Järjestä:

Löytyi 56 hanketta.

Muksut ja mummot mobiileiksi 2017

Hankkeen tavoitteena on kehittää kirjaston omia mediakasvatusvalmiuksia eri-ikäisten parissa, testata uusia käytäntöjä ja tukea olemassaolevia mediakasvatukseen ja digitalisoitumiseen liittyviä toimintatapoja.

 

Lapin kirjastojen digitointiselvitys 2017

Hankkeessa laaditaan digitointipolitiikka ja –suunnitelma Lapin yleisille kirjastoille ja kartoitetaan muistiorganisaatioiden digitointityötä maakunnassa ja valtakunnallisesti. Hankkeen taustamateriaalina on Kirjastot.fi:n Digitointiselvitys yleisille kirjastoille (2015), joka antaa suuntaa sille, mitä digitointisuunnitelmassa tulisi ottaa huomioon. Hankkeen tavoitteena on, että digitointityöhön luodaan selkeät ohjeet ja periaatteet, joiden mukaan kirjastojen suositellaan tulevaisuudessa toimivan. 

Petsamo kartoissa ja kirjoissa 2017

Rovaniemen kaupunginkirjasto – Lapin maakuntakirjaston Lappi-osasto on saanut lahjoituksena digitoituja karttoja Petsamosta. Hankkeen tavoitteena on tuoda esille näitä harvinaisia karttoja Petsamon alueelta ja Lappi-osaston Petsamo-aineistoa kokonaisuudessaan. Petsamolla on tärkeä osa Lapin historiaa, koska Jäämeren rannikon vaikutus Lapin asutushistoriaan ulottuu kauas, ja kulttuuriset yhteydet Jäämerelle ovat olleet tärkeitä. Petsamo oli osa itsenäistä Suomea 1920–1944. Petsamon kartat ovat harvinaisia, koska virallisesti kartat tuli luovuttaa sotien jälkeen Neuvostoliittoon. 

Karttojen ja Petsamo-kirjallisuuden esille tuominen tukee ja täydentää Lapin maakuntamuseossa joulukuussa 2017 avautuvaa Petsamosta kertovaa perusnäyttelyä ”Suomi Jäämeren rannalla”.  

Kotiseutumme Kalajoki sanoin ja kuvin 2016

Kalajoen kaupunginkirjasto hakee rahoitusta kotiseutuaineiston digitoinita varten. Kalajoella on laaja kotiseutuarkisto, joka sisältää mm. valokuvia, dioja, kaitafilmejä ja ääänitteitä. Digitoituna aineisto olisi kaikkien käytössä verkossa. Hankkeessa ostetaan käytettävä laitteisto ja palkataan projektikoordinaattori, joka vastaa sisällöntuotannosta ja projektityöntekijä, joka vastaa teknisestä toteutuksesta ja aineiston tallentamisesta. Palvelun portaali pyritään rakentamaan yhteistyössä Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kanssa ja sijoitetaan Kalajoen kaupungin palvelimelle.

Kirjasto digiaikaan 2016

Kangasniemen kunnankirjastoon hankitaan asiakkaiden käyttöön digitointipiste tarvittavine laitteistoineen ja ohjelmistoineen. Kirjaston pelihuoneeseen hankitaan tarvittavat pelikonsolit, tietokoneet ja pelit.

Sauvon paikallisen teatteritaiteen tallentaminen monitaiteellisen ja -käyttöisen videoteoksen avulla Sauvon kirjaston kokoelmiin 2016

Videoteos on 30 minuutin kooste Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry:n teatterituotannosta 30 vuoden ajalta ja se tallennetaan Sauvon kirjaston kokoelmiin.

Iisalmi eilen ja tänään 2016

Iisalmen kaupunginkirjasto on Ylä-Savossa merkittävä paikallishistorian tallentaja ja välittäjä. Alueellamme sijaitsee tunnettuja paikallishistoriallisia kohteita kuten Koljonvirran alue ja Juhani Ahon museo. Kirjaston kotiseutukokoelmaan kerätään järjestelmällisesti Iisalmeen liittyvää aineistoa. Iisalmi eilen ja tänään -hankkeen tarkoituksena on uudistaa ja laajentaa kirjaston tekemää kotiseututyötä vastaamaan paremmin internet-ajan vaatimuksia.

Kotiseutuaineistojamme on jo tällä hetkellä käytettävissä jonkin verran internetin kautta. Esimerkiksi aikaisemmalla hankerahoituksella luotu Idyllinen Iisalmi -valokuvakokoelma on ollut yleisön nähtävillä jo usean vuoden ajan. Vuoden 2015 alkupuolella kokoelma siirrettiin digi.kirjastot.fi-palveluun, mikä lisäsi merkittävästi sen käytettävyyttä. Kokoelmaa on esitelty asiakkaille esimerkiksi vanhustenviikon tapahtumissa ja olemme saaneet siitä hyvää palautetta. Haluammekin tässä hankkeessa jatkaa Idyllinen Iisalmi -kokoelman sisältöjen hyödyntämistä.

