Järjestä:

Löytyi 207 hanketta.

E-aineistot esille – kirjastojen markkinointiosaamisen kehittäminen 2018

Hanke liittyy teemaan 4: Laatu, vaikuttavuus ja innovaatiot ja se toteutetaan Lukki-kirjastojen yhteisenä hankkeena. Hankkeen tarkoituksena on lisätä e-aineiston saavutettavuutta ja luoda pohja vakiintuneelle e-aineistojen käytölle. Hankkeen myötä vahvistetaan kirjastojen markkinointiosaamista ja lisätään asiakkaiden tietoisuuttaa erityisesti e-aineistoista, sillä pelkkä lisenssien osto ei riitä saamaan aineistoja asiakkaiden käyttöön. Hankkeen myötä markkinoinnista tulee osa kirjastojen aineistonhankintaprosessia.

Anders ottaa digin liki 2018

Hankkeen tavoitteena on kehittää Anders-kirjastojen alueen ihmisten kansalais- ja mediataitoja ja päivittää henkilökunnan osaamista digiympäristössä. Toisena päätavoitteena on kehittää lasten ja nuorten lukutaitoa ja helpottaa sopivan lukemisen löytämistä niin digitaalisissa kuin perinteisissäkin raameissa. Hanke liittyy teemaan Monipuoliset lukutaidot.

Helle-kirjastokimpan logistiikkaselvitys 2018

Tavoitteena on selvittää miten uuden kimpan logistiikkaa pitäisi kehittää. Nykytila on kaksitoista kuntaa joiden välillä on aineistokuljetus idässä kaksi kertaa  viikossa, lännessä kerran viikossa kirjastojen välillä sekä kerran viikossa oleva yhdyskuljetus lännen ja idän välillä. 

Parempaa palvelua – tehokkaampaa työtä: Lumme-kirjastojen palvelustrategia 2018

Hankkeen tavoitteena on asiakaslähtöisen, yhteisen palvelukulttuurin luominen Lumme-kirjastoille. Hankkeen jälkeen Lumme-kirjastoissa on yhteinen palveluopas, sujuva, resursseja säästävä ja verkostomainen työtapa. Hanke liittyy teemaan 4, laatu, vaikuttavuus ja innovaatiot.

Erityisesti Teille - Speciellt för Er 2018

Hangon kirjastossa on käytössä lasten ja nuorten lukemista edistävä nk. Hanko-malli, joka tarkoittaa, että mm. kaikki koululuokat, esikouluryhmät ja päiväkodit vierailevat kerran kuukaudessa kirjastossa erityiskirjastovirkailija Agneta Möller-Salmelan elämyshuoneessa elämystunneilla*), jotka sisältävät suullista kerrontaa, ääneen lukemista, rytmittelyä, laulua ja hierontatarinoita. Elämyshuoneessa on joka vuosi uusi teema ja vuonna 2017 aiheena on ollut ”Varjoissa ja rivien välissä”, jolloin on perehdytty syvän lukemisen tutkimiseen. Elämysohjelman tarkoituksena on inspiroida lapsia ja nuoria innokkaiksi lukijoiksi ja kirjaston käyttäjiksi, sekä ylläpitää ja kehittää lukutaitoa.
Ryhmiä käy kirjaston elämyshuoneessa satoja vuosittain, joka tarkoittaa, että päivässä elämystunneille saattaa tulla neljäkin peräkkäistä ryhmää. Uuden Erityisesti teille - Speciellt för er -hankkeen tavoitteena on syventää ja tukea lasten ja nuorten elämyshuoneesta saamaa lukuinspiraatiota tarjoamalla heille kohdennettua lisäpalvelua. Tarkoituksena on etukäteen suunnitella ja toteuttaa jokaiselle ryhmälle oma, erityisesti heitä varten koottu kirjaesittelypöytä, johon lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan ja josta he saavat valita itselleen lainattavaa. Tämä palvelu on suunniteltu auttamaan lapsia ja nuoria niin, että kirjat ovat helposti lähestyttävässä muodossa ja nopeasti löydettävissä, joka on tarpeellista, koska yleensä ryhmillä on elämystuntien jälkeen aikaa vain n. 10-15 minuuttia tutustua kirjaston valikoimaan ilman ohjausta. Palvelu auttaa lapsia keskittymään nimenomaan kirjoihin ja saa heidät myös tuntemaan itsensä arvokkaiksi kirjaston asiakkaiksi, koska esillä olevat kirjat on valittu erityisesti heille.

')Läsinspiratören Agneta Möller-Salmela berättar om sina metoder https://www.youtube.com/watch?v=HhM9NA4R_kI
Nettas läslustskola - Kirjastokaista http://www.kirjastokaista.fi/nettas-laslustskola/

Digivelhoiksi - sisällöt saavutettavammiksi ja digipalvelut haltuun 2018

Digivelhoiksi-hankkeen tavoitteena on kehittää olemassa olevia palveluita asiakaslähtöisesti ja estää digitaalisen kuilun syntymistä digiopastamisen avulla.

