Järjestä:

Löytyi 7 hanketta.

Kaupunkiluontopäivät kirjastossa 2014

Espoon kaupunginkirjasto hakee hankerahaa Kaupunkiluontopäivien järjestämiseksi Espoon eri kirjastoissa. Tilaisuudet järjestetään yhteistyössä luontojärjestöjen ja Espoon teknisen ja ympäristötoimen kanssa. Kaupunkiluontopäivissä on luento- ja keskusteluosuus, jonka teemana on kaupunkiluonto ja luonnon terveysvaikutukset. Päivissä esitellään myös Espoon luontoa ja luontoretkeilymahdollisuuksia sekä Millainen on hyvä espoolainen asuinympäristö? –kyselyn tuloksia. Tilaisuudesta voidaan tehdä myös retki lähialueen luontoon. Ennen tapahtumasarjan alkua kerätään asiakkaiden ottamia kaupunkiluontoaiheisia valokuvia sekä luontoaiheisia runoja ja tarinoita. Valokuvista, runoista ja tarinoista koottu näyttely on esillä siinä kirjastossa, jossa Kaupunkiluontopäivä kulloinkin pidetään. Esillä on lisäksi kirjaston luonto- ja retkeilyaiheista aineistoa. Tapahtumat toimivat samalla kirjaston aineiston markkinointitilaisuuksina.
Kaupunkiluontopäivien tarkoituksena on tehdä tunnetuksi lähiluontoa ja luonnon terveysvaikutuksia, markkinoida kirjaston aineistoa, verkostoitua kaupunginosajärjestöjen kanssa ja innostaa kirjastoja jatkossa järjestämään Luontoiltoja yhdessä asiakkaiden kanssa.

Minustakin Nettimonsteri! 2014

Hankkeen aikana alakoululaisia ohjataan fiksuun ja vastuulliseen internetin käyttöön. Osatavoitteina ovat nettikiusaamisen ehkäiseminen, itsesuojelun sisältöjen ymmärtäminen ja tietoturva-asioihin tutustuminen. Lisäksi alakoululaiset tutustuvat vieraisiin kulttuureihin monikulttuurisuuden näkökulmasta.

Juuret ja siivet maahanmuuttajalapsille kirjallisuusterapeuttisten- ja voimauttavan valokuvan menetelmin 2014

Tarvitsemme ammatillista vahvistusta ja ulkopuolista apua sanataidekerhomme ohjaamiseen.Ammatillista pätevyyttä meiltä löytyy sanataide-ja kirjallisuusterapian puolelta. Kokemuksemme 4 vuoden ajalta maahanmuuttajalasten sanataidetyössä on osoittanut, että perinteiset sanataidetyöskentelymetodit eivät sovi heille niin hyvin kuin suomalaislapsille. Monitaiteelliset menetelmät ovat hedelmällisimpiä metodeja lasten puutteellisen kielitaidon vuoksi.

Olemme valinneet teemaksi valokuvan ja elokuvan keinot seuraavaan maahanmuuttajatyttöjen sanataidetyhmäämme.Tarvitsemme ulkopuolista rahoitusta tähän toimintaan, jotta saamme ammatillista apua valokuvapajojen ohjaamiseen sekä näyttelyiden ja retkien järjestämiseen.Erilaisten valokuvatyöpajojen ja kirjallisuusterapeuttisten menetelmien avulla pyrimme tukemaan lasten juurtumista suomalaisuuteen ja omaan identiteettiinsä. He elävät välitilassa suomalaisuuden ja oman kulttuurinsa vuorovesissä ja tämä on haasteellista kehittyvässä iässä olevalle varhaisnuorelle( 9-12-vuotiaille). Lisäksi he joutuvat usein omassa perheessään tukemaan vanhempiensa puutteellista kielitaitoa toimimalla mm.tulkkeina. Näillä lapsilla on myös traumaattisia kokemuksia menneisyydessä.

Aiemmat kokemuksemme puolustavat missiotamme;maahanmuuttajalapset tarvitsevat erityistä tukea. Taidetyöskentely sopii heille erityisen hyvin sen terapeuttisuuden vuoksi. Kokemuksemme on, että lapset voimaantuvat ja oppivat suomalaista kulttuuria ja kieltä nopeasti. Missiomme on auttaa heitä näkemään itsensä, menneisyytensä ja ympäröivä maailma kameran takaa uudella tavalla ja tarkemmin. Tavoitteemme on myös laajentaa työpajatoiminta osaksi kouluille tarjottavia palveluja, kun olemme toiminnan ensin kokeilleet ja testanneet sanataideryhmässämme. Entressen kirjasto on profiloitunut lapsiin, nuoriin ja maahanmuuttajiin, joten tällainen monikulttuurinen ja monitaiteellinen työskentely sopii kirjastoomme saumattomasti! Haluamme elää kuin opetamme.

