Järjestä:

Löytyi 66 hanketta.

Lukemattomat lukemaan Uuraisilla ja Äänekoskella 2018

Hankkeessa keskitytään teemaan 1. Monipuoliset lukutaidot. Pyrimme edistämään lukemisharrastusta tuorein tavoin yhteistyössä Äänekosken kaupunginkirjaston kanssa. Keskiössä on koululaisten, varsinkin teinien, monilukutaitovalmiuksien kehittäminen sanataiteen keinoin sekä lukuinnon herättäminen positiivisin menetelmin jo varhaisemmassakin vaiheessa. Eri kohderyhmien lukuintoa herätellään mm. laadukkain kirjailija- ja kirjavinkkarivierailuin sekä ohjelmallisin sanataidehetkin. Ikääntyneiden käyttöön tarjotaan muisteluaineistoja.

Digiavaimet kaikille 2018

Digiavaimet kaikille- hanke

Siuntion kunta on kaksikielinen noin 6200 asukkaan kunta Länsi-Uudellamaalla. Siuntiossa on pääkirjasto, jossa työskentelee tällä hetkellä kolme kirjastovirkailijaa sekä kirjasto- ja vapaa-aikapalveluiden päällikkö, jonka vastuulla on kunnan vapaa sivistystyö kokonaisuudessaan.

Hankkeen tavoitteena on kehittää kuntalaisten ja kirjaston henkilöstön moniluku- ja digitaalisia taitoja. Hanke on kirjaston ja nuorisotoimen yhteishanke, jossa vastuut on jaettu kummankin toimialan tehtäviksi. Hankkeeseen palkataan hanketyöntekijä, joka suunnittelee ja toteuttaa koulutuksia monilukutaidosta, sosiaalisesta mediasta ja muista digitaalisoituvassa yhteiskunnassa vaadittavista taidoista. Hanketyöntekijän tehtäviin kuuluu myös kirjastohenkilöstön kouluttaminen sekä pysyvän valmiin toimintamallin rakentaminen kirjaston (ja nuorisotoimen) käyttöön.

Kirjasto vastaa hankkeessa lasten, työikäisten ja seniorien koulutuksesta ja aktivoinnista digimaailmassa. Nuorisotoimi toteuttaa omalta osaltaan digitaalisen nuorisotyön kehittämistä, johon haetaan avustusta erikseen. Hankkeiden suunnittelu tehdään tiiviissä monialaisessa yhteistyössä päällekkäisyyksiä välttäen.

Hankkeen ohjausryhmään valitaan edustajat varhaiskasvatuksesta, opetuksesta, nuorisotyöstä sekä pyritään osallistamaan myös nuorisovaltuusto sekä kuntalaisia ja muita kunnan sidosryhmiä.

Lukuloikkia Savossa 2018

Nuorten lukutaito huolettaa. Lukeminen ei ole kovin monen nuoren suosiossa ja sillä voi olla kauaskantoiset seuraukset. Ilman sujuvaa lukutaitoa nuori on vaarassa syrjäytyä peruskoulun jälkeisistä jatko-opinnoista, ja siten huonosta lukutaidosta saattaa koitua seurauksia työllistymiseen ja selviytymiseen nyky-yhteiskunnassa.

Hankkeen avulla lisätään 7-15 –vuotiaiden lasten ja nuorten – huomioiden pojat - lukemisintoa ja kirjastojen henkilökunnan osaamista lukemisen edistämisessä ja kirjavinkkauksessa. Hankkeessa järjestään Lukuloikkia-kiertue hankkeessa mukana oleviin kirjastoihin. Kiertueella olisi lukemista edistävää ohjelmaa monenikäisille lapsille ja nuorille. Kohderyhmät voisivat olla 1.luokka, 4.luokka ja 7.luokka. Hankkeessa järjestetään myös koulutusta kirjastojen henkilökunnalle lukemisen edistämisestä ja kirjavinkkauksesta.

Hanke kohdistetaan Pohjois-Savon läntisten kuntien kirjastoihin: Keitele, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Vesanto ja Kuopion kirjastoista Karttulan ja Maaningan lähikirjastoihin. Logistisesti nämä kirjastot on helppo tavoittaa saman kiertueen aikana. Esimerkiksi Tervon kirjaston ja Kuopion kaupunginkirjaston Karttulan lähikirjaston välimatka on 15 km.

(Valtionavustukset kirjastoille 1883)

Meidän kirjastomme: kirjaston mahdollisuudet elämän eri vaiheissa 2018

Teema 3: elinikäinen oppiminen. Innovatiivinen ja luova kohderyhmittäin räätälöity projekti, jonka aikana syntyy yhteistyörakenteita, jotka ylläpitävät monipuolista kirjaston käyttöä koko elämänkaaren ajan. Kirjaston mahdollisuuksia tehdään tutuksi eri tavoin: kirjastoseikkailu lapsille, oma tila -projekti nuorille, sekä kirjasto tulee luokse: ikäihmisille. Hanke on kaksikielinen ja palvelee kaksikielisen kaupungin tarpeita.