Teema 1. Monipuoliset lukutaidot

Tarinat näkyviksi - hiljaisen tiedon tarinoiden jatkojalostus 2018

Haemme avustusta menestyksekkään Tarinakaraoken jatkojalostamiseen: tallennettujen tarinoiden toimittamiseen kirjalliseen muotoon sekä tarinoiden, äänitallenteiden ja valokuvien saattamiseen julkaistavaksi verkkoon.
Tarinoiden kautta rakennetaan yhteisöllisyyttä, tuotetaan hyvinvointia, tehdään ihmiset ja heidän tarinansa näkyviksi sekä lisätään vuoropuhelua. Tarinat jaetaan kaikkien ulottuville vahvistamaan ihmistä osaksi kotiseutuaan.

Kirjastot yhteistyössä sosiaalipalvelujen kanssa Etelä-Pirkanmaalla 2018

Tarkoituksena on tavoittaa uusia asiakkaita kirjaston käyttäjiksi ja tiedottaa kirjaston palveluista uusille kohderyhmille. Yhtenä tavoitteena on, että työttömille ja työelämään kuntoutujille kerrotaan kirjaston palveluista, tiloista ja laitteista, jotka auttavat työnhaussa, arjen hallinnassa ja virkistäytymisessä. Tässä toiminnassa tehdään yhteistyötä Etelä-Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kanssa. Toisena tavoitteena on ikäihmisten viriketoiminnan laajentaminen (esim.lukuvinkkaus, muistelutapahtumat, muistelusalkut), digitaitojen lisääminen sekä kotipalvelun aloittaminen (Pälkäne) ja nykyisen kotipalvelun (Valkeakoski, Akaa) laajentaminen ja konseptointi uudeksi "Kirjat kotiin" -palveluksi. Kukin kunta voi valita kehitettävistä toiminnoista itselleen sopivia palveluja. Tärkeä osa on myös suunnitella palvelujen tehokas markkinointi.

Mediakasvatussuunnitelma Satakirjastoille 2018

Hanke liittyy teemaan 1.
Hankkeessa laaditaan yhteinen mediakasvatussuunnitelma Satakirjastot-yhteispalvelujärjestelmässä mukana oleville kunnille / kirjastoille, yhteensä 17 kuntaa / kirjastolaitosta.

Eepoksen lukudiplomi 2018

Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan lukudiplomi 22 kunnan muodostamalle kimpalle, Eepokselle. Lukudiplomissa on myös yhteisöllinen ja pelillinen osio. 

Lisää saamen kieltä kirjastoihin 2018

Rovaniemen kaupunginkirjasto hakee avustusta kokoaikaisen sisältötuottajan työhön saamenkielisten tapahtuma- ja digipalvelujen tuottamiseksi vuosina 2018-2019.  

Alla kan vandra biblioteksstigen 2018

Målet är att bemöta alla användare likvärdigt genom att göra upp en biblioteksstig för alla. Fredrikabiblioteken ska ha en beredskap att ta emot olika grupper med specialbehov. Projektet hänför sig till Tema 1: Mångsidiga läsfärdigheter.

Lukuloikkia Savossa 2018

Nuorten lukutaito huolettaa. Lukeminen ei ole kovin monen nuoren suosiossa ja sillä voi olla kauaskantoiset seuraukset. Ilman sujuvaa lukutaitoa nuori on vaarassa syrjäytyä peruskoulun jälkeisistä jatko-opinnoista, ja siten huonosta lukutaidosta saattaa koitua seurauksia työllistymiseen ja selviytymiseen nyky-yhteiskunnassa.

Hankkeen avulla lisätään 7-15 –vuotiaiden lasten ja nuorten – huomioiden pojat - lukemisintoa ja kirjastojen henkilökunnan osaamista lukemisen edistämisessä ja kirjavinkkauksessa. Hankkeessa järjestään Lukuloikkia-kiertue hankkeessa mukana oleviin kirjastoihin. Kiertueella olisi lukemista edistävää ohjelmaa monenikäisille lapsille ja nuorille. Kohderyhmät voisivat olla 1.luokka, 4.luokka ja 7.luokka. Hankkeessa järjestetään myös koulutusta kirjastojen henkilökunnalle lukemisen edistämisestä ja kirjavinkkauksesta.

Hanke kohdistetaan Pohjois-Savon läntisten kuntien kirjastoihin: Keitele, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Vesanto ja Kuopion kirjastoista Karttulan ja Maaningan lähikirjastoihin. Logistisesti nämä kirjastot on helppo tavoittaa saman kiertueen aikana. Esimerkiksi Tervon kirjaston ja Kuopion kaupunginkirjaston Karttulan lähikirjaston välimatka on 15 km.

