Järjestä:

Löytyi 7 hanketta.

E-pisteeltä e-maailmaan 2018

Kirjaston e-pisteellä tulevat kirjaston e-aineistot tutuiksi ja samalla muihinkin sähköisiin palveluihin kohdistuvat pelot hälvenevät. Hanke edistää digitaitoja ja linkittyy teemaan Monipuoliset lukutaidot.

Kyytiä e-aineistoille! 2015

Hankkeen tavoitteena on edistää kirjastoon hankittavien sähköisten aineistojen käyttöä. Hankkeen avulla pyrimme saamaan e-aineistot heti aktiivisesti lainaan.

Sähköinen ikääntyminen 2014

Hankkeen tavoitteena on parantaa ikääntyvän väestön sähköisen asioinnin saatavuutta. Nykypäivänä iso osa asioinnista eri viranomaistahojen kanssa tapahtuu verkon välityksellä. Kirjaston tehtävä on pitää yllä kansalaisten tiedonhakutaitoja.

Hei, me hypetetään! 2013

Espoon kaupunginkirjasto hakee rahoitusta Entressen kirjastossa järjestettävää nuorten kokeellista kirjoittajapiiriä varten. Rahoitusta haetaan kirjoittajapiirin ammattitaitoisen vetäjän palkkaamiseen sekä ohjelmalisenssimaksuihin.
Kirjoittajapiirissä tutustutaan sähköisessä muodossa olevaan ns. hyper-/kyperteksti-kirjallisuuteen, analysoidaan tämän kirjallisuuden ilmaisumuodon piirteitä sekä tuotetaan lopuksi itse hyper/kypertekstejä. Tekstit julkaistaan kirjaston internetsivuilla osana kirjaston sisällöntuotantoa. Kirjallisuuspiiri kokoontuu 10-12 kertaa.

Uusi kirjastokonsepti Tampereen yliopistolliseen sairaalaan 2012

Tampereen yliopistollisen sairaalan aulapalveluja laajennetaan (Kela, apteekki etc.). Myös kirjastopalveluista on pyydetty tarjousta. Kirjasto on tekemässä tarjousta uudenlaisesta, pääosin itsepalvelulle perustuvasta toimintakonseptista. Palveluvalikoimaan suunnitellaan mm. sähköisiä palveluja, tiivistä, ajankohtaista ja kiinnostavaa kokoelmaa paperi- ja e-kirjoja ja –lehtiä sekä muuta aineistoa, lukulaitteita ja nettikoneita. Tila sisustetaan kutsuvaksi.

Tiedon sillat Huittisten alueen kirjastoissa 2012

Hankkeen tarkoituksena on rakentaa matalan kynnyksen koulutustilaisuuksien sarja, jossa tarjotaan tiedonhankinnan, tiedonhaun ja tiedon arvioinnin sekä yleensä sähköisen asioinnin työpaja-tyyppistä koulutusta. Kohderyhmänä Huittisten aikuisväestö, erityisesti seniori-ikäiset, lähtövalmiusvaatimuksena juuri ja juuri tietokoneen peruskäytön alkeet.

Yhteistyökumppanina on Huittisten SAMKin yksikön kirjasto, jolta ostetaan osa suunnittelua ja koulutuspalvelua, pääosa koulutuksista suunnitellaan ja toteutetaan kaupunginkirjaston voimin. Koulutukset ulotetaan myös kunnan lähikirjastoon. Tarkoituksena on luoda kestävää toimintaa ja kehittää asiakkaille tarjottavana uutena, entistä systemaattisemmin järjestettävänä palveluna verkon ja sähköisten aineistojen käytön opastusta. Hanke on asiakkaille suuntautuvan palvelun lisäksi samalla paikkakunnan tietohuolto-organisaatioiden yhteistyömuotojen kehittämistä sekä henkilöstöjen sisäistä koulutusta.Resursseja tarvitaan työpajojen suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä mainontaan, uusiin tietokoneisiin keskusyksikköineen ja näyttöineen sekä langattomaan verkkoon.

okm
avi