeen tavoitteena on lisätä tämän musiikin lajin tuntemusta, tuoda iloa ja elämyksiä asiakkaille, edistää elinikäistä oppimista, hälventää klassisen musiikin elitististä leimaa ja madaltaa yleisön kynnystä tutustua klassiseen musiikkiin. Tavoitteenamme on luoda uusi kirjastopedagoginen konsepti siten, että emme tee päällekkäistä työtä muiden toimijoiden kanssa. Toivomme myös tätä kautta saavamme uusia käyttäjiä sekä kirjastojen musiikkipalveluille että -kokoelmille.

Kirjasto kylän sydän 2015

Hankkeen tavoitteena on järjestää tapahtumia ja yleisötilaisuuksia eri aiheisiin liittyen. Mukana on sekä tietopohjaisia teemoja että käsillätekemistä. Esimerkkinä ovat erilaiset asiantuntijaluennot sekä askartelu- ja käsityöillat

Näytön paikka 2015

Näytön paikka -hankkeella kirjasto haluaa esitellä uusitun kirjaston tiloja ja palveluita, hankkia uudenaikaiset laitteet asiakkaiden käyttöön, järjestää tiede- ja taidetapahtumia ja tarjota kokoontumis- ja kohtaamispaikan lieksalaisille. Hankkeella tavoitellaan uusia asiakasryhmiä kirjaston käyttäjiksi

Koukutu kirjastoon: Lasten ja seniorien kirjastonkäytön aktivointi 2014

Turun lähikirjastoissa järjestettiin hankkeen aikana ohjattua toimintaa, jonka kautta tavoiteltiin ihmisiä viettämään aikaa kirjojen parissa sekä kirjaston asiakkaiksi. Toiminta toteutettiin yhteistyössä Kirjan talon kanssa.

Vuodenkierto & erilaiset juhlaperinteet -tapahtumasarja Espoon aluekirjastoissa 2014

Espoon kaupinginkirjasto järjestää vuodenkiertoon ja erilaisiin juhlaperinteisiin liittyvän tapahtumasarjan, joka koostuu 6 tilaisuudesta. Jokainen tilaisuus rakennetaan yhteen juhlaan liittyvän keskeisen asian ympärille: se voi olla keskeinen rituaali, musiikki- tai tanssiesitys. Lisäksi kerrotaan juhlasta, esitellään siihen liittyvää esineistöä ja tarjotaan maistiaisia juhlaruoista. Jokainen juhla toimii samalla esimerkkinä laajemmasta kokonaisuudesta, ja näyttelyjen tai infotaulujen avulla esitellään yhteyksiä eri puolilla maailmaa vietettävien, samankaltaisten juhlien välillä.

Juhlat valitaan eri maanosista ja erilaisista kulttuureista ja maista. Juhlien järjestämistä varten kutsutaan asiantuntijoiksi jokaisen kulttuuriryhmän Suomessa asuvia edustajia ja yhteisön jäseniä.

Kirjaston aula kyläläisten haltuun 2014

Kirjailijavierailusarja Södiksen aulaklubi Söderkullan kirjastossa. Kirjaston tilan ja asiantuntemuksen hyödyntäminen Söderkullan kyläkeskuksen olohuoneena ja tapahtumapaikkana. Muuttovoittoinen kasvukeskusta Söderkulla on saanut palautetta liian vähäisten palveluiden ja mielekkään vapaa-ajantekemisen puutteen johdosta, ja haluamme suosittuna ja hyvällä paikalla sijaitsevana luonnollisena kohtaamispaikkana kantaa kortemme kekoon tässä asiassa. Haluamme myös tapahtumasarjalla korostaa kirjallisuuden yhteisöllisyyttä, kirjailijoita ja lukemista.

Sivut

okm
avi