Järjestä:

Löytyi 9 hanketta.

Tarinat näkyviksi - hiljaisen tiedon tarinoiden jatkojalostus 2018

Haemme avustusta menestyksekkään Tarinakaraoken jatkojalostamiseen: tallennettujen tarinoiden toimittamiseen kirjalliseen muotoon sekä tarinoiden, äänitallenteiden ja valokuvien saattamiseen julkaistavaksi verkkoon.
Tarinoiden kautta rakennetaan yhteisöllisyyttä, tuotetaan hyvinvointia, tehdään ihmiset ja heidän tarinansa näkyviksi sekä lisätään vuoropuhelua. Tarinat jaetaan kaikkien ulottuville vahvistamaan ihmistä osaksi kotiseutuaan.

Monilukutaituruutta Itä-Uudenmaan pienissä kirjastoissa 2017

Hankkeen tavoitteena on Itä-Uudenmaan pienten kirjastojen (Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Pornainen ja Pukkila) osaamisen lisääminen monilukutaidon ja mediakasvatuksen edistämisessä sekä toimivien työtapojen löytäminen kirjastojen ja koulujen yhteistyöhön.

 

 

 

Tarinat talteen 2016

Askolan tarinapiirissä esiin tulleiden tarinoiden taltiointi ja toimittaminen julkaisemista varten.

Kirjasto ja seniorit 2016

Kotona asuvan senioriväestön aktivointi ja saaminen kirjaston palvelujen piiriin.

 

Lukuintoa ja monilukutaitoa Askolaan 2016

Koululaisten lukemisen lisääminen ja lukutaidon parantaminen.

Modernit työkalut käyttöön koulukirjastojen pyörityksessä 2014

Modernit työkalut käyttöön koulukirjastojen pyörityksessä -hankkeen tavoite on parantaa ja selkeyttää asiakaspalvelua, turvata koulukirjastojen toimintaa sekä helpottaa kirjastotoiminnan pyörittämistä koulun ja kirjaston yhteistyönä.

Kirjailija ja lukija 2014

Hankkeen tavoitteena on järjestää kirjailijan ja lukijoiden kohtaamistilaisuuksia Askolan kirjastoissa ja myös kouluissa. Tavoitteena on elävöittää kirjaston perinteistä lainaustoimintaa sekä koulujen äidinkielen ja kirjaillisuuden opetusta.

Uinuvasta sivukirjastosta aktiiviseksi kuntalaisten kohtaamispaikaksi 2013

Hankkeen käynnistäminen lähtee siitä, että sivukirjaston aineistokokoelma käydään järjestelmällisesti läpi. Sivukirjasto profiloidaan vastaamaan sitä käyttävien asiakasryhmien tarpeita.

Kirjailijoita kouluun 2012

Askolan kirjasto vastaa kunnan koulukirjastoista. Koulut ovat kiinnostuneita yhetistyössä kirjaston kanssa järjestämään kirjailijavierailuja kouluun. Askolassa on viisi alakoulua sekä yläkoulu.

okm
avi