Järjestä:

Löytyi 382 hanketta.

Kiikoisten kirjasto kaikille käyttöön 2018

Hankkeen tavoitteena on lisätä uuden Kiikoisten kirjaston saavutettavuutta ja kirjastopalvelujen tuntemusta omatoimivalmiuden ja kirjaston markkinoinnin avulla.

Pelaillen tiedonhakuun 2018

Hankkeen lteema 2: Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus
Avoimen ja luotettavan tiedonsaannin edistäminen lähdekriittistä osaamista vahvistamalla

Tavoitteena on tukea nuorten tiedonhaun ja -hankinnan taitoja ja tuottaa tähän tarkoitukseen lautapeli, joka pohjautuu Helsingin julkisen liikenteen linjakarttaan. Hankkeessa pelin sisältö suunnitellaan nuorten ja yläasteikäisten näkökulmasta. Peli on kuitenkin jatkossa helposti muokattavissa eri-ikäisten kohderyhmien, esimerkiksi ikääntyneiden tarpeisiin. Pelin pohjalta voi kirjastossa järjestää peli-iltoja eri-ikäisille kuntalaisille.
Hankkeessa kirjastohenkilökunta saa pelillistämisen kautta uutta menetelmäosaamista tiedonhaun ja -hankinnan opetukseen.

Arabianranta 135: Musiikkia! 2018

Hankkeen teema 4: Laatu, vaikuttavuus ja innovaatiot.

Hankkeen toteutuksena on luoda ja kokeilla uutta palvelukonseptia ja parantaa kirjaston palvelua yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa.
Tarkoituksena on kehittää Helsingin kaupunginkirjaston Arabianrannan kirjaston musiikin palveluja sekä kirjaston paikallista yhteistyötä oman toimintaympäristön, Arabianrannan muiden toimijoiden kesken.
Musiikkiäänitteiden lainaus on laskenut jyrkästi viime vuosien aikana, kun musiikin kulutustavat ovat muuttuneet ja uudet digitaaliset palvelut ovat vähitellen korvanneet cd-levyt. Äänitelainaukseen perustuvan toiminnan sijaan on löydettävä uusia keinoja.
Musiikkikirjastotoiminnan kehittämiseksi ja elävöittämiseksi tarvitaan uusi, alueen eri toimijoiden yhteistyöhön perustuva palvelukonsepti. Siinä musiikkikirjastotoiminta on paljon muutakin kuin äänitelainausta: esimerkiksi elävän musiikin tuomista osaksi toimintaa, sisältöjen ja asiakkaiden yhteen saattamista entistä paremmin ja löytämällä uusia yleisöjä musiikille ja musiikin tietopalvelulle.
Toisena keskeisenä tavoitteena on tuottaa uudenlainen toimintamalli kirjaston palvelujen markkinoimiseksi ja osallistamalla kaupunginosan muita toimijoita ja asukkaita kehittämään kirjaston palvelua.

Tarinapajoja lapsille 2017

Edistää lukemista ja lukutaitoja. Innostaa lapsia kirjallisuuden harrastamiseen.

Kulttuurikyytiä kylille 2017

Tavoitteena on jatkaa edellisen hankkeen (Tablettikuuri: energiaa ja luovuutta kirjaston nuorisotyöhön) innoittamana nuortenkirjastotyötä ja pyrkiä lisäämään nuorten kirjastonkäyttöä, sisältöjen tuntemusta, lukemisharrastusta ja kulttuurista osallisuutta yhdessä kunnan nuorisopalvelujen kanssa.

Yhteistyöllä pyritään osallistamaan nuoret paitsi keskustaajamassa myös kylissä, joissa on vain vähän tai tuskin ollenkaan kulttuuritapahtumia. Erilaisin peli- ja elokuvailloin sekä tapahtumin myös lähikylien nuoret pääsevät kulttuurin äärelle.

Lainausautomaatti 2017

Tavoite on hankkia lainausautomaatti ruuhkatilanteiden purkamiseksi ja lainaajien yksityisyyden suojan parantamiseksi. Samalla asiakaspalvelussa voidaan keskittyä enemmän niiden henkilöiden palvelemiseen, jotka haluavat henkilökohtaista huomiota.

Utökad biblioteksservice på Iniö 2017

Projektets målsättningar är att förbättra  biblioteksservicen och öka använingsgraden av biblioteket i Iniö.