(Valtionavustukset kirjastoille 1883)

Vieläkin parempi Eepos 2018

Hankkeessa tiivistetään Eepos-kimpan yhteistyötä luomalla Eepos-strategia sekä parannetaan kirjastojen saavutettavuutta ja kansalaisten digi-osallisuutta koko alueella.

Lukukummi – dialogisen lukemisen kehittäminen varhaiskasvatuksessa -hanke 2018

Lukukummi-hankkeen tavoitteena on tukea lukemisen edistämistä varhaiskasvatuksessa. Se liittyy teemaan Elinikäinen oppiminen. Piloteiksi valitut varhaiskasvatusryhmät saavat ”lukukummin”, joka käy vierailulla päiväkodissa ja opettaa myös lastentarhanopettajille dialogisen lukemisen mallia.

Kynnyksetön kirjasto 2018

Kynnyksetön kirjasto -hanke kehittää Joensuun seutukirjaston palveluja saavutettavuuden näkökulmasta ja tuo uudenlaisen työssäkehittymisen mallin pilotoimalla kisällimäisen tiedon ja osaamisen jakamisen hanketyöntekijän ja kirjaston henkilökunnan välille. Hankkeen aikana koulutetaan saavutettavuuden vastuuhenkilöt (2-3 hlöä), jotka jatkavat hankkeessa kartoitettujen asioiden käyttöönottoa ja toteutusta hankeajan jälkeen maakunnallisesti.

Finnasta fiinimpi Kymenlaakson yhteistyöllä 2018

Hankkeessa kehitetään Kymenlaakson Finna verkkokirjastoa toimivaksi ja asiakaslähtöiseksi asiointikanavaksi sekä etsitään uusia palvelumuotoja joita verkkokirjasto voisi tarjota. Kehittäminen pohjautuu 2017 aloitettuun strategiatyöhön ja kehittämisessä suositaan avoimen lähdekoodin ratkaisuja. Hanke liittyy teemaan 4: laatu, vaikuttavuus ja innovaatiot. Hanke kytkeytyy myös teemaan 2: Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus.

Koko kimpan PIRRe – Etelä-Karjalan kirjastojen yhteinen digiohjaus 2018

Etelä-Karjalan kunnissa on jatkuva tarve sähköisten palvelujen ja asioinnin opastuksiin. Alueelle palkataan kaksi verkkopalvelujen kouluttajaa / digiohjaajaa, jotka kiertävät kirjastoissa opastamassa asiakkaita sekä henkilökuntaa. Digiohjaajat auttavat ja rohkaisevat henkilökuntaa sekä asiakkaita ja rakentavat pelisääntöjä ja vertaisopastajien verkkoa asiakkaiden neuvontaan. Opastusten pääfokus on Suomi-.fi:ssä ja muissa sähköisissä palveluissa ja aineistoissa, mutta neuvontaa voidaan antaa myös omien älylaitteiden käytössä. Hanketta viedään eteenpäin Imatran seudulla käynnissä olevan PIRRe pelastaa pulasta- hankkeen kokemusten ja oppien perusteella.

Ohjaus&opastus työn keskiöön–uusmalaisten kirjastohenkilökunnan pedagogisen osaamisen vahvistaminen 2018

Kirjastojen tehtävänkuvassa korostuu uudistuneen kirjastolain myötä entistä enemmän ohjaaminen, opastaminen ja oppimisen tukeminen. Tämä edellyttää henkilökunnalta uudenlaista osaamista, ja hankkeen tavoitteena on vahvistaa uusmaalaisten kirjastojen henkilökunnan pedagogisia taitoja osaamisen kehittämisen keinoin. Tällä tavoin luodaan parempia edellytyksiä sekä monipuolisten lukutaitojen että muiden aktiivisen kansalaisuuden edellyttämien valmiuksien oppimisen tukemiseen kirjastoissa.

Notkeutta työkierrosta - Satakirjastojen osaamisen kehittäminen 2018

Hanke liittyy teemaan 4.
Hankkeella kehitetään Satakirjastojen henkilökunnan osaamista, osaamisen kehittämisen muodoksi on valittu työkierto, johon sisältyy vähintään osaamisen jakaminen, hyvien toimintatapojen kehittäminen, benchmarking ja mentotointi. Hankkeessa suunnitellaan ja järjestetään käytännössä työkiertomahdollisuuksia Satakirjastot-yhteispalvelujärjestelmässä 20 kirjastotyöntekijälle. Työkierron kesto 5 - 10 työpäivää. Hankkeeseen palkataan projektityöntekijä suunnittelua, koordinointia ja moninaisia käytännön järjestelyjä varten.

Sivut

okm
avi