Unikot lukemaan 2018

Unikot lukemaan -hankkeen tavoitteena on edistää ja ylläpitää taipalsaarelaisten lasten ja nuorten lukuharrastusta, kirjallisuudentuntemusta, medialukutaitoa ja kotiseutuhistoriatuntemusta.

Lukutaitoa yhteistyöllä - Lasten kirjastopalveluiden kehittäminen Alajärvellä ja Vimpelissä 2018

Teema 1: Monipuoliset lukutaidot: Hankkeen tavoitteena on Alajärven kaupungin ja Vimpelin kunnan lasten ja erityisesti 3-4 luokkalaisten poikien lukemisen edistäminen sekä kirjallisuuden saavutettavuus että samalla taata kaikille alakouluikäisille oppilaille tasa-arvoiset ja tasalaatuiset kirjastopalvelut. Tämä saavutetaan koulujen välisellä, että koulujen ja kirjaston välisellä entistä kiinteämmällä yhteistyöllä. Päämääränä on luoda suunnitelma tuleville yhteistyön toimenpiteille, joilla toiminta saadaan jatkumaan ja kehittymään.
Edellä olevaa tarkoitusta varten kirjastoautoapalveluja kehitetään ja monipuolistetaan sekä kirjastoauton käyttöä ja jalkautumista edistetään ja lisätään erityisesti alakouluille. Tavoitteena olisi kehittää kirjastoauton toimintaa niin, että se olisi kiinteänä osana koulujen sekä koulujen ja kirjaston välillä. Kirjastoauton tarkoituksena on profiloitua myös yhtenä kouluilla järjestettävänä tapahtumapaikkana sekä lukemisen edistämisen konkreettisena paikkana.

Kirjastosta elämän ensi sivuille 2018

Hanke liittyy seuraaviin teemoihin: Monipuoliset lukutaidot (Teema 1), Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus (Teema 2) ja Elinikäinen oppiminen (Teema 3)
Hankkeen avulla tehostetaan ja syvennetään jo olemassa olevaa yhteistyötä sekä tehdään uusia avauksia avaralla mielellä. Hankkeella tuetaan vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia. Hankkeen myötä heikkojen lukijoiden lukutaito paranee ja perheiden lukuharrastus lisääntyy.
Uusien yhteistyömuotojen myötä kirjastoon tulee uusia asiakasryhmiä ja tulevaisuudessa yhteistyö on luontevaa ja helppoa.

Tuu säkin!: lasten ja nuorten elämyksiä Lopen kirjastossa 2018

Hankkeen tarkoitus on tarjota tekemistä ja kokemista Lopen kirjastossa lapsille ja nuorille ja saada madallettua kynnystä tulla tänne. Kirjastossamme on uusi lasten- ja nuortenkirjastonhoitaja ja haluamme tiivistää ja monipuolistaa tarjontaamme ja olla etenkin nuorille paikka, jossa viihtyä kavereiden kanssa. Ideamme on järjestää teatteria, lautapelipäiviä, taidepajoja, elokuvailtoja ja konsolipeli-iltoja. Toimintaa on tarkoitus olla eri-ikäisille ja eri tyyppistä ja teemoiksi meille sukeutuu ensisijaisesti  monipuoliset lukutaidot ja etenkin kuvalukutaito, esittävän taiteen elämykset ja strateginen ja motorinen oppiminen perinteisen oppimisen tueksi.

Piirtäen ja räpäten: taidetapahtumien sarja lapsille 2018

Hankkeessa kirjaston lapsiasiakkaille järjestetään taidetapahtumia, joissa heidät tutustutetaan eri taidemuotojen yhdistämiseen piirtämisen, rap-runouden ja tarinankerronnan keinoin. Tapahtumiin kuuluu esiintymistilaisuus. Lisäksi lasten tuottamista kuvista ja runoista laaditaan loppukooste kaikille osallistujille. Toteutuksesta vastaavat alan ammattilaiset. Teemat 1 ja 3.

Anders ottaa digin liki 2018

Hankkeen tavoitteena on kehittää Anders-kirjastojen alueen ihmisten kansalais- ja mediataitoja ja päivittää henkilökunnan osaamista digiympäristössä. Toisena päätavoitteena on kehittää lasten ja nuorten lukutaitoa ja helpottaa sopivan lukemisen löytämistä niin digitaalisissa kuin perinteisissäkin raameissa. Hanke liittyy teemaan Monipuoliset lukutaidot.

