Järjestä:

Löytyi 4 hanketta.

Kirjastosta kiinnostava lukupaikka ja toimintatupa 2017

Tavoitteena on kannustaa ja tukea toiminnallisesti lapsia ja nuoria yksin ja yhdessä huoltajiensa ja isovanhempiensa kanssa lukemisharrastuksessa. Mahdollistetaan kirjasto kohtaamispaikkana ja elämysten tuojana. Käytetään kirjastotilaa kuntalaisten, mökkiläisten ja yhdistysten järjestämissä tapahtumissa ja kokouksissa. Kirjaston ja koulukeskuksen auditorio ja aulatilaa kehitetään vapaa-aikatoimen toimintojen keskukseksi, kuntalaisten olohuoneeksi.

Storfjord mukaan ja hallinto(ko) Hettaan 2014

Tavoitteena on saada uusi osakas, Storfjordin kunta, mukaan yhteispohjoismaiseen kirjastoautotoimintaan ja selvittää, voidaanko kirjastoauton kotipaikka muuttaa Muoniosta Enontekiön Hettaan ja voidaanko Enontekiön ja Muonion kirjastojen hallinnot yhdistää.

Kaamoksesta kesään - näyttelyitä, valoa ja luontokirjoja 2014

Enontekiön ja Muonion alueen  harrastusmahdollisuudet liittyvät lähinnä luontoon ja siellä liikkumiseen sekä tietokoneella viihtymiseen. Vaihtoehtona näille kuntien kirjastot haluavat ohjata ja innostaa etenkin lapsia ja nuoria lukemaan ja saamaan siitä elinikäisen harrastuksen.

Hyvinvointia kirjastosta 2013

Voimaannuttavan aineiston avaaminen ja lobbaus, kohderyhmänä työikäiset ja ikäihmiset Enontekiön eri kylissä.

okm
avi