Mediat auki 2014

Leppävaaran alueen lapsiperheille tarjotaan työpajatyöskentelyä lasten medioiden käytöstä. Tavoitteena on luoda vanhemmille ja lapsille medialukutaitoa sekä samalla avata kirjaston palvelua eri medioista. Maahanmuuttajataustaisia perheitä varten etsitään kirjaston henkilökunnasta kielten osaajia työpajoihin, jotta kielitaito ei olisi este. Työpajojen päätteeksi on syntynyt myös yhteiset pelisäännöt medioiden käytöstä kirjastossa.

Nuortenosasto - vertaisuutta, vastuuta ja yhdessä tekemistä 2014

Espoon kaupunginkirjaston hankkeessa Nuortenosasto - vertaisuutta, vastuuta ja yhdessä tekemistä aluekirjastojen nuorten asiakkaiden kokemuksellinen asiantuntijuus ja into vaikuttaa kirjastoonsa kanavoidaan vapaaehtoistoiminnaksi. Nuoria kannustetaan tekemään kirjastostaan vieläkin mieluisampi paikka tarttumalla itselleen merkityksellisiin asioihin ja sopivankokoisiin haasteisiin. Samalla tarjotaan onnistumisen elämyksiä ja lujitetaan yhteisöllisyyttä. Projektin myötä syntyy kirjaston lähtökohdista kehitetty nuorten vapaaehtoistoiminnan malli, joka on levitettävissä eteenpäin.

Monikulttuurinen kirjasto ja markkinointi 2014

Kirjastoissa tuotetut monikulttuuriset palvelut ja niiden käyttäjät eivät läheskään aina kohtaa. Kirjastojen henkilökunnalla ei perinteisesti ole juuri ollut kaupallista tai viestintäalan koulutusta, eikä tehtyä työtä ole osattu tuotteistaa tai markkinoida. Erityisen haastavaa tämä on toimittaessa kirjaston uusien asiakasryhmien, kuten maahanmuuttajien kanssa.

Pääkaupunkiseudun kirjastojen monikulttuurinen kirjastotyöryhmä haluaa järjestää HelMet-kirjastojen henkilökunnalle seminaaripäivän, johon kutsutaan kouluttajiksi monikulttuurisen markkinoinnin ja viestinnän sekä kirjastotyön ammattilaisia. Seminaariesitelmien lisäksi työskennellään kouluttajien ohjaamissa työpajoissa, joissa etsitään ratkaisuja olemassa olevien palvelujen markkinointiin.

Hankkeen tavoitteena on luoda toimintamalli kirjastopalvelujen markkinointiin erityisryhmille ja siten vahvistaa Helmet-kirjastojen monikulttuurista viestintää ja markkinointiosaamista. Saatua mallia voidaan hyödyntää myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Vuodenkierto & erilaiset juhlaperinteet -tapahtumasarja Espoon aluekirjastoissa 2014

Espoon kaupinginkirjasto järjestää vuodenkiertoon ja erilaisiin juhlaperinteisiin liittyvän tapahtumasarjan, joka koostuu 6 tilaisuudesta. Jokainen tilaisuus rakennetaan yhteen juhlaan liittyvän keskeisen asian ympärille: se voi olla keskeinen rituaali, musiikki- tai tanssiesitys. Lisäksi kerrotaan juhlasta, esitellään siihen liittyvää esineistöä ja tarjotaan maistiaisia juhlaruoista. Jokainen juhla toimii samalla esimerkkinä laajemmasta kokonaisuudesta, ja näyttelyjen tai infotaulujen avulla esitellään yhteyksiä eri puolilla maailmaa vietettävien, samankaltaisten juhlien välillä.

Juhlat valitaan eri maanosista ja erilaisista kulttuureista ja maista. Juhlien järjestämistä varten kutsutaan asiantuntijoiksi jokaisen kulttuuriryhmän Suomessa asuvia edustajia ja yhteisön jäseniä.

okm
avi