Kohtaamistilaa kellariin! 2017

Hallituksen esityksessä uudeksi kirjastolaiksi on määritelty kirjaston tehtäväksi tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan. Tämän hankkeen tavoitteena on yhdessä asiakkaiden kanssa suunnitella niitä palveluita ja tiloja, joita Rovaniemen kaupunginkirjasto – Lapin maakuntakirjaston pääkirjasto tulee tarjoamaan. 

Pääkirjasto on Alvar Aallon suunnittelema rakennus, joka nauttii yhä maailmanlaajuista arvostusta – yli 50 vuotta valmistumisensa jälkeen. Kaupungin tahto on suojella rakennuksen keskeisiä osia ja tilojen suunnittelussa tulee ottaa huomioon rakennuksen arkkitehtuurinen arvo, yhteistyössä Alvar Aalto –säätiön kanssa.

Kirjastojen tulee kuitenkin elää mukana ajassa ja muokata toimintojaan ja palveluitaan ajan hengen ja lain määrittelemän tehtävän mukaisesti. Useat kirjaston toiminnot mahdollistuvat tilojen kautta, joten keskeinen osa toiminnan suunnittelua on tilojen suunnittelu.

Tilojen käyttöä on mahdollisuus uudistaa etenkin pääkirjaston alakerrassa, joka on nyt hieman vajaakäytöllä. Uudelleenjärjestelyillä ja kehittämistoimilla on mahdollisuus saada laajojakin tiloja uusille toiminnoille ja palveluille. Lisäksi myös yläkerran tilojen palvelupisteitä ja osastojärjestelyjä on mahdollista suunnitella yhdessä innovoiden.

Keskeiset tilakysymykset ovat kirjaston tarjoamat avoimet tilat ja oppimisympäristöt sekä uudet yhteisöllisen tekemisen tilat, kuten Urban Office ja Makerspace. Hankkeessa kartoitetaan näiden tilojen ja toimintojen tarpeet, niiden vaatimat tilat sekä toimintojen toteuttamisen suunnittelu sisältäen toimintojen henkilöstöresurssien määrittelyn.

Hankkeen keskeinen työtapa on tarjota kirjaston asiakkaille ja muita kuntalaisille osallisuuden kokemuksia ja kutsua heitä miettimään yhdessä tulevaisuuden kirjastopalveluja. Rovaniemen kaupunginkirjasto – Lapin maakuntakirjastolla on hyviä kokemuksia yhteisöllisesti tilasuunnittelusta. Aikaisemmassa hankkeessa suunniteltiin nuorten kirjaston tilat uudelleen yhdessä nuorten raadin kanssa:

http://hankkeet.kirjastot.fi/hanke/k%C3%A4ytt%C3%A4j%C3%A4-palvelun-keski%C3%B6ss%C3%A4-case-rovaniemen-nuortenkirjasto

Kohtaamistilaa kellariin! –hankkeessa on tavoitteena on pohtia kirjaston toimintoja ja palveluita vielä laajemmin kuin pelkkien tilojen suunnittelun näkökulmasta tarkasteltuna. Kirjastopalveluiden suunnittelussa nostetaan keskiöön kohtaaminen.

Ensimmäiseksi kohtaaminen määritellään tarkoittavan kirjaston asiakkaiden ja henkilökunnan kohtaamisia. Hankkeen avulla selvitetään, mikä on paras tapa kohdata asiakas uudessa tilassa ja mikä on kiinteiden palvelupisteiden, itsepalvelun ja omatoimisuuden suhde. Kirjaston asiakaspalvelun toimintatapa suunnitellaan vastaamaan tilojen tarjoamia palveluita ja asiakkaiden tarpeita.

Toiseksi lähtökohdaksi otetaan asiakkaiden keskinäisen kohtaamisen rooli. Mikä on kirjaston tarjoama tila, jossa tekeminen ja kohtaaminen tapahtuvat yhteisöllisessä hengessä ja miten sitä edistetään? Tiloissa on kirjaston, vapaaehtoisten tai muiden toimijoiden organisoimaa säännöllistä toimintaa, jonka avulla asiakkaat saavat tilaisuuden erilaisiin kohtaamisiin. Lisäksi selvitetään, kuinka asiakkaat sopivasti törmäytetään ulkopuolisten toimijoiden kanssa.