Lukijaksi-projekti 2018

Hankkeessa suunnitellaan ja käynnistetään projekti, jolla tahdotaan edistää lukutaidon ja -innon kehittymistä lapsilla aivan pienestä asti (Teema 1.).  Halutaan varmistaa ettei lapsi vajavaisen (teknisen tai syvä)lukutaidon takia syrjäydy ja että hänellä on riittävä lukutaito oman elämänsä tekijänä ja aktiivisena kansalaisena. (Teema 2. )  Hanke toteutetaan yhteistyössä kunnan varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koulun kanssa. (Teema 3. )  Hankkeessa on 1-2 lapsiryhmää (kummassakin enintään 10 lasta), joihin tehostettu lukeminen kohdennetaan ja saman suuruinen tai mahdollisesti laajempi verrokkiryhmä, johon kokeiluryhmän edistymistä verrataan (Teema 4. )  

Luetaan lapsille - lukemista, läsnäoloa ja elämyksiä alle kouluikäisille 2017

Luetaan lapsille hankkeella pyritään tavoittamaan Isonkyrön ja Laihian kuntien päivähoidon lapset ja päivähoidon henkilökunta sekä alle kouluikäisten lasten vanhemmat. Hankkeella halutaan korostaa lapselle lukemisen merkitystä sekä tarjota kaikille lapsille perheen varallisuudesta riippumatta luku- ja kulttuurielämyksiä. Lukemisella on merkitystä puheen ja sanavaraston kehitykselle. Lapselle lukeminen on myös läsnäoloa ja läheisyyttä. Hankkeen kautta pyritään tarjoamaan päivähoidon henkilökunnalle ja lasten vanhemmille tietoa ja työkaluja kiinnostavassa muodossa sekä syvennetään yhteistyötä kirjastojen ja kuntien päivähoitojen välillä. Hankkeen avulla halutaan antaa myös lapsille luku- ja kulttuurielämyksiä sekä houkutella lapsia vanhempineen kirjastoon.

Kirjastomaskotti 2017

Hankkeen tavoitteena on luoda kirjastolle oma maskotti, jota käytetään lapsiryhmien kirjastovierailuilla.

Minä lainaan itse! 2017

Vetelin kunnankirjasto järjestää keväällä 2017 piirustuskilpailun, jonka tavoitteena on satuhahmoisen lasten lainaus- palautus-automaatin suunnittelu. Voittajan suunnittelema satuhahmoinen lainausautomaatti hankitaan kirjastoon ja se paljastetaan lasten itsenäisyyspäivän juhlassa Suomi 100-vuoden kunniaksi marras-joulukuussa 2017. Uuden tekniikan avulla innostetaan lapsia vanhempineen aktiivisiksi kirjaston käyttäjiksi ja lainaajiksi jo pienestä pitäen. Hankkeen tavoitteena on luoda Vetelin kunnankirjastosta entistä lapsiystävällisempi ja viihtyisämpi vapaa-ajaanviettopaikka, jossa syttyy kipinä elinikäiseen lukuharrastukseen. 

TOIMINTAA TARINOIHIN 2017

Antaa lapsille tarinoiden ja toiminnallisuuden kautta valmiuksia miettiä omaa ja suomalaisuuden taustaa yhdistettynä tekemiseen ja ekologiseen ajatteluun.

Pienten kirjasto! 2017

Pienten kirjasto -hankkeen tavoitteena on kasvattaa kirjastomyönteistä asennetta, lisätä kirjastonkäyttöä ja edistää lukemisharrastusta alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa parissa. Hankkeen tavoitteena on tukea myös uuden esiopetuksen opetussuunnitelman toteutumista.

Riemukas päivä kirjastossa 2017

Kutsumme lapsiperheitä tutustumaan kirjaston palveluihin ja innostumaan yhdessä lukemisesta. Hankkeen kohderyhmänä ovat pienten lasten vanhemmat ja erityisesti kirjaston ei-käyttäjät. Tavoitteena on kannustaa perheitä kirjaston käyttöön ja tehdä lukemisesta luonteva osa vapaa-ajan viettoa. Täten mahdollisimman moni lapsi pääsee osalliseksi kirjallisuuden tunnetusti hyvistä vaikutuksista: kieli kehittyy, mielikuvitus ja sanavarasto laajenevat, kuuntelu- ja keskittymiskyky parantuvat ja myöhemmin koulussa lukemaan oppiminen helpottuu. Kirjasto on ilmainen ja tasa-arvoinen kohtaamispaikka, johon voi tulla viettämään aikaa ja viihtymään.

Kuka saa lorupussiin kurkistaa 2017

Jalkaudutaan yleisötapahtumiin ja muihin tilaisuuksiin ja kohdataan niitä nuoria perheitä, jotka eivät käy kirjastossa, samalla kannustetaan vanhempia loruleikkeihin ja yhteisiin lukutuokioihin.

Musiikkipalvelut paremmaksi! 2016

Tavoitteena on laajentaa Hyvinkään kirjaston musiikkipalveluja sähköpianon avulla sekä tuoda tapahtumiimme monipuolisuutta.

Sivut

okm
avi