Olemme koonneet Iisalmi eilen ja tänään -hankkeeseen muissa vastaavissa hankkeissa hyväksi havaittuja käytänteitä. Niiden avulla sekä viemme sähköisiä sisältöjä historialliseen miljööseen että tuomme niitä sieltä verkkoon asiakkaiden käytettäviksi. Haluamme varmistaa sen, että tuotokset ovat yleisön käytettävissä hankkeen päättymisen jälkeen. Tämän vuoksi käytämme mahdollisuuksien mukaan jo olemassa olevia verkkoalustoja, joita ihmiset ovat tottuneet käyttämään ja joiden sisällöt ovat vaivattomasti linkitettävissä sosiaalisen median eri kanavissa.

Arvon mekin ansaitsemme - kotiseutuaineistot näkyviin 2015

Hankkeen tavoitteena on LehtoNet -verkkosivuston päivittäminen ja laajentaminen, vastaavan sivuston kokoaminen Savonlinnan seudun musiikin tekijöistä, sekä kotiseutukokoelman digitointimahdollisuuksien selvittäminen.

Karjalan kunnaita diginä - Joensuu – Pohjois-Karjala – Laatokan Karjala 2015

Hankkeen aikana luodaan toimintamalli Pohjois-Karjalan maakuntakirjaston kokoelmien digitointiin yhteistyössä paikallisten muistiorganisaatioiden kanssa. Aloitetaan kokoelmien digitointi linjausten mukaan.

Muistot jakoon -tapahtumakiertue 2015

Hankkeen tarkoituksena on kerätä talteen kirjaston asiakkaiden omaan asuinalueeseensa liittyviä muistoja, tallentaa ne digitaaliseen muotoon ja julkaista verkossa. Tavoitteena on vahvistaa kirjaston roolia oman alueensa kulttuuriperinnön tuntemuksen edistäjänä ja mikrohistorian säilyttäjänä, yhteisöllisyyden luojana ja paikallisen identiteetin vahvistajana. 

Luvialaiset digitoimaan! : digitointitila Luvian pääkirjastoon 2015

Asiakkaat ovat kyselleet ja toivoneet analogisten tallenteiden digitointimahdollisuutta Luvian kunnankirjastossa.

Lapponica ja Lapinkävijät uuteen kuosiin 2015

Hankkeessa Lapinkävijät- Pohjoinen kulttuuri kuvina –verkkosivustolle suunnitellaan ja toteutetaan uusi graafinen käyttöliittymä.
Lapponica-tietopalvelun toiminta vaatii ajantasaistavan kokonaistarkastelun: on suunniteltava verkkotietopalvelun uusi kotisivu ja tutkittava toimintamalleja.
Hankkeessa päivitetään Jacob Fellmanin 4-osainen Anteckningar under min vistelse i Lappmarken sekä 4-osainen Pohjois-Suomen bibliografia verkkosivuille teknisesti toimivampaan muotoon.

Kotiseutuaineisto käyttöön 2015

Hankkeen tavoitteena on digitoida Nakkilan kirjaston kotiseutukokoelman aineistoa ja hankkia tekijänoikeuksien haltijoiden luvat aineiston käyttöön. Tarkoituksena on, että aineisto saataisiin yleiseen käyttöön valtakunnallisen eKirjaston osaksi.

Kuntalaiset digitoimaan! 2014

Järvi-Pohjanmaan kirjastoissa otetaan käyttöön uusi palvelu. Hankimme Järvi-Pohjanmaan kirjastoihin (Alajärven kaupunginkirjasto, Soinin kunnankirjasto ja Vimpelin kunnankirjasto) digitointi- ja editointilaitteet kirjaston asiakkaiden käyttöön. Laitteiden avulla asiakkaat voivat digitoida VHS- nauhoja, C -kasetteja, LP -levyjä, valokuvia, diakuvia, negatiiveja sekä editoida liikkuvaa kuvaa, ääntä ja kuvia.

Kulttuurisivustot näkyville 2014

Tämän hankkeen tavoitteena on koota verkossa olevat pohjoista kulttuuria esittelevät sivustot yhteen, jotta käyttäjät löytäisivät sivustoihin kootut laajat ja kiinnostavat sisällöt.

Muistot talteen – kotiseutu tutuksi kaikille 2014

Pukkilan kunnankirjaston palvelutarjonnan laajentaminen ja kuntalaisten osallistaminen digitointivälineistöä hankkimalla ja kotiseutuaineistoa digitoimalla.

 

Kiriastojen pittiverkosta paikathan Halsuan kokonen reikä. 2014

Halsuan kirjaston asiakastietokoneet ovat vanhentuneet. Koneiden hitauden johdosta käyttäjämäärät ovat romahtaneet. Vuosina 2002-2008 käyttökertojen keskiarvo oli vuosittain 2806 kertaa vuodessa. Sitten määrät ovat laskeneet ja vuonna 2012 käyttökertoja oli 616.

Tietorysä 2014

Kirjaston asiakkaiden käytössä olevien IT-laitteiden saattaminen ajan tasalle.

Sivut

okm
avi