 

Meröppet filialbibliotek 2017

Anskaffning och installation av teknik som möjliggör självbetjäningsöppethållning (s.k. meröppet bibliotek) i ett filialbibliotek.

Kirjasto lähipalvelukeskuksen ytimessä 2017

Hankkeen tavoitteena on muotoilla ja pilotoida käyttäjälähtöisiä ja toimivia palvelukokonaisuuksia - palvelukonseptia - uusiin lähipalvelukeskuksiin (Jynkkä ja Karttula), joissa kirjasto tulee olemaan mukana yhtenä yhteisöllisistä toimijoista mm. varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, nuorisotoimen ja kansalaisopiston kanssa sekä tavoitteena on hyödyntää tätä palvelukonseptia myös muihin peruskorjattaviin lähikirjastoihin, jotka sijaitsevat palvelujen keskiössä (mahdollisesti Nilsiän lähikirjasto).

Kotiseutuaineistot eläviksi! 2017

 1.) Kotiseutukokoelmaan tallennetun paikallistiedon, paikallisen kauno- ja tietokirjallisuuden, runouden, musiikin ja kuvallisen aineiston esiinnostaminen.  Kotiseutukokoelman kehittäminen saatavuuden, saavutettavuuden ja jälkipolville säilymisen näkökulmasta.

2.) kaiken ikäisten kirjaston asiakkaiden osallistaminen luomaan uusia kotiseutuaineistoja.Oheistavoitteena on lisätä kirjaston asiakkaiden ja henkilökunnan digiosaamista  

3.)  taustalla vaikuttavana tavoitteena on lisätä kirjaston merkitystä kotiseututiedon tallentajana sekä digitaalisten aineistojen kokoamisen, luomisen, järjestämisen ja välittämisen keskuksena.  

Voimaannuttavat runot ja tarinat 2017

Hankkeen tavoitteena on runojen ja tarinoiden tunnetuksi tekeminen sekä ihmisten havahduttaminen siihen, että kirjallisuudella on terapeuttinen vaikutus erilaisissa elämäntilanteissa. Tapahtumien tavoitteena on aktiivisen elämänotteen ylläpitäminen ja mielenvirkistyksen tuominen. Runoiltojen tarkoituksena on tavoittaa eri yhteistyötahojen kautta myös nitä ihmisiä, jotka eivät käytä kirjastoa.

Lukufestarit Tylypahkan tyyliin 2017

Hankkeen tavoitteena on lukuilon ja – innon lisääminen sekä Potter-maailman syvempi tuntemus, elämysten tuottaminen kirjojen avulla ja kirjaston aineistojen ja palveluiden monipuolisuuden esiintuominen.

Lukufestarit hankkeen tarkoitus on herättää lasten- ja nuorten lukuinnostus ja luoda ryhmä jossa kaikki osallistujat tuntisivat olonsa mukavaksi. Tavoitteenamme on myös, että lukufestarin vuoden jälkeen paksutkaan kirjat eivät tuntuisi liian haastavilta. Hämeenlinnan kirjastolla on tarjolla kouluille kirjasarjoja, myös Harry Potter –kirjoja. Hanke vastaa hyvin myös koulun uusien Opsien tavoitteisiin mukavalla tavalla. Elämyksellisyys ja ilmiöoppiminen toteutuvat monin eri tavoin.

Kirjasto oppijan tila 2017

Siuntio on vahvasti kaksikielinen kunta. Hankkeen tarkoituksena on jatkaa yhteistyömallien ja toimintojen kehittämistä eri kohderyhmät huomioon ottaen. Tällä halutaan edistää niin formaalia kuin non-formaalia oppimista sekä tukea kuntalaisten sivistyksellisiä valmiuksia. Lapsiin ja nuoriin panostamista jatketaan, jotta kirjaston vaikuttavuus lasten ja nuorten peruspalveluna vahvistuu entisestään. Samalla kehittäminen palvelee muita käyttäjäryhmiä parantamalla palveluiden saavutettavuutta, joustavuutta ja sisältöä. Siuntion kirjasto toimii oppijan tilana ja aktivoijana.

