Järjestä:

Löytyi 2 hanketta.

Hiljaisuutta ja työrauhaa kirjastoon! - Häiriöttömän ja joustavan yksilöllisen työtilan ja rauhallisen ja muunneltavan ryhmätyöskentelytilan tarjoaminen kirjaston asiakkaille 2013

Hankkeen tavoitteena on järjestää häiriötöntä tilaa keskittymistä vaativaan työskentelyyn asiakkaille. Tila olisi järjestettävä kalusteilla Hämeenlinnan kirjaston tiettyjen rakenteellisten seikkojen vuoksi. Kalusteratkaisu voisi olla hiljainen tuoli. Hiljaista tilaa voisi käyttää myös rentoutumiseen, lukemiseen tai musiikin kuunteluun.
Lisäksi tavoitteena on järjestää rauhallista ryhmätyö- tai oleskelutilaa, joka tukee yhteisöllisyyttä, ja jota erityisesti nuoret tuntuvat tarvitsevan. Ryhmäoleskelutila voisi olla äänieristävillä sermeillä erotettu muusta kirjastotilasta, niin että tilassa voisi rauhallisella äänellä keskustella muita häiritsemättä.

Hämeenlinnan koulukirjastohanke 2012

Tavoitteena on Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tarjoama ammattimaisesti hoidettu, tasalaatuinen ja laadukas koulukirjastopalvelu kaikille Hämeenlinnan peruskouluille. Hankkeen aikana koulukirjastopalvelut tuotteistetaan omaksi palvelutuotteeksi ja sitä tarjotaan Hämeenlinnan kaupungin opetus- ja nuorisopalveluille. Uutta tuotetta suunnitellaan yhdessä opetuspalveluiden kanssa.
Hankkeella on valtakunnallista merkitystä ja sen tuloksia voivat muut Suomen kirjastot hyödyntää, erityisesti niissä kunnissa, joiden hallinto perustuu tilaaja-tuottaja –malliin.

okm
avi