Puhu minulle -bussi. Rasisimista dialogiin, ennakkoluuloista vuoropuheluun 2017

Hankkeen tavoitteena on edistää dialogia ja tehdä rasisminvastaista työtä nuorten parissa kirjastoautotyön keinoin. Samalla kavennetaan tyttöjen ja poikien välisiä lukutaitoeroja innostamalla poikia lukemaan toteuttamalla kirjavinkkauksia eri ammattiryhmiä edustavien esikuvien johdolla.

Yhdessä tekemisen meininkiä uudella otteella - Makerspace Tampereen Sampolan tietotorille 2017

Makerspace on kaikille avoin tila, joka tarjoaa välineet ja mahdollisuuden harrastaa, tehdä, toteuttaa itseään, ideoida, jakaa osaamista ja tietoa, verkostoitua, opettaa ja oppia, tutustua ja osallistua. Makerspace mahdollistaa eri alojen osaajien ja ryhmien kohtaamisen ja uudenlaisen yhteistyön synnyttämisen. Matalan kynnyksen palvelu on tarkoitettu kaikille; kaupunkilaisille, yhteisöille ja yrityksille.

Tavoitteena on tarjota entistä monipuolisempia tapoja harrastamiseen, oppimiseen ja uuteen teknologiaan tutustumiseen uusille asiakasryhmille. Palvelu saattaa yhteen kaupunkilaisia ja yhteisöjä ja auttaa löytämään yhteisiä harrastamisen ja tekemisen muotoja. Myös yritykset ovat tervetulleita osallistumaan.

Parhaiten makerspace-toimintaan Tampereella soveltuisivat kirjastojen tietotorit: henkilökunnalla on hyvät pedagogiset valmiudet, ja makerspace on muutoinkin luonteva jatke tietotorien mediakasvatustoiminnalle. Hervannan, Lielahden ja Sampolan kirjastoissa sijaitsevat tietotorit opastavat kuntalaisia tietokoneen ja internetin käytön hyödyntämisessä ja järjestävät maksuttomia kursseja tietotekniikan ja internetin tiimoilta. Makerspace olisi luonteva tapa kehittää toimintaa entisestään, mutta nykyiset resurssit ovat riittämättömät.

Sampolan kirjaston tietotori soveltuu toimintaan parhaiten: kirjasto sijaitsee keskusta-alueella hyvien kulkuyhteyksien varrella, nykyiseltä tietotorilta olisi mahdollisuus osoittaa tilaa laitteille ja toiminnalle. Samalla kampuksella on jo valmiiksi yhteistyökumppaneita, kuten Tampereen seudun työväenopisto ja kuvataide- ja kädentaitopainotteinen Tammerkosken lukio. Tietotorin ja kirjaston yhteistyö on jo nyt tiivistä, ja hankkeen avulla myös niiden yhteistoimintaa kehitetään entisestään.

Yhtenä tavoitteena hankkeessa on myös syventää yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä muiden oppilaistosten kanssa. Tätä on jo aloitettu esimerkiksi koodauspajojen tuottamisessa sekä harjoittelijayhteistyössä, mutta makerspace tarjoaa uuden ulottuvuuden yhteistyölle.

Tampereen kaupungin strategia painottaa digitalisaation edistämistä sekä avointa yhteisöllisyyttä ja kansalaisten osallistamista. Makerspace vastaa juuri näihin haasteisiin. http://www.tampere.fi/tiedostot/t/N00YJQ7LH/Kaupunkistrategia_tiivistelm...

Sastamalan kirjaston senioripalvelujen uudistaminen 2017

Hankkeen tavoitteena on kehittää Sastamalan kirjaston ikäihmisille suunnattuja palveluja ja löytää yhteistyökumppaneita palvelujen toteuttamiseen.

Senioreiden tapahtumapaketit - sisältöpalvelut kotikirjastopalveluiden valtavirraksi 2017

Hankkeen tavoitteena on löytää Espoon kotikirjastolle uusia tapoja palvella pitkäaikaishoitopaikoissa ja kuntoutuksessa olevia senioreita. Tällä tavoin parannetaan kirjastopalveluiden yhdenvertaista saavutettavuutta ja ikääntyneiden elämänlaatua.

Vi träffas på bibban 2017

Vi vill göra biblioteket till en naturlig mötesplats för personer i alla åldrar och med olika bakgrund

Sivut